1. lokakuuta 2016

Seura meitä Facebookilla Seura meitä Twitterilla Tilaa syöte

2 kommenttia |

Verotiliä on tehty kuin Iisakin kirkkoa. Palvelun kehittäminen alkoi kymmenen vuotta sitten. Uusi verotili otetaan käyttöön 1.1.2010, jolloin sen piirissä ovat arvonlisävero, ennakonpidätys, työnantajan sosiaaliturvamaksu sekä lähde-, vakuutusmaksu- ja arpajaisvero. Aikaisintaan 2012 mukaan tulevat tulo-, kiinteistö- sekä perintö- ja lahjavero. Perintä tullee mukaan 2015.

Palvelu on saanut hyvää palautetta ennakkoon. Suomen Yrittäjät ry totesi joulukuussa 2008: ”Verotili on Suomen Yrittäjien lämpimästi kannattama Verohallinnon hanke, joka vähentää yritysten ja veroviranomaisen välistä ilmoitus- ja rahaliikenteen määrää.”

Byrokratia lisääntyy salakavalasti, koska yrittäjien omat edunvalvojat taputtavat Pohjois-Korean tapaan uudistuksille, joiden hyödyt ovat yrityksille kyseenalaiset. Itse olen ollut verohallinnossa esittämässä kaavailtuun verotiliin parannusehdotuksia vuonna 2004, mutta hukkaan se meni, niin kuin kaikki muutkin käyttäjien esitykset. Verotilin varjolla toteutetaan heikennyksiä pienyrittäjien asemaan. Eduskunta ei välittänyt siitä, että Suomi on suuressa taloudellisessa lamassa, jossa yritysten maksuvalmius on tiukoilla.

Verotili on verohallinnon reskontra, josta verovelvollinen saa tiliotteita. Tavallisista myyntireskontrista verotili poikkeaa siten, että tilille tullut liika raha palautetaan automaattisesti ja reskontran saldolle on korkolaskenta.

Kausiveroilmoitus ja veron maksaminen

Yritykset viedään kepillä tekemään netissä viranomaisilmoitukset. Pahempaa on se, että arvonlisäverotuksen maksuaikaa lyhennetään kolme päivää. Asiaa ei helpota se, että ennakonpidätysten maksuaikaa pidennetään kaksi päivää.

Kaksi kolmasosaa viranomaismaksuista on maksettava, ennen kuin yrityksellä itsellään on vastaavia tuloja käytössään. Lama-aikana tilanne on tätäkin huonompi. Arvonlisäveron maksuajan lyhentäminen on rankka toimenpide, joka tehdään kuulemma viranomaisten keskinäisen tiedonsiirron nopeuttamiseksi. Yhteiskunnassa suuri osa maksuista toimii ennakkoperiaatteella. Valtio voisi ihan hyvin tilittää maksut ennakon mukaan ja seuraavassa maksussa korjata ennakkotiedon. Yhteiskunta velkaantuu miljardi euroa kuukaudessa, eikä tällaista pyöristysvirhettä osata hoitaa. Rukoilen iltarukouksessa, ettei ennakkoveroa siirretä tähän samaan maksupäivään.

Verot maksetaan yrityksen omalla pysyvällä viitenumerolla viimeistään kuukauden 12. päivä. Maksua ei enää kohdenneta tietylle verolle. Negatiivisen arvonlisäveron ja muut palautukseen oikeuttavat erät verovelvollinen voi vähentää maksettavien verojen yhteismäärästä ennen maksusuoritusta.

Tässä on pari vuotta hehkutettu, kuinka suuri asia on se, että siirrytään yhteen maksuun ja yhteen viitenumeroon. Hehkuttajat eivät taida tietää, että vähänkin isommassa yrityksessä palkanlaskenta ja kirjanpito tehdään erikseen ja eriaikaisesti, usein eri henkilöiden toimesta myös tilitoimistoissa. Yksi maksu edellyttää, että maksut lasketaan yhteen. Iloa vähentää se, että kirjanpidon selvittelyt edellyttävät usein, että maksuperuste voidaan yksilöidä. Olisi helpompaa, jos verotilillä nähtäisiin erikseen, mitä veroa on maksettu. Etenkin korkojen ja myöhästymismaksujen selvittely vaikeutuu yhden maksun systeemissä.

Entä palautukset takaisin? Ne tulevat tiliotteelle, mutta palautuksesta ei näe, mitä on palautettu (alv-palautus, vanhojen verojen palautus, ennakkojen palautus jne). Tarvittaisiin palautuksellekin omat kirjausselitteet, jotta tiliotteiden kirjanpito voitaisiin automatisoida.

Pidennetyt maksu- ja ilmoituskaudet

Verot ilmoitetaan ja maksetaan verokaudelta, joka on kalenterikuukausi. Jos liikevaihto on 25 001–50 000 euroa, verokausi on arvonlisäverotuksessa kolme kuukautta. Mikäli liikevaihto on enintään 25 000 euroa, verokausi on arvonlisäverotuksessa kalenterivuosi. Kymmenet tuhannet arvonlisäverovelvolliset ovat niin pieniä, että ne jäävät rajojen alapuolelle.

Valtaosa tilitoimistoista on ohjaamassa asiakkaitaan siten, että kirjanpidot edelleen tehdään kuukausittain. Näin halutaan tasata työmääriä eri kuukausille. Verohallinto onkin suunnitellut asian huonosti. Se tiesi, mutta ei välittänyt neuvoista, että kolmen kuukauden sijasta kauden pitää olla neljä kuukautta. Tilinpäätöskaudella pitempi ilmoitus- ja maksuaika mahdollistaisi tilinpäätöksen laatimisen samalla, kun ilmoitukset tehdään. Neljän kuukauden jakso mahdollistaisi sen, ettei pienimpien uutta alv-ilmoitusta tarvitse tehdä, ennenkuin viimeinenkin tilinpäätös on tehty. Neljän kuukauden jakso antaisi ihmisten pitää kesälomansa ajallaan. Kun jakso päättyy kesäkuun lopussa ja Suomi on silloin lomalla, on elokuun alun ruuhka kohtuuton.

Samalla olisi pitänyt hyväksyä maksuperuste veron perustaksi. Maksuperuste mahdollistaisi veron maksun ajallaan silloin, kun yrityksen omat asiakkaat ovat maksuvaikeuksissa. Nyt vero joudutaan maksamaan, vaikka suoritusta ei olisi saatu. Maksuperuste mahdollistaisi tiliotteen perusteella tehtävän automaattisen kirjanpidon, mikä vähentäisi merkittävästi rutiinityön suorittamista.

Etenkin ne pienet, jotka hoitavat ilmoittamisensa itse ilman tilitoimistoa, voisivat siirtyä pitempiin jaksoihin. Uskon, että säännöksiä kehittämällä myös tilitoimistoissa voidaan siirtyä pienimmissä pitempiin kausiin ja näin helpottaa talven ruuhkahuippua. Jos liikevaihto jää 20 000 euroon, ei siinä kuukaudessa monta tositetta ole. Kirjanpidon rutiinit vievät enemmän aikaa kuin tositteiden kirjaaminen.

Jotta verotilistä olisi hyötyä yritykselle, tili pitäisi voida täsmäyttää kirjanpitoon. Se tulee olemaan hankalaa, paitsi silloin, kun kaikki on mennyt ajallaan. No, silloin ei mitään täsmäytystä tarvitakaan. Viivekorot, myöhästymismaksut, veronkorotukset, palautukset, maksujen yhdistäminen ja perintään siirrot aiheuttavat sen, ettei verojen täsmäyttäminen helpotu. Käytännön työn helpottamiseksi maksaisin työnantajamaksut ja arvonlisäveron edelleen erillään. Verovelkatilin kautta käsittelisin kaikki verot ja rangaistusmaksut.

Valtio osaa hassata rahaa tunnistautumiseen. Sähköinen henkilökortti on ollut varsinainen kankkulan kaivo, jota syvempi on vain autorekisterikeskuksen järjestelmä. Juuri kun oli saatu Katso-tunnistautuminen toimimaan, sen tilalle tulevat uudet vaatimukset. Kunhan Suomen kansantalous menee upoksiin, saadaan ryhtiä yhteiskunnan maksamiin toimintoihin. Mikään ei ole pahempaa kuin liika raha.

Uuden tunnistaumisjärjestelmän taustalla ei voi olla luotettavuuden parantaminen. Kyse lienee siitä, että verohallinto haluaa yksilöidä henkilön, joka on tehnyt virheellisen ilmoituksen. On siis oletettavissa, että tulevaisuudessa yritysten rangaistusmaksuja tullaan lisäämään.

Onko suurempaa rikosta kuin byrokratiassa tehty virhe

Verotiliin on kehitetty uusia rangaistuksia, joiden antaminen on automatisoitu. Jatkossa viivästyskoron ja veronkorotusten lisäksi on maksettava myöhästymismaksua. Ilmoituksen myöhästymisestä määrätään 20 prosentin vuotuisen koron mukainen rangaistus. Tyhjän ilmoituksen myöhästymisestä maksetaan viisi euroa. Tyhjä on helppo unohtaa, koska ei ole mitään impulssia, joka johtaisi ilmoituksen tekemiseen, joten näitä rahoja verottaja tulee keräämään paljon. Myöhästymismaksu merkitään verotilin tiliotteelle, joten se automaattisesti aiheuttaa eroja kirjanpidon ja verotilin välillä. Maksusta voi tulla ikiliikkuja, joka alkaa kumuloimaan itseään, jos sitä ei hoksata maksaa pois.

Verotili tulee rankaisemaan yrittämisestä entistä enemmän. Onkohan verohallinto tehnyt sopimuksen postin kanssa kirjeiden viivästyttämisestä. Lähetin paperipostissa keväällä muutaman tilintarkastuskertomuksen ykköspostissa. Yksikään ei mennyt perille alle kolmen päivän ja hitain oli matkalla 15 päivää. Jos kyse olisi ollut verotili-ilmoituksista, etanaposti olisi tullut kalliiksi, koska syyllinen on lähettäjä. Ylipäätään nettimaailmaan pakottaminen ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan.

Kausiveroilmoituksen virheet korjataan lisäilmoituksella, johon merkitään vain muutosten määrät. Lisäilmoitus johtaa automaattisesti myöhästymismaksuun ja viivekorkoon, koska omaksi vahingoksi tehdyn virheen saa korjata avoimena olevalle kaudelle. Pieniä virheitä ei pidä lähteä korjaamaan, vaikka laki siihen velvoittaakin. Lisäilmoituksista tulee väistämättä ongelmia kirjanpitojen täsmäyttämiseen.

Korkolain mukainen viitekorko on tällä hetkellä yksi prosentti. Hyvityskorko on kaksi prosenttia alle viitekoron, mutta tuskin se sentään negatiiviseksi menee. Verotilin maksun myöhästymisistä lasketaan tämän päälle seitsemän prosentin korko. Valtion riskitön korko saamiselleen on siis kahdeksankertainen. Kun maksuaikaa lyhennetään, viivekorkoja kerätään entistä enemmän. Korkoa eikä myöhästymismaksua ei saa vähentää verotuksessa, mikä lisää rangaistuksen vaikuttavuutta. Koron maksamiseksi yrittäjän on ansaittava enemmän, mistä maksetaan sekä arvonlisävero että tulovero. Laman kunniaksi valtio lyö niitä, joilla muutoinkin on vaikeaa. Juhlapuheissa tätä sanotaan pienyrittämiseen kannustamiseksi. Rangaistukset ovat sen verran alkaneet hävettää päättäjiä, että korkoihin tulee tilapäinen kevennys vuodeksi 2010.

Tyypillinen pienyritys maksaa yhteiskunnalle eniten rahaa, sen jälkeen työntekijöilleen ja yrittäjä itse saa, jos jotain jää jäljelle. Erään kahdeksan vuotta toimineen yrityksen tiedot koko toiminnan ajalta:
• verot ja maksut miljoonaa euroa, joista arvonlisäverojen osuus 45 prosenttia
• nettopalkat työntekijöille 0,9 miljoonaa euroa
• yrittäjän palkat ja osingot brutto 160 000 euroa.

Yrityksen sadasta alv-ilmoituksesta myöhässä oli maksettu viisi. Viivepäivien määrä oli yhteensä 15. Kaikkien viiveiden syynä oli se, etteivät suuret toimijat olleet maksaneet laskujaan ajoissa. Viiveistä oli maksettu vähennyskelvoton viivekorko, ja silti verottaja määräsi 170 euron veronkorotuksen yhdelle maksulle. Yritykselle olisi pitänyt antaa Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki tammilehvin yhteiskunnalle kerättyjen verojen ansiosta. Kaiken maksaja on saanut nippa nappa minimipalkan. Verohallinnon kesälomittajan tuuraajan hanslankarikaan ei tekisi töitään näin pienellä palkalla.

Yhteistoimintaan perustuva verotili

Verotili on tehty verohallinnon ehdoilla välittämättä siitä, että yhteiskunta muodostuu ihmisistä, myös yrittäjistä. Jos hallinto ja yritykset joskus löytävät toisensa saman pöydän ääreen ja hallinto pitää yrityksiä tasavertaisina, voitaisiin sopia uudesta verotilistä:
• jaksot 1 kk, 4 kk ja vuosi
• tilinpäätösjakson ilmoituskausi vähintään 3 kk, pienillä 4 kk
• etenkin arvonlisäveron maksuajat pitemmät, ainakin 2 kk
• maksupäivä vähintään 10 päivää ilmoituspäivää myöhempi
• verohallinnon maksamissa maksuissa viitenumero ja kirjausselite
• SEPA-tiliote ja verotilin maksut harmonisoidaan niin, että kirjanpito voidaan automatisoida
• tiliotteelle vireillä olevat asiat ja asioiden historia selitteineen, lisäksi kerrotaan asian (esimerkiksi valituksen) tuleva käsittelyaika
• veronkorotukset pois (jätetään vain veronkierrolle, maksuvaikeuksissa nykyistä alempi viivekorko on riittävä rangaistus)
• myöhästymismaksu poistetaan (enkä usko maksun poistavan veronkorotuksia)
• merkitään lakiin olenaisuuden periaate, jottei lisäilmoituksia tehtäisi kuin merkittävien virheiden yhteydessä
• arvonlisäveron laskennassa hyväksytään maksuperiaate
• verohallinnon kehittämät lisämaksut (arvioidut verot, veronkorotukset, viivekorot, pois ehdottamani myöhästymismaksut) verkkolaskuina kuukausittain
• paperi-ilmoitusten tekijöiden kohtelu tasavertainen sähköisten ilmoittajien kanssa.

Kaikessa on jotain hyvää. Verotilissä alv-palautuksen saa kuitata maksettavista ennakonpidätyksistä. Sen kuten pienten yritysten ilmoituskauden olisi voinut toteuttaa 15 vuotta sitten ilman mitään verotilejä.

2 kommenttia |

Vuonna 1986 vaihdoin 120 henkeä työllistäneestä Suomen suurimmasta tilintarkastustoimistosta 18 henkeä työllistäneeseen, kolmanneksi suurimpaan toimistoon. Yksi perus­teeni oli se, että halusin joulujuhlissa tuntea kaikki työtoverini, mikä yli sadan hengen toimistossa ei enää ollut mahdollista. Nyt neljä suurinta tilintarkastustoimistoa työllistää Suomessa yli 2 200 henkilöä. Tilintarkastustoimistoissa on paljon konsultteja; esimerkiksi verokonsulttien määrä on Suomessa noussut 20 vuodessa kolmesta lähes 300:aan. Onko suomalainen tilintarkastus tänään kymmenen kertaa parempaa kuin 20 vuotta sitten?

Bruttokansantuote on samassa ajassa kasvanut vuoden 2000 viitehinnoilla 1,7-kertaiseksi. Kun tilintarkastus kasvaa moninkertaisesti nopeammin, se tarkoittaa myös, että aiemmin tarkastus on ollut laadultaan surkeaa ja epäonnistunutta. Tarkastuksen tavoite – oikea tilinpäätös – ei ole miksikään muuttunut. Alalla työskentelevistä monet ovat olleet mukana koko tämän kehityksen ajan, emmekä tietenkään allekirjoita tällaista väitettä. Mistä syystä alan raju kasvu on tapahtunut?

Tätä aloin pohtia, kun sain käteeni sovellusohjeen pk-yritysten tarkastamiseksi ISA-standardien mukaisesti. Sovellusohje perustuu vahvistettuihin kansainvälisiin tilintarkastusstandardeihin. Tilintarkastajajärjestöjen mukaan ISA-standardit ovat jo nyt hyvää tilintarkastustapaa, jota on noudatettava. Euroopan komissio tullee lähiaikoina vahvistamaan standardit lainsäädäntöön rinnastettaviksi määräyksiksi jäsenvaltioissa. Miten näin on päässyt käymään?

Koko tämä hulluus alkoi kiihtyä Enronin ja Parmalatin tilintarkastusskandaaleista. Sääntöjä lisättiin merkittävästi, mutta siitä huolimatta esimerkiksi Madoffin suuri pyramidihuijaus on ollut mahdollinen. Itse asiassa maailmanlaajuisen finanssikriisin yksi suuri syyllinen on tilintarkastajien voimallisesti ajama IFRS-tilinpäätössäännöstö ja sen vaikutukset tilinpäätösten laadintaan, sisältöön ja tilintarkastukseen. Vanhan maailman säännöillä kriisi ei olisi tullut näin valtavaksi, koska kuvitteellisia eriä ei olisi hyväksytty tilinpäätösperusteiksi, jolloin jättibonuksia ja sijoitusyhtiöiden miljardipalkkioitakaan ei olisi voitu maksaa.

Vuonna 2008 tilintarkastajien ISA-standardeissa oli 884 sivua. Uusin painos on 1 012 sivua. Byrokratian kasvu vuodessa on 15 prosenttia. Pienten ja keskisuurten yhteisöjen tilintarkastuksen standardien soveltamisohjeessa on 299 sivua. Tilintarkastuspakko on Suomessa määrätty osakeyhtiöille, joiden liikevaihto ylittää 200 000 euroa ja joissa on henkilökuntaa enemmän kuin kolme. Siis tosi pienillekin yrityksille. Onneksi sentään tilintarkastusyhteisöjen vaatimus kaikkien toimimattomienkin osake­yhtiöiden tarkastuspakosta saatiin torpatuksi.

Näiden yritysten tarkastuksissa tulee soveltamisohjeen mukaan tehdä muun muassa riskien arviointiprosessi, tehdä suunnittelua, hankittava evidenssiä, pidettävä tarkastuskokouksien pöytä­kirjoja, analysoitava asiakassuhteen hyväksymistä ja jatkamista, määriteltävä kokonaisstrategiaa, tunnistettava väärinkäytösriskit, dokumentoitava relevantti sisäinen valvonta. Tilintarkastajan tulee työssään saavuttaa kohtuullinen varmuus tilinpäätöksen oikeellisuudesta, mikä tarkoittaa 80–90 prosentin todennäköisyyttä. Pakko tunnustaa, että 42 vuoden työkokemuksen jälkeen en ymmärrä, mitä tällä kaikella tarkoitetaan enkä mitä sitten pitäisi tehdä, jos arvioinkin, että asiakastehtävässä ”todennäköinen varmuustaso on välillä 50–80 prosenttia”. Olisi ilmeisesti pitänyt suorittaa tilastotieteessä approbaturia enemmän opintoja, sillä minulla ei ole harmainta aavistustakaan, miten tämän todennäköisyyden lasken.

Tilintarkastusalan standardeja ei varmaankaan ole tehty karkottamaan kaikki kokeneet tarkastajat eläkkeelle eikä pelottamaan nuoria tulemasta alalle. En myöskään usko, että kyse olisi lainsäädännöllisen pakkotyön laajentamista mahdollisimman suureksi, mikä toisi tarkastajille lisää suuria tuloja. Niistä on siis laatijoiden mukaan oltava positiivisia vaikutuksia talouselämään ja yhteiskuntaan. Mitä ne olisivat?

Tarkastussuositusten taustalla on suurten kansainvälisten tilintarkastustoimistojen koko maailmaan levittämät käytännöt. USA:ssa ei tarkasteta pieniä yrityksiä, joten käytännöt perustuvat suurten yritysten tarkastuksiin, joissa tarvitaan moniportaisia tarkastustiimejä. Moniportaisuus vaatii dokumentointia. Raskaat menetelmät antavat myös suojan vahingonkorvauksia vastaan, jos tarkastuksessa ei ole nähty metsää puilta ja on menty metsään tai syvälle suohon. Amerikkalainen oikeuskäytäntö ja maksettavat vahingonkorvaukset ovat eurooppalaisille täysin käsittämättömiä. Nämä raskaat käytännöt on tuotu myös pienyrityksiin, jotta ilman apulaishierarkiaa tarkastuksen suorittavat eivät saisi liian suurta kilpailuetua. Etu tulisi sekä kustannuksista että tarkastuksen laadusta. Pienten yritysten vuosittain vaihtuvat tarkastaja-apulaiset eivät koskaan kykene samaan työn laatuun kuin itsenäiset tarkastajat. Tilintarkastus on haasteellista kokeneelle ammattilaisellekin etenkin uuden asiakkaan ensimmäisenä vuotena, saatikka koulusta juuri tulleelle apulaiselle. Ensimmäisenä vuotena ei mitenkään pysty hahmottamaan kaikkia niitä tietoja, joita yrityksen ja yrittäjän hyvä palvelu edellyttäisivät.

Yritin ajatella positiivisesti, että suositukset olisivat hyvä oppi­kirja nuorille tilintarkastusalaa opiskeleville. Mutta eiväthän oppi­kirjat voi olla lain veroisia velvoitteita. Opinnot varmaan edistyisivät ja tentit tulisi suoritettua, mutta sen jälkeen työelämässä menisi sormi suuhun. Suositukset eivät juurikaan antaisi valmiuksia tehdä pienyritysten tilintarkastusta. Työn onnistunut suorittaminen kun edellyttää ensisijaisesti asiakkaan tarpeiden tunnistamista ja toissijaisesti sidosryhmien tiedontarpeen tunnistamista.

Suurinta osaa pienyrityksen tilinpäätöksiä ei käytännössä kukaan ulkopuolinen lue. Kuitenkin niiden oikeellisuuteen panostetaan hirmuisesti resursseja niin tilitoimistoissa kuin tilintarkastuksessa. Liitetiedot ovat yhä tärkeämmät, vaikka niitä ei lainkaan käytetä verotuksessa eikä yrityksen luottokelpoisuuden määrittelyssä.

Pankkilainattoman yrityksen tilinpäätöksellä on merkitystä vasta verotarkastuksessa ja konkursseissa, eikä silloinkaan liitetiedoilla ole merkitystä. Verotarkastajat selvittävät, onko yritys maksanut kaikki veronsa. Konkursseissa pesänhoitaja selvittää, onko velkojia kohdeltu tasapuolisesti ja ovatko yrityksen vastuulliset ottaneet lainvastaisesti itselleen yrityksen varoja. Yrittäjä ei voi varastaa itseltään, joten ainoat menettäjät voivat olla verottaja, eläkeyhtiöt ja velkojat. Työntekijät ovat reaaliaikaisessa suhteessa yritykseen, eikä heiltä juurikaan voi mitään varastaa, koska konkursseissakin heillä on yhteiskunnan palkkaturva.

Verotarkastuksessa yrityksen kirjanpito tarkastetaan yksityiskohtaisesti, joskus jopa tosite tositteelta. Tilintarkastuksessa ei koskaan voida tehdä näin yksityiskohtaista työtä, eikä etenkään silloin jos suositukset vaativat pakollista mittavaa byrokratiatyötä tehtäväksi.

Pienyritysten odotukset tilintarkastukselta

Pienyritykset luottavat käyttämiinsä asiantuntijoihin. Siksi on irvokasta, että heillekin annetaan tilintarkastuskertomus, jossa tarkastajan vastuuta rajoitetaan 85 prosenttia kertomustekstistä ja asiakkaan tarvitsemaan lausumaan käytetään loput 15 prosenttia.

Asiakkaat odottavat tilitoimistoilta ja tilintarkastajilta eniten sitä, että yhtiön veroasiat on hoidettu hyvin ja optimaalisesti yrittäjäperheen ja yrityksen näkökulmasta. Toiseksi he odottavat neuvoja hinnoitteluun ja rahoitukseen. He odottavat saavansa ajoissa tietoa siitä, ajautuuko yritys talou­delliseen ahdinkoon, miten konkurssiin meno voidaan ennaltaehkäistä ja miten konkurssin vahingot olisivat mahdollisimman pienet.

Asiakkaat odottavat näkevänsä tilintarkastajansa edes kerran vuodessa. Pienten yritysten tilintarkastus tehdään liian usein kantamalla aineisto tilintarkastustoimistoon tai siten, että tarkastaja urakoi useamman yhtiön tarkastuksen tilitoimistossa saman päivän aikana. Tiedän lukuisia yrittäjiä, jotka eivät ole koskaan nähneet valitsemaansa tilintarkastajaa. En myöskään voi ymmärtää, miten tarkastaja voi ymmärtää tarkastuskohdettaan, jos hän ei ole koskaan edes käynyt asiakkaan toimitiloissa, vaikka kuinka internet-maailmassa elettäisiinkin. Näin myös yrittäjäperheen yrityksestä riippuvat verotustekijät jäävät verottoman osinko-osuuden laskentaan, vaikka kyse on paljosta muusta.

ISA-standardit eivät velvoita näkemään asiakasta, mutta velvoittavat moninaiseen byrokratiaan, jonka vaatima aika on kaikki pois oikeista töistä. Kun tarkastukset painottuvat talveen, ei lisääntyneen byrokratian takia ole mitään mahdollisuuksia tehdä tarkastusta laadukkaasti. Minulle on sanottu, että pienimpien yritysten tarkastuksessa voidaan jättää osa byrokratiasta tekemättä. Tätä eivät kuitenkaan alan valvojat tule hyväksymään, saatikka vahingonkorvausvaateita etsivät juristit ja vakuutuskorvausten maksua pohtivat vakuuttajat. Tästä on esimerkkinä tilintarkastajalautakunnan asunto-osake­yhtiön työpapereista antama rangaistus.

Kaikki yrittäjät eivät ole rehellisiä, vaikka melkein kaikki ovat. Epärehelliset eivät kerro tarkastajalle huijaavansa. Tarkastuksia perustellaan myös väärinkäytösten ehkäisyllä. Henkilökunnan tai johdon rikoksia ei juuri koskaan löydetä tilintarkastuksella, vaan taustalla on ilmianto, yrityksen varojen loppuminen tai muu ulkoinen syy. Kyse on siis ennalta ehkäisystä, kun tilintarkastuksen pelossa ei uskalleta tehdä rötöksiä.

Pienten yritysten tilintarkastus ollaan tekemässä mahdottomaksi. Kukaan ei enää pysty suorittamaan tarkastusta annettujen suositusten mukaan, ei edes isolla rahalla, koska talvella loppuu yksinkertaisesti aika. Enää ei löydy edes ihmisiä, jotka ymmärtäisivät, mitä oikeastaan pitäisi lain mukaan tehdä. Siis aidon oikeasti sellaisia ei ole, jos 30 vuotta KHT-tarkastajanakaan toiminut ammattilainen ei voi ymmärtää annettuja suosituksia. Tästä mahdottomuudesta päästään ulos vain sillä, että pienyritysten pakkotarkastuksen raja nostetaan vähintään EU:n pienyrityssmääritelmän tasolle, eli yli 50 henkeä työllistäviin yrityksiin. Vähintään lainsäätäjän pitää sanoa, etteivät tilintarkastusalan suositukset ole lakia, ­eivätkä hyvää tapaa alle 50 hengen yrityksissä. Näin mahdollistettaisiin pienyritysten järkevä tilintarkastus.

Jotain voi tehdä tekniikan avulla. Itse olen ottanut käyttöön digikameran asiakkaan aineiston dokumentoinnissa ja näin teen turhan dokumentoinnin paljon nopeammin kuin kopiokoneen ääressä istuvat tilintarkastaja-apulaiset. Ko­piointi todistaa, että jotain on nähty, mutta sitä se ei todista, että olisi luettu otsikkoa pitempään tai että olisi ymmärretty, mistä on kyse.

Koska suositusten mukaiseen tarkastukseen on luonnotonta pakottaa kokeneita tarkastajia (asialliset hommat tehdään, mutta kiviä ei aleta asetella polkujen varteen), ja säännöistä poikkeamisesta saa huomautuksen, varoituksen ja pahimmillaan menettää auktorisoinnin, olisi yksi ratkaisu antaa byrokraattinen tarkastus tilintarkastustoimistoille ja asiakkaan tarvitsema palvelu hoidettaisiin konsultointina. Mutta tämä tuplatyö tulisi aivan liian kalliiksi pienyrityksille.

Aika entinen ei enää koskaan palaa? Itse asiassa uskon, että kyse on heiluriliikkeestä. Byrokratia tuhoaa itse itsensä ja palaamme takaisin siihen vanhaan hyvän ajan tilintarkastukseen, joka oli niin mielenkiintoista, mielekästä ja palkitsevaa, että itsekin jäin sille tielle lopuksi ikääni, vaikka tarkoitukseni oli vain saada minuun tullut atk-ammattilaisen leima poispyyhityksi. Kahden vuoden keikka on kestänyt jo 35 vuotta ja jatkuu...

Yrittäjä on teräsmies tai rautarouva, joka ei sairastu, eikä ainakaan kuole yllättäen. Hän ei siis voi joutua vakavaan auto-onnettomuuteenkaan, koska silloin yrittämiseen liittyviä velvoitteita ei kukaan ole hoitamassa. Näin yrittäjyys onkin paras henkivakuutus – ainakin viranomaisten mielestä. Ja koska näin on, yrittäjien eikä yrittäjäperheen perusturvaa tarvita. Jos jotain tukea on pakko maksaa, yrittäjä kuitenkin pärjää paljon pienemmillä rahoilla kuin muut ihmiset. Siksi yrittäjät joutuvat elämässään muita useammin umpikujaan, josta ei ole ulospääsytietä. Yrittäjien itsemurhat vähenevät lama-aikana, koska silloin on hyväksyttävämpää olla epäonnistunut.

Yrittäjät sairastavat työntekijöitään vähemmän. Tähän on kaksi syytä. Yrittäjä ei voi potea pienempiä vaivoja lainkaan, koska hänen työpanostaan on usein mahdoton korvata. Toisaalta työntekijät jäävät töistä monenlaisten pikkuvaivojen takia. Terveysjärjestelmä tukee tällaista arkielämän vaivaishoitoa kirjoittamalla sairauslomia melko mitättömistäkin vaivoista.

Yrittäjäksi alkava ei ajattele kuolemaa. Hän on terve kuin pukki, jota ei kolota ja johon pöpöt eivät iske. Yritysneuvonnassa ei ihmiselämään kuuluvia realiteetteja tuoda esille. Vuodet kuluvat. 50 vuotta täytettyään huomaa, ettei työtä jaksakaan tehdä yötä myöten. 65 vuotta täytettyään huomaa eläkemaksujen jääneen niin pieniksi, ettei eläkkeellä elä ja yrittämistä on jatkettava.

Todellisuudessa yrittäjät sairastavat arvattavasti yhtä paljon kuin keskimääräinen kansa, mutta yrittäjä ei voi pitää sairas­lomaa. Verottaja rankaisee lisämaksuilla viivästyneistä ilmoituksista ja maksuista siitä riippumatta, onko yrittäjä flunssassa tai koomassa teho-osastolla. Yrittäjää ei voi korvata tilapäisavulla, koska hänellä on kaikki langat käsissään.

Jos yrittäjä sairastaa, jäävät tulot tulematta, mutta maksut erääntyvät. Jos työntekijä sairastaa, hän voi ilmoittaa aamulla jäävänsä täydellä palkalla kotiin, on kyse krapulasta, flunssanpoikasesta tai vapaa-ajan riennoissa nyrjähtäneestä nilkasta. Yrittäjä joutuu etsimään tilalle apuvoimia, ja jos sellaisen jostain saa, joutuu maksamaan toisen palkan sosiaalikuluineen ja usein vielä varamiespalvelun kulut päälle. Tällaisia tuplapalkkoja ei voi huomioida hinnoittelussa, joten kaikki on poissa yrittäjän omasta tulosta. Yrittäjä ei siten voi jäädä sairastamaan, ellei sitten ole kyse niin vakavasta, ettei sängystä ylös nouse.

Vaikeimmassa asemassa ovat yritykset, joiden asiakaspalvelu edellyttää kahden henkilön olemista töissä: esimerkiksi myymälät, joiden aukioloaika on 10–12 tuntia. Sairaspäivillä pitäisi katteen tuplaantua, vaikka käytännössä se vähenee, koska tilapäisapu ei osaa tehtäviä riittävästi.

Yrittäjätulo on useimmiten vaatimaton. Kun rahaa ei ole, kaikesta on säästettävä. Liian usein säästökohteena on eläke- ja sosiaaliturva. Yrittäjäeläkkeen perustana oleva tulo määrätään pieneksi, koska nuorena yrittäjänä ensimmäiseksi ei ajatella eläke­turvaa. Nuoret uskovat eläkeketjukirjeen romahtaneen vuonna 2040, jolloin asia olisi ajankohtainen. Pahinta on se, että eläkeperusta on myös sairauspäivärahojen perusta. Jos sairastuu, yrittäjätulo menee nopeasti negatiiviseksi, koska menot eivät poistu, vaikka tulot jäävät saamatta, ja tilalle saa olemattoman­ päivärahan. Yrittäjän sairauspäivärahan maksuperuste tulee­ erottaa eläketulosta, jolloin nuoret voisivat ottaa korkeamman­ sairaus­vakuutuksen itselleen.

Yhteiskunta on tehnyt lukuisia yrityksiä velvoittavia säännöksiä työntekijän sairastumisen, työkyvyttömyyden ja kuoleman varalle. On tapaturmavakuutus, ryhmähenkivakuutus, sairaus- ja äitiyspäivärahat, irtisanomissuoja, työpaikkaterveydenhoito, työkyvyttömyyseläke ja moninaiset kuntoutusohjelmat. Palkka on maksettava myös sairausajalta. Yrittäjät ja jopa heidän perheenjäsenensä olivat pitkään kaiken tämän ulkopuolella. Yrittäjien kovaa asemaa on hieman helpotettu aivan viime vuosina. Esimerkiksi yritys voi maksaa yrittäjän perusterveydenhoidon menot (verohallinnon ohje 2006).

Mutta verottaja ei tunne armoa. Veronkorotukset ja jäämämaksut ovat yhtä suuria, vaikka viiveen syynä olisi vakava sairastuminen. Ensi vuonna verotilin myötä tulee lisärangaistuksena ilmoituksen myöhästymismaksu. Myös sairaus- tms. esteen takia virheellisinä lähetettyjen ilmoitusten oikaisusta aletaan periä rangaistusmaksua. Kun lippuja, lappuja ja maksuja on vuodessa pienellä yritykselläkin helposti yli sadan, voi sairastumisesta tulla iso lisälasku. Olen nähnyt kuinka väärän verotuksen valitusajat on menetetty yrittäjän ollessa tuonelan rajamailla sairaalassa. Eikä armoa tunneta. Vähintä, mitä lainsäädännössä tulisi korjata, olisi yrittäjän oikeus saada määräpäiviin sanktioton jatko lääkärintodistuksen perusteella.

Veronkorotukset ovat verovirkailijan subjektiivisia päätöksiä, joiden taustalla on verohallinnon yhtenäistämisohjeet. Siksi niihin saa muutoksia oikaisuvaatimuksilla. Joskus virkailijat heltyvät ja poistavat korotuksen, mutta yhä useammin ei, koska verotuskäytäntö on kiristynyt vuosi vuodelta. Käytäntö on epäyhtenäinen. Useimmat yrittäjät eivät osaa tehdä oikaisuvaatimusta, jolloin tarvitaan maksullista apua tilitoimistosta. Sairauden takia poistettu korotuskin siis maksaa yrittäjälle.

Lakimuutosta odotellessa on jokaisen yrittäjän järjestettävä varajärjestelmä työkyvyttömyyden varalle. Tilitoimisto on hyvä varajärjestely hallintoasioissa, mutta kaikkia ei voida velvoittaa tilitoimiston käyttöön. Entä pienten tilitoimistojen omat varajärjestelmät, koska vastuulla on kirjanpitäjän sairastumisen takia kymmenienkin yritysten määräaikojen noudattaminen. Pieni tilitoimisto ei selviydy, jos se joutuu maksamaan asiakkaidensa rangaistusmaksut.

Varautuminen kuolemaan tai vaikeaan sairauteen

Tilitoimistojen tulee käydä keskustelu jokaisen asiakkaansa kanssa yrittäjän sosiaaliturvasta ja varautumisesta kuolemaan. Keskustelua varten kannattaa tehdä peruspaketti, jonka avulla asian käsittely on helpompaa. Paketti sisältää mallit tarvittavista asiakirjoista. Yrityksen kirjanpito kertoo yrityksen toiminnasta, mutta yrittäjän omasta taloudesta ja se ei kerro juuri mitään. Juuri näistä kirjanpidon ulkopuolisista asioista kannattaa tehdä ohjeet. Kerran tehty perusselvitys tulee tarkistaa kahden vuoden välein ja jokaisen merkittävän elämänmuutoksen edellä. Esimerkiksi itse päivitän omat paperini vuosittain reppu­matkani edellä.

Paketin sisältö

1 Varautuminen
• työttömyysturva
• eläketurva
• sairastuminen
• pitempiaikaisen työkyvyttömyyden turva
• tapaturmavakuutus ml. vapaa-ajan vakuutus
• henkivakuutus
• yrityksen toiminnan keskeytysvakuutus
• yrittäjän sairauskulujen maksaminen yrityksestä
• sopimusten force majeure -ehdot
• selvitetään yrittäjän järjestöjäsenyyksien perusteella saama ryhmäturva.

2 Asioiden käytännön hoitaminen
• pankkiasiat (valtakirja, jolla tiedot saa pankista, kaikkien tilien saldot voitava hakea heti, lainojen maksusuunnitelmat, muut lainavaatimukset)
• veroasiat (kuukausi-ilmoitukset – tarkistettava myös, onko vanhat tehty ja lähetetty, maksupäivät, veroilmoituksen lisäaika, jota ei saa takautuvasti)
• vakuutukset ja korvausten hakeminen
• palkkatuki, palkkaennakot, ulosotot
• valtakirjat (allekirjoitetut, aihe ja päiväys avoin).

Verovelkatodistus on tilattava heti, jos tilanne on vakava. Se lähetetään vain yrityksen osoitteeseen ja postitse. Yrityksen kannattaa ilmoittaa verottajalle kaikkien veroasioiden hoitamista varten tilitoimiston osoite. Tämä käytäntö varmistaa veroasioiden hoidon myös normaaliaikoina. Verotili ei tule juurikaan auttamaan sairaus- ja kuolemantapauksissa asioi­den hoitoa, koska tililtä ei näy perinnässä olevia maksuja, eikä oikaisuvaatimuksia, eikä kaikkia verolajejakaan.

3 Ohjeet kuoleman ja vakavan työkyvyttömyyden varalle
• testamentti
• hoitotestamentti (hoitotahto)
• ohjeet yrityksen alasajosta tai yrityksen jatkamisesta
• ohjeet perukirjaa varten
• ohjeet yrittäjän asioiden hoitamisesta.

Yrittäjän tapaturmavakuutus on luonnollinen osa perusturvaa. Vakuutuksen tulee kattaa myös vapaa-ajan tapaturmat. Liian harvoin tullaan ajatelleeksi, että pitkäaikainen työkyvyttömyys tai kuolema on monilla aloilla työtapaturmaa suurempi riski. Yrittäjäperheen lapsen vakava sairastuminen voi johtaa siihen, että yritys joudutaan ajamaan säästöliekille. Nuoret saavat vielä kohtuullisia henki- ja työkyvyttömyysvakuutuksia, mutta viisikymppisenä yrittämisen alkava saa vakuutuksen vain suurella rahalla, jos ollenkaan. Nuorelle yrittäjälle vapaaehtoinen työkyvyttömyys- ja sairaus­vakuutus voi olla edullisempi kuin turvan maksaminen yrittäjäeläkemaksulla.

Verottaja suhtautuu tähänkin asiaan käsittämättömällä tavalla. Minulla on juuri meneillään verotarkastus asiakkaalla, jossa yrittäjien työntekijöitä parempaa sairausvakuutusturvaa esitetään verotettavaksi peiteltynä osingonjakona. Olen sanaton. Mistä ihmeestä näitä neronleimauksia oikein syntyy?

Yrittäjän sairastuminen voi johtaa moniin ongelmiin. Palkat, vuokrat ja korot on maksettava, vaikka rahan tulo tyrehtyisikin. Joskus tähän ongelmaan on ratkaisu keskeytysvakuutus, joka korvaa vahinkoajalta menetetyn katteen (pienessä yrityksessä liikevaihdon), muuttuvat palkat ja vahingon rajoittamisesta aiheutuneet kulut. Vakuutuskorvausta kiireellisempi tulolähde ovat keskeneräiset laskutukset, joista yrittäjän lisäksi ei välttämättä tiedä kukaan muu. Jonkinlainen aina ajan tasalla oleva laskutusaihio tai päiväkirja kuuluu jokaisen yrittäjän perusturvaan.

Lainsäädäntö inhimilliseksi myös yrittäjille

Yritystoimintaa säätelevät lait lähtevät siitä, että yrittäjä on aina terveenä hoitamassa ainakin vero- ja eläkeasiat, vaikkei muuhun pystyisikään. Tätä elämälle vierasta teräsmiesnäkemystä on vuosi vuodelta kiristetty. Yhtiömuodossa toimivaa yritystä pidetään itsenäisenä oikeushenkilönä, jonka katsotaan toimivan normaalisti, vaikka yrityksen omistaja olisi siirtynyt ajasta iäisyyteen.

Pahimmassa tapauksessa yrittäjä on sairaalassa koomassa ja verottaja lähtee laittamaan yritystä konkurssiin maksamattomien ennakkoverojen takia. Jos yrittäjä selviää sairaalareissustaan, hän voi huomata, että verotus on tehty ja valitusaika mennyt umpeen. Verottaja on tyly. Hoidin kerran tapausta, jossa yrittäjä oli veroliput saatuaan joutunut kuukausiksi sairaalaan. Arvonlisäverotuksen valitusaika meni umpeen. Jälki­käteen todettiin, että verotus kokonaisuudessaan oli tehty väärin, mutta sitä ei korjattu, koska arvonlisäverotusta ei enää voitu korjata. Inhimillisyyttä yrittäjiä kohtaan ei juurikaan tunneta, vaikka sitä halutaan jakaa yltäkyllin kaikille muille, maailman miljardeja vähäosaisia myöten.

Yhteiskunnan tulee hyväksyä, että myös yrittäjä on inhimillinen ihminen, joka sairastuu, ajautuu ahdistukseen, tekee virheitä ja unohtaa asioita. Yrittäjäksi on rinnastettava yhteisö, jossa yhdellä henkilöllä on omistuksen enemmistö. Lainsäädäntöä on kehitetty suuntaan, jossa kaikenmaailman huijareilla, luikureilla, rikollisilla ja jopa ulkomaisilla kansanmurhaajilla on inhimilliset oikeudet, joita yhteiskunnan keräämillä verovaroilla tuetaan. Viranomaiset itse voivat tehdä virheitä joutumatta niistä henkilökohtaiseen vastuuseen. Yrittäjille tällaisia ihmisoikeuksia ei anneta. Päinvastoin. Kun isot yritykset eivät maksa laskujaan ajoissa tai yrittäjä sairastuu eikä pysty maksamaan veroja ja maksuja ajallaan, tulee yhteiskunta ja moukaroi veronkorotuksilla ja muilla koronkiskonnan luontoisilla rangaistusmaksuilla niin, ettei siitä tokene kuin sitkein. Tämä kurittaminen on lopetettava ja seuraamukset inhimillistettävä.

Yrittäjän eläketurvasta ja kuolemaan varautumisesta kolumnin jatko-osassa.

EU:n komissio tulee vuoden 2009 kuluessa esittämään jäsenvaltioille mahdollisuutta olla soveltamatta tilinpäätös­direktiivejä mikroyrityksiin. Uutinen kuulostaa uskomattomalta. Olemmehan tähän asti pitäneet EU:ta turhan byrokratian tyyssijana.

Komission ehdotuksen mukaan mikroyritys on yritys, jolla ylittyy enintään yksi seuraavista kriteereistä:
• tase 500 000 euroa
• liikevaihto 1 000 000 euroa
• henkilöstö 10.

Viimeisten yritystilastojen (2007) mukaan Suomessa on 309 000 yritystä, kun maatalousyrittäjät lasketaan mukaan. Näistä EU-määritysten mukaan 94,2 prosenttia eli 291 000 on mikroyrityksiä. Puolet eli 152 000 yritystä oli toiminimiä, eli ne työllistivät yrittäjäperheen. Mikroyritykset työllistivät toissa vuonna yrittäjien lisäksi 405 000 palkansaajaa. Mikroyritykset työllistivät enemmän kuin kaikki yli 500 hengen suuryritykset yhteensä. Liikevaihto 150 000 euroa palkansaajaa kohden on liian suuri, koska tilastokeskuksen tilastoista ei ilmene yrittäjäperheenjäsenten lukumäärää. Liikevaihto työllistettyä kohden jäänee selvästi alle 100 000 euron. 300 000 mikroyrityksen lisäksi maamme 127 000 yhdistystä ja 70 000 asunto-osakeyhtiötä voisivat siirtyä mikroyritysten seurana yksinkertaiseen kirjanpitoon.

Kirjanpidon käytännöt tehdään yhä enemmän IFRS-tilinpäätössäännösten mukaan. IFRS-tilinpäätöksiin velvoitettuja pörssiyhtiötä on 150. Meneillään oleva lama osoittaa, että IFRS-tilinpäätökset eivät olleet se onni ja autuus, mitä meille vuosia on esitetty. Tuhannet sivut IFRS-sääntöjä harhauttavat meidät näkemään tosina kuvitteelliset liikearvot, markkina-arvoon kirjatut huijausarvopaperit ja odotukset kiinteistöjen ja osakkeiden arvon muutoksista. Liikearvon testaus on puhdasta arvuuttelua. Yritysten johto pakotetaan tekemään arvauksia siitä, miten ostettu liiketoiminta tulevaisuudessa tuottaa. Kirjanpitäjät laskevat unelmista tasearvoja, joiden oikeellisuutta tilintarkastajat yrittävät arvuutella. Kaikki ostetut liikearvot katoavat, mitkä nopeammin, mitkä hitaammin. Liikearvon sijasta aktivoimmekin toiminnan juoksevia kuluja. Miten voikaan todellisuus karata kauas, kun maailman parhaat laskentatoimen asiantuntijat päästetään norsunluutorniin pohtimaan jaksotuksia.

IFRS-palvelujen myötä jaksotusten taitaminen on parhaiten palkattua taloushallinnon osaamista. Jos siirrytään kassavirtakirjanpitoon ja jaksotuksista luovutaan, maailman kymmenet tuhannet taloushallinnon huippuosaajat menettävät arvokkaim­man osaamisensa. Tämä on yksi kassavirtakirjanpitoon siirtymisen este. Tämä ammattitaidon uhraus kannattaa tehdä, koska se vapauttaa taloushallinnon osaajat tekemään ­oikeita töitä: palvelemaan kirjanpitotietojen avulla yrittäjäperhettä ja yritysjohtoa.

Ammatinharjoittajille ja maatalouden harjoittajille on annettu mahdollisuus yhdenkertaiseen kirjanpitoon. Pankkitiliotteiden avulla kaikki pienet kirjanpitovelvolliset pääsevät luotettavaan ja yksinkertaiseen kahdenkertaiseen kirjanpitoon.

Suomessa on 486 000 kirjanpitovelvollista mikroyritystä, yhdistystä, asunto-osakeyhtiötä ja maatalouden harjoittajaa, joille yksinkertainen kirjanpito olisi riittävää ja ymmärrettävää. Nämä kirjanpitovelvolliset eivät ymmärrä, mitä ovat poistot, vaihto-omaisuus, lomapalkkavelka ja siirtyvät erät. Liitetietoja ei käytetä edes luottotietojen määrittelyyn eikä verotukseen. Kenelle pienyrityksen tilinpäätös oikein tehdään? Siihen käytetään kohtuuttomasti resursseja.

Pienimpien yritysten tilinpäätökset ovat suuri haaste talviruuhkassa tilitoimistoille. Tilanne pahenee, jos nanokorporaatiot tulevat Suomeen. Eräät tilitoimistot ovat sanoneet, että he korottavat pienten palveluhintoja, ja toivovat, että ne hakeutuvat muualle. Jos pienet yritykset tekisivät kassavirtaan perustuvan kirjanpidon ja pienimmät jätettäisiin kokonaan arvonlisäverotuksen ulkopuolelle, voisi Suomeen tulla mikroyrityksiin keskittyviä tilitoimistoja, jotka voisivat automatisoida kirjanpidon tiliotteiden avulla.

Pieni yrittäjä menee konkurssiin, jos rahat loppuvat. Silloin on aivan yhdentekevää, millaista poistosuunnitelmaa on käytetty ja millaisin periaattein varasto on inventoitu. Konkursseissa valtio on liian suurena ja vahvana velkojana. Veroveloissa ei huomioida vähentämättä jääneitä veroja, jotka sisältyvät yritysten vaihto- ja käyttöomaisuuteen. Kun myyntilaskuja ei enää makseta ajoissa, joutuvat yritykset maksamaan jopa 80 prosenttia pakollisista veroista ja maksuista, ennenkuin niillä on vastaavat tulot käytössään.

Kirjanpitolain kehittäminen

Kirjanpidon periaatteet on määritelty aikana, jolloin inflaatio oli merkittävä. Verotuksessa oli varauksia, joilla päästiin lähelle kassa­virtakirjanpitoa. Byrokratiaa oli merkittävästi vähemmän, jolloin talven työruuhka ei ollut nykyisen mittava. Johdon ah­neus on muuttanut tuloutusta aiemmas, jolloin palkkioita on voitu maksaa enemmän ja aikaisemmin. Etenkin suuret yritykset maksavat nykyisin laskunsa jopa 3–5 kuukautta myöhässä, jolloin mikroyritykset joutuvat kohtuuttomiin veroloukkoihin, koska arvonlisäverot, ennakonpidätykset ja ennakkoverot joudutaan maksamaan, ennen kuin vastaavia tuloja on käytössä. Verotili tulee heikentämään yritysten maksuvalmiutta

Finanssikriisi on osoittanut, että kirjanpidon periaatteet eivät enää toimi. Palkansaajia ei voi olla nykyistä määrää, minkä vuoksi yhä useamman kansalaisen on otettava vastuu omasta elämästään. Sosiaaliturvaa ei voida lisätä, koska maksajat eivät riitä. Yrittäjien määrä tulee lisääntymään merkittävästi, minkä vuoksi säännöksiä on yksinkertaistettava. Vain yksinkertaisilla kirjan­pitosäännöksillä voimme selviytyä tulevina vuosikymmeninä.

Kassavirtaan perustuva kirjanpito sopii nykyiseen yhteiskuntaan tuloslaskentaa paremmin. Etenkin mikroyrittäjille, pienille asunto-osakeyhtiöille ja yhdistyksille tulee antaa mahdollisuus yksinkertaiseen kassavirtaan perustuvaan kirjanpitoon, jossa selvitetään tilikauden kassavirta sekä tietenkin kertynyt kassavirta toiminnan alusta. Veroja maksettaisiin vain kertyneestä kassavirrasta. Verotuksessa tarvitaan myös taannehtiva tappion tasaus. ­Näin aiemmin maksettuja veroja voidaan käyttää investointien - tai tulevien tappioiden kattamiseen. Konkurssitilanteessa yhteiskunnan verosaamiset olisivat oikeudenmukaiset muihin velkojiin nähden.

Useimmissa mikroyrityksissä ostovelkoja tilinpäätöshetkellä ei juurikaan ole tavanomaisia puhelin- ja kululaskujen lisäksi. Näiden jaksottaminen voidaan tehdä vapaaehtoisesti, jolloin kirjanpito ja tilinpäätös voisi perustua tiliotteisiin. Jos yrityksellä on maksamattomia investointi-, vaihto-omaisuuslaskuja ja palkkoja, voidaan ne kirjata kuluksi niin sanotun laajan kassan periaatteella. Myyntisaamisten ja ostovelkojen seurantakirjanpito on luonnollisesti pidettävä, mutta kirjanpidoksi voisi riittää pienimmillään avointen laskujen mapit.

Tilinpäätökset laaditaan liian usein siten, että kirjanpitäjä ja tilintarkastaja keskenään neuvottelevat, miten jaksotukset tehdään. Usein yrittäjälle itselleen jää vain kahvinkaatajan ja laskujen maksajan rooli. Uskomme, että tilinpäätökset ovat oikein ja sehän on tärkeintä, maksoi mitä maksoi. Liian usein tilinpäätöksen takia yritys ja yrittäjäperhe maksavat liikaa veroja. Liiat ja ennenaikaiset verot ansaitsisivat selvityksen, myös väitöskirjan. Talousrikoksista huolestuneet tulisivat yllättymään. Yrittäjien on vaikea itse arvioida asiaa, koska kirjanpito- ja verosäännökset ovat liian monimutkaisia. Virheet tulevat esille vain muutosten yhteydessä, jos silloinkaan. Iso ongelma on myös se, että monimutkaiset säännökset mahdollistavat verottajalle edulliset tulkinnat. Kaikki jälkiverot eivät suinkaan ole oikeudenmukaisesti määrätyt.

Kassavirtatilinpäätöksellä ja -verotuksella olisi suuri merkitys yritysten rahoituksen hallintaan. Kauppa- ja teollisuusyritysten vaihto-omaisuuden arvo viime vuonna oli 29 miljardia euroa. Tämän takia tuloksista on maksettu 7,5 miljardia euroa ennenaikaisia veroja – aivan liian usein velaksi. Pelkästään teollisuuden viime vuoden käyttöomaisuusinvestoinneista on ennenaikaisia veroja maksettu 1,2 miljardia euroa.

Puhdeyrittäminen – kasvaminen yrittäjäksi

Yhteiskunta houkuttaa yrittäjäksi antamalla starttirahoja. Samaan aikaan verohallinto antaa keppiä yrittäjille. Startti­rahojen sijasta pitäisi lopettaa puhdeyrittämisen verottaminen kokonaan. 5 000 euron yrittämistulot voidaan jättää kokonaan verottamatta, niin arvonlisäverotuksessa kuin tuloverotuksessakin.

Yhteiskunta satsaa runsaasti voimavaroja viimeisenkin eurosentin verottamiseksi täysimääräisesti. Samaan aikaan varoja tuhlataan yltäkylläisesti kaikkeen hyvään ja tärkeään. Miljardi on pieni raha kun elvytetään, kehitetään, tuetaan, avustetaan ja jaetaan ylimääräisiä etuja. Jos yhteiskunta käyttäisi menojen kontrollointiin yhtä paljon voimavaroja kuin viimeisenkin eurosentin verottamiseen, eivät valtio ja kunnat velkaantuisi nykyistä tahtia – ehkeivät lainkaan. 10 vuoden päästä tullaan kauhistelemaan rahanjakoa, joka tällä hetkellä yhteiskunnassamme tehdään laman torjunnan nimissä.

Verolainsäädäntö on täynnä rajanvetoja verottomuuden puolesta. Pienistä ansiotuloista ei makseta valtionveroa eikä kunnallisveroa. Perintö- ja lahjaverotuksessa on alarajat ja sukupolven vaihdoshelpotukset. Osinkojen verovapautta ollaan lisäämässä. Puhumattakaan pääomatulojen lievästä verotuksesta. Niiden rinnalla puhdeyrittämisen verottamatta jättäminen olisi pikkupähkinöitä.

Puhdeyrittämisen myötä ihminen kasvaa yrittäjäksi. Moni tämän päivän suuri yritys on aloitettu laukkuryssänä tai muutoin pienimuotoisena yrittäjänä. Jos yrittäminen karahtaa kiville, eivät vahingot ole suuret. Mutta kun TE-keskukset vaativat heti liiketoimintasuunnitelmia ja muuta suureellista, yritykset alkavat liian kunnianhimoisin tavoittein. Otetaan riskejä, jotka liian usein toteutuvat.

Verollisuus ja siihen liittyvä byrokratia sosiaaliturvaloukkuineen johtaa siihen, ettei pikkuhommia kannata/haluta tehdä. Ihmiset ajetaan kaljakuppilakierteeseen, vaikka he voisivat tehdä ihmisten kannalta tärkeitä asioita: esimerkiksi auttaa vanhuksia asumaan kodeissaan pitempään.

Rajanveto ei ole niin vaikeaa. Olen Mikkelin torin vakituinen asiakas. Suosimassani kesäkahvilassa on useita nuoria koko kesän töissä. Se on verollista toimintaa. Torimummojen osastolla myydään lauantaisin itse leivottuja leipiä ja kakkuja, itse poimittuja marjoja, omista pensaista poimituista marjoista tehtyjä mehuja, saunavihtoja. Se olkoon verotonta, vaikka eläkeläisten näin saamat lisätienestit ovat ihan mukavia ansioita ympäri vuoden. Arvonlisäverot tulee riittävästi maksetuksi ostojen kautta.

Totta kai puhdeyrittämisen verottamatta jättäminen johtaisi siihen, että jotkut olisivat sosiaalitoimiston luukulla, vaikka ansaitsevat sivutuloja verovapaasti. Niinhän tapahtuu nytkin pimeästi. Maailma ei ole reilu, eikä se lainsäädännöllä reiluksi tule.

Finanssikriisin estäminen kassavirtakirjanpidolla

Investointipankkiirien uhkapelit johtivat pankkien, pankkiirien, hedge-rahastojen ja jopa joidenkin eläkesäätiöiden tilinpäätöksissä tilanteeseen, jossa ikkunan puolella (debet) ei ollut mitään arvokasta ja seinän puolella (kredit) ei ollut omaa pääomaa jäljellä; velkaa sitäkin enemmän. Finanssikriisiä vauhdittivat IFRS ja GAAP-tilinpäätössäännökset. Ne mahdollistivat yliarvoihin perustuvien voittojen jakamisen sijoittajille, kohtuuttomat salkunhoitopalkkiot sekä johtajien suuret bonukset. Nämä kirjanpitosäännökset perustuvat ikuisen kasvun odotukseen. Joulupukkikin on enemmän todellista kuin nuo uskomukset. Jos suurten yritysten tilinpäätökset olisi laadittu kassavirtaperusteisesti, olisivat finanssikriisin ­aiheuttamat tuhot merkittävästi pienemmät.

Olen vuosikymmenten ajan ihmetellyt julkisia puheita työvoimapulasta. Ne ovat aina osoittautuneet poliittiseksi liturgiaksi, jolla on ihan muu tarkoitus kuin huolehtiminen suomalaisen yhteiskunnan työvoimatarpeesta. Ensi kerran minulle on tullut särö ajatuksiini. Jos nyt meneillään olevan laman aikana epäonnistuvat yrittäjät tuhotaan yhtä tehokkaasti kuin 1990-luvun huono-onniset yrittäjät, meiltä loppuvat yrittäjät ja yrittäjiksi haluavat ja heidän myötään tuhoutuvat monen työntekijöiden elämä pitkäaikaistyöttömyyden seurauksiin. Työvoima­pula voi tulla, vaikka meillä olisi samaan aikaan puoli miljoonaa ihmistä toimettomana.

Entinen asiakkaani ajautui konkurssiin. Pesänhoitaja oli sanonut, että toisen osakkaan hallituksen varajäseneksi nimetty poika joutuisi luottohäiriölistalle. Poika ei ollut koskaan tehnyt mitään yhtiössä. Nämä äidit, isät ja lapset joutuvat hallituksen varajäseniksi, koska osakeyhtiölaki vaatii, eikä tähän pienen osake­yhtiön luottamustehtävään kukaan vapaaehtoisesti suostuisi. Aloinpa siis tutkimaan tätä minulle ennestään vierasta liike­toimintaa, luottotietojen myymistä. Pojan kohtalo ei ole ihan näin surkea. Merkinnän hän saa konkurssin menneen yhtiön hallituksen varajäsenyydestä. Pankinjohtaja voi sitten harkita, voiko antaa luottoa. Useimmat pankit ymmärtävät asian, etenkin jos kertoo asiasta heti luottoa hakiessaan.

Poikansa kohtaloa tilittänyt konkurssin tehnyt yrittäjä-äiti kertoi joulun jälkeisestä elämästään. Hän oli ollut kassajonossa ostettuaan särpimikseen riisipaketin, eivätkä rahat riittäneet muuhun. Kassajonossa oli hänen edessään ollut kolme asiakasta ostoskärryt kukkuroillaan ruokaa ja herkkuja. Nämä kärryt maksoi kaupungin sosiaalitoimisto.

Jos olet konkurssiin menneen yrityksen omistaja, hallituksen jäsen tai tällaisen yrittäjän perheenjäsen, et saa inhimilliseen elämään riittävää sosiaaliturvaa. Mutta se on vasta alkua. Puhelinliittymää varten joudut maksamaan ennakkomaksun. Luotto- tai pankkikorttia et saa, eikä pankkitilinkään avaaminen aina onnistu. Vaikka osaamisesi on tallella ja haluaisit jatkaa liike-elämässä, et voi toimia minkään yhtiön hallituksen jäsenenä, koska saastutat kaiken ympärilläsi. Tällainen uusi yhtiö ei saa edes luototonta pankkitiliä, jonne voisi tallettaa kaupparekisterin vaatiman osake­pääoman (kokemusta on henkilön maksuviiveen vaikutuksesta). Mitä tiukempaa sinulla on, sitä vaikeammaksi elämäsi tulee ja sitä enemmän joudut kaikesta maksamaan. Konkurssisi rankaistaan ainakin lapsillesi kuten raamatussakin luvataan pahantekijöille neljänteen sukupolveen. Erään konkurssiyrittäjän lapsi ei saanut edes asuntolainaa, vaikka vakuudet olivat kunnossa ja nuorella ihmisellä oli säännölliset tulot.

Suomessa on liiketoimintakiellossa satoja henkilöitä. Kielto kestää kahdesta viiteen vuoteen; pisin annettu seitsemän vuoden kielto on maksimirangaistus. Naisia kieltolaisista on alle kymmenen prosenttia.

Ennakkoperintärekisterin kautta tosiasialliseen liiketoiminta­kieltoon on asetettu tuhansia (kymmeniätuhansia?) yrityksiä ja yrittäjiä. Tällainen yhtiö ei voi toimia rakennusalalla lainkaan, koska siellä on säännöllisesti annettava puhtaustodistus. Tarjouskilpailuissa yhtiö jätetään hännille, eikä kukaan halua lähteä siihen lisäbyrokratiaan, johon ennakkoperintärekisteriin kuulumattoman yrityksen palvelujen ostaja joutuu. Ostaja joutuu perimään ja tilittämään ennakkoveron laskun loppusummasta, ja jos ei tätä hoksaa tehdä, saa maksettavakseen ennakon­pidätyksen moninkertaisena veronkorotuksen kera.

Yhtiön hallituksen jäsenen konkurssi saastuttaa kaikki yhtiöt, joissa tämä henkilö yrittää jatkaa toimintaansa. Verohallinto ei päästä tällaista yhtiötä ennakkoperintärekisteriin, vaikka yhtiö olisi hoitanut kaikki velvoitteensa täysimääräisesti. Myös luotto­tietoyhtiöt merkitsevät yhtiön perään pitkän punaisen miinuksen (”... vastuuhenkilöiden luottohistoria negatiivinen”).

Velkojen maksaminenkaan ei poista luottohäiriömerkintää. Häiriön sisällöstä riippuen merkintä voidaan tallettaa 2–4 vuodeksi.

Luottotietojen menettäminen johtaa saattohoitajien käyttöön myös ihan rehellisessä konkurssissa. Saattohoitaja on henkilö, jonka luottotiedot on iäksi menetetty. Tällöin ei ole merkitystä, vaikka syntilistalle tulisi lisää taakkaa. Saattohoitajien käyttö on puliveivausta, mutta nykyinen vuosien ajaksi tapahtuva rehellisen yrittäjän leimaaminen ja elämän mahdollisuuksien tuhoaminen on ymmärrettävä syy. Suomessa konkurssiin mennyt yrittäjä leimataan rikolliseksi, mutta suuryrityskonkurssin vastuullisia ei koskaan laiteta tilille. Kaikin keinoin yritetään estää epäonnistunutta yrittäjää ottamasta vastuuta omasta elämästään. Kummallinen yhteiskunta, koska se samaan aikaan elättää ja puolustaa yltäkylläisesti luikureita ja valehtelijoita, ja jopa syyllistää tällaisen luikuroinnin arvostelijat.

Luottotietoihin vaikuttaminen

Kolmen AAA:n logon yrityksen nettisivuille voi ostaa 165 eurolla. Suomen Vahvimmat -logo on tuplasti kalliimpi. Lisähintaan voi ostaa kunniakirjan ja diplomin. Osto-oikeuden saa, jos yhtiö on julkistanut voitollisen tilinpäätöksen, yhtiö on vakavarainen ja maksaa laskunsa eräpäivänä. Kunniaa saa myös talouslehden nettisivuilla, joka julkistaa uusien AAA-yhtiöiden nimet.

Luottotiedot määritellään tietokoneohjelmiin koodatuilla päättelysäännöillä. Ihmiset eivät niihin käsin koske, minkä vuoksi tulokset ovat joskus käsittämättömiä. Luottotietoon vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti se, ettei tilinpäätöstä ole toimitettu kaupparekisteriin tai suoraan luottotietoyhtiölle. Rating paranee, jos yhtiön liikevaihto kasvaa ja tilikauden tulos on voitollinen. Mitään korjauksia ei tilinpäätöstietoihin tehdä, eikä liitetiedoilla ole merkitystä ratingille.

Yllättävää kyllä, rating voi heiketä liikevaihdon alentuessa, vaikka toiminta edelleen olisi kannattavaa.

Tietokone käyttää ratingissa vain tuloslaskelmaa ja tasetta. Nyt lama-aikana taseet ovat epävarmoja, minkä vuoksi liitetiedoissa kerrotaan tietoja, jotka vaikuttaisivat ratingiin. Niitä ei kukaan lue, ei ainakaan tietokone. Jos esimerkiksi pienentää poistoja ja selostaa perusteet liitetiedoissa, ei luokittaja sitä näe. Tilinpäätös­analyysi tehdään yleisten tunnuslukulaskentasääntöjen mukaan. Silloin esimerkiksi saadut ennakot eivät ole velkoja lainkaan.

Maksukäyttäytymisellä tarkoitetaan sitä, maksaako laskut eräpäivänä vai myöhässä. Tutkin tätä kolumnia varten (tammi­kuussa) yhden yrityksen huonoja luottotietoja ja näyttää siltä, että maksuviiveillä on iso merkitys huonoon reittaukseen. Merkintä voi tulla yksittäisen puhelinlaskun maksuviiveestä! Tapauksessani luottotiedoissa oli mainittu, että maksutapatieto perustuu yhden yhtiön raportoimaan maksunopeuteen ja on laskettu kolmen laskun keskiarvosta. Laskujen keskimääräinen summa oli ollut alle 300 euroa. Tutkin tietokoneella yhtiön kaikki ostolaskut kahden vuoden ajalta, eikä yksikään toimittaja sopinut rating perusteisiin. Lähimmäksi osui matkapuhelinyhtiö, jolle viime vuonna oli laskut maksettu ajallaan tai 1–2 päivää myöhässä. Vuonna 2007 oli muutama kymmenen päivän viive.

Myös Nokia on joutunut syksyllä 2008 kolmeen otteeseen yhteensä kuuden viikon ajaksi C luokkaan, jolloin luoton­antoa ei puolleta. Yhtiön kassassa kyllä on miljardeja euroja rahaa, mutta se maksaa omat laskunsa pitkällä viiveellä, mikä sekoittaa rating tietokoneen samalla tavalla kuin SMP:n vaalivoitto 1970 sekoitti Yleisradion tietokoneet. Puoluesihteeri Poutiaisen tupakkiaskin kansi voitti kirkkaasti Ylen koneiston. Jokainen ymmärtää, ettei vuoden 2008 Nokia voinut järjellä miettien joutua C luokkaan, mutta samanlaista päättelyä ei voi tehdä vastaavista rating virheistä pienten yritysten kohdalla.

Ostolaskujen maksutietoja raportoivat luottotietoyhtiöille ainakin vakuutus-, puhelin- ja luottokorttiyhtiöt. Ni­mien julkinen arvuuttelu on turhaa, koska raportoivia yhtiöitä on helppo vaihtaa. Nämä ”vakoilijat” siis raportoivat jatkuvasti yritysten todelliset maksuviiveet ja maksujen summat, joiden perusteella rating lasketaan. En nyt neuvo päättelemään vakoilijoita, koska se johtaisi siihen, että suurten yritysten laskut maksettaisiin ajallaan ja taas kärsijöinä olisivat pienet yritykset. Pienet tuskin lähettävät luottotietoyhtiöille tietoja asiakkaittensa maksukäyttäytymisestä.

Huono luottotieto leviää internetin aikana samana päivänä kaikkialle maailmaan. Jos siis et enää saa maksuaikaa ulkomaiselta tavarantoimittajaltasi, voi syynä olla kotimaisen matkapuhelinlaskun maksaminen viikon myöhässä. Luottokelpoisuus voi myös tulla takaisin salamannopeasti. Siksi yrityksen kannattaa lähettää parantuneet tilinpäätöstietonsa suoraan luottotietoyhtiölle rekisteröitäväksi, eikä jäädä odottamaan sitä, että tiedot joskus välitetään verottajan kautta kaupparekisteriin ja sieltä rating yhtiölle.

Oikeusturva ratingissa on aika heikko.

Mitä tulisi tehdä?

Yrityksen ja yrittäjän pitäisi saada omat luottotietonsa ilmaiseksi kerran vuodessa tarkistusta varten, tai edes pyydettäessä.

Tietosuojavaltuutetun pitää kieltää hallituksen varajäsenen tietojen käyttö konkurssi- ja maksuhäiriötilanteissa. Kieltäähään se kaikenlaisten pienten kotiseuturekisterienkin henkilötietojen pidon.

Tein 1999 esityksen sähköisestä ilmoittamisesta, mihin sisältyivät myös vakioidut liitetiedot. Tämä mahdollistaisi ratingissa myös muiden kuin tuloslaskelma- ja tasetietojen käytön. Esitän siis nykyisen kopiointi-skannaus-uudistuksen korvaamista aidoilla tilinpäätössanomilla. Jos yrittäjä haluaa kieltää tilinpäätöstietojen julkistamisen, hänelle annettakoon se mahdollisuus. Tällöin rating luokituksessa ilmoitetaan, ettei tilinpäätöstietoja ole. Jos yritys ei tarvitse puhelinlaskuluottoja kummempaa luototusta, ei hänen tilinpäätöstietonsa kenellekään yksityiselle kuulu.

Ihmisille pitää antaa uusi mahdollisuus. Rikolliset konkurssin tekijät vastatkoot edelleen tekemisistään, mutta rehellisen konkurssin tehnyt vapautettakoon henkilökohtaisen konkurssin myötä 1–3 vuodessa konkurssin jälkeen. (Konkurssi ei siis ole rikos, elleivät yhtiöstä vastuulliset ota yhtiöstä itselleen tai lähipiirilleen ylimääräisiä varoja tai vähennä omia vastuitaan esimerkiksi lähimmän vuoden aikana ennen konkurssia tai velkaannuta yhtiötä holtittomasti – pientä palkkaa toki voisi maksaa, mutta yrittäjäperheen palkka loppuu ensimmäisenä.) Jos konkurssiyrityksistä vastuullisia on julkisesti rekisteröitävä, pitäisi olla kaksi luokkaa: konkurssi ja epä­rehellinen konkurssi. Rehellisen konkurssin tehneen yrittäjän merkintää ei saisi pitää yllä kolmea vuotta kauempaa.

Suuret yritykset, etenkin pörssiyhtiöt, pitävät pieniä yrityksiä pankkinaan. Ostolaskujen maksuaika ylittää jo monissa tapauksissa neljä kuukautta. Se johtaa pienyritykset suuriin vaikeuksiin, koska sekä ostolaskut että erilaiset verot on maksettava. Valtio laittaa hanakasti maksuilleen isot veronkorotukset ja pistää laskut perintään. Näin pienten yritysten maksutapatiedot heikkenevät suurten yritysten takia. Valtio aikoo vielä kiristää omia maksuaikojaan, vaikka kaataa samaan aikaan isojen firmojen laariin miljardeja. Yksi vaatimus valtion rahan jakoon tulisi olla, että rahan tai lainatakauksen saanut yritys maksaa ostolaskunsa ajallaan.

Ja konkurssilainsäädäntö, joka mahdollistaa ylipitkät pesänhoidot ja alihintaisen varojen realisoinnin, pitäisi uudistaa hyväksyen se inhimillinen tosiasia, että yritystoiminnassa epäonnistunut yrittäjä on myös ihminen. Hän on yrittänyt selviytyä yhteiskunnassamme omin voimin epäonnistuen. Hän ansaitsee edes oikeudenmukaisen ja reilun kohtelun, koska yhteiskunnan vapaamatkustajia tuetaan yltäkylläisesti.

Asiakkaani pienyrittäjä oli joutunut kaupparekisteribyrokratian kiusaamaksi. Hänelle heräsi ajatus byrokratian synnystä ja sen ikuisen jatkuvuuden mekanismista: "Kirjoitettu laki, Hammurabista ja roomalaisista lähtien, on antanut työtä lainlaatijoille, mutta ennen kaikkea lainlukijoille, tulkitsijoille kuten lakimiehille ja virkamiehille. Nämä ovat taidoissaan ja tiedoissaan ylivertaisia, ja käyttävät tavallisia lakeihin perehtymättömiä "toimijoita" eli esimerkiksi yrittäjiä, kuten minua, typeränä massana, jolle voi esittää mitä vaan, kunhan se on "lain ja säännösten mukaista". Töitä riittää silloin opiskelukaverillekin, virastot paisuvat, arkistot paisuvat ja kun tätä paperikräsää kerääntyy näillä itseriittoisilla säännöstöillä määrättömästi, niin siitähän voi aina ja loputtomasti veloittaa kirjaamismaksuja, veroja, lisäveroja, myöhästymismaksuja ja muita kuluja, joilla kaikki kustannetaan. Nimikkeitä löytyy ja keksitään lisää, kun vanhat loppuvat. Näin se mekanismi käsittääkseni menee ja on vuosituhansia mennyt. Eläköön ja elättäköön byrokratia!"

Juristit ovat luoneet itselleen loistavat markkinat. Pelkästään pienyritysten toimintaa säädellään yli 10 000 sivulla lakeja, ohjeita ja määräyksiä. Tämän päälle tulevat meitä kaikkia kansalaisia säätelevät lait. Aina löytyy joku pykälä, joka takaa juristeille töitä, usein yhteiskunnan maksamina. Eniten minua on jäänyt vaivaamaan yrityselämän konfliktit, jotka olisi järkevää sopia yhteisymmärryksessä vanhemman elämää kokeneen ihmisen välityksellä. Mutta kun molemmilla osapuolilla on juristit, riita kasvaa ja pitkittyy. Molemmat juristit hymyilevät itsekseen – kun riitaisuus kasvaa, setelit taskuumme vilahtaa. Juristeja käytetään myös pienten ihmisten litistämiseen. Kun kaksi pörssiyhtiön juristia käy pienen ihmisen kimppuun, ei siinä voi menestyä, vaikka oikeassa olisikin. Eräs suomalainen huippujuristi tunnusti minulle, että etenkin käräjäoikeuksissa yritysriitojen lopputulos on täysin sattumanvaraista. Liian usein asiaan vaikuttaa se, kummalla on paremmat todistajat.

Kaupparekisteri helppoa vain juristeille

Kaupparekisteri on paikka, johon ei-juristi ei saa yhdellä kertaa mitään läpi. Asiaa perustellaan sillä, että kaupparekisteri tarkastaa huolellisesti kaikki asiakirjat ja kuulemma me “asiakkaat" haluamme juuri sitä. Joskus tulee mieleen, että kyse on enemmänkin siitä, että kaupparekisteriasiat halutaan monopolisoida juristeille, mikä kilpailun rajoitus tapahtuu tehokkaasti tämän tarkistuksen kautta. Kerrankin sain yhtiöjärjestyksen läpi vasta neljännellä kerralla, enkä enää ymmärtänyt, mistä oikein kiikastaa. Samanlaiset paperit olivat menneet myös kerralla läpi. No tein robottimaisesti “hauki on kala" ja jopa kelpasi.

Vuonna 2007 kiertelin reppuni kanssa Intiassa. Asiakkaani oli tehnyt kahden vuoden yritysjärjestelyhankkeen, jonka viimeinen silaus – kolmen yhtiön sulautumisen rekisteröinti – tapahtuisi matkani aikana. Juuri siksi asioiden kirjurina tein viimeiset asiakirjat erityisen huolellisesti. Olimme tehneet sulautumissuunnitelmaan kirjallisen säännön osakemäärien lopulliseksi määrittämiseksi arvopaperisijoitusten arvonmuutosten varalle. Säännös johti oikeudenmukaiseen yhden osakkeen tarkkuuteen kaikissa tilanteissa ilman minkäänlaista epäselvyyttä.

Ja mitä ihmettä. Sain Intiaan tiedon, ettei päätettyjä osakemäärien muutoksia hyväksyttäisi. Suunnitelmassa olisi kuulemma pitänyt määrien muutokset ilmoittaa numeroina, ei kirjaimina. Esimerkiksi “1 – 1 000 000" olisi hyväksytty. Kaikki sulautuvien yhtiöiden osakkaat, jotka olivat myös hallitusten jäseniä, olivat koko sulautumisprosessin aikana allekirjoittaneet yksimielisesti kaikki asiakirjat. Ajoiko virkamies vain byrokratian etua? Kaikki muuthan olivat tyytyväisiä, eikä yhtiöillä ollut edes euroa velkaa.

Onneksi Skypellä voi soittaa edullisesti lanka- ja matkapuhelimiin Suomessa, joten vietin tuntikausia netin ääressä selvittämässä asiaa. Kaupparekisterin virkamiestä maaniteltiin, koska asia oli pakko hoitaa vuoden loppuun mennessä, eikä valittamisella olisi aikataulussa pysytty. Virkamies tiesi hyvin, että asiakirjat laatinut henkilö olisi jouluun asti Intiassa, uuden henkilön perehdyttäminen asiaan ei olisi helppoa, eikä uusien papereiden oikeellisuudesta saataisi varmuutta. Asia päättyi siihen, että virkamies uhkasi hylätä kaikki asiakirjat ja koko sulautuminen jouduttaisiin alkamaan alusta, jos ei tehdä niin kuin hän haluaa. Itse asiassa kaupparekisterin vaatimus oli outo, koska osakemäärät saatiin muuttaa suunnatulla (rahasto)annilla, jossa osakkaat saisivat eri määrän osakkeita. Päätin olla hiljaa, palasin etuajassa Suomeen ja tehtiin juuri niin kuin käskettiin. Asia päättyi muuten hyvin, mutta menossa ollut romanssi Sri Lankassa keskeytyi ennenkuin se oli alkanutkaan.

Kaupparekisterin puhelinneuvonnasta saa samat tiedot, jotka voi lukea internetistä viraston sivuilta. Jos haluaa tietää muuta kuin on jo lukenut, voi päästä peruspalvelun kautta neuvontalakimiehen puhelinpalveluun, jahka jaksaa odottaa pahimmillaan puoli tuntia hokemaa “Olette edelleen jonossa".

Viimeinen pisara, joka sai byrokratiavastaiset tunteeni liekeille, oli asiakkaani simputtaminen siitä, että toimitusjohtajuudesta luopunut perheyrittäjäisä oli jättänyt kaupparekisteriin yhtiökokouksen pöytäkirjan, jossa asia oli merkitty päätetyksi. Yhtiön kaikki omistajat ja hallituksen jäsenet olivat samoja henkilöitä ja olivat samalla kertaa päättämässä tilinpäätöksestä niin hallituksen kuin yhtiön kokouksissa. Kenen oikeusturvaa virkamies turvasi? Virkamies menee tällaisissa tilanteissa tunnetusti lakipykälien taakse, ja unohtaa talonpoikaisjärjen, jota onneksi sentään uudessakin osakeyhtiölaissa on (OYL 5 luku 15 § Muotovaatimusten sivuuttaminen). Tietoisesti unohdetaan myös se, että virkamiehillä itsellään on suurin valta saada eduskunta säätämään pykäliä, jotka ovat koneistolle mieluisia.

Kohtuuttomat käsittelyajat

Ihmetystä herättää myös se, että virkamiehet saavat käsitellä asioita kuukausi-, jopa vuosikaupalla, mutta yrittäjälle annetaan parhaaseen kesäloma-aikaan kaksi viikkoa aikaa antaa selvitys, tai kaikki raukeaa ja maksut alkavat alusta. Verotuksessa on
automaattisena rangaistuksena veronkorotus tai laiminlyöntimaksu. Tällainen aikavelvollisuuksien eriarvoisuus johtaa kansalaisen oikeusturvan merkittävään heikentymiseen. Tsaarin byrokratian perinnöksi tehdään laki, joka antaa mahdollisuuden valittaa pitkästä käsittelyajasta. Viranomaiselle voidaan määrätä uhkasakko. Vuonna 2006 tuli voimaan säännös, jonka mukaan yli kymmenen vuotta kestäneet käräjäoikeusjutut vanhenevat, jos siihen mennessä ei tuomiota ole annettu.
EU on käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on vähentää byrokratiaa 25 prosenttia. Tästä riittää juhlapuheita. Käytäntö on ihan muuta. Byrokratiaa lisätään eri tavoin koko ajan, ja sen tueksi määrätään yhä uusia rangaistusmaksuja. Ikään kuin virkamiehet eläisivät eri maailmassa kuin päättäjät. Pääsyynä tähän paradoksiin on talousrikollisuudella pelottelu. Sen takia lakeihin kirjataan virkamiehille suuria vapauksia päättää siitä, millä tavoin talousrikollisuutta kitketään. Keinoina nähdään valvonnan ja byrokratian lisääminen. Kierre on valmis jatkumaan.

Pienyritysbyrokratian kokonaisuudesta ei Suomessa juuri kukaan välitä, koska jokainen ajaa lähinnä omaa etuaan. Esimerkiksi maallikkotarkastajista luopuminen, kun samanaikaisesti tilintarkastuksen pakollista byrokratiaa on hirmuisesti lisätty, johtaa tilintarkastuksen laadun heikkenemiseen ja kustannusten nousuun. Surkeaa lopputulosta tuskin kukaan on halunnut. Näin vain pääsi käymään. Juhlapuheiden ja käytännön ristiriita on järkyttävän suuri.

Kymmenen vuotta sitten määrittelin sanomat, joilla tilinpäätökset voitaisiin ilmoittaa yhdellä ilmoituksella verottajalle, tilastokeskukselle ja kaupparekisteriin. Viranomaiset valitsivat heille helpoimman tien. Rangaistusmaksut. Ja digitaalisen kopioinnin. Niskuroijat saadaan kuriin sillä, että verotuksessa tarpeettomat tilinpäätökset kopioidaan ja siirretään kaupparekisteriin. Rangaistuksia on lisätty.

Paperikopioiduista tilinpäätöksistä luottotietoyritykset tallentavat tiedot uudestaan, ja myyvät näin saamansa tiedot yksityisille. Kaupparekisteri ei lähtenyt sähköistämään omaa asiakaspalveluaan vaan luovutti muutkin kaupparekisteritiedot suurten yritysten bisnekseksi. Kun ahneus voittaa aina järjen, ei pohdittu, pitääkö pienyritysten tietoja lainkaan julkistaa. Näin voidaan pienyritysten menoja lisätä ja samalla antaa suurille yrityksille enemmän kilpailuetua. Samasta syystä ajetaan pienyrityksille IFRS-tilinpäätössääntöjä.

Rangaistusmaksuilla nyhrääminen estää todelliset parannukset. Muutkin kuin verottaja tarvitsisi yhtiöiden omistajarekisteriä, mutta sellaisesta ei ole toivoakaan. Sen perustaminen veroilmoitusten ja ylläpitäminen varainsiirto- ja lahjaveroilmoitusten myötä olisi yksinkertainen asia.

Pienyritysten näkökulman huomioonottamista varten oikeusministeriöön on perustettu juristin virka. Työn tuloksia ei kuitenkaan näe. Eikä ihme, sillä viimeksi, kun asiaa tutkin, oli tämä asiamies keskittynyt tutkimaan eurooppalaisia pienyrityskäytäntöjä. Ikään kuin me Suomessa ei osattaisi muuta kuin kopioida.

PRH:lle kunniamaininta laatupalkintokilpailussa

PRH:n vuosikertomuksessa esitetään keskusviraston tuottavuuden kehittymistä ja sen saamia Euroopan laatupalkintoja. Mittaukset on tehty johdon ja henkilöstön itsearviointimenettelynä. Tuottavuus on lisääntynyt vuodesta 1988 yli kaksinkertaiseksi. Kaupparekisterin käsittelyajat ovat samassa ajassa lyhentyneet perustasosta sata (indeksi) alle viiteen.

Me dinosaurukset muistamme, että 20 vuotta sitten kaupparekisteristä ei saanut yksinkertaisia yhtiöjärjestyksiäkään läpi kuukausiin. Puolen vuoden odotus tuntui silloin lyhyeltä. Kaupparekisteriasioita hoitavilla juristeilla oli omat kanavansa, joilla he saivat asiat hoidetuksi viikossakin. Silloin tällöin tarjotuilla pullakahveilla oli iso merkitys. Juristit taas laskuttivat pikalinjastaan ylimääräistä asiakkailtaan.

Kun vertailupohjaksi otetaan surkeus, näyttää kaikki liian hyvältä.

Tuottavuuden lisäys on muutakin kuin ryhdikäs paperien käsittely. Lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa olennaisesti siihen, ettei turhaa työtä tarvitse tehdä hitaasti eikä nopeasti. Hyvä esimerkki tästä on vanhojen yhtiöjärjestysten tilintarkastajapykälä, joka voidaan poistaa “edullisesti" yhtiöjärjestyksistä ja sen jälkeen jättää tilintarkastaja valitsematta. Samaan olisi päästy yksinkertaisella lakitekstillä ilman mitään muita rituaaleja, mutta sellaista ei jostain syystä haluttu kirjoittaa. Toinen esimerkki on kaupparekisterilomakkeisto, joista tuli hirviö, kun niihin vain yhdistettiin verohallinnon lomakkeet. Hyvä lomakesuunnittelija pystyisi vähentämään puolet yritysten tekemästä lomakkeiden täyttötyöstä. Ehkä sen jälkeen myös nähtäisiin, että on kohtuutonta, että iso pörssiyhtiö maksaa ilmoituksistaan saman hinnan kuin pieni yhden henkilön osakeyhtiö vakioyhtiöjärjestyksestään.

PRH:n hoitamien viranomaistoimenpiteiden vaatima aika on erinomaisella tavalla lyhentynyt. Siitä on annettava täysi tunnustus. Itse asiassa PRH on osoittanut, että lain toteuttaminen voidaan tehdä myös nopeasti. Se osoittaa, että kaikki on loppujen lopuksi viranomaisen johdosta kiinni. Jos on halua ja ahkeruutta, asiat voidaan hoitaa kansalaisten ja yritysten kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämä asettaa paineita kaikelle muullekin viranomaistoiminnalle. Koska verohallinto, oikeuslaitos, kaavoitus, työvoimahallinto, lupaviranomaiset ja niin edelleen tekevät saman ryhtiliikkeen?

1 kommentti |

Ihminen pitää itseään luomakunnan herrana. Tasa-arvon nimissä niin naiset kuin miehetkin luulevat olevansa luomakunnan parhaita. Mitä enemmän tätä ihmisen touhua näkee, sitä vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että alkeellisinkin eläin pystyy siirtämään elämässä tarvittavaa viisautta eteenpäin geeneissä, mutta ihminen oppii vain oman kantapäänsä kautta. Eikä edes sillä.

Itse opin kantapään kautta jo vuonna 1973, ettei tavallisen ihmisen kannata laittaa rahojaan pörssiin. Tulimme silloin Ullani kanssa vakuuttuneeksi siitä, ettei taitomme riitä omakotitalon rakentamiseen ja myimme pari vuotta aiemmin ostamamme tontin eteenpäin. Saamamme rahat arvonnousuvoittoineen sijoitimme sen ajan tapaan turvallisiin KOP:n osakkeisiin. Tuli pörssiromahdus. En ole laskenut, mutta tuskin tulemme koskaan saamaan rahojamme takaisin. Kymmenen viime vuotta olen yksin odottanut sijoituksen palautumista. Se ihme on taas vuosia kauempana finanssikriisin takia. Tästäkin tyhmyydestä saimme verot maksettavaksi.

Olen nähnyt pörssin ylilyöntejä ja niitä seuranneita alamäkiä kiihtyvään tahtiin. 1980-luvun kasinotalouskupla. 1990-luvun IT-kupla. 2000-luvun rahamarkkinakupla. Viisaus ei ehdi koskaan geeneihin, kuplatahti on niin kova. Mitä ihmettä ne siellä kauppakorkeakoulun rahoitusosiossa oikein opettavat, kun yhä uudet ja uudet nuoret tulevat sieltä sokaistuneina tekemään samat virheet yhä uudestaan ja uudestaan. Vikahan ei ole nuorissa, vaan opettajissa. Vielä vuosi sitten rahoitusprofessorimme vaativat siirtämään rahoja talletustileiltä pörssiin. No, mummojen rahoja tarvitaan aina pelureiden voittojen maksajiksi.

Eläinten viisaus geeneissä

Eläinkunnassa ankeriaat osaavat mennä kutupaikoilleen Sargassomerellä, vaikkeivat ole sinne itse koskaan aiemmin kulkeneet. Emokalathan kuolevat kudun jälkeen. Karhut osaavat mennä talvilevolleen kuivaan koloon, vaikka niiden emot olisi ammuttu. Linnut osaavat kulkea geeniperimänsä avulla Suomesta Afrikkaan ja takaisin samaan kotipesäänsä, jossa ovat syntyneet. Eläimet osaavat varoa vaistomaisesti vaaroja, joista pahin on ihminen.

Mutta ihminen, hän ei opi koskaan mitään. Ihminen ei kuuntele, eikä opi toisten virheistä. Vain harvat oppivat edes omista virheistään.

Eläimet keräävät ruokaa kylmän talven varalle. Sillä ne selviävät kevään ihmeeseen ja sama keruu alkaa uudestaan. Ihminen rakentaa oman tulevaisuutensa ketjukirjeiden varaan. Osaamme naureskella WinCapitaan sijoittaneita, vaikka samaan aikaan omat säästömme ovat islantilaispankeissa, hulvattomasti hoidetuissa rahastoissa, 80-vuotiaille eläkeläismummoille tarjotuissa säästöhenkivakuutuksissa ja mikä pahinta, koko eläketurvamme perustuu toiveeseen siitä, että joulupukki on olemassa.

Eläketurvakeskuksen teettämän selvityksen mukaan suomalaisille luvattu työeläketurva pystytään rahoittamaan, jos ansiotason reaalikasvu vuoteen 2075 asti on 1,75 prosenttia vuodessa, mikä on sama kuin reaalipalkkojen kasvu vuosina 1970–1999. Lisäksi sijoitustuottojen tulee olla vuosittain 3,5 prosenttia. Tämä vaatimus on korkoa korolle. Se tarkoittaisi, että reaalipalkat ja myös kulutus olisi 3,2-kertainen ja pörssikurssit 10-kertaiset nykytasoon verrattuna. Siis söisimme ja matkustaisimme 3 kertaa enemmän kuin nyt, asuisimme 3 talossa, joisimme viinaa 3 kertaa enemmän, ajaisimme 3 autolla 3 kertaa nykyistä enemmän. Jos Suomessa on tuolloin asukkaita 3 kertaa enemmän, kaikki tuo pitäisikin olla 9-kertaista.

Jokaisen talonpoikaisjärki sanoo, ettei kumpikaan uskomus ole realistinen 2000-luvun maailmassa. Tällaisia laskelmia voi tehdä taulukkolaskentaohjelmilla, kun sulkee silmät työttömyydeltä, automaatiolta, teollisuuden siirtymiseltä ulkomaille, yhteiskunnan velkaantumiselta, väestöräjähdykseltä ja maahanmuutolta, sodilta, raaka-ainevarojen ehtymiseltä, maapallon lämpötilan nousulta ja finanssikriiseiltä.

Pörssikuplan ohessa on kohkattu huutavasta työvoimapulasta. Historia on osoittanut, että työvoimapulapuheita seuraa aina suuri taantuma. Niin nytkin. Taulukkolaskennalla elämästä vieraantuneet tutkijat laskevat kuinka tarvitaan satoja tuhansia työperäisiä maahanmuuttajia suurten ikäluokkien pyllyjen pyyhkijöiksi. Tutkijat eivät välitä siitä, että yhtä työperäistä seuraa neljä sosiaaliturvalla elävää, eikä siitä mistä rahat tähän kaikkeen hankitaan. He eivät tunnista uusien asuntojen tarvetta, eivätkä sitä, että kunnat joutuvat maksamaan niin palkat kuin eläkkeet samaan aikaan, vaikka ovat jo nyt ylivelkaisia. Olen käyttänyt tilintarkastuksessa miltei päivittäin taulukkolaskentaa 27 vuoden ajan. Sillä kokemuksella totean, että tärkeintä on tunnistaa ongelma, jota yritetään ratkaista. Päässälaskutaito on tärkeää, jotta pystyy hahmottamaan ne luvut, joita taulukko antaa.

Eläinkunta ei usko taulukkolaskentaan, ja se pyrkii sopeutumaan muuttamalla perimäänsä. Se ei ole ihan helppoa näin nopeasti, ja siksi esimerkiksi Euroopan linnuista on 20 vuodessa vähentynyt puolet. Monien eläinten, kuten jääkarhujen, ennustetaankin kuolevan sukupuuttoon. Toivottavasti nämäkin laskelmat on tehty yhtä huonosti toimivalla excelillä kuin suomalaisten eläketurvalaskelmat.

Ruoan ja levon lisäksi eläinten elämässä ovat leikki ja kuhertelu tärkeitä. Liian moni mies hyökkää luolamiehen tavoin naisen kimppuun, mutta eläimet esittävät taitavia rituaaleja, joilla ne pyrkivät naaraan suosioon. Ihminen on ihastunut muovikrääsän keräämiseen ja on valmis tekemään kymmenien tuhansien eurojen kulutusluottoja krääsää saadakseen. 1990-luvun lamasta ei opittu mitään ja taas ollaan kansakuntana ylivelkaisia. Ilmeisesti vain sota olisi sellainen koettelemus, joka opettaisi ihmiskuntaa elämään järkevästi. Tosin Afrikan jatkuvat sodat osoittavat, ettei edes vuosikymmeniä jatkuva sota tuo järkeä ihmisten päähän.

Sähköisen laskutuksen II sota

Vuonna 2001 Suomi kävi ankaran taiston suomalaisen sähköisen taloushallinnon puolesta. EU:n byrokraatit olivat löytäneet jostain kallispalkkaisia konsultteja, jotka antoivat miljoonilla euroilla neuvoja arvonlisäverodirektiivin sähköisen laskutuksen säännöksiä varten. Mitä suuremmat miljoonat, sitä tyhjemmät tynnyrit. Palkaton sotajoukkomme taisteli Kollaan hengessä kaikkia EU-maita vastaan. Ja voitimme, koska yksi suomalainen kirjanpitäjä vastaa sataa EU-kirjanpitäjää ja yksi KHT tuhatta EU:n Big 4-tilintarkastajaa. Sodan tauottua ruotsalaiset myönsivät, että Suomi oli ainoa maa, joka ymmärsi sähköisen laskutuksen olemuksen. Liity sitten tässä NATOon.

Mutta koska ihminen ei opi koskaan mitään, sama taistelu on alettu uudestaan vuonna 2008. Samat pöljät konsultit ovat siellä kutomassa verkkojaan. Muodollisen syyn byrokraatit olivat saaneet välirauhansopimuksesta, jossa oli todettu että on seitsemän vuoden jälkeen tarkasteltava, onko suomalaisten ajama ratkaisu aiheuttanut ongelmia käytännössä. Itse en enää halua ilmaiseksi taistella EU-konsultteja vastaan. Viimeksi käytin alv-direktiivin vastaisessa sodassa yli 200 työtuntia. Nyt kelpaisi palkkasoturin työ, mutta eihän hyvän tekemisestä kukaan mitään maksa. Eikö, käyväthän Äiti Teresan avustajat ostoksilla limousinella.

Kun tarkkaavaisuutta ei direktiivisodassa riittänyt kahdelle rintamalle, saimme älyttömät laskusäännökset. Toiset saavat isot rahat siitä, että sekoittavat asiat, toisten pitäisi ilmaiseksi korjata jäljet. Kaikki kärsivät näistä viisauden Tonavista, jotka eivät osaa asioita, mutta lobbaamisen taidot ja määrärahat heillä on hyvät. Ei, kyllä nyt saa riittää. Sähköisestä taloushallinnosta piti tulla pelastus, joka antaa meille aikaa olennaiseen eli asiakkaittemme palveluun, mutta siitä on tullut kivireki kuin konekivääriahkio, jota alikersantti Lahtinen veti edestakaisin pitkin suomalaisia metsiä. Lahtinen totesi toivovansa, että tulis kuula ja tappais. Koska samaa on sopimatonta toivoa, on viisainta todeta, että Suomi saa sellaiset säännökset, jotka se ansaitsee. Ei ole yhden ihmisen asia yrittää pitää talonpoikaisjärkeä tallella taloushallinnossa.

Koska ihminen ei opi mitään, hän tarvitsee hirmuisen määrän lakiin kirjoitettuja sääntöjä, joiden avulla pystyy elämään suunnilleen oikein elämässään. Monet säännöistä ovat sellaisia, jotka eläinkunnassa ovat itsestään selvyyksiä. Polkupyörää ajaessa on käytettävä kypärää. Työnteko on kielletty ulkona alle 25 asteen pakkasessa. Tupakanpoltto vaarantaa terveytesi. Kello 22 jälkeen äänekäs elämä kerrostalossa on kielletty. Älä tallaa nurmikoita. Älä puita vahingoita. Roskaaminen kielletty. Muista pestä hampaasi.

Sääntöjä tulee koko ajan lisää. Koska kaikki alkaa olla säädeltyä, on vanhoja sääntöjä kehitettävä, jotta virkamiehillä riittäisi puuhasteltavaa. Ensi vuonna ei sieniä ja marjoja saa myydä torilla litran mitoissa, vaan on käytettävä gramman tarkkuudella toimivaa vaakaa. Kalaa ei saa myydä jäälaatikoissa. Ruotsissa on tullut pakko käyttää viranomaisen hyväksymiä kassakoneita. Suomi pistää aina paremmaksi: varmaan torikahvilaankin tulee kielto käyttää vanhan ajan kassalaatikkoa.

Kun maamme monikulttuuristuu, monet vanhat elämäntapamme tulevat kielletyiksi. Suvivirsi ja joulujuhla on monissa kouluissa kielletty, betoniporsaat vaihdettu, lapsuuden lakritsipaperit kääritty roskiin, eikä neekerisuukkojakaan enää voi ostaa. Valvontakameroita on asennettu puistoihin ja maanteille, koska emme osaa elää nuhteettomasti, jos meitä ei koko ajan valvota. Tarvitsemme myös erilaisia valvonta- ja ohjeistuslautakuntia, jotka opastavat meitä pimeydessä vaeltavia. Kirjanpitolautakuntakin ohjeistaa, että oikein on tehtävä, maksoi mitä maksoi. Finanssikriisin ratkaisuksi esitetään valvonnan lisäämistä, vaikka nykyistäkään valvontaa ei osata tehdä. Missä ovat ne huippuosaajat, joilla todella olisi ymmärrystä ja kanttia pistää hurlumhei-neroille kapuloita rattaisiin? Ainoa konsti on takavarikoida petoksella saadut rahat niin bisnesmiehiltä kuin heidän takuumiehiltään tilintarkastajilta. Syyllisyyden määrästä riippumatta.

Tietokoneet turhassa työssä

Tietokoneiden piti olla orjia, jotka tekevät puolestamme raskaat ja ikävät työt. Onkin käynyt niin, että maailmassa on neljä miljardia ihmistä ilman järkevää tekemistä ja määrä kasvaa kaksinkertaiseksi vuoteen 2050 mennessä. Samaan aikaan tietokoneet tekevät kaiken maksavan keskiluokan elämän yhä julkisemmaksi ja vaikeammaksi. Tekemisemme rekisteröidään, olemme sitten liikenteessä, ostoksilla, terveyskeskuksessa, internetissä tai soittamassa puhelimella. Kotikaupunkini kirjaston vessaakaan ei vuosiin voinut käyttää ilman tietokoneen antamaa lupaa. Ristiinan kirjaston neljään tietokoneeseen on laitettu 8–32 minuuttia käyttöaikaa antavat aikalukot, vaikka useimmiten olen kirjaston ainoa asiakas. Kaikki lukot voi kiertää ja jos tarvitsen enemmän aikaa, vaihdan konetta.

Sähköisellä taloushallinnolla säästämämme aika on hukattu moneen kertaan byrokratian lisääntymisellä. Kun verottajan ei enää tarvitse tehdä käsityötä, se keskittyy tietokonevalvontaan, joka etenkin viime kesänä oli niin laajaa ja monisäikeistä, etten itse enää ymmärtänyt, mitä asiakkaiden oikein olisi pitänyt selvittää. Taloudelliset säästöt on menetetty paitsi byrokratiakustannuksiin, myös siihen että sähköisten palvelujen tuottajat vievät kaiken säästön, eikä se edes riitä. Jos vielä laskisi sen turhan työn määrän, mitä tietokoneiden ja tietoliikenneyhteyksien jatkuvat tekniset uudistukset ja virheet aiheuttavat, olisimme jo valmiit palaamaan takaisin elämään ilman tietokoneita.

Löysin ullakolta tietokirjan 1900-luvun alkupuolelta. Kirjassa esiteltiin poljettava palkanlaskukone. Olisipa tekninen kehitys pysähtynyt siihen. Kirjanpitäjien fyysinen kuntokin olisi paljon parempi eikä tarvitsisi illalla mennä kuntosaliin pyörää polkemaan.

Torikauppiaan kesä alkaa toiveikkaasti. Odotetaan kauniita kesäpäiviä, jolloin kauppa käy hyvin. On tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. On turisteja, kesäasukkaita ja omaakin väkeä asiakkaina. Jotkut pärjäävät perheen voimin, jotkut palkkaavat kesätyöntekijöitä.

Tuleekin kolea kesä. Sateita. Tuloja ei juurikaan tule. Myytävät tuotteet on maksettava. Usein käteisellä. Jos on palkannut kesätyöntekijän määräaikaiseksi, ei häntä voi irtisanoa. Jos on palkannut tuntityöläiseksi, ja jättää myyjän sadepäivänä kotiin sadetta pitämään, on vastassa ammattiyhdistysliike, joka vaatii sadepäiviltä täyden palkan. Vaan mistäs maksat. Tyhjästä on paha nyhjästä. Pientyönantaja ei ole mikään riistokapitalisti, jolta pitää saada kaikki mahdollinen, vaan usein tilapäistä työntekijäänsäkin huonommassa asemassa oleva.

Työntekijä on saattanut bilettää koko yön ja jää ”sairaana” kotiin. Lääkärit kirjoittavat sairauslomaa yllättävän herkästi huonojen elämäntapapoissaolojen vuoksi. Yrittäjän on pärjättävä yksin ja tultava sairaanakin töihin. Yrittäjä joutuu palkkaamaan sijaisen ja maksamaan kahdet palkat. Työnantajan riskit eivät jää palkanmaksuun. Jotkut työntekijät elävät kuin siat vatukossa. Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydillä. Ravintolakeit-tiöissä rikotaan astioita merkittävästi enemmän, jos yrittäjä ei ole paikalla. Sairauspoissaolon voi ilmoittaa helpommin työvuorovastaavalle kuin yrittäjälle. Maanantaisin sairastellaan enemmän kuin työviikon muina päivinä. Jokainen tietää miksi.

Elämä ei ole reilua. Työntekijällä on turvana sosiaalinen verkko työttömyys- ja sairauspäivärahoineen ja sossun luukkuineen. Yrittäjällä ja hänen perheellään ei ole mitään.

Maksut ja työehdot on tehty suurten yritysten ja valtion ehdoilla. Ammattijärjestöt ovat saaneet omat isojen työpaikkojen puumerkkinsä papereihin. Pienyrityksiä ei niissä pöydissä ole kuunneltu eikä kuultu.

Pientyönantajan tulee
- maksaa nettopalkka vähintään kerran kuukaudessa
- pidättää palkasta ennakonpidätys, työttömyys- ja työntekijän eläkevakuutusmaksut ja ay-jäsenmaksu
- maksaa palkka ajalta, jona ei tehdä töitä (kesälomalla jopa 1,5 kertaisena, pekkaspäivät, sairauspäivät, luppoaika, vappu, itsenäisyyspäivä, joulu ja juhannus, uudenvuodenpäivä ja monet muut vapaapäivät)
- maksaa sosiaaliturvamaksu ja ennakonpidätykset valtiolle 10. päivänä
- maksaa eläkemaksut ennakkoon tai 20. päivänä vakuutusyhtiölle
- maksaa tapaturma-, työttömyysvakuutus- ja ryhmähenkivakuutusmaksut ennakkoon
- maksaa työterveydenhuollon kustannukset.

Ja pisteenä iin päälle, kaikista palkkamenoista pitää maksaa arvonlisäveroa 22 prosenttia. Kuvittelemme, että arvonlisäveron maksaa kuluttaja. Näinhän ei ole, vaan sen maksaa yritys. Arvonlisävero maksetaan palkoista ja niiden sosiaalimaksuista, henkilö­auton kuluista, rahoituskuluista ja yrittäjätulosta. Jos näitä ei ole, yritys ei maksa arvonlisäveroa lainkaan. Mutta ei ole sellaista yritystäkään monta päivää.

Oikeudenmukaisuutta ja rationaalisuutta

Kuluttaja ei ole rationaalinen. Hän ei lisännyt parturissa käyntejään, kun parturien arvonlisävero alennettiin. Hän ei maksa arvonlisäverolla lisättyä pientyönantajan myymää palvelua, jos hän kokee sen kalliiksi. Sen sijaan hän lähtee verottomalle lomalennolle Thaimaahan tai ostaa joka vuosi uuden, robottien avulla valmistetun kännykän, jossa työpalkkojen aiheuttamaa arvonlisäveroa on euron verran. Siksi moni pientyönantaja joutuu alentamaan hintojaan saadakseen verolla lisätyn hyödykkeensä myydyksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että yrittäjä tinkii omasta tulostaan.

Monet pientyönantajan maksuista ovat käsittämättömiä. Esimerkiksi jos perustat pienen teollisuusyrityksen, ovat laitekustannukset helposti niin suuret, että poistojen takia joudutaan sosiaaliturvamaksu maksamaan kaksinkertaisena. Lain tarkoituksena on varmaan ollut rangaista työntekijän korvaamisesta roboteilla, mutta kyllä siitä kärsii nimenomaan pienet työnantajat. Suuryritykset pystyvät maksunsa keplottelemaan alimpaan maksuluokkaan.

Torikauppias saa tulonsa heti käteisenä. Jos siis ylipäätään saa tuloja. Sen sijaan moni muu pienyritys saa odottaa tuloja viikkoja, jopa kuukausia, pahimmillaan vuosia. Esimerkiksi teimme teamissa virtuaalista tilitoimistoa kaksi vuotta, ennen kuin ensimmäiset maksavat asiakkaat tulivat käyttäjiksi. Suuryritykset ovat globalisaatiosta oppineet pitämään pienyrityksiä luottopankkinaan. Maksuajat ovat isoilla, rikkailla pörssiyhtiöillä kuukausien mittaisia. Kahdesta luvatusta kuukaudesta tulee helposti neljä. Viivästyskorkoja ei makseta. Näin pienyritys joutuu maksamaan monen kuukauden palkat ja jopa myynnin arvonlisäveron, ennen kuin se itse saa tuloja myynneistään. Monikansallinen pörssiyhtiö voi olla maksuissaan törkeä, mutta yhteiskunnan törkeyden sijaan voisi peräänkuuluttaa oikeudenmukaisuutta ja moraalia. Maksuehtoja on kiristetty koko ajan, ja verotilin myötä valtio vaatii maksunsa entistäkin aiemmin.

Tumpula ongelmana

Naisten ja miesten tasa-arvo on Suomessa toteutunut liiankin hyvin päätellen siitä, mikä vimma päättäjillämme on heikentää naisten asemaa maahanmuuton kautta. Vuosikymmeniä on keskusteltu samapalkkaisuudesta tietoisesti unohtaen, että se on samasta työstä jo toteutunut. Tänään ongelma ei olekaan miesten ja naisten palkkaerot, vaan hyvien työtekijöiden ja tumpuloiden samapalkkaisuus. Isämme ja isoisämme taistelivat työntekijöiden oikeuksista, mutta he eivät tarkoittaneet sitä, että pienyrittäjän pitää omasta selkänahastaan maksaa vähemmän tunnollisten palkat ja vielä työnantajamaksuin korotettuina ennenaikaisesti.

Pienyritys ottaa monenlaisia riskejä palkatessaan uuden työntekijän. Jokainen osaa näytellä neljä kuukautta, jotta saa vakinaistettua työsuhteen. Sen jälkeen liian usein innostus romahtaa ja alkaa lusmuilu, lorvailu ja löhöäminen. Tuollaisesta onnettomasta työntekijästä ei pääse millään eroon. Jos firmalla menee huonosti, voi sanoa irti jollain tuotannollisella tai taloudellisella syyllä. Mutta yhdeksään kuukauteen ei saa palkata uutta tilalle. Lainsäätäjä ajattelee, että menköön pienyritys nurin, kunhan tumpula saa ansaitsemattoman palkkansa.

Työntekijäongelmasta ei paljoa puhuta julkisuudessa. Isossa yrityksessä se ei olekaan ongelma vaan mittatappio. Tuhannen työntekijän joukossa voi hyvinkin olla muutama kymmen vajaasti töitä tekevä, mutta pienyrityksessä yksikin sellainen voi kaataa koko yrityksen. Näitä mittatappioita ei suuryrityksessä ja julkishallinnossa ole niinkään tehtaan linjoilla vaan keskijohdossa ja asiantuntijatehtävissä. Isot yritykset pääsevät heistä eroon erilaisilla työtehtäväjärjestelyillä, ulkoistamisilla ja työvoiman vuokrauksilla.

Työntekijän kulut 60 000 vuodessa

Stora Enson Amerikan seikkailu maksoi vuosikymmenessä kerätyt voitot. Pienyrityksessä epäonnistunut yhden työntekijän palkkaus voi maksaa yhtä lailla monen vuoden tulokset. Erona on se, että iso pörssiyhtiö ei tappioihin kaadu, mutta pienyritys on tukalassa tilanteessa jo ensimmäisenä vuotena. Pörssiyhtiön johto saa silti optionsa ja bonuksensa, mutta pienyrityksen omistaja jää kokonaan ilman palkkaa ja saa vielä vuosien velat niskansa suuremmasta työmäärästään.

Työntekijälle pitää maksaa minimipalkka, ja jopa nelinkertainen palkka viikonlopputöistä. On maksettava sairasloma-ajan palkkaa ja saunalisää. Kesälomalla ollessa palkka on 1,5-kertainen, vaikka työntekijä ei tee mitään palkkansa eteen. On järjestettävä työterveydenhuolto. On yhteistyöneuvottelupakko. Tarvitaan työtilat, tietokoneet ja systeemit, kännykät ja omien puhelujen maksamiset, ilmaiset työkahvit ja jäätelöt, lounas- ja kulttuurisetelit, koulutukset. Naisille ja miehille omat vessat, vaikka työntekijöitä olisi vain kaksi. Huippuosaajat vaativat työsuhdeautot reilun kaupan bensoineen, kotitietokoneet. Joillekin kelpaa työsuhdepolkupyörät kunhan ovat 24-vaihteiset. Jopa sairaiden lasten päivähoito on tullut työnantajan maksettavaksi.

On organisoitava palkkakirjanpito, kuukausi- ja vuosi-ilmoitukset, sairaus- ja eläkevakuutusjärjestelyt, työaikakirjanpito, ay-jäsenmaksujen perintä ja tilitys, sijaisjärjestelyt, kesä- ja talvilomat, pidettävä työaikakirjanpito, työsuojelu, työtodistukset, perehdyttäminen, koulutus...

Jos työntekijän kuukausipalkka on 2 500 euroa, on työnantajan ansaittava myyntikatetta kaksinkertainen määrä sosiaalikulujen ja työpaikan kulujen maksamiseksi. Työntekijän vuosikulut ovat 60 000 euroa, vaikka kyse ei olisikaan huippuosaajasta. Jos myyntikate on 30 prosenttia, on liikevaihtoa saatava 200 000 euroa lisää, jotta palkkaaminen toisi edes nollatuloksen. Liikevaihdosta on maksettava 44 000 euroa arvonlisäveroa. Jos työntekijän työajasta puolet on tehokasta, tulee jokaisesta tehdystä tunnista ansaita 244 euron myyntitulo. Tämä on epärealistista etenkin ensimmäisten vuoden kahden aikana, minkä vuoksi ensimmäiseksi yrittäjä jää ilman palkkaansa. Sen jälkeen mennä kituutellaan eteenpäin.

Laskut pitää maksaa ja rahojen ollessa niukkoja ensimmäisenä ulosottajana on valtio, joka vaatii osittain turhasta työstä maksetun palkan ennakonpidätyksiä ja sosiaalikuluja isojen korkojen ja rangaistusmaksujen keralla, minkä jälkeen yritys on entistä suuremmissa maksuvaikeuksissa. Yhteiskunta luo pienyrityksille uusia velvoitteita salakavalasti. Byrokratia, verot ja maksut, rangaistusmaksut jo tunnetaan. Mutta myös rikollisten hyysääminen lisää pienyritysten taakkaa. Kun lainsäädännöllä mahdollistetaan täysin vapaat myymälävarkaudet, joutuu pienkauppa palkkaamaan henkilökuntaa rikollisuuden ehkäisemiseksi, vaikka tarvittaisiin asiakaspalvelijoita.

Tee siinä sitten kasvuyrityksiä. Toisille se on helpompaa kuin toisille. Suomessa on tuhansia virkamiehiä, joilla on valtaa päättää siitä, mikä yritys saa tukirahaa ja mikä ei. He toteuttavat raamatun sanaa, jossa toisilta otetaan tuhkatkin pesästä, jotta toisille voidaan antaa yltäkylläisesti. 27 000 yritystä, joukossa suuria kansainvälisiä pörssiyhtiöitä, saa 400 miljoonaa euroa apurahaa, joka otetaan muita 200 000 yritystä rokottamalla. Totta kai näiden tukirahojen avulla palkanmaksukin on helpompaa.

Poliitikkojen ohella ammattiyhdistysliike on ymmällään globalisaation edessä. Kun isoissa firmoissa ei enää voi tehdä mitään, näytetään pienille yrityksille, missä kaappi seisoo. Kun pienessä yrityksessä konkurssin välttämiseksi joudutaan vähentämään henkilökuntaa, tulee paikalle ay-juristi, joka etsii muotovirheitä toimenpiteistä. On liian paljon maailman lopun meininkiä. Menkööt kaikki, mutta me olemme yksittäisen, jopa laiskan ja juopon työntekijän turvana. Näin saamme uusia jäseniä.

Pienissä yrityksissä tämä voi olla kohtalon kysymys, isot yritykset kyllä löytävät porsaanreiän tilanteen kiertämiseksi.

Mitä pitäisi tehdä?

Työmoraali kunniaan. Jokaisen on ansaittava oma palkkansa. Nanokorporaatiot. Kassavirtaverotus. Myynnin arvonlisävero määräytyy maksupäivän mukaan. Pienyrittäjän henkilökohtaista vastuuta veroista ja maksuista vähennettävä samalle tasolle kuin suuryrityksen johdollakin on (eli merkittävästi pienemmäksi). Äitiysloman kustannukset maksetaan kaikkien yritysten maksuina yhteisvastuullisesti. Hätätilanteisiin palkkojen osamaksut. Pienyritykselle yksinkertaisemmat mahdollisuudet lomautuksiin ja irtisanomisiin.

Tehokkaimpia pienyrityksen työllistämisen mahdollistamia uudistuksia olisi palkkojen sosiaalikuluista vähennettävä osa maksettavasta arvolisäverosta. Ennakonpidätyksille, työnantajamaksuille ja eläkemaksuille 30–90 päivää nykyistä pitempi maksuaika. Johtaisiko tämä talousrikollisuuteen ja maksujen saamatta jäämiseen? Ei nykyistä enemmän, sillä ne jotka selviävät, maksavat maksunsa joka tapauksessa. Ne, jotka eivät pärjää, jättävät maksunsa nykyisinkin maksamatta. Jonkin verran tapahtuisi konkurssien myöhentämisiä, mutta saavathan omat ja alihankkijoiden palkansaajat kuitenkin koko lisäajan palkkansa ollen pois yhteiskunnan kassaluukuilta.

1 kommentti |

Tulin vuonna 1970 Helsinkiin Hankkijan atk-osastolle. Työaikamme oli kiinteä 8-16. Työpaikalle tultuaan reikänauhan lävistysosastomme kauniit nuoret neidot meikkasivat itsensä ja jo kello 15.55 oli kellokorttilaitteen edessä takit päällä odottamassa pitkä jono, jotta varmasti oltiin minuutilleen oikeaan aikaan lyömässä korttiin leima. Siinä välissä tehtiin töitä ahkerasti. Jos halusi turhan sanan vaihtaa neitojen kanssa, reikänauhalävistimet kuitenkin rätisivät koko ajan. Hankkija meni konkurssiin, mutta ei konttorityttöjen meikkailun takia, vaan vuorineuvoksen laajentumiskiiman takia, kun hän osti ylihintaan osuuskuntaan ison rakennusliikkeen. Sama virhe oli vielä isossa roolissa kun kansallispankkimme tuhoutui.

Tämän päivän vuorineuvokset näyttävät mallia työelämään tuleville nuorille nostamalla kymmenien miljoonien optiotuloja, vaikka jokainen ymmärtää ettei kenenkään palkkatyö voi olla niin arvokasta. Liian usein miljoonien tuloja seuraavat yritysten savuavat rauniot.

Tämän päivän työ alkaa olla yhtä kuvitteellista kuin johdon optioiden perustelut. Työ ja vapaa-ajanvietto sekoittuvat. Se, että joku soittaa ilmakitaraa, on kornia. Se, että joku tekee ilmakitaran soittoa tukevan tietokoneohjelman on kornimpaa. Mutta täysin käsittämätöntä on antaa julkinen innovaatiopalkinto tällaiselle ohjelmalle.

Viidakon meininkiä

SEFE ja YTN ovat tänä vuonna tutkineet tilintarkastus- ja liikkeenjohdon konsultointialan työntekijöiden työoloja. Tutkimus on painottunut Big 4 tilintarkastustoimistoon ja isoon tilintarkastusketjusta irtaantuneeseen konsulttitoimistoon. Tutkimustulosten mukaan yli puolella on niska-, hartia- ja selkäkipuja ja 80 prosentilla on liikuntaseteli. Seteleitä ei kai sitten käytetä tarpeeksi. Niistä on tullut itsestään selvyys, jolle ei anneta juurikaan arvoa. Nyt pitää saada rock-konsertteja, kalliokiipeilyä ja koskenlaskua firman piikkiin. Mitä sen jälkeen?

Joka kolmas on kuulemma tilintarkastustoimistoissa ärtynyt. Minä ärryn näistä tutkimuksista, jotka ovat vakavasti otettuja, mutta sen kummempaan miettimiseen perustuvia lottokuponkien täyttöjä. Tilintarkastusalalla on kuulemma viidakon meininki. Työmäärä on liian suuri, matka-aikoja ja ylitöitä ei riittävästi korvata. Osin meininki selittyy sillä, että tutkijan excel-kaavoissa on virhe.

Keskimääräinen työaika on aivan hirmuista. 10 prosenttia tunnustaa tekevänsä todellisuudessa alle normin (37,5 t) työtä. 18 prosenttia työskentelee yli 45 tuntia viikossa. Jos olet minkä tahansa alan yrittäjä, 45 tuntia ei riitä laisinkaan. Puolet tekee kuulemma viikoittain vähintään kaksi tuntia työaikakirjanpidon ulkopuolista työtä. Hyvä, yrittäjällä tätä on 100 prosenttia, 60-70 tuntia jopa ilman lomia.

Ollaan ihan rehellisiä itsellemme. On liian paljon työntekijöitä, joiden hyödyllinen työaika jää alle puoleen siitä, mistä maksetaan palkkaa. On kesä- ja talvilomat, pekkaspäivät, vaput, sairaus- ja krapulalomat. Kun mennään siistiin sisätyöhön, on siellä aivan liian usein nettipokerin peluuta, omien asioiden hoitoa, juoruilua, jalkapallon ja jääkiekon jälkipelejä, ylipitkiä kahvi- ja lounastunteja. Kesällä pitää päästä jo iltapäivällä terassille ja jotkut ehtivät päiväkahville työtoverinsa kanssa. Kesäperjantaisin helsinkiläisten työsuhdeautoruuhkat ovat Lahdessa jo puolelta päivin. Monen yrityksen iltapäivästä iso osa kuluu iltalehtien 10 kysymystä -vastausten parissa. Joka päivä pitää löytää työpaikan paras tietäjä. Koko ajan pitää kannustaa ja motivoida työntekijöitä.

On pidettävä mölkyn heittopäiviä, kehittämiskeskusteluja ja käytävä hirvimetsällä, kursseja on oltava joka lähtöön. On ostettava aamukahville kesän ensi mansikat. Nosturikuljettajien motivointia lisätään asentamalla playstationit uimarannoilla käytettäviin nostureihin. Elämän pitää olla yhtä leikkiä.

Julkisissa viroissa on tuhansia työntekijöitä, jotka käytännössä eivät tee mitään. Sekin on parempi kuin ne työntekijät, joiden puuhastelusta on vain haittaa meille kaikille. Tiedän ammattikorkeakoulujen opettajia, jotka saavat täyden palkan vailla mitään opetusvelvollisuutta. Hyviä esimerkkejä nuorille työelämästä. Tyhjäntoimittajia riittää kaikille työpaikoille. Esimerkiksi mielikuva ylityöllistetyistä sairaalatyöntekijöistä on vahva. Kuitenkin sielläkin on paljon samaa palkkaa saavia, joiden työpanoksen puutteita toiset, vastuuntuntoisemmat joutuvat paikkaamaan.

Kansliapäällikkö ja kirjanpitolautakunnan puheenjohtaja Bror Wahlroos sanoi aikoinaan, että julkisen hallinnon työntekijöistä pitäisi kolmannekselle antaa potkut, kolmannes laittaa tarkkailuun ja kolmannekselle antaa palkankorotus. Eli tosiasiassa maailma ei muutu niin nopeasti, lorvimisen mahdollisuudet ovat kuitenkin internetin myötä lisääntyneet. Päivän lehteä ei voi nopeasti piilottaa pöytälaatikkoon, mutta tietokoneissa ikkunan voi vaihtaa silmän räpäyksessä.

Totuuden nimissä on tunnustettava, että monet työntekijät ovat kohtuuttomien paineiden kohteena. Jotkut matkustavat ympäri maailmaa työnsä takia ja tekevät epäinhimillisiä työsuorituksia. Monella työpaikalla valot palavat yömyöhään ja syttyvät aamuvarhain. Monen perhe-elämä on työn takia vähäistä. Nämä ylityöllistetyt eivät ehdi vastailemaan kyselyihin eivätkä he ehdi valittamaan.

Työelämä on jakautunut kummallisella tavalla. Ylityöllistettyjen vastapainona ovat työttömät ja vaatimattomasti työssä ponnistelevat. Sitten ovat puuhastelijat, jotka varmaan itsekään eivät tiedä, miksi ja mitä tekevät. Yhä enemmän yhteiskunnassa on valvojia, jotka pitävät vapaamatkustajien puolta ja kurittavat työssä ahkeroitsivia yrityshenkisiä entistä enemmän.

Ekonomilehdessä ja netissä julkaistu tilintarkastajatutkimus liioittelee työpaikkojen ongelmia. Yksi matkayö kuukaudessa vain virkistää perhe-elämää. Enemmän pitää huolestua siitä, että vuodesta toiseen ollaan joka päivä saman työpöydän äärellä. Ekonomimme kauhistelevat sitä, että matkustaminen vie kuukaudessa kymmenen tuntia työajan ulkopuolella. Samaan aikaan kymmenet tuhannet suomalaiset istuvat päivittäin työmatkaliikenteessä viisi – kuusi tuntia. Varmaan siitäkin pitää kohta maksaa palkkaa. Vielä hullumpaa tämä on siksi, että voisimme koko työelämän ja vuosikymmeniä kestäneen ahkeroinnin jälkeen saada maksetuksi asuntomme. Alan yhä enemmän ymmärtää luolamiehiä, jotka hakivat perheelleen asunnon luonnon suomista kallionkoloista.

Kun työelämä kohtelee huonosti, lupaa SEFE ja YTN "antaa kaiken mahdollisen avun" näille orjuutetuille. Mutta mitä maailmasta tulee, jos korkeakoulutuksen saaneet ekonomit ovat niin avuttomia, että kun selkää särkee ja vatsassa polttaa, pitää SEFEn tulla auttamaan. Ehkä olisi parempi mennä äidin helmaan itkemään.

Tilintarkastuslehti 3/2008 kuvaa hyvin tilintarkastusalan todellista viidakon meininkiä. Lehden toimituksellisista 57 sivusta IFRS vie 7 sivua, tilintarkastuksen valvonta, laadunvarmistus ja standardointi 43 sivua ja menneiden hyvien aikojen muistelu 7 sivua. SEFEn tutkimus ei ole lainkaan kiinnostunut siitä, onko työ mielekästä vai tylsää kopiointia ja turhanaikaista prikkaamista. Miten alan tilintarkastuksen järjettömäksi mennyt byrokratia vaikuttaa selkäsärkyihin? Vai pitääkö aidosti olla kauhuissaan, jos joka ikistä pikkusormen liikahdusta ei korvata ylityöpalkalla ja osingoilla.

Intohimo työhön haihtunut

Asiakkaani metalliteollisuusyritys yritti palkata keväällä ammattikoulusta osaavia nuoria töihin ja kasvamaan hyviksi metallimiehiksi. Kaksi halukasta koulusta tulikin keskustelemaan. Palkan tietenkin pitäisi olla heti hyvä. Voitaisiinko työt aloittaa vasta klo 9 ja kesällä varmaan päästään kotiin jo klo 15. Heti ensimmäisenä kesänä pitäisi saada heinäkuu palkallista lomaa ja syksyllä pitäisi päästä kolmeksi viikoksi katsomaan vähän muailmaa. Yritys tarvitsi välttämättä työvoimaa, joten ehtoihin pitkin hampain suostuttiin. Ja vastaus oli, ei kyllä me vielä tänä vuonna etsimme itseämme, eikä siihen sovi työnteko. 1970-luvulla moista nirsoilua ei olisi kuunneltu hetkeäkään. Postimerkki takapuoleen ja matka niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Tehtaassa näin. Toimistoissa kun päivät on pelattu nettipelejä, ja asiakkaan työt pitäisi hoitaa, tulee heti meteli, jos työaikaa pitää joustaa klo 16 yli. Vähintään ylityökorvaus pitää saada. Nuoret työelämään tulevat ovat kärsimättömiä. He haluavat kaiken heti. Tästä aiheutuu hirmuinen kassavirtaongelma. Pitää palkita nopeasti. Verottaja seuraa palkitsemista kuin hai laivaa. Mutta yritysjohdon ruhtinaallisesti palkitsevat yritykset maksavat laskunsa yhä hitaammin, jolloin muodostuu mahdoton kassavirtayhtälö. Tätä ei voi ymmärtää, jos on vauvaiästä saanut tavarapalkinnon jokaisesta rääkäisystä.

Mikä on vienyt intohimon työstä? Kvartaalitalouden epäoikeudenmukainen työmoraali, hiipuva usko vaikutusmahdollisuuksista oman työnsä tulevaisuuteen, vanhempien pelottava esimerkki työuupumisesta vai liian helppo elämä? Estävätkö vanhentuneet rakenteet ahkeroinnin vai onko vain työmotivaatio hukassa?

Työolot Suomessa ovat jo niin hyvät, että tarvittaisiin uusi kriisi, jotta ihmiset saataisiin takaisin töiden tekijöiksi. Suomen tulevaisuuden ongelma ei ole huutava työvoimapula, vaan aivan liian suuri joukko ihmisiä, jotka eivät osaa eivätkä halua tehdä omaa osuuttaan yhteiskunnassa. Päättäjiemme mielestä näitä vapaamatkustajia ei ole vielä tarpeeksi, vaan heitä pitää rahdata Suomeen työperäisiksi maahanmuuttajiksi naamioituneina. Suurille työnantajille tämä sopii, koska siten pidetään palkkoja alhaisina ja kustannukset maksavat muut.

Ratkaisu: nanokorporaatiot

Nykytilanteeseen on monia syitä. Työelämään nyt tulevat nuoret ovat eläneet lapsuuden, jossa isä ja äiti loivat uraa ja tekivät pitkiä päiviä. Lapsille annettiin liian vähän aikaa, ja sitä kompensoitiin kaikella krääsällä ja tavaralla. Omassa lapsuudessani olivat isät ja äidit myös työn orjuuttamia, mutta he kuitenkin olivat läsnä tai ainakin lähistöllä. Varmaan lapsemme ovat miettineet, etteivät he ainakaan pilaa omien lastensa elämää uhrautumalla liikaa työhön.

Tunnustan avoimesti. Olen saanut jonkinasteisen gurun aseman suomalaisessa taloushallintomaailmassa. Se vaati lahjakkuutta ja suurta intohimoa asiaan, mutta etenkin se vaati aikaa. Tein 30 vuoden ajan kahden ihmisen työajan ja varmaankin kolmen ihmisen työt. Opiskelinkin työn ohella. Näin jälkikäteen ajattelen, että tuo kaikki oli oman elämäni suurta virhettä. Ehkä afrikkalainen elämänmeno, jossa ei ole huolta huomisesta, onkin oikea.

Ei tästä työelämästä pitkän päälle mitään tule. Toiset ovat tekevinään työtä ja toiset maksavinaan palkkaa. Tunnolliset työntekijät ja yrittäjät uupuvat kohtuuttoman työntaakan alle.

Ainoa kestävä ratkaisu ovat nanokorporaatiot, joita ei rutisteta kuoliaaksi suuryritysten ahneuden eikä valtion moninkertaisen, byrokraattisen verotuksen rattaissa. Tehdään kaikista palkansaajista, työttömistä ja pienyrittäjistä nanokorporaatiota. Siinä yrittäjät maksavat toisille yrittäjille vain tehdyn työn lopputuloksista. Yrittäjä voi itse valita työnsä määrän. Kenenkään ei ole pakko tehdä liikaa töitä, mutta kenenkään ei myöskään tarvitse maksaa joutenolosta. Mitä tehokkaampi olet, sitä vähemmällä työajalla ansaitset elantosi. Kannustetaan heitä vielä uudenlaisilla yhteiskunnan verkostoedellytyksilla. Yhteiskunnan vapaamatkustajat ovat sitten asia erikseen.

On nykytyöelämässä yksi iso voimavara vielä reservissä. Kun tosipaikka tulee (ja se voi olla edessä jo lapsillamme), voidaan oikeita työperäisiä resursseja saada sadoin tuhansin kun aletaan tekemään oikeita töitä, jätetään turhanaikaisuudet pois ja turhat krääsät valmistamatta. Itse asiassa me kaikki voimme sen jälkeen paremmin. Myös luonto.

Kolumnin aihe syntyi, kun näin tilitoimistossa asianajotoimiston laskun, jossa pienen osakeyhtiön perustamisesta oli laskutettu 4 000 euroa (+ alv).
1950-luvun sodanjälkeisessä köyhyydessä näin silloin tällöin unia, joissa löysin kolikkolähteen, josta ammensin yhä lisää ja lisää kolikoita. Jokaisella meistä lienee ainakin jossain elämänvaiheessa unelma olla äärettömän rikas. Omat unelmani haihtuivat, kun lähdin kauppakouluun vuonna 1964. Oppirahat tulivat maksuun heti tilitoimistoon mennessäni. Palkka oli pienempi kuin opiskeluaikojen tienestit pyykkärinä pesulassa. Helsinkiin lähdin saatuani tietää, että lähettimme ansaitsi enemmän kuin pankin omistaman tilitoimiston pääkirjanpitäjänä sain palkkaa. Mikä on muuttunut 40 vuodessa?

Mikä on rikkauden ja hyvätuloisuuden mittari? Ihmiset, jotka saavat sata miljoonaa euroa, haluavat lisää. He eivät ole riittävän rikkaita ainakaan omasta mielestään. Jos kaikki olisivat rikkaita, ei rikkauksista olisi mitään iloa kenellekään. Tarvitaan köyhiä ja keskituloisia, jotka tekevät rikkaan elämisen arvokkaaksi.

Vuonna 2004 tilintarkastusyhteisöissä paras tulo ylti miljoonaan euroon ja kolmattakymmentä tilintarkastajaa ylitti 300 000 euron vuositulon määrän. Näistä hyvätuloisia viimeisissä verotilastoissa oli enää kolme ja paras tulo ylitti enää 300 000 euroa. Tulot eivät ole pudonneet, mutta yhtiöittämällä omistustulot nostetaan eri tavoilla kuin ennen. Tilitoimistoissa ei näin hyväosaisia olla.

Yli 300 000 euroa ansaitsevia suomalaisia on vain 4 000. Kuitenkin juuri näiden verotusta halutaan alentaa erilaisilla erityisryhmähelpotuksilla (viimeisimpänä bisnesenkelit), vaikka rikkaimmat maksavat alun perinkin vähemmän veroja kuin keskituloiset suomalaiset.

Palkansaajana et voi rikastua, ellet pääse optiomiljonäärien harvaan joukkoon. Pitäisikö siis alkaa yrittäjäksi? Vaan vain harvat yrittäjät pääsevät siihen 0,9 prosenttiin tulonsaajista, joiden vuositulot ylittävät 100 000 euroa. Tässä joukossa on jo taloushallinnon ammattilaisia, mutta useimmat heistä ovat suurten yritysten johdossa.

Voinko rikastua taloushallinnon tehtävissä? Miksi tilintarkastajat ansaitsevat paremmin kuin kirjanpitäjät, vaikka kirjanpitäjän osaaminen on keskimäärin monipuolisempaa ja konkreettisempaa? Ansaitsenko enemmän pienyrittäjänä kuin suuren toimiston palkkalistoilla? Entä miltä rikastumiseni tuntuu kaiken maksajasta, eli asiakkaistani.

Erot eri tehtävissä ovat jotenkin käsittämättömiä. Tilintarkastustoimistoon koulusta palkattu apulainen ansaitsee pääkaupunkiseudulla 2 600–2 900 euroa kuukaudessa, joka on usein enemmän kuin tarkastettavansa kokeneen kirjanpitäjän palkka. Tilitoimistoalan työehtosopimuksen mukaan vaativimmista erikoisammattitehtävistä maksettava vähimmäispalkka on 2 230 euroa pk-seudulla. Aivan liian usein kirjanpitäjät opettavat tilintarkastajaa – pienemmällä palkalla! Laskutuskatekin on erilainen. Tilintarkastaja-apulaisen tunnista laskutetaan 90 euroa, kun usean KLT-kirjanpitäjän veloitus jää 45 euroon. Isompi kate menee tilintarkastustoimiston osakkaan palkkoihin, mikä selittää miljoonatulomahdollisuuden.

Tuloerot johtuvat paljolti veloitusperusteista, eikä osaamisella ja työn vaikuttavuudella ole suurta merkitystä. Suuria laskuja voi kirjoittaa pakkotilanteessa. Sama asiakas ei pysty suuria laskuja joka kuukausi maksamaan. Siksi asianajotoimistojen laskut voivat olla hirmuisen suuria. Myös tilintarkastaja voi laskuttaa tilitoimistoa enemmän, koska laskuja on harvemmin ja työ on määrätty pakolliseksi.

Suurissa yrityksissä euro ei ole sama kuin pienissä yrityksissä. Suuret voivat maksaa käsittämättömän suuria summia olemattomista asioista, koska ne itsekin voivat laskuttaa käsittämättömiä. Surkean suuryrityksen surkea johtaja voi ansaita 300 000 euroa, mutta pienyrityksen pätevämpi ja työllistyneempi vastuullinen jää usein alle minimipalkkatason. Rahan arvon ero heijastuu pienten yritysten palveluihin ja palkkatasoon, koska siellä jokainen euro on työn ja tuskan takana.

Tilintarkastukseen tullut juridinen pakkobyrokratia mahdollistaa tuntiperäisen laskutuksen lisäämisen, eikä asiakkaalla ole mitään mahdollisuutta arvioida tämän toimistossa tehtävän byrokratian määrää ja tarpeellisuutta. Miljoonien eurojen laskuttaminen suuren yhtiön tilintarkastuksesta on mahdollista. Laskuttamisen helppous on johtanut siihen, että pienillä ja aloittavilla yrityksillä on tänään vaikeuksia saada sekä tarkastajaa että tilitoimistoa, koska niiltä ei voida veloittaa kunnolla. Ainoa ratkaisu tähän on kirjanpidon yksinkertaistaminen ja byrokratian keventäminen. Aloittaa voitaisiin arvonlisäverokauden pidentämisellä neljään kuukauteen.

Tilitoimistot laskuttavat palvelupalkkioina, tuntiveloituksena ja volyymiveloituksena (esim. vientien lukumäärien mukaan). Vain palvelupalkkioiden ja automaation kautta tilitoimistojen työntekijät voivat merkittävästi nostaa tulotasoaan.

Helpoiten rikastuu, jos pystyy myymään miljoonille jotain roinaa. Kukaan ei tuntityöllä voi koskaan saada suuria tuloja, vaikka voi saavuttaa kohtuullisen tulotason. Rikastua voi toisten työllä, mutta tällöinkin rikastuminen on mahdollista vain muutamille. Hampurilaisista tai kotipitsoista voi rikastua yksi henkilö Suomessa toisten työstä, mutta tuhannet pitsa- ja kebab-yrittäjät ansaitsevat vain niukan toimeentulon. Näin on myös taloushallinnossa.

Automaation käyttö helpottaa rikastumista. Se on myös taloushallinnossa mahdollista. Tehokas automaatio edellyttää lainsäädännön yksinkertaistamista. Automatisoitu työ tulee olemaan kilpailtua, jolloin siitä kate jää vähäiseksi. Tähän asti on innostuttu byrokratian lisäämisestä, joka muka on lisännyt tilitoimistojen tuloja. Itse asiassa tulotaso on vakiintunut ja rangaistusmaksujen myötä jopa vähentynyt.

Automatisointi vapauttaa tilitoimiston ajan käytön vaativaan palveluun, josta asiakkaat haluavat maksaa enemmän. Automatisointi mahdollistaa myös paketoinnin, jossa asiakas maksaa asioidensa hoidosta, eikä yksittäisten tositteiden kirjaamisesta. Paketoinnin hinnoittelun avulla voidaan laskuttaa osaamisesta ja palvelusta, mikä erillistyönä on vaikeampaa. Kaikki tämä vaikuttaa henkilökunnan rakenteisiin.

Paketoinnin eli tuotteistamisen hinnoittelussa otetaan huomioon keskimäärin työn vaatima työaika, keskimääräinen virheselvittelyn vaatima hukka-aika, puhelujen ja muun sälän vaatima aika, palvelun kehittämiseen tarvittava aika, tietotekniikan ja hallinnon menot, riskikustannukset sekä tietenkin osaaminen. Jos ihminen on kehittänyt osaamistaan 30 vuotta, on väärin myydä osaamista muutama euro korkeammalla tuntihinnalla kuin kokemattomia aloittelijoita myydään. Palkkaeroilla ei tänään huomioida riittävästi osaamista ja elämänkokemusta. Asiakkaan pitää saada samalla rahalla sama palvelu sen tekemiseen käytetystä työajasta riippumatta. Samalla osaaja voi ansaita enemmän kuin toimiston "tumpula".

Tilinpäätösten tekninen laatu on vuosien mittaan kehittynyt ja yhdenmukaistunut. Tästä voitaneen kiittää vahingonkorvausten pelkoa, mutta myös järjestöjen julkaisemia tilinpäätösmalleja. Miksi muuten tilintarkastajilla ja tilitoimistoilla pitää olla omat mallinsa, jotka vielä poikkeavat toisistaan yksityiskohdissa? Mutta tämä teknisyys peittää monet ulkoistetun taloushallinnon ongelmat alleen.

Kirjanpitäjiä ja tilintarkastajia on moneen lähtöön kuten meitä ihmisiä yleensäkin. Tulevaisuudessa ei pitäisi palkata taloushallintoon ihmisiä, jotka eivät ole sosiaalisesti avoimia. Työhuoneeseen mappien ja tositteiden kanssa vetäytyvä henkilö on jopa vaarallinen työssään. Toimiston vastuulliset eivät voi tietää, mitä he oikeastaan tekevät.

Aikuista ihmistä ei voi valvoa joka päivä. Tietoa voidaan lisätä kahvituntikeskusteluilla, mutta suljettua perusluonnetta on aika mahdotonta muuttaa.

Tilitoimistojen kirjanpitäjät ovat parempia työssään kuin he itse uskaltavat uskoa. Heille pitäisi saada enemmän itseluottamusta, jotta he enemmän uskaltautuisivat tilinpäätösten ja pöytäkirjojen laadintaan. Jotkut kirjanpitäjät tuhlaavat hirmuisesti aikaa tilinpäätösten yksityiskohtien hiontaan. Tämä juontaa pelottelusta. Pelätään virheitä, etenkin sellaisia, joista tilintarkastajat urputtavat.

Tilintarkastajien pitäisikin pitää suutaan soukemmalla eikä puuttua pikkuasioihin lainkaan. Korkeintaan niistä voisi mainita suullisesti ja silloinkin perustella, miksi yksityiskohdat ovat tärkeitä. Tilinpäätöksen muutoskynnyksen pitäisi olla aika korkealla, sillä yleensä aika tasoittaa virheet kunhan parempiin käytäntöihin myöhemmin siirrytään.

Myös verottajan tulisi olla helläkätisempi. Verottajan tulisi katsoa asioita enemmän sormien läpi, koska tiukka rangaistus johtaa verottajan pelkoon, joka taas johtaa nyhräämiseen pikkuasioiden kanssa.

Elokuvassa Firma asianajotoimisto joutui tuomiolle postirikoksesta, eli olivat lähettäneet asiakkailleen suurempia laskuja kuin työkirjanpidon perusteella olisi syntynyt. Tällaista ylilaskutusta tapahtuu Suomessakin monella tapaa. Reippaimpia laskutuksia ovat niin sanotut påslagit, jotka lisätään laskuun, mikäli näyttää siltä, että asiakas voisi maksaa enemmänkin. Hienotunteisempi tapa on kirjata lisää työtunteja. Niitä syntyy eri syistä. Tuntiperusteista työtä tekevää hiostetaan kirjaamaan koko työpäivä asiakastehtäviin. Näin myös työpäivän hukkatunnit tulevat laskutetuiksi. Lisätunteja syntyy myös turhasta nyhräämisestä.

Samaan lopputulokseen päästäisiin arvokkaammin lisäämällä tuntihintaa. Mutta ihmisten työtuloksilla on hirmuiset erot. Kerran eräs kollegani tuli kysymään minulta neuvoa taulukkolaskentatehtäväänsä, jota hän oli tehnyt neljä työpäivää. Huomasin, että tuollaisen työn olisi tehnyt kahdessa tunnissa. Vaikka tämä oli ääritapaus, ovat työtehoerot hirmuisia. Atk-tehtävissä huomasin, että joidenkin työtulokset ovat negatiivisia – toisin sanoen yhteisön tuottavuus olisi parempi, jos nämä onnettomimmat eivät tekisi mitään.

Tästä aiheutuu, että laskutetaan työpäivä tuntiperustaisena miten tahansa, tumpuloista saatava liikevaihto ja tulos on parempi kuin parhaitten työntekijöiden. Etenkin asiakkaat ovat tällöin eriarvoisessa asemassa. Asiakkaat maksavat onnettomasta palvelusta enemmän kuin parhaiden osaajien tekemästä työstä maksetaan. Tilintarkastustoimistojen ei pitäisi laskuttaa kokemattomista apulaisista katetta lainkaan. Palkkakulujen veloittaminen on perusteltua, koska kaikilla meillä on vastuu siitä, että maapallo pyörii myös taloushallinnossa.

Jos voisin aloittaa työurani uudestaan, lähtisin mukaan 10–15 hengen tilitoimistoon, jossa toimitaan näin:

Ja tärkein menestyksen tae on empatia: Asiakkaat kokevat, että heidän asioitaan hoidetaan kuin parhaat kirjanpitäjät omiaan.

Sivut

Kirjaudu sisään
LukijapalvelutMediakorttiYhteystiedotPalaute