20. marraskuuta 2017

Seura meitä Facebookilla Seura meitä Twitterilla Tilaa syöte

1 kommentti |

Verohallinto on sakoilla luomassa kirjanpitäjiä, jotka eivät koskaan tee virheitä. Jos tässä rottakokeessa ei onnistu, päätyy virhemaksujen myötä konkurssiin ja pois ammatista. Me emme tarvitse tässä maassa inhimillisiä virheitä tekeviä kirjanpitäjiä, vaan robotteja. Esitän vielä paremman keinon. Luodaan geenimanipulaatiolla kirjanpitäjä, joka ei koskaan tee virheitä. KLT-tutkinto voidaan korvata todistuksella geenimuuntelun tekemisestä.

Verohallinto sanoo, että he vain toteuttavat eduskunnan antamia lakeja. Ikäänkuin laulajat ja hiihtäjät osaisivat kirjoittaa verolakien sisällön. Tuskin. Kyllä verolakien teossa verohallinnon omalla kädellä on suuri merkitys. Eduskunta vain siunaa tehdyt esitykset. Yksityiskohtaiset ohjeet ja sakkomäärittelyt ovat kaikki verohallinnon itse tekemiä. Käytännön massasakotukset tekevät tietokoneet ovat verohallinnon virkamiesten antamien ohjeiden mukaan ohjelmoidut. Subjektiivisesti päätettyjen veronkorotusten tekijät saavat palkkansa verohallinnosta.

Ovatko yhä rankemmiksi menevät sakotusohjeet Jumalan antamia? Tulevatko ne taivaasta kuten 10 käskyä sisältävät kivimurikat? Minä kun luulen, että ohjeiden takana on ihminen tai joukko ihmisiä. Ihminen on ne kirjoittanut. Joukko ihmisiä on ne jossakin kokouksessa hyväksynyt ja määrännyt koskemaan kaikkia verohallinnon virkamiehiä. Kun kukaan ei tiedä nimiä näitten päätösten takana, ei koskaan päästä aitoon keskusteluun siitä, ovatko säännökset kohtuuttomia vai oikeudenmukaisia. Koska yrittäjä joutuu henkilökohtaisesti allekirjoittamaan kaikki veropaperinsa, olisiko kohtuullista, että verohallinnon antamissa säännöissä olisi esittelijän nimi ja päätökseen osallistuneiden nimet sekä eriävän mielipiteen esittäjien nimet ja perustelut. Näinhän on oikeusistuintenkin päätöksissä.

Suomessa sakon määrää oikeuslaitos, ensi vaiheessa käräjäoikeus. Verotuksen rangaistukset määrää tietokone automaattisesti tai verovirkailija henkilökohtaisesti. Termi "veronkorotus" pitää sisällään paheksunnan veronkierrosta. Kyse on moitittavasta toiminnasta, joka tilastoidaan talousrikoksiin eduskunnalle tehtävissä tutkimuksissa. Tässä kolumnissa puhun sakoista, mikä kuvaa rangaistusta oikeudenmukaisemmin. Veronkorotuksia määrätään myös tilanteissa, joissa mitään veroa ei edes ole maksettavana. Verohallinto on keksinyt ihmekoneen, jolla nollaakin voidaan korottaa. Tietokone kun yrittää korottaa nollaa, vastaus on aina nolla, vaikka korotus tehtäisiin tuhannenteen potenssiin. Vai käyttääkö verohallinto Viagraa?

Yksittäistapaus, jonka voi yleistää

Tilitoimistot ovat kaikki sitä mieltä, ettei valmisyhtiöitä pidä ostaa. Paitsi se yksi tilitoimisto, joka niitä myy. Ne muut tilitoimistot eivät voi enää neuvoa yrittäjää, joka valmisyhtiö kädessään tulee tiedustelemaan yrityksen taloushallinnon järjestämisestä.

Yrityksen ensimmäinen tilikausi oli tappiollinen. Tappiot sisälsivät sen kassantyhjennyksen, minkä valmisyhtiön myynyt ottaa osakekauppahinnan lisäksi. Verohallinnolle tiedoksi: ensimmäisen tilikauden tappio tarkoittaa sitä, että yhtiön osakepääoma on menetetty tappioiden takia ja yritys on velkaantunut tavarantoimittajille ja/tai yrityksen omistaja on rahoittanut yrityksen toimintaa omilla rahoillaan. Rahaa ei siis ole, ja pankkitili on tyhjä.

Tässä yksittäistapauksessa tilitoimisto oli laatinut veroilmoituksen ja merkinnyt epähuomiossa kruksin väärään kohtaan. Oli fifti-sixti mahdollisuus merkitä oikein, mutta talven verotiliuudistuksen ja ruuhkan uuvuttama kirjanpitäjä kruksasi, ettei omistus ole muuttunut. Tietoyhteiskunnassa yhteiskunta tietää meistä kaiken. Siksi verohallinto tiesi jo ennen veroilmoituksen jättämistä, että yrityksen omistaja oli vaihtunut varainsiirtoveroilmoituksen avulla.

Verotuksesta onkin tullut kuurupiiloa. Verohallinto tietää valmiit vastaukset ja sitten katsotaan, onko kirjanpitäjä merkinnyt kruksit oikeaan paikkaan. Sakkotuloja ei kerääntyisi, jos tätä kruksia ei olisi lomakkeella lainkaan turhan panttina. Verohallinnon olisi tullut ottaa tilitoimistoon yhteys ja antaa mahdollisuus poistaa toinen ruuduista tai kilauttaa kaverille, joka olisi ehkä tiennyt paremmin, kumpaan lokeroon kruksi laitetaan. Jos sekään ei auttaisi, pitäisi vielä saada kysyä yleisöltä. Tili- ja veropäivien tuhatpäinen kuulijajoukko olisi hyvä yleisö kuultavaksi. Verosihteeri ei soittanut, koska näin yrittäjälle olisi jäänyt voiton mahdollisuus. Ja täytyyhän verotuloja kerätä lisää, koska valtion velka sen kun kasvaa, sen kun kasvaa, sen kun kasvaa. Verosihteeri on isänmaallinen kun hän on ankara, ja laittaa kaikki veronkiertäjät kuriin.

Tässäpä verohallinnolle idea. Veronkorotukset ratkottaisiin TIVE-päivillä. Pitäisi varata olympiastadion, jotta kaikki halukkaat mahtuisivat nappulaa painamaan ... vihreää tai punaista. Ja sitten tulisi rangaistus töpänneelle kirjanpitäjälle yleisön edessä – tai pelastus. Draaman lisäämiseksi verohallituksen pääjohtaja olisi yleisön edessä näyttämässä peukkua ylös tai alas. Samaa menettelyä käytetään EU:n parlamentissa, jossa jokaisella ryhmällä on eturivissä tällainen ohjaaja. Katsokaa vaikka.

No, koska verotuksen yhtenäistämisohjeissa ei ole ohjetta sakon suuruudesta tällaisissa tilanteissa, arvotaan kolme numeroa. Tämän viikon valtion voittonumerot olivat neljä, seitsemän, viisi. Veckans vinstnummer är fyra, sju, fem. Tällä viikolla ei ollut voittajia, mutta yritykselle määrätään 475 euron sakko. Syynä on verotukseen vaikuttamaton, valtion jo entuudestaan tietämä, kruksi väärässä paikassa.

Kun opiskelin konekirjoitusta kauppakoulussa, hyvä konekirjoittaja sai tehdä virheitä 0,5 prosenttia merkkimäärästä. Kun tämän huolellisen konekirjoittajan määrityksen vie tilitoimistoon, se tarkoittaa että joka 200. kirjoitettu numero tai kirjain saa olla väärin ja silti on taitavaksi tiedetty osaaja. Jos tekstissä joka kahdessadas kirjain on väärin, on teksti silti luettavaa ja ymmärrettävää. Samoin tilinpäätös on useimmiten ihan oikein, eikä sen takia verotus vääristy, vaikka siellä olisikin joka 200. numero väärin.

Sakkohinnasto

Verohallinto puhuu asiakkaista. Asiakkaiden näkyviin kauppias laittaa hinnaston, jotta voi ennen ostosta nähdä kotimaisten kesän punaisten omenien maksavan 3,50 euroa kilo. Verohallinnollakin on hinnasto veronkorotuksista. Tilitoimiston perustava yrittäjä voi etukäteen nähdä, millaisia sakkoja hänelle tulee maksettavaksi, kun hän ei ole vielä geenimanipuloitu ja tulee tekemään virheitä työssään. Sakothan tulevat tilitoimiston maksettaviksi, koska virhettähän ei ole tehnyt veroilmoituksesta vastaava yritys itse. Hinnastosta puuttuu kuitenkin yksi ja se tärkein. Kahvikupin kaatuminen tilitoimistossa maksaa 100 euroa kun se kaatuu lattialle, 200 euroa pöydälle kaatumisesta ja 300 euron sakko pitää maksaa, jos kahvi on ollut maitokahvia tai cappuccino.

Hinnasto on mielenkiintoinen, koska se koskee vain puutteita. Virheitä ei ole hinnoiteltu lainkaan. Jos tilitoimisto olisi yksittäistapauksessa jättänyt kruksin kokonaan pois, virheestä ei olisi sakotettu. Tarkoittaako virheiden hinnoittelematta jättäminen sitä, että niin luodaan verohallinnolle vapaus rangaista sen mukaan, millainen aamu verosihteerillä on ollut. Jos aamu on ollut kiva, aviopuoliso ihana ja lapsetkin kuin herran enkeleitä, ei sakoteta lainkaan. Jos on noustu väärällä jalalla, arvotaan vaikka 4, 7, 5 euroa sakon määräksi.

No, löytyy virheestä kuitenkin maininta yhtenäistämisohjeiden johdannossa: "Jos verovelvollisen laiminlyönti tai virhe on olosuhteisiin nähden vähäinen, veronkorotusta voidaan alentaa tai jättää se määräämättä."

Olosuhde. Siis kun yritys oli tehnyt tappiota, on siitä rangaistava. Jokaisen yrityksen velvollisuus on tuottaa voittoa, jotta valtio saa kerätyksi kaikki ne miljardit, joita hyvien tekojen tekemiseen tarvitaan. Jos olet luuseri, etkä pärjää, sinua pitää lyödä lekalla päähän, ettet enää siitä tokene. Normaalisti luuserit voivat mennä sosiaalivirastoon pyytämään rahaa uusia kenkiä varten, mutta yrittäjä myyköön kengät jalastaan, jotta saa 475 euron sakon maksettua. Taitaa siinä mennä koko yrittäjän garderoobi tyhjäksi ja tuskin sekään riittää. Mutta täytyyhän sitä rahaa olla, kun kerran on voinut tappiotkin jostain kattaa.

Katsotaanpa asiakashinnastoa tarkemmin. "Uusien yritysten verotuksessa on erityistä huomiota kiinnitettävä verovelvollisen neuvontaan ja opastamiseen. Jos on kyse yrityksen kolmesta ensimmäisestä verovuodesta ja yritys kehotuksesta korjaa veroilmoituksessa ilmenneen vaillinaisuuden tai virheen, veronkorotusta ei määrätä". Tarpeeton kruksi väärässä paikassa on niin suuri rikos, ettei tätä armahdusta suoda.

Jos pääverolomakkeella on veron määrään vaikuttamaton tieto jätetty täyttämättä, on mahdollisuus jäädä ilman veronkorotusta. Verohallinnolla ei kuitenkaan ole velvollisuutta jättää rankaisematta. Jos puutetta ei korjata, mutta verotus voidaan silti tehdä oikein, määrätään 100 euron veronkorotus. Jos puute vaikuttaa veron määrään, eikä sitä korjata, sakko on 150 euroa.

Veron määrään vaikuttamista voi olla virheellinen tappion vahvistaminen. Ketale yrityshän voi tulevista voitoistaan vähentää omat tappionsa. Rangaistaan siis varmuuden vuoksi. Ja unohdetaan, että valmisyhtiön ostaminen on juuri sellainen erityinen peruste, jonka mukaan verohallinnon on omien ohjeidensa mukaan hyväksyttävä hakemuksesta tappio vähennettäväksi. Miksei tätä olisi voitu hyväksyä ilman eri käsittelyä, koska kaikki muukin verohallinto automatisoidaan.

Ehdotankin, että veroilmoitus tehdään lottokupongin muotoon. Kun tehdään 39 kysymystä, joihin tulee vastata kyllä tai ei, on varmaa, että kaikissa tapauksissa joku kruksi on väärässä paikassa, jolloin kaikilta yrittäjiltä voidaan periä 475 euron sakko. Ai ei nyt sentään. Voittihan joku Kalajoella Suomen suurimman lottovoiton. Sanotaan siis, että 99 % yrityksistä joutuu maksamaan sakot. Jos ei nyt joka vuosi, niin ainakin joka toinen.

Tuollaisen muutaman sadan euron sakossa on sekin hyvä puoli, ettei sellaisesta käytännössä voi valittaa. Tilintarkastustoimiston verokonsultti ei edes kuuntele yrittäjää minuuttiakaan, jos se ei saa lähettää 500 euron laskua. Kun valittaminen maksaa enemmän kuin sakko, ei kukaan valita, vaan puree hammasta ja maksaa. Jos valittaa, on mahdollisuus saada tuplajättipotti. Valitus hylätään, sakko maksetaan ja lisäksi maksetaan valituksen kustannukset. Jos valitus voitetaan, sakko peruutetaan, mutta maksettavaksi tulee valituksen kustannukset.

Oikeudenmukainen rangaistus

Veronkorotusten euromäärät muutetaan virhepisteiksi. Esimerkiksi jos veroilmoituksissa on veron määrään vaikuttamaton puute tai virhe, määrätään 10,0 virhepistettä. Tarpeellisen verolomakkeen lähettämisestä kehotuksen jälkeen määräajassa saisi 15,0 virhepistettä. Jos kolmen vuoden aikana virhepisteiden määrä ylittää 100,0 pistettä (1 000 euroa), määrätään yhdestä pisteestä yhden euron veronkorotusmaksu, eli 110,0 pisteestä saisi 110 euron korotuksen. Vuoden päättyessä vanhin vuosista nollataan. Samoin korotuksen maksu nollaa koko kerääntyneen virhepistemäärän.

Virhepisteiden lisäksi kohtuullisuutta saadaan kun virhemaksusta poistetaan 90 %. On kohtuutonta, että virhemaksu on saman suuruinen miljardin euron ja 10 000 euron liikevaihdon yrityksille. Jos hyväksymme, että suurituloinen maksaa suuremmat sakot, on kohtuutonta rangaista pienyrittäjiä näin paljon.

2 kommenttia |

Juristina eläminen olisi kurjaa, mikäli juristi noudattaisi itse ammattikuntansa laatimia lakeja yhtä tarkasti, kuin hän itse edellyttää sitä muilta kansalaisilta.

Veljeni ainoa lapsi menehtyi viime vuonna. Tein nuoren miehen perukirjan. Pankki ei suostunut juristinsa neuvosta antamaan vähäisen pankkitilin tietoja, koska ei ollut perukirjaa. Perukirjaa ei voinut tehdä, kun ei ollut tilitietoja. Mahdoton tilanne ratkesi siten, että menimme surevien vanhempien kanssa yhdessä pankin konttoriin Salosta Hyvinkäälle ja löimme nyrkin pöytään. Pankkivirkailija hätääntyi niin paljon, ettei uskaltanut soittaa pankkinsa juristille ja näin onnistuimme tekemään pankkiryöstön. Saimme tilitiedot ja siirsimme viimeisenkin eurosentin toiseen pankkiin. Jos jotain hyvää asiasta löytää, niin sitä oli, ettei poika asunut eläessään Utsjoella.

Etenkin perukirjojen yhteydessä pankkien juristit näyttävät voimansa sureville omaisille. Sama pankki kiusasi omaisia syksyllä tänä vuonna. Juristit lukevat kirjoistaan pykäliä, jos joku uskaltaa epäillä heidän tekemisiään. Tässä tapauksessa vaadittiin yli 100-vuotiaan vainajan aviopuolison perukirjaa, joka oli tehty 40 vuotta sitten. Ja tietenkin sukuselvityksiä siltä varalta, että jostain viimeisten vuosikymmenten jälkeen löytyisi kaikille tuntematon avioton lapsi. Vaatimukset olivat sairaita, koska vainajan molemmat lapset olivat kuolleet ja heidän jälkeläisensä olivat yksimielisiä vähien varojen kirjaamisesta.

Suomen perukirjoja koskevat säännökset eivät ole tietokoneiden ajalta, joten niitä voi hyvin soveltaa järkevästi. Pankeilla ei ole asiaan osaa eikä arpaa muutoin kuin siten, että heillä on vainajien pennoset säästötileillään. Jos joku jättäisi tuntemattoman aviottoman lapsen pois perukirjasta, ei pankki siitä vastaisi. Verottajaa tällaiset yksityiskohdat eivät kiinnosta, koska lapsen löytyminen vain vähentäisi verotuloja.

Jos juristien tarkkuuden kohtaisi vasta kuoltuaan, se ei olisi kovin suuri ongelma muille kuin omaisille. Mutta yritystoiminnassa juristit tulevat tutuiksi monen turhan byrokratian kautta.

Juristeilla vahvemman valta

Kun yritys avaa pankkitilin, se joutuu hyväksymään monisivuiset pienellä präntillä tehdyt tiliehdot. Ei niitä kukaan jaksa lukea, ja vaikka jaksaisi, ei ymmärtäisi. Sama byrokratia koetaan jokaisen tilimuutoksen ja nettiyhteyden kanssa. Jopa verkkolaskutukseen pankkien juristit ovat puuttuneet omilla ehdoillaan, jotka ylittävät järkevän toiminnan rajat. Tarkoituksena tietenkin on se, ettei pankki joudu koskaan vastaamaan mistään.

Suurilla yrityksillä on omat juristinsa, joiden tehtävä on pitää asiakkaat, toimittajat ja henkilökunta herran nuhteessa. Monen pienyrityksen epäonnen taustalla on suuremman yrityksen juristit, jotka ovat kieputtaneet alihankkijansa manalaan. Esimerkiksi iso yritys kieltäytyi muotovirheeseen vedoten maksamasta alihankkijansa laskua. Kun alihankkijan oli pakko ryhtyä perimään laskua selvitäkseen omista velvoitteistaan, suuryritys maksoi laskun viranomaiselle talletettuna toimittajan lukuun. Pienyritys meni konkurssiin, eikä asiaa enää helpottanut se, että suuryritys todettiin myöhemmin maksuvelvolliseksi. Tällaista simputusta ei opi muualla kuin oikeustieteellisessä tiedekunnassa.

Olen usein miettinyt, miten ihanista nuorista tulee semmoisia ”k-ä”, jätän nyt tarkemmin sanomatta mitä, heidän käydessään oikeustieteellisen läpi. Onko siellä joku ihmisvihakurssi, jossa opetetaan kohtelemaan ihmisiä huonosti.

Omiin työkokemuksiini kuuluu muun muassa 10–0 häviö eräässä juristien ajamassa asiassa. Nuorempaa juristia hävetti sen verran, että hän tunnusti heikkona hetkenään jutun menevän väärin, mutta hän joutuu tekemään palkkansa eteen mitä käsketään. Juristit ottavat voiton, koska yksityisellä kansalaisella ei ole mitään mahdollisuutta käydä oikeutta liikejuristeja vastaan. Oikeudessa päättäjät ovat juristeja, ja ammattikuntaan kuuluvat ymmärtävät paremmin toisiaan kuin tavallisia kansalaisia. Eräs suomalainen huippuliikejuristi sanoi, että oikeuden päätökset tällaisissa jutuissa ovat arpapeliä. Se, jolla on paremmat todistajat, on vahvoilla. Paremmilla todistajilla hän ei tarkoittanut todisteiden arvoa, vaan titteleitä ja yhteiskunnallista arvostusta.

Oikeudessa ei saa perustella asiaa laajemmalti. Todistajan pitäisi sanoa kyllä tai ei monimutkaisiin asioihin, joissa ei yhtä vastausta ole. Jos 40 vuotta kirjanpitotöitä tehnyt henkilö ei osaa vastata yhdellä sanalla vaikeaan asiaan, miten oikeuden juristit kolmen kuukauden kirjanpito-opinnoillaan tietäisivät taustat paremmin.

Palkkiot eivät tästä maailmasta

Vaikka kaikki merkit viittaisivat yrittäjän olevan oikeassa, voi tappio tulla ja silloin joutuu maksamaan oman juristinsa palkkioiden lisäksi myös vastapuolen oikeudenkäyntikulut. Talonpoikaisjärjellä ei pysty ymmärtämään, miten ylityöpalkkaa koskevasta oikeudenkäynnistä voi tulla maksettavaksi vastapuolen 300 000 euron oikeudenkäyntikulut oman juristin palkkion lisäksi.

Juristien palkkiot ovat mattimeikäläiselle käsittämättömiä. Kun tilitoimistot laskuttavat vuoden työstä tuhansia euroja, voivat huippujuristien yksittäisten tapausten laskut olla miljoonia euroja. Miten niin paljon voi töitä edes tehdä jutun eteen, vaikka työksi katsoisi kaikki Hesarin asiaa koskevien juttujen lukemiset ja Rip Kirbyn tutkimukset. Kai juristeillakin on enemmän kuin yksi asiakas, vaikka noilla palkkioilla sinnittelisi tavallinen yrittäjä vuosien ajan.

Asiakkuuteen kuuluu oikeus kysellä ostojensa eteen. Kun ostaa torilta sieniä ja kotona menee sormi suuhun, voi soittaa torikauppiaalle, joka kertoo samaan hintaan sienten valmistusohjeet. Voimme kysellä televisiokaupassa kaikkea televisioihin liittyvää ilman ostovelvoitetta. Mutta kun soittaa liikejuristilleen, laskun erittelyssä tulee tieto, että viiden minuutin puhelusta on laskutettu 100 euroa plus arvonlisävero. Tällaisen laskun jälkeen ei tee mieli varmistaa asiaansa juristiltaan. Mikään muu ammattikunta ei kehtaisi laskuttaa asiakkaansa puheluja erikseen.

Tietokoneiden copy paste -ominaisuudet ovat tuoneet juristeille kultakaivoksia. Kun turvapaikanhakijan hakemus hylätään, voivat ihmisoikeusjuristit aloittaa valitustehtailun vaihtamalla henkilön nimet papereihinsa. Tarinoiden oikeellisuudesta ei ole niin väliä, koska ei niitä kukaan pysty vääriksi todistamaan. Jokaisesta valituksesta yhteiskunta maksaa avokätisesti.

Lainvalmisteluun osallistuvat juristit etsivät täydellistä maailmaa. Kun sellainen kuvataan jätevesien puhdistusta koskevaan lainsäädäntöön tai tilintarkastajien työtä ohjaaviin normeihin, on luotu täydellinen maailma, jossa kaikki ovat onnellisia. Se ei juristeja kiinnosta, miten ihmiset pystyvät elämään tällaisten sääntöjen kanssa.

Lainsäätäjiä ei kiinnosta se, että jänisten papanat ovat suurempi saasteongelma kuin mökin asukkaan jätökset. He haluavat kuriin mummon millilitrojen jätteet, kun samaan aikaan naapurimaanviljelijä kaataa säkeittäin vesistöjä saastuttavaa apulantaa maahan ja vie monikymmenpäisen lehmälaumansa niitylle, joka ulottuu järven rantaan.

Juristit ovat aina niskan päällä tavallista kansaa vastaan, koska heillä on tukenaan lait. Ihmisten on elettävä nuhteettomasti ja elleivät he sitä tee, aina löytyy lakipykälä, joka todistaa, että on toimittu väärin. Tilintarkastusta normittavat 1012-sivuiset kansainväliset tilintarkastajan ohjeet. Sieltä löytää kaikkiin tilanteisiin kohdan, jota ei ole noudatettu.

Parasta lainkäyttöä on elää oikeaa elämää, lakipykälien haittaamatta. Korkeinta ammattitaitoa on niillä, jotka noudattavat yhteiskunnan normeja etiikan ja moraalin kautta, ja jotka samalla kävelevät hankalimpien pykälien yli. Perukirjan laatija ei toimi väärin, jos hän ei vaadi etsimään 40 vuotta sitten kuolleen vainajan perukirjaa. Ei, hänen pitää vaihtaa pankkia, jotta asiat hoituvat. Se voi vaatia vainajan tekemien pankkisopimusten yli kävelemistä, mutta kumpi tässä on rikollinen: järkevää toimintaa tekevä pesänhoitaja vai muotosäännösten taakse piiloutuva pankin juristi.

Jos kaikki maaseudun vakituiset ja kesäasukkaat sanoisivat, että jätevesilakia ei noudateta, mitä viranomaiset voisivat tehdä. Asia kaatuisi omaan mahdottomuuteensa.

Jos kaikki Big 4 -toimistojen ulkopuolella toimivat tilintarkastajat kieltäytyisivät noudattamasta alle 50 henkeä työllistävien asiakkaidensa yhteydessä tilintarkastuksen ylimitoitettuja laaduntuki- ja dokumentointisäännöksiä, mitä valvojat voisivat tehdä? Ottaa kaikilta auktorisoinnin pois? Se halvaannuttaisi suomalaisen tilintarkastuksen kokonaan. Se johtaisi sääntöjen korjaamiseen ja palauttaisi järkevän toiminnan tilintarkastukseen. Joskus lakien rikkominen on yhteiskunnan kannalta tärkeämpää kuin lain noudattaminen.

Laki sama kaikille, tuomiot vaihtelevat

Rangaistusten määrällä mitaten ainoat tosirikollisryhmät ovat yrittäjät ja autolla ajavat. Alaikäisen raiskauksestakin saa nykyään ehdollisen tuomion, joka ei ole tuomio lainkaan. Mutta ajamalla sadan metrin matkan viiden kilometrin ylinopeudella tiellä, jossa ei ole muita kulkijoita lähimaillakaan, on syyllistynyt rahalla sovitettavaan rikokseen. Toki yhteiskunta on rationaalinen. Raiskaajista ei ole kuin riesaa ja kustannuksia vankiloissa, mutta ylinopeuksia ajavalla on ainakin auto ulosmitattavaksi ja yrittäjillä kai sitten on rahaa, kun kerran niin kovasti yrittävät ja omillaan toimeen tulevat.

Minua on kovasti hämmentänyt suomalaisen usko juristeihin. Niin monet yhteiskuntamme huipullakin elävistä luulevat, että oikeudessa päätetään, mikä on oikein ja kuka on oikeassa. Se, jos mikä, on elämästä vieraantumista. Juristitkin ovat ihmisiä ja heidän ongelmanaan on elämänkokemuksen vähäisyys oikeasta elämästä. Siksi lakipykälät saavat heidän työssään aivan liian suuren roolin.

Mitä lainsäädännölle pitäisi tehdä?

Lait tulevat yhä useammin suoraan EU:sta. Siellä lobbaajien valta on hirmuinen. Kun laki tuodaan Suomen eduskuntaan, siihen voidaan tehdä kansallisia sovelluksia. Niitä varten kuunnellaan asiantuntijoita. Tuntuu siltä, että valiokunnissa on pyöröovet, joiden kautta kansanedustajat tulevat ja menevät omia menojaan. Osa lukee iltapäivälehteä, osa näprää puhelintaan. Tämä lisää virkamiesten kanssa yhteistyötä tekevien asiantuntijoiden valtaa. Tilintarkastuslain hölmöydet eivät tulleet eduskunnasta, vaan kansainvälisten Big 4 -tilintarkastusketjujen pääkonttoreista, koska niiden Suomen edustajilla on suurin valta yksityiskohtaisten säädösten kirjoittamisessa.

Lakeja tulisi tehdä paljon vähemmän, ja merkittävä osa yksityiskohtaisesta säätelystä pitäisi purkaa kokonaan.

Juristien työtapoihin ei lainsäädäntö vaikuta. Sydämellään työtä tekevä, asiakkaan asiaa tärkeänä pitävä juristi tekee hyvää työtä. Mutta jos juristi ajattelee rahaa ja sen myötä tulevaa valtaa, hän on menetetty. Näin voidaan toki sanoa monesta muustakin ammatista.

1 kommentti |

Vuosi 2010 on ollut yrityksille yksi hulluimmista vuosisataan. Muutosta muutoksen perään. Rahaa ja aikaa on palanut. Vuoden neljä ensimmäistä kuukautta olivat tilitoimistoissa painajaismaisia ja työt olivat kaikilla myöhässä. Samaan aikaan kun kansantalous on romahtamaisillaan, viranomaiset näpertelevät pakollisilla byrokratiamuutoksillaan.

Verotilin painajaismainen alku on kaikkien muistissa, joten ei siitä sen enempää. Ei nyt kaivella tikarilla sydäntä, joka on koko vuoden voinut pahoin. Todetaan kuitenkin, että verotilin aiheuttamat kirjanpitokäytäntömuutokset olivat suuret. Alkuvaikeudet ovat oma ongelmansa, mutta olemme näköjään saaneet ikuisen muutaman euron korko- ja myöhästymismaksuautomaatin, jonka seuranta ja hoitaminen maksavat enemmän kuin nämä vaadittavat eurot. Tylsintä on se, että verohallinnon omien virheiden takia yritykset joutuvat erilaisten korkojen maksajiksi. Valtio kerää aiheettomista maksuista ison tilin, koska yritykset eivät voi vaatia oikaisua, jonka tekeminen tulisi maksamaan enemmän kuin mitä nämä ylimääräiset maksut tekevät yhteensä.

Verotilin lisäksi piti muuttaa samanaikaisesti EU-palveluostojen alv-järjestelmä. EU-myyntien ja -ostojen hoitaminen on todella hankalaa, eikä niitä voida automatisoida samalla tavalla kuin kotimaan kaupan arvonlisäverokäytäntöjä. Veronmaksun kannalta kyse on nollasta, jonka ilmoittaminen maksaa maltaita.

Arvonlisäveroprosenttien muutoksia on riittänyt. Ruljanssi alkoi jo viime syksynä ruoan hinnan alv-prosentin alentamisella. Ruoan hinta ei kuitenkaan alentunut. Päinvastoin moni hinta nousi. Kahvipaketinkin hintaa nostettiin kuukausi ennen alv-muutosta niin reippaasti, että hinta oli alemmalla alv-prosentilla korkeampi kuin alkuperäinen hinta. Keskellä kesää kaikki prosentit rukattiin uuteen uskoon. Ja ravintolaruoalle tuli erikoiskäsittely: ei kuitenkaan kaikelle ravintolan myynnille. Eniten käy sääliksi niitä tilitoimistoja, joiden tilikartoissa on alv-prosentin mukaiset tilit jokaiselle tulo- ja menoerälle erikseen.

Suomi Euroopan Unionin mallimaana on ensimmäisenä uusimassa maksujärjestelmiään SEPAaan. Uusiksi ovat menneet tilinumerot, maksukortit, maksupäätteet ja kassakoneet. SEPAn takia joudutaan siirtymään nykyistä huonompaan suoraveloitusjärjestelmään. Eikä bensiiniautomaatilla maksaminen ole enää helppoa ennakkovarauksineen. Jopa 20 vuotta loistavasti toiminut tiliote tositteena -järjestelmä menee vaihtoon. SEPA-muutoksia pidetään euroon siirtymistäkin suurempana muutoksena. Eurotuskat on varmaan jo unohdettu, koska sen jälkeen on ollut jatkuvasti kaikenlaisia muutoksia.

Vuosisadan uudistuksena mainostetaan raportointikoodistoa, joka johtaa tililuetteloiden uusimiseen, tai ainakin tilien ja raporttien koodistojen muuttamiseen. Veroilmoitusten tunnukset menevät taas uusiksi. Tätä vuosisadan uudistusta yritettiin turhaan viime vuosisadan uudistukseksi, mutta vasta kun hankkeeseen saatiin 1,5 miljoonaa euroa julkisia varoja, saatiin eri tahot hankkeen taakse. Rahalla on joskus intohimoa suurempi voima.

Kauhulla voimme odottaa pienyritysten IFRSää, jonka sisältö on jo vahvistettu. Tai oikeastaan on vahvistettu sen versio 1.0, minkä jälkeen alkavat jokavuotiset muutokset. Sillä PK-IFRS vie tililuettelot ja raportointikoodistot jälleen kerran uusiksi. Ja tietenkin tilinpäätökset.

Sähköisen taloushallinnon painajaiset

Toimiva Katso-tunnusjärjestelmä meni vaihtoon verotilin myötä. Katso on ollut todellinen kärvistys. Myönnän, että se oli ensimmäinen pakkomuutos, josta en omin voimin selviytynyt. Katso-tuskaa riitti kymmeniksi tunneiksi, kunnes eräs avulias tilitoimisto pelasti minut ottamalla minut alitoimijakseen. Istuin puhelimessa ja tein kuten tilitoimisto antoi ohjeita. Kirjoita näin, paina tätä ja tätä nappia. Hauki on kala. Ja alkoihan se toimimaan, vaikka vieläkään ei minulla ole käsitystä siitä, mitä tein ja miksi. Katson rakenne ja käyttöliittymä on varmaan yksi epäonnistuneimmista, joita taloushallintoon on tehty.

Pienyritysten verkkolaskutus on osattu tuhota ymmärtämättömyyteen ja ahneuteen. Monia pienyrityksiä on vuoden aikana painostettu verkkolaskujen lähettämiseen. Vantaan kaupunki vaati verkkolaskuja yritykseltä, joka lähettää kerran vuodessa yhden laskun kaupungille. Käytettävän taloushallinnon verkkolaskupalikka maksaa 3000 euroa plus alv, ja lisäksi tulee koulutusmaksu ja kuukausimaksu. Jos käyttää ilmaisia verkkolaskun lähetyspalveluja, joutuu kaiken tekemään kahteen kertaan. Itella on alkanut laskuttaa verkkolaskuosoitteiden avauksesta palveluntuottajia, jotka siirtävät laskun eteenpäin.

Pankit ovat houkutelleet pienyrityksiä verkkolaskujen vastaanottoon. Yrittäjät sohlaavat verkkolaskujensa kanssa, koska laskut eivät siirry suoraan kirjanpitoon. Laskut maksetaan, mutta niitä ei tulosteta paperille muitten laskujen joukkoon. Tilitoimistossa ollaan ihmeissä ostovelkojen ja maksujen täsmäytysten kanssa. Ja pankit ovat tuhoamassa koko verkkolaskutuksen valtakirjavaatimuksillaan.

Ja nyt on alkanut myös käsien levittely. Yhden asiakkaani verkkolaskuista osa alkoi kadota matkalle toukokuussa. Asia tuli esille paperikarhuilla (onneksi ei vielä ole kehitetty verkkolaskuperintää). Kun ketjussa on myyjän järjestelmä, myyjän palvelutuottaja, ehkä kaksi verkkolaskuoperaattoria ja yrityksen kirjanpitopalvelun tuottaja, kaikki levittelevät käsiään: ei se meidän syymme ainakaan ole. Kun kukaan ei tee mitään, joutuu yritys maksamaan perintämaksuja ja viivästyskorkoja ja sen luottotiedot heikentyvät maksuviiveiden takia. Vasta kun neljän kuukauden turhan odottelun jälkeen lyödään nyrkki pöytään, suostutaan asia selvittämään. Jälkimmäisellä verkkolaskuoperaattorilla oli muka ainoastaan tämän yrityksen kohdalla merkitty joku bitti väärinpäin. Ja kuka tuollaista selitystä uskoo, sillä kyseinen yritys oli käyttänyt verkkolaskuja jo 10 vuoden ajan saman palvelun kautta. Kuka nyt lähtisi muuttamaan ainoastaan sen koodin kesken kaiken.

Kun hommat on hoidettu huonosti, alkaa vaatimus pakosta. Minäkin kohkasin miljardisäästöistä sähköisten laskujen perusteluiksi 15 vuotta sitten, enkä ymmärtänyt mihin tämä pienyrityksissä johtaa. Lohdutan itseäni sillä, etten sentään vaatinut pakkoa, vaan halusin, että tehdään niin hyvät sähköiset palvelut, että kaikki haluavat niitä ilolla käyttää.

Eikä tässä vielä kaikki

Vuosi alkoi hyvin aukiololain muutoksella. Monet pienyrittäjät pakotetaan pitämään myymäläänsä auki koko viikonlopun kauppakeskuksen vaatimuksesta, jotta isot kaupat saisivat asiakkaita. Näin yrittäjiltä vietiin viimeinenkin vapaapäivä.

Asunto-osakeyhtiölaki toi taloyhtiöiden hallintoon paljon lisätyötä.

Marjoja, sieniä, vihanneksia ja perunoita on pakko myydä grammavaa´alla mitattuna, jos asiakas niin vaatii. Alkuperäistä vaakapakkoa lievennettiin torikaupassa siten, että vakiintuneita mittoja litraa ja kappaa saa edelleen käyttää. No nyt torikaupassa on sitten kahdet mittajärjestelmät samaan asiaan.

Ensi vuonna siirrytään käännettyyn arvonlisäverotukseen. Se tulee olemaan iso muutos, koska sama yritys voi olla käännetyn arvonlisäveron ja yleisen arvonlisäverotuksen piirissä. Muutokseen joudutaan monissa paikoissa varautumaan jo tänä vuonna.

Taulukkolaskennan kingi on menossa pakkovaihtoon versioon, jota kokeneen käyttäjän on tehokkaasti mahdoton käyttää. Jälleen yksi taloushallinnon järjestelmätoimittaja ilmoitti lopettavansa toimintansa vuoden vaihteessa. Sääliksi käy tämän toimittajan asiakkaita.

Kun sähköinen taloushallinto on vapauttanut verohallinnon työtä sillä, että työt teetetään nykyään korvauksetta yrityksissä, on verohallinnon henkilökunnalla vapautunut aikaa kaikenlaisiin kyselyihin. Vaikka vuosi menisi huonosti, ei ennakkoveroja saa aina alemmaksi ilman välitilinpäätösten tekemistä. Eikä välitilinpäätöspakkoa löydy kirjanpitolaista, mutta se tulee pakolliseksi yhden virkamiehen vaatimuksesta. Kyselyt lähetetään kesäloman kynnyksellä ja saatteena on aina uhkaus veronkorotuksesta. Mutta kun yrittäjien lisäksi myös tilitoimistot ovat kesälomalla, ei vaatimuksiin yksinkertaisesti pystytä vastaamaan. Hyvä kun edes selvityspyyntökirjeen joku avaa. Valtiosihteeri Hetemäen verotyöryhmä on aiheuttanut paljon lisätyötä, kun yrittäjät kyselevät tilitoimistoista, pitääkö jakaa lisäosinkoja ja miten verotuksen muutoksiin varaudutaan. Kun työryhmän esitys on saanut muotonsa eduskunnassa, alkaa monimuotoinen rahastus. Tilitoimistoilta odotetaan vastauksia ja niitä haetaan koulutuksesta, juristeilta ja konsulteilta.

Kaikki muutokset eivät heti vaikuta täydellä voimallaan. Tilaajavastuulaki tuli voimaan jo 2007 ja sen seurauksena ulkomaalaiset yritykset ovat olleet paljon paremmassa asemassa rakennusalalla kuin suomalaiset.

Tilaajavastuulain aiheuttama byrokratia on suuri, mutta byrokratiaakin suurempi ongelma on rakennustöiden siirtyminen ulkomaalaisille. Siitä huolimatta suomalaisten viranomaisten ratkaisu asiaan on lain ulottaminen koko ketjuun, mikä edelleen heikentäisi suomalaisten yrittäjien asemaa.

Sakkorangaistusten muuntokielto vapausrangaistukseksi on lisännyt myymälävarkauksien määrää merkittävästi. Tämän takia yritykset joutuvat investoimaan yhä enemmän valvontaan ja valvontalaitteisiin.

Toimialakohtaisia muutoksia tulee solkenaan. Kuljettajien työaikalaki sekoittaa kuljetusyrittäjien työt, mikäli Suomi harmonisoi EU:n toiveet. Enää ei saisi hoitaa kirjanpitojakaan illalla, koska työaika on rajattu.

Elintarvikkeiden valvojat kehittelevät yhä uusia säännöksiä lähiruokaan. Kalakukkoakaan ei enää saa myydä ikiaikaisine tapoineen. Pienyritysten tilintarkastus on tuhottu byrokratialla niin tehokkaasti, että jopa muutoksista rahastamaan päässeet big4-toimistot ovat säikähtäneet aikaansaannoksiaan.

Tilapäiseksi tarkoitetut muutokset jäävät pitkäaikaisiksi. Esimerkiksi kummallinen tilinpäätöstietojen ilmoitusmenettely, jossa verohallinto lähettää vain tuloslaskelman ja taseen kaupparekisteriin, on edelleen hyvissä voimissa. Kukaan ei säästänyt mitään, mutta nyt ilmoitukset tehdään kahdessa paikassa. Ja verottajan vaatimia pitkiä tuloslaskelmia on lähetetty kaupparekisteriin kaikkien tiedoksi.

Jotain hyvääkin. Sosiaaliturvamaksu- ja KELA-maksujen muutokset yksinkertaistivat maksujen hoitoa. Työeläkejärjestelmään ei tehty tälle vuodelle hallintoon vaikuttavia uudistuksia.

Maksaa, maksaa

Jokainen muutos maksaa tilitoimistolle ja niiden asiakkaille. On vuosimaksuja, kuukausimaksuja, päivitysmaksuja, lisäpalikkamaksuja. Jokainen muutos aiheuttaa opiskelua, koulutukseen osallistumista ja muutoksen aiheuttamaa lisätyötä. Kaikki tulee asiakastyön päälle. Kaikki maksaa. Onko meillä todellakin varaa jatkuviin muutoksiin? Suuren kustannuksen aiheuttaa myös se, etteivät tilitoimistot ja taloushallintoa hoitavat yritykset ehdi tekemään omien työrutiiniensa kehittämistyötä, jolla voitaisiin aidosti kehittää omaa toimintaa. Kaikki aika menee pakollisiin muutoksiin.

Sähköisen taloushallinnon piti tuoda suuria säästöjä yrityksille. Jotkut ovat onnistuneet vähentämään oikein toteutettujen verkkolaskujen avulla merkittävästi työmääräänsä. Mutta rahallisia säästöjä ei ole tullut. Vapaudesta maksetaan kova hinta järjestelmätoimittajille, verkkolaskuoperaattoreille ja pankeille.

Esitän siis tämän vuosisadan todellisen toiveuudistuksen. Julistetaan vuosi 2012 vuodeksi, jonka aikana mikään ei muutu. Ensi vuosihan on jo menetetty. Vuoden aikana opimme hallitsemaan työasiat paremmin. Sen jälkeen huomaamme, että näinhän asiat sujuvat ja voimme jatkaa vuosisadan toiveuudistusta pitempään.

Toki meillä on sen jälkeen satoja byrokraatteja, konsultteja, kouluttajia, IT-osaajia ja asiantuntijoita tyhjänpanttina, kun jatkuvaa muutostyötä ei enää olekaan. No, maailma ei ole reilu. Ja ainahan he voivat paikata sitä suurta ja huutavaa työvoimapulaa, joka edelleenkin on juuri huomenna tulossa.

1 kommentti |

Dinosaurusten aikaan olin tekemässä ensimmäisiä tilintarkastustöitäni erään pörssiyhtiön tarkastusteamissa. Työhuoneessamme joku kiljahti suureen ääneen: ”Täsmää, täsmää”. Luulin hänen saaneen tositemapeistaan orgasmin, mutta ei, hän oli löytänyt saman luvun pääkirjasta ja reskontrasta. No, tarkastus sujui paremmin kuin kahdella muulla. Siihen aikaan tilintarkastajia tarvittiin kaksi pienissäkin yhtiöissä. Toinen luki lukuja, toinen vertasi omasta listastaan ovatko luvut samat. Paikalle eksyi vanhempi kolleega, joka kysyi ”Oliko kalkkeripaperissa reikä?”. Kauan sitten kirjanpitolistat tulostettiin moniosaiselle paperille, joiden välissä oli jäljentävä paperi, kalkkeripaperi.

Täsmäyttäminen on tärkein osa kirjanpidon tekemistä. Jos kirjanpito ei täsmää, tilinpäätöstä on turha tehdä, eikä verojakaan pitäisi lähteä maksamaan. Täsmäyttämisen perusteet voidaan opettaa, mutta täsmäytyksen ammattitaito tulee kantapään kautta vuosien työn jälkeen. Täsmäytyserojen selvittämistä ei juurikaan pysty opettamaan, koska tilanteet vaihtelevat. Kokenut kirjanpitäjä tekee täsmäytykset eleettömän tehokkaasti osaaminen selkäpiissä, mutta hän ei itsekään osaa toiselle selittää, ­miten hän työssään toimii.

Kun avoimet myynti- ja ostolaskut täsmäävät pääkirjatileihin, pankin tiliote täsmää pääkirjan pankkitiliin ja kassakoneen ilmoittama rahamäärä suunnilleen käteisvaroihin, voidaan olla varmoja siitä, että kaikki kirjanpitoon kirjatut tositteet ovat oikein kirjanpidossa. Täsmäys ei tietenkään kerro sitä, ovatko kaikki maksetut menot liiketoiminnan menoja, eivätkä kerro ohimyynnistä. Vähäistä ohimyyntiä ei selvitä mikään, mutta merkittäviä kavalluksia voidaan epäillä varastokirjanpidon täsmäytysten ja myyntikatteiden avulla.

Aputilien käyttö

Täsmäytysten automaation kannalta käteviä ovat aputilit. Kun viitemaksujen päiväsumma kirjataan täsmäytystilille ja sen vastavienniksi kirjataan kohdistetut viitemaksut, jää tilin saldoksi viitteettömät maksut, maksut väärälle tilille ja maksuehtojen vastaisesti tehdyt maksut. Vastaavat ostojen puutteelliset maksut aiheuttavat eron maksuliikenneselvittelytilille.

Luottotappiot on nykyisen epävarman maksukäyttäytymisen takia kirjattava kuluksi, vaikka saamisten perintää jatketaan. Kun luottotappiot siirretään epävarmojen myyntisaamisten tilille, voidaan kaikki laskut pitää reskontrassa ja suorittaa sitä kautta perintätoimenpiteet. Kirjanpito voidaan täsmäyttää tutkimatta erikseen luottotappiolaskuja.

Palkat on helppo täsmäyttää vuosi-ilmoitusten kanssa kun palkkatilille kirjataan vain maksetut palkat. Palkkojen monet jaksotukset kannattaa kirjata omalle tililleen.

Täsmäytyskulujen tili muun liiketoiminnan muissa kuluissa on kätevä. Sinne voidaan kirjata pyöristyserot automaattisesti, jos niitä ei muutoin voida kirjata jollekin viennille. Tositteella tilille voidaan kirjata selvittämättömät erot, niin plussat kuin miinukset. Tilin saldo kertoo, missä mennään.

Pieniä täsmäyseroja ei kannata selvittää

Täsmäyseron etsintään ei kannata käyttää liikaa resursseja. Itse asiassa paras täsmäyseron selvittäjä on aika. Kun laittaa paperit syrjään, ero selviää itsestään. Vaikeinta on tehdä tilinpäätös, eikä eron syy ole selvillä. Silloinkin pitää uskaltaa. Kerran sain erään ison tilitoimiston jäljiltä tilinpäätösluonnoksen, jonka ostoreskontrassa oli 180.000 euron ero pääkirjaan. Monen turhan työrupeaman jälkeen oli pakko luovuttaa. Asiakas kirjasi tuloslaskelmaan täsmäyseron kuluksi. Yhtiöön tuli kaksi vuotta myöhemmin verotarkastus. Verotarkastaja intoili pimeistä tuloista, koska hänellä oli toimittajien kirjanpidosta saadut ostolaskutiedot. Tarkastaja silminnähden pettyi, koska täsmäysero selvisi. Yksi iso ostolasku oli tilitoimistossa jätetty kirjaamatta, vaikka lasku oli clearingmenettelyssä maksettu. Veronkierto muuttui veronpalautukseksi, koska laskusta saatiin vähentää 32.000 euron arvonlisävero.

Kun vielä tein tietokonejärjestelmiä, oli rakkaan vaimoni työpaikalle tullut saksalaisen emoyhtiön sisäiset tarkastajat. Kirjanpidossa oli pennin ero. Tarkastajat vaativat eron syyn selvittämistä. Kun asiaa oli yhtiössä päivitelty, olivat tarkastajat sanoneet, että voihan kyse olla kahdesta virheestä: miljoona markkaa toiseen suuntaan ja miljoona markkaa ja yksi penni toiseen suuntaan. Tarkastajien näpertelylle ei aina löydy rajoja. Omaan elämänkokemukseeni kuuluu se kuinka kaksi kaupunkitarkastajaa etsivät neljä työpäivää 1,50 euron täsmäyseroa. Työvoimapulasta ei aina ole ollut tietoakaan.

Kirjanpitäjän tuntiveloitus on noin 60 euroa, tilintarkastusapulaisen jopa tuplasti tämä. Siksi alle 200 euron täsmäyseroja ei juurikaan kannata tutkia, jos ne eivät selviä alle tunnissa. Täsmäyseron selvityksessä ei juuri koskaan löydy rahaa: ainoastaan teknisiä syitä tai kirjausvirheitä. Jos täsmäysero toistuu, virhe kannattaa selvittää, koska taustalla voi olla systemaattinen virhe. Virheen etsintää ei saisi veloittaa yksittäiseltä asiakkaalta, koska se tulee kohtuuttoman kalliiksi. Jos virhe aiheutuu kirjanpitäjästä itsestään, on kohtuutonta laittaa asiakas selvityksen maksajaksi. Koska täsmäyseroja on aina, selvittelykustannukset tulee sisällyttää keskimääräisinä kirjanpidon perusveloituksiin.

Tilitoimistoissa halutaan yhä enemmän tuottoa omistajille. Tämä näkyy siinä, että täsmäytyksiin ei käytetä riittävästi resursseja, koska niistä on vaikeaa erikseen laskuttaa. Pahimmillaan täsmäytyksiä tehdään vasta tilinpäätöksen laadinnan yhteydessä, jolloin selviteltävänä on koko vuoden erot. Se tekee talven entistäkin kaoottisemmaksi. Siksi viimeistään joulukuussa pitäisi tehdä täsmäytykset urakalla.

Kirjanpitäjien ammattikunnia ei anna periksi. Täsmäysero koetaan epäonnistumiseksi, jota ei voi myöntää. Siksi Suomessa käytetään joka vuosi tuhansia ja tuhansia työtunteja täysin turhanaikaiseen työhön: muutamien eurojen erojen selvittämiseen. Tätä vinoutumaa tuetaan koulutuksen yhteydessä: kirjanpidon täsmäysero taitaa olla vieläkin suurin virhe, minkä tenttijä voi tehdä.

Negatiivinen täsmäysero on meno

Verottaja ei ole hyväksynyt täsmäyseroa vähennyskelpoiseksi menoksi, mikä on virheellinen tulkinta. Eron taustallahan on aina todellinen vähennyskelpoinen meno tai tulon ylikirjaus, eikä mikään veronkierto. Jos verottaja olisi johdonmukainen, sen pitäisi hyväksyä positiivinen ero tuloksi, jota ei veroteta. Mutta ei, verottaja aivan liian usein luulee, että heidän tehtävänsä on maksimoida valtion verotulot, jotta hallituksella riittää tuhlattavaa hyviin tarkoituksiin.

Eron syitä riittää: tapahtuman kirjaus kahteen kertaan, kirjaamatta jättäminen, maksu kahteen kertaan, laskua ei ole maksettu vaikka merkitty maksetuksi, maksu väärälle tilille, tiliöintivirhe, väärä lasku merkitty maksetuksi, maksettu sekä lasku että perintälasku, alennusten väärä käsittely, järjestelmän käyttövirhe, ohjelmointivirhe, pyöristysvirhe. Internet-aikana ostetaan netistä tuotteita ja palveluja, jotka maksetaan heti pankkitililtä. Aivan liian usein ostolaskua vastaava tosite jää kirjaamatta kirjanpitoon. Tänä vuonna ensimmäisen kerran koin kun lainan nosto oli kirjattu liiketoiminnan muuksi tuotoksi. Tuokin olisi paljastunut, jos pankin vastuuote olisi täsmätty kirjanpitoon. Joskus näkee myös etumerkkivirheitä. Näitä voidaan etsiä hakemalla eron puolikasta. Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa keksittiin verotili, joka luo automaattisesti täsmäyseroja palauttamalla väkisin arvonlisäveroja ja lätkimällä joka väliin korkoja ja myöhästymismaksuja.

Täsmäyserojen etsintä on sähköisen taloushallinnon aikana helpottunut, kun pääkirjoja voidaan lukea etsi-komennolla. Haetaan eron suuruisia tapahtumia pääkirjatililtä. Toinen kätevä tapa on etsiä tietokoneella mahdollisesti vääriä tositelajeja pääkirjatililtä: pankkitilillä ei pidä olla muita kuin tiliotteilta tehtyjä kirjauksia, ostovelkojen tilillä ei pitäisi olla muistioita eikä myyntilaskuja jne.

Eroselvitys on suhteellisen helppoa, jos virheitä on vain yksi. Jos virheitä on kaksi tai useampia, selvitysaika moninkertaistuu. Selvitysajan kertaantumisen takia täsmäytys on tehtävä kuukausittain. Parhaissa järjestelmissä täsmäys voidaan pilkkoa viikottaisiin ja päivittäisiin täsmäytyksiin. Näin virhe voidaan paikallistaa tietylle päivälle, ja sen etsintä helpottuu merkittävästi.

Tahallisia ja tahattomia eroja

Täsmäyseroihin suhtaudutaan joskus vainoharhaisesti. Tuttavapiirissä kolme nuorta oli kesäkuppilassa tarjoilemassa olutta ja purtavaa. Päivän kassassa oli 50 euron ero. Tilintarkastajan suosituksesta ero vähennettettiin nuorten nettopalkoista. Ulkona auringonpaisteen häikäisyssä humalaisten asiakkaiden tarjoaminen ei ole ihan helppoa. Yksittäinen täsmäysero ei mitenkään osoita kyseessä olleen nuorten kavallus, eikä etenkään kimppakavallus. Jos rangaista pitää, olisi ero voitu periä bruttopalkasta.

Kassavarojen täsmäysero voi selittyä systemaattisella varastamisella. Kavalluksen paljastumista pidentää se, ettei eron kasvamiseen heti puututa vaan uskotaan syyn olevan pohjakassassa, tilitysten viiveellä ja vastaavalla. Pitääkö varastetuista rahoista maksaa arvonlisävero? Ei voi olla niin, että valtio hyötyy epärehellisestä työntekijästä, joka itse ei nykyään saa mitään tuomiota vilpistään. Rahat menetetään ja valtio ottaa tyhjästä oman siivunsa. Itse tulkitsen, että kyse on myyntitilityksen laittomasta vajauksesta, jolloin arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa.

Vilppiä maailmaan mahtuu. Silti epäilisin enemmän kassasta vastaavaa henkilöä, jos kassa aina täsmäisi eurosentilleen, koska sellaista tarkkuutta ei voi kellään olla. Pienet erot käteisen rahan tilityksissä osoittavat inhimillisyyttä ja myös asiakaspalveluhenkisyyttä. Nuohoojan taksan mukainen lasku päättyi 60 eurosenttiin. Kun yritin löytää taskuistani puuttuvia kolikoita, nuohooja sanoi ettei meillä kolikoita kerätä. Puuttuvan viisisenttisen etsimiseen ei voi käyttää seitsemää sekuntia enempää, koska palkkakulut ovat kolikkoa arvokkaammat.

Kaikki täsmättävä

Tilinpäätöksen laadinnan tärkein työvaihe on selvittää kunkin tase-erän ja liitetietojen erittelyt. Erittelyjen tulee täsmätä tilinpäätöserään ja yksittäisen erän tulee olla kurantti. Joskus siirtyviin eriin tai muihin saamisiin/velkoihin sisältyy eriä, jotka siirtyvät vuodesta toiseen sellaisenaan tilinpäätöksiin. Joskus näin onkin (esimerkiksi vuokratakuut), mutta aivan liian usein ajan kulu muuttaa erän sisällön arvottomaksi.

Täsmäytyksiä voi tehdä myös päässälaskien. Pankin tili­otteen vuosisummat antavat joskus sellaisenaan varmuuden kirjanpidosta. Esimerkiksi yhdistyksen tuloslaskelman jäsenmaksut voivat olla pankkitilin vuosipanojen määrä. Arvonlisäveron maksujen vuosisumman voi karkeasti täsmäyttää tekemällä tuloslaskelman pääkirjatilikohtaisen erittelyn luvuista karkean laskelman eriin sisältyvästä arvonlisäverosta.

Automaattiset täsmäytykset

Olen joskus suunnitellut täsmäysmenettelyä, jossa yrityksen käyttämä kirjanpitojärjestelmä täsmäyttää itse itsensä joka viikonloppu kun tietokoneaikaa riittää ylenmäärin. Maanantaiaamulla yrittäjä ja kirjanpidosta vastaava henkilö saisivat sähköpostin, jossa kerrottaisiin täsmäyserot ja selvittelytilien saldot epäselvien tapahtumien kera.

Tulevaisuudessa tietokoneessa voisi olla automaattisesti toimivat käsiraudat, jotka pidättäisivät kirjanpidosta vastaavan tietokoneensa ääreen, mikäli täsmäyseroa ei ole kuukauden sisällä selvitetty. Kotiin ei olisi menemistä, jos kirjanpito ei ole ajan tasalla. Vitsi, vitsi. Pankeissa tällainen täsmäyserojen kotiinlähtökielto oli vielä 1970-luvulla. Paljon pienemmistä kirjanpitovirheistä joutuu nykyään leivättömän pöydän ääreen, miksei siis myös täsmäytysten laiminlyönnistä.

Ihmisiä, myös yrittäjiä, on moneen junaan, ja aina joku jää laiturille. Onneksi näitä laiturille jääviä on vain marginaalinen osa yrittäjistä. Suurin osa yrittäjistä on suurenmoisia, vastuuntuntoisia ja ihania. Heistä kerron joskus myöhemmin. Nyt kirjoitan mulkkuasiakkaista.

Mitä tehdä asiakkaalle, joka yleisen elämänkokemuksen mukaan valehtelee päin naamaa, mutta yksiselitteistä todistetta valehtelusta ei ole. Entä kun asiakas ajaa bemarilla, vaikka hänellä ei ole varaa maksaa tilitoimiston laskuja. Entä kun asiakas on ilkeä, syyllistää, huutaa ja herjaa. Entä kun asiakas on todellinen mulqvist. Pitääkö näyttää asiakkaalle ovea vai kääntää toinenkin poski.

Itselleni karsein asiakas oli yli 20 vuotta sitten kasinotalouden aikaan, jolloin huomasin uuden asiakkaani keränneen osakeantimarkkinoilta rahaa oudoin perustein. Kun yritin reivata asiaa järjestykseen, sain kuriiripostissa kahden miljoonan markan vahingonkorvausvaatimuksen. Vanha äitini sai kylän ämmät vieraakseen mukanaan Turun Sanomat, joka oli repäissyt sivun levyisen jutun tilintarkastajasta, joka on käynyt yöllä yrityksessä varkaissa ”viemässä jotain”. Ämmät päivittelivät, miten siitä Paulista on suuressa kaupungissa tullut noin kamala, oikein varas. Eikä lehti tietenkään ollut minulta kysynyt mitään juttua tehdessään. Puoli vuotta myöhemmin asia korjattiin kolmella rivillä.

Tämä vanha juttu tuli mieleeni talvella, kun huomasin tilinpäätöstarkastuksen yhteydessä, että minulle oli kerrottu ainakin muunneltua totuutta tai jätetty asian kannalta olennaiset seikat kokonaan kertomatta. Jos tilintarkastaja ei huomaa, saadaan puhtaat paperit. Jos virhe tulee myöhemmin esille, voi syyttää huonosti tehtyä tilintarkastusta tai vääriä neuvoja.

Itkettävät asiakkaat

Kaikilla meillä on huonot päivämme. Pahan olon siirtäminen eteenpäin on kuitenkin tyhmää, koska se vain tuplaa pahan oloa tuntevien määrän. Huonosta päivästä johtuvan tiuskimisen vielä jotenkin kestää, mutta huutaminen ja ilkeily menee jo liian pitkälle. Asiakkaalla ei ole oikeutta ilkeilyyn, vaikka kuinka maksaisi kirjanpitopalvelusta.

Kamalimpia asiakkaita ovat ne, jotka hoitavat asiansa huonosti ja syyttävät siitä tilitoimistoa, vaikka sille ei ole annettu mitään edellytyksiä hoitaa palvelua hyvin.

Jotkut vaihtavat tilitoimistoa kuin paitaa. Vaihto aiheuttaa paitsi lisätyötä, myös tiedon katoamista. Jos vaihdon syynä on vain keino saada kirjanpito halvemmalla, on tilitoimisto inhottavassa tilanteessa. Missä vika, jos minä kelpaan vain halvalla? Tänään toki tilitoimistoissa on myös tosi kallista palvelua, jonka laatu ei kuitenkaan vastaa hintaa. Hyvä uusi asiakas selostaisi, miksi haluaa vaihtaa tilitoimistoa. Jos ei vapaaehtoisesti, sitä pitää kysyä. Voi olla, että syyt ovat sellaisia, että parempi kun pitää sormet kaukana yrityksestä.

Kenkälaatikkokuitin tuojia on vuosi vuodelta vähemmän. Jotkut heittävät laatikkoon kaikki tositteensa ruokakaupan ostokuitteja myöten. Senkin siivouksen vielä kestäisi, jos kuitit tulisivat ajoissa. Monilla ihmisillä on käsitys, että tilitoimistot odottavat toimettomina kädet ristissä juuri heitä. Kun näitä viime tingan ihmisiä tulee samana päivänä pari päivää ennen verojen ilmoitus- ja maksupäiviä, ei heitä ehditä palvella ajoissa. Rangaistusmaksuista syytetään tilitoimistoa.

Luottamus on, kunnes sen menettää

Tilitoimiston ja tilintarkastajan työssä on pakko luottaa asiakkaaseensa. Työ on mahdotonta, jos koko ajan epäilee, mitä bullshittiä asiakas on tällä kertaa syöttämässä.

Tässä suhteessa asiakassuhde on kuin parisuhde. Jos yleisen elämänkokemuksen mukaan kumppani puhuu silkkaa puppua menemisistään, ei sen perusteella voi parisuhdetta lopettaa. Jopa huulipuna kauluksessa tai miehen salaperäinen tekstiviesti naisen puhelimessa voidaan selittää parhain päin. Kaikkein hulluimmat tarinat ovat sitä paitsi useimmin totta kuin pienet valkoiset valheet.

Epäilystä tulee kuitenkin särö luottamukseen. Paidankauluksia ja kuitteja aletaan tarkkailla entistä huolellisemmin. Tällainen tarkkailu rapauttaa pikku hiljaa luottamuksen, vaikkei mitään todellista syytä olisikaan.

Mulkkuasiakkaat käyttävät tilitoimistojen ja tilintarkastajien luottamusta ja hyväsydämisyyttä hyväkseen. Jos he ovat itse toimineet tahallaan väärin, he silti heittäytyvät tietämättömiksi kuin lapset ja sanovat delegoineensa kaiken tilitoimistolle. He tietävät myös, että saatuaan väärän tilinpäätöksen tehtyä, on etenkin tilintarkastaja koukussa. Tarkastaja yrittää pelastaa oman ammattinsa peittelemällä virhettä seuraavassakin tilinpäätöksessä. Jos kuitenkin yritys menee konkurssiin, on tilintarkastaja suuremmassa liemessä kuin yrittäjä itse konsanaan.

Jokaiselle meistä tärkeintä on oman nahkan pelastaminen. Syyllisyyden kanssa on helpompi elää, kun syyt siirtää muille. Jokaisen euron, minkä saa muitten maksettavaksi, on omista veloista pois. Näin paraskin ystävyys- tai asiakassuhde voi kariutua rahaan.

Maksamattomat tilitoimiston laskut

Tilitoimistossa nähdään asiakkaan menevän konkurssiin jo ennen, kuin asiakas sitä itse tajuaakaan. Ihminen uskoo aina parempaan huomiseen, eikä näe tämän päivän pahoja asioita selkeästi. Pitäisikö siis lopettaa kirjanpitotyö, vaatia ennakkomaksua tai ainakin erääntyneitten laskujen maksamista ennen työn jatkamista? Asia on todella vaikea, koska tilitoimisto usein samaistuu, jopa ystävystyy yrittäjään. Tilitoimisto saattaa olla ainoa, jolle yrittäjä voi edes kertoa vaikeuksistaan. Usein yrittäjä ei uskalla kertoa asiasta edes kotona aviopuolisolleen, koska pelkää sen johtavan perheessä ankeaan elämiseen, riitoihin ja jopa avioeroon. Jos tilitoimisto tällaisessa tilanteessa vaatii omaa palkkaansa tehdystä työstä, tulee siitä inhottava olo. Minäkin kiusaan yrittäjää, jolla muutoinkin on vaikeaa.

Kirjanpidon tekeminen maksuvaikeuksissakin on kuitenkin parasta, mitä yrittäjä voi tehdä. Se mahdollistaa, ettei verotuksessa tule kohtuuttomia ylimääräisiä maksuja ja estää kirjanpito- ja verorikossyytteet. Pesänhoitajat taas saattavat peräyttää tällaiset maksut etenkin, jos maksuehto on ennakko tai heti käteen. Pitäisikö siis tilitoimistojenkin laskuttaa kolmen kuukauden kirjanpitoennakko vakiomaksuehtonaan kuten vuokranantajat tekevät? Tällaisia ennakkoja vaativat myös posti ja tietoliikenneyhtiöt.

Aina on maksamattomien laskujen listalla yrittäjiä, jotka eivät halua maksaa mitään ajoissa, vaikka rahaa olisi rutkastikin. Tällaiset krooniset maksuhäiriöiset maksavat paljon lisämaksuja elämäntavastaan.

Tilintarkastajien valvonta- ja vahingonkorvausjärjestelmät aiheuttavat sen, että tilintarkastusta ja sen dokumentointia on tehtävä, vaikka kaikille on jo selvää, ettei laskun maksajaa enää ole. Tämä on erityisen harmillista silloin, kun yhtiö on annettu saattohoitajille. Turhan työn määrä voi nousta hyvinkin suureksi.

Saattohoitajat ovat pelottavia. Jos he olisivatkin vain silmiään ja korviaan myöten velkaisia, joille lisävastuiden ottaminen ei merkitse mitään. Mutta kun he ovat myös tatuoituja korstoja, joilla on helvetin nahkatakit päällään. Siinä peloissaan ovat niin yrityksen vanha henkilökunta, tilitoimisto kuin tilintarkastajakin. Tuntemassani tapauksessani yrittäjä oli myynyt tappiolliseksi muuttuneen, sinänsä ihan hyvän yrityksen, ja vienyt kaupasta saamansa rahat mukanaan. Koska yrittäjä onnistui saamaan ylihintaa kaupassa, on nyt seurattava, millaisia ruumiita tai väkivaltatekoja kaupasta seuraa.

Yhteiskunta kyllä saa sairastuneen yrittäjän tuomituksi vankilaan myöhästyneistä ilmoituksista, mutta näiden korstojen edessä se on voimaton. Ovatko viranomaiset yhtä peloissaan kuin kaikki muutkin?

Surulliset tapaukset

Jotkut ihmiset lamaantuvat, kun yrityksellä menee huonosti. Ensin laskut jäävät maksamatta, kun ei ole rahaa. Sen jälkeen jätetään kirjekuoret avaamatta ja pöytä täyttyy laskuista ja perintäkirjeistä. Tilitoimiston yhteydenottoihin ei vastata. On kuin yrittäjä katoaisi maan alle.

Lamaantuminen vie loputkin asiakkaat, koska se näkyy päältä, ja pitkäaikaisetkin asiakkaat alkavat karttaa yrittäjää. Kirjanpito jää pitämättä ja ilmoitukset tekemättä. Verottaja arvioi reippaasti yläkanttiin ja määrää veronkorotuksia. Jos tulee konkurssi, yrittäjä saa syytteen ja tuomion kirjanpitorikoksesta, vaikka kyse olisi mielenterveyspalvelujen piiriin kuuluvasta ihmisestä. Yrittäjä ottaa mieluummin vastaan rikostuomion kuin ”hullun paperit”.

Jotkut turvautuvat viinapulloon. Viina vie mukanaan, ja alun perin pieni velka kasvaa samanlaiseksi jättimäiseksi möröksi kuin viinahuuruisen ihmisen harhanäyt.

Verohallinto puolustaa tylyä linjaansa tapahtumien suurella määrällä. Yksilöllisiä tilanteita ei voida ottaa huomioon. Samaan aikaan maahanmuuttoviranomaiset korostavat, että jokainen tapaus käsitellään yksilöllisesti, jopa silloin kun kyse on samasta EU-maasta tulevista turvapaikanhakijoista.

Myös yli varojen elävät asiakkaat ovat surullisia tapauksia. Naapureille, aviopuolisolle ja kavereille on näytettävä, että hyvin pyyhkii. Tarpeelliset laskut jätetään maksamatta, jotta voidaan paistatella kavereiden keskuudessa menestyvänä yrittäjänä. Lasku yli varojen elämisestä voi olla karmea.

No, ei me tili-ihmisetkään aina olla pulmusia. Meilläkin on huonot päivämme. Ja vaikka kaikki olisi hyvin, kaksi hyvää ihmistä ei vaan aina sovi toisilleen. Näin on parisuhteissa ja näin on asiakkuuksissa. Kun ei tulla toimeen, onkin parasta että toinen menee itään ja toinen länteen.

Joskus emme yksinkertaisesti jaksa. Jos samaa yrittäjää joutuu paimentamaan vuodesta toiseen, eikä parannusta tule, on silloinkin parasta luovuttaa. Niinhän jääkiekkovalmentajakin vaihdetaan, jos joukkue menee tappiosta toiseen, eikä mitään muuta enää keksitä tilanteen parantamiseksi.

Mulqvisteissa ei pidä roikkua, vaan näyttää ovea tilitoimistopuolella (kohteliaasti tietysti) ja tilintarkastuspuolella lopettaa yhteistyö. Kun näytetään ovea, osa parantaa tapansa, kun jutellaan ja heidät voi ottaa takaisin. Osa lähtee niskojaan nakellen ja silloin sanotaan kuorossa helpottuneena hei, hei!

1 kommentti |

Osinkojen verouudistuksesta on saatu ensi tietoja. Poliitikot ovat lähteneet irtopisteiden keruuseen. Epäonnistuneiden kommenttien määrä on ollut suuri. Alivaltiosihteeri Hetemäen työryhmä on istunut 1,5 vuotta. Yrittäjien järjestöt ovat ryhmittyneet siilipuolustukseen. Uusia avauksia ei ole tehty. Työryhmän virkamiespainotteinen kokoonpano ei suuria odotuksia antanutkaan. Toimikunnan toimeksiannossa on mielenkiintoinen velvoite: ”Työryhmä voi teettää asiantuntijaselvityksiä ja sen tulee kuulla järjestöjen ja akateemisen maailman edustajia.” Yrittämisen verotusta voivat ymmärtää parhaiten yrittäjät itse, mutta heitä ei tarvitse kuulla. Virkamiehet, professorit ja järjestöjen edustajat elävät liian turvatussa kuukausipalkkaisessa maailmassaan, jossa yrittämisen arki jää vieraaksi.

Yritykset maksavat kassan kannalta veronsa etukäteen. Aivan liian usein osinkoja joudutaan maksamaan velkarahalla. Sitä voi moittia, mutta täytyy yrittäjänkin elää. Jos ei voi maksaa osinkoja, on maksettava palkkaa. Liian usein yrittäjä ei saa kumpaakaan. Kokonaan on unohdettu se, että veroja maksetaan vielä yritystoiminnan loppuessakin. Suurin osa yrityksistä hiipuu. Vain vähäinen osa yrityksistä voidaan myydä eteenpäin tai siirtää perillisille. Yrityksessä on toiminnan aikana oltava edes vähän rahaa ja kun se siirtyy yrittäjälle, maksetaan verot vielä kerran. Palkansaaja ei koskaan joudu maksamaan veroja etukäteen eikä jälkikäteenkään.

Suomessa on vain pieni määrä yrityksiä ja yrittäjiä, joilla rahaa on aina riittävästi. Verokeskustelu on käyty kuvitellen, että kaikilla rahaa riittää. Yrityksen verotus tulee toteuttaa siten, että heikoimmatkin voivat pärjätä. Hyväosaiset saattavat tällöin pärjätä entistäkin paremmin, mutta niinhän se yhteiskunnassa on muutoinkin.

Tuloksen verottamisesta kassavirran verottamiseen

Yrityksen ja yrittäjien verotuksessa tärkeintä on sovittaa verot ja maksut yrityksen kassavirtaan, vasta sen jälkeen voi sopia verojen määrästä. Yrityksen veroista ja julkismaksuista kaksi kolmasosaa maksetaan ennen, kuin vastaavaa tuloa on käytössä. Laman kourissa kassavirran hallinta on entistä vaikeampaa, koska asiakkaat maksavat yhä myöhemmin. Etenkin suuryritykset vaativat pitkiä maksuaikoja, joihin ne ottavat omavaltaisesti lisäaikaa. Esimerkiksi arvonlisäverot tulevat yhä useammin maksuun ennen, kuin on yritys itse on saanut rahaa laskuista.

Yhteisövero maksetaan tuloksesta, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä yhtiön maksuvalmiuden kanssa. Etenkin yritykset, jotka joutuvat investoimaan käyttö- ja vaihto-omaisuuteen, ovat vaikeassa asemassa, kun samaan aikaan on maksettava investoinnit, joita ei saa vähentää verotuksessa joko lainkaan tai vain hitaasti. Näin rahaa verojen maksuun yksinkertaisesti ei ole.

Valtion ratkaisu tähän ongelmaan on kiristää maksuaikoja ja rangaistuksia, joilla valtio turvaa omaa kassaansa välittämättä siitä, miten maksajat selviytyvät. Tämä on erityisen moitittavaa, koska julkista rahaa tuhlataan edelleen holtittomasti ja valtio ottaa koko ajan lisää velkaa.

Yrityksessä on muitakin vähennyskelvottomia menoja, esimerkiksi vuokratakuut ja maksetut ennakot. Näitä joutuvat maksamaan etenkin yritykset, joilla on muutoinkin vaikeuksia maksuissaan.

Kassavirtaverotukseen siirtymisessä on huomioitava taseissa olevat verotuksessa vähentämättömät erät. Ne tulee vähentää esimerkiksi kymmenen vuoden siirtymävaiheen aikana.

Kun tuloksen verottamisesta siirrytään kassavirran verottamiseen, perustuvat maksut oikeudenmukaiseen perusteeseen. Myös arvonlisäverotuksessa myyntien vero pitäisi saada maksaa vasta, kun raha on saatu.

Yhteisöverokanta 26 prosentista kymmeneen

Tuloksesta maksettava 26 prosentin vero on paljon. Aivan liian usein vero on maksettava velkarahalla. Vuodesta 2005 yhteisöveron ja pääomatuloveron ero on ollut 2 prosenttiyksikköä, mutta se on aivan liian vähän, koska tavoitteena tulee olla yrityksen riskien pienentäminen omaa pääomaa kasvattamalla. Jos verokanta on alhainen ja osinkovero nykyistä korkeampi, se edesauttaa yrityksen rahoitusaseman parantamista enemmän kuin nykyinen nettovarallisuudesta saatava verovähennys. Se on myös oikeudenmukainen kaikkia kansalaisia kohtaan: kun yrityksestä nostetaan osakkaalle rahaa omaan käyttöön, siitä pitääkin maksaa veroa.

Paradoksaalista on se, että nettovarallisuuteen sidottu osingonjaon verotus vähentää yritysten vakavaraisuutta, vaikka sitä perustellaan päinvastaisilla argumenteilla. Jokainen pyrkii maksamaan ainakin sen paljon puhutun ”verottoman osingon”, vaikka velaksi.

Jos yhteiskunta aidosti haluaa kannustaa yrittämiseen, se tapahtuu aivan muin keinoin kuin veroetuja antamalla. Kunhan yrittäjiä kohdeltaisiin tasavertaisesti muiden kansalaisten kanssa, se riittäisi ja johtaisi nykyistä merkittävästi parempaan tilanteeseen. Ilman kannustustukia, joista tulee mielikuva verohelpotuksista.

Virossa yhteisöverokanta on nolla ja siellä kaikki verot maksetaan vasta, kun tulo nostetaan yrityksestä. Nollaverotus johtaa turhiin järjestelyihin. Koska yritystoiminta saa toimintaansa varten resursseja yhteiskunnalta, se voi maksaa ”jäsenmaksua”.

Kun verokanta on alhainen, voi yritys tehdä investointeja toimintaan ja henkilökuntaan enemmän omalla rahalla. Tämä vähentää investointien riskejä ja mahdollistaa paljon halutut kasvuyritykset omalla rahoituksella. Kun verokanta on korkea, investointikynnys on korkeampi.

Yritystoiminnan riskit ovat huomattavat, ja yksi virhe tai sattuma voi tuhota koko yrityksen. Yrittäjälääkäri voi tehdä leikkausvirheen, tilintarkastaja tai tilitoimisto ei huomaa virhettä tilinpäätöksessä, yrityksen valmistama tuote voi olla viallinen ja aiheuttaa suuret korjauskulut tai jopa myrkyttää asiakkaat. Kuoleman suudelman voi saada myös ison asiakkaan siirtymisestä muualle tai sen konkurssi. Yrittäjän kuolema tai sairastuminen voi tuhota vahvankin yrityksen nopeasti. Jos verotus on etupainotteista ja korkeaa, ei ole puskureita selvitä näistä yllättävistä tilanteista.

Yksi iso yritystoiminnan riski on verotarkastus ja verotuskäytäntö, joka on muuttumassa yhä agressiivisemmaksi. Verotarkastuksissa voidaan rangaista muotovirheistä jopa silloin kun valtio on saanut liian paljon verotuloja tai vaikka veromenetyksiä ei ole lainkaan ollut. Verotustulkinnat ovat joskus niin ankaria, että virheitä tehnyt yritys laitetaan tarpeettomasti konkurssiin.

Pääomatuloverokanta 30-32 prosenttia

Pääomatuloverotuksen korottaminen nykyisestä 28 prosentista on paikallaan. Kohtuullista kuitenkin on degressio pienistä pääomatuloista, sillä pelkästään ansiotuloja saava maksaa 32 prosentin veron vasta ylimmän marginaaliveroluokan 66 400 euroa kohdalla.

Monet pienituloiset, esimerkiksi eläkeläiset, saavat vähäisiä pääomatuloja, kuten vuokria tai osinkoja. Nykyinen kiinteä verokanta johtaa pienissä tuloissa kohtuuttomuuksiin. Siksi myös pääomatulojen verotuksessa tulee olla progressio, joka voisi päättyä 32 prosentin kohdalla. Suuret pääomatulot ovat usein kertaluonteisia, joten niiden korkeampi progressiivinen verotus on kohtuutonta säännöllisiä suuria pääomatuloja saaviin verrattuna.

Noteeraamattoman yhtiön osingot eivät ole verotuksessa pääomatuloja. Ne ovat henkilöverotuksessa ”verottomia osinkoja” ja ansiotuloina verotettavia osinkoja. Jos osingot verotetaan pääomatulona, on tehtävä muitakin muutoksia kohtuullisuuden varmistamiseksi. Yhtiön maksama yhteisövero osingon osuudelta tulee katsoa ennakkoveroksi. Siitä huolimatta merkittävä osa maksetuista veroista menee osingonjaon kannalta hukkaan. Jos jaetaan osinkoa vanhoista korkeammin verotetuista voitoista osinkoa, voidaan kymmenen vuoden siirtymäajan katsoa tästä osasta ennakkoveroksi suurempi määrä, esimerkiksi 15-20 prosenttia. Vanhojen voittojen jakoa olisi yrityksen tuloksen ylittävä osinko.

Jotta yhtiölle verottomia tuloja ei voitaisi näin jakaa osittainkaan verotta, palautetaan vielä 2004 ollut täydennysvero verotukseen. Verohallinnon rekistereissä on kaikki tiedot tuloista ja veroista, joten täydennysveron palauttaminen on teknisesti suhteellisen helposti tehtävissä.

Itse en usko pelotteluun pääomien siirtämisestä ulkomaille. Isot pörssiyhtiöt siirtävät tuotantonsa muualle ja ehkä menevät perässä, mutta mihin suomalainen perheyritys menisi, ei minnekään. Jos omistus menee, menköön, sillä osingoista pidätetään tietenkin pääomatuloa vastaava lähdevero. Jos EU estäisi sen, pitää sellaiset surkeat direktiivit muuttaa.

Pääomatuloja ovat myös myyntivoitot ja yrittäjätoiminnan lopettamisen yhteydessä jaetut varat. Pääomatuloveron korottaminen edellyttää inflaation nykyistä parempaa huomioon ottamista. Hankintameno-olettamassa on huomioitava inflaatio 20 vuoden ajalta. Vaikka se johtaa epäoikeudenmukaisuuksiin, ei nykytilannetta huonommaksi mennä. Pienet myynnit (esimerkiksi alle 5 000-10 000 euroa) tulisi jättää verottamatta, koska vanhojen (osake)omistusten hankintahintaa on vaikeaa selvittää.

Palkkavarausosinko

Osakeomistukseen perustuva osinko ei ole aina oikeudenmukainen. Vähänkin merkittävä yritystoiminta edellyttää, että yhtiössä on useampia osakkeenomistajia, jotka eivät ole saman perheen jäseniä. Jos yhtiössä ei ole rahaa, ei se pysty maksamaan säännöllisesti palkkaa omistajilleen. Silti yritys voi joutua maksamaan veroa, joka heikentää osakkaiden asemaa entisestään.

Yrityksen ja osakkaan välisen verotuksen yhteensovittaminen edellyttää uuden osingonluontoisen palkkavarauksen tekemistä tilinpäätökseen. Palkkavaraus on osakemäärästä riippumaton osakkaalle korvamerkitty voitonjakoluontoinen erä, joka merkitään tilinpäätökseen ja jonka saa vähentää päättyneen tilikauden verotuksessa täysimääräisenä. Varaus annetaan osakkaalle, joka voi jättää palkan yhtiöön pääomalainaan rinnastettavana omana pääomana. Kun palkka maksetaan, se verotetaan ansiotulona kuten palkka. Jos yritys menee konkurssiin, nostamatonta tuloa ei koskaan veroteta. Nyt tällainen työmäärästä riippuva osingonjako katsotaan veronkierroksi, vaikka se on reilua yrittämistä.

Ansiotulon ja pääomatulon yhteensovittaminen

Esittämäni pääomatulojärjestelmä toimii hyvin, jos samat henkilöt eivät samaan aikaan saa ansiotuloja. Jos ei mennä tasaverojärjestelmään, on yhteensovituksessa tehtävä kompromisseja. Pääomatulon muuttaminen kokonaan progressiiviseksi ansiotulojen tapaan johtaisi kohtuuttomuuksiin. Yhteensovituksen ongelmia lieventää perintöverotus, koska pääomatulot periytyvät ansiotuloja todennäköisemmin. Yksi mahdollisuus on palauttaa varallisuusverotus ja luopua perintöverotuksesta. Tällöin varallisuusvero olisi etukäteen maksettua perintöveroa, joka ajoittuisi tasaisemmin. Varallisuusvero tasoittaisi myös todella suurten pääomatulojen verotuksen edullisuutta.

Yhteensovituksessa voidaan estää pääomatulojen erilaisesta progressiivisuudesta saatava etu silloin kun ansiotulo ja pääomatulo tulevat samasta lähteestä. Veronkierron estämiseksi lähteeksi on katsottava konserni ja saman henkilöomistajan hallitsema sisaryhtiöverkosto. Pääomatuloja ei kuitenkaan pidä verottaa 32 prosentin veron saavuttamisen jälkeen progressiivisesti, vaikka ansiotulojen marginaalivero olisikin suurempi.

Henkilöyhtiöiden ja ammatinharjoittajan verotus

Henkilöyhtiöissä ja joskus ammatinharjoittajallakin tulee niin hyvä vuosi, ettei ehdi miettimään muuta kuin asiakaspalvelua. Tilinpäätöksen yhteydessä huomataan tulevan isot progressiiviset verot, mitkä kaikki ovat poissa yritystoiminnan tulevaisuudesta. Kun toteutetaan myös henkilöyhtiöille palkkavaraus, yrittäjät voivat muuttaa toimintansa osakeyhtiöksi ja siirtää varat yhtiölle. Jos yhtiötä ei perusteta, maksaisi yrittäjä veron vasta, kun palkkavaraus otetaan omaan käyttöön. Monelle yrittäjälle kävi niin, että vuodelta 2007 maksettiin isot verot, ja nyt 2010 mennään tappiolla. Palkkavaraus mahdollistaisi progression leikkaamisen, sillä yritystoiminta ei todellakaan ole omaa henkilökohtaista taloutta.

Unelmoin edelleen pienyhtiöstä, jossa yritykset juridisesta asemastaan huolimatta maksavat veroa samoin perustein. Kun palkansaajayhteiskunta vähitellen rapautuu, on tällaisen yksinkertaisen lainsäädännön alla toimiva yritystoiminta välttämättömyys.

Taannehtiva tappiontasaus

Tappiontasauksen saaminen omistajavaihdosten yhteydessä on kiristynyt viime vuosina merkittävästi. Yrityksissä tapahtuva omistuksen vaihtuminen edellyttää tasausehtojen lieventämistä. Jotkut sinnittelevät yli kymmenen vuotta tappioidensa kanssa, joten tappion tasausoikeus voidaan hyvin pidentää 15 vuoteen.

Lisäksi tarvitaan taannehtiva tappiontasaus, jolla helpotetaan kriisiin joutuneen yrityksen vaikeuksia. Valtio on edelleen vaatimassa etuaikaisesti arvonlisäveroja ja ennakonpidätyksiä, vaikka yritys tekee tappiota. On vähintään kohtuullista, että yrityksen maksamia, vanhoja hyvien vuosien veroja voidaan käyttää vaikeuksista selviämiseen. Pahimmillaan yrittäjä on elinikäisessä velkavankeudessa yritystoiminnan tappioiden takia, vaikka yritys on voinut maksaa suuriakin veroja vuosikymmenten ajan. Näin käy kun yritystoiminnan perusteet järkkyvät.

Mitä nettovarallisuus on?

Nettovarallisuus ei ole löysää rahaa, jota pidetään yrityksen pankkitileillä verottomien osinkojen saamiseksi. Nettovarallisuus on käyttöomaisuutta, vaihto-omaisuutta, vuokratakuita, myyntisaamisia ja pankkitilillä olevaa rahaa palkkojen ja ostolaskujen maksamiseksi. Verottaja ja eläkelaitokset ottavat omansa päältä kovalla kädellä, minkä takia nettovarallisuutta tarvitaan, jotta ylipäätään saadaan jatkaa liiketoimintaa. Nettovarallisuutta eli omaa pääomaa tarvitaan, jotta koko toimintaa ei rahoitettaisi velaksi. Jos yritykset menevät konkurssiin, se johtuu rahojen loppumisesta, jolloin velkojatkin jäävät ilman.

Nettovarallisuudessa on myös verottamattomia eriä. Kun Sampo myi pankkinsa, se sai myynnistä 2,8 miljardin euron verottoman tulon. Näin Sammon maksamien osinkojen kokonaisvero jää 19,6 prosenttiin (normaali 40,5 prosenttia). Pörssin ulkopuolella oleviin yrityksiin tulee käyttöomaisuusosakekaupoista verotonta tuloa. Vanhoissa sukuyhtiöissä on ennen vuotta 1993 saatuja pääomia, joiden veroaste on vähäinen. Sukuyhtiön perillinen, joka ei osallistu mitenkään yrityksen toimintaan, saa verottoman osinkonsa turhan helposti ja riskittä.

Nettovarallisuudesta osingonjaon verotuksen perusteena voidaan luopua kokonaan kun yhteisövero on alhainen.

Yrittäjät sopeutuvat ja valtio pettyy

Veronkorotuksilla Suomi ei pelastu. Suomen valtion velka lisääntyy 2010 talousarvion mukaan 13 miljardia euroa. Arvonlisäverokertymä vuonna 2010 valtion talousarviossa on 12,6 miljardia euroa. Valtion ansio- ja pääomatuloverokertymä jää 7 miljardiin euroon. Valtion lisävelkaantumisen ehkäisy edellyttäisi arvonlisäveroprosentin nostoa 44:ään tai palkansaajien veron kolminkertaistamista.

Yhteiskunnan taloutta ei saada tasapainoon millään veronkorotuksilla. Päinvastoin suuret veronkorotukset kääntyvät itseään vastaan, tukehduttavat aktiivisuutta ja kannustavat elämään sosiaaliturvan varassa.

Verojen kiristäminen johtaa ennalta arvaamattomiin järjestelyihin. Talvella 2010 on veronkorotusten pelossa jaettu varmuuden vuoksi osinkoja reippaasti, ankeista taloudellisista ajoista huolimatta. Johtopäätökset verokertymien muutoksista ovat usein harhaisia. Esimerkiksi yhteisöveron tuoton lisääntymisestä hehkuttavat jättävät sanomatta, kuinka paljon palkkatuloveroja on jäänyt saamatta. Yritykset toimivat myös epärationaalisesti, koska konsultitkaan eivät hallitse kokonaisuuksia. Neuvot ovat liian usein vahingollisia.

Oikeudenmukainen yritysverotus

  • Yhteisön verotuksen perustaksi kassavirtatulos
  • Yhteisövero 10-12 prosenttia
  • Osinkojen verotus pääomatulona 30-32 prosenttia, sama pörssiyhtiö- ja muille osingoille, osakeyhtiöiden välillä osingoista ei makseta veroa
  • Kaikkiin ulkomaille maksettuihin osinkoihin vastaava lähdevero
  • Yhtiön maksama vero ennakonpidätysluonteinen osingonjaossa
  • 10 vuoden ajan verovähennys vanhoista kertyneistä verotetuista voitoista jaettuun osinkoon
  • Hankintameno-olettaman perustuminen inflaatioon
  • Pienet myynnit verovapaiksi
  • Taannehtiva tappiontasaus, jossa veronpalautus.

Lyhennetty kirjoitus julkaistu Tilisanomat-lehdessä 2/2010.

Tilinpäätöksen laadinnasta on annettu hirmuinen määrä lakeja ja sääntöjä. Yksi ohje ja sen mukana kaikki on antamatta. Tehdä tilinpäätös yrityksen ja yrittäjäperheen näkökulmasta. Etenkin lamassa me kirjanpitäjät tarvitsemme siihen tukea ja suurta sydäntä.

Olemme nähneet, kuinka IFRS-tilinpäätökset joustivat finanssikriisissä. Ohjekirja ei ollutkaan lopullinen. Jos tällainen oikeus annetaan suurille yrityksille, on varsin kohtuullista, että myös pienet yritykset voivat miettiä kirjanpitokäytäntöjä uudessa valossa omassa finanssikriisissään. Samalla voitaisiin uusia SME-IFRS-sääntöjä lobbaavat tahot pistää hyllylle.

Tilinpäätöksen laatijalla on lama-aikana normaaliaikoihin verrattuna kahdenlaisia ongelmia: asiakkaan liiketoiminta on tappiollista ja on mietittävä jatkomahdollisuuksia. Täysmittainen kulujen kirjaus vie oman pääoman ja tappiollisesta toiminnasta saa huonot luottotiedot. Pahimmillaan on kyse elämästä tai kuolemasta: voiko tilinpäätöstä ylipäätään enää laatia jatkuvuuden periaatteella. Jatkuvuutta on niin kauan kuin rahat riittävät, siitä riippumatta, mitä tilinpäätös näyttää.

Toisaalta, entä jos voittoa on vielä 2009 tullut, mutta 2010 näyttää epävarmalta, ehkä toivottomalta: voiko tehdä tilinpäätöksen siten, että veroja ei makseta, jotta nekin rahat jäisivät ensi vuoden toiminnan rahoittamiseksi.

Kirjanpitäjiä ja tilintarkastajia on rasitettu viime vuosina yhä uusilla ja uusilla säännöillä. Niiden soveltamista ei vielä osata, eivätkä nuoret ammattilaiset ole omakohtaisesti kokeneet 1990-luvun lamaa. Siksi kuljetaan tiukasti keskiviivalla ohjeita noudattaen. Kun kokemusta ei ole, pelätään katsoa, millaista elämä on viivan ulkopuolella, koska penkkaat voivat romahtaa.

Tämä kolumni ei ole tarkoitettu kirjaviisaille. Kirjoitus on tarkoitettu niille, jotka vielä muistavat, että tilinpäätöstä ei laadita 3 000-sivuinen sääntökirja kädessä. Heille tilinpäätös on edelleen ammattitaitoa ja osaamista vaativa ponnistus, jossa subjektiiviset valinnat tehdään mahdollisimman objektiivisesti. Rajata­paukset tulkitaan aina yrityksen kannalta edullisesti.

Myyntisaamiset ja ostovelat

Myyntisaamisiin sisältyy hirmuinen riski. Saamisten ikä pitenee päivä päivältä, eikä tavanomaisella perinnällä ole juurikaan merkitystä. Jos luottotappiokirjausta ei tee, maksetaan laskun verottomasta summasta 22 prosenttia arvonlisäveroa ja 26 prosenttia tuloveroa. Siis miltei puolet – turhaan, jos konkurssi tulee. Pitää uskaltaa kirjata rohkeasti epävarmat, ennen tilinpäätöstä erääntyneet laskut luottotappioksi, jos ne tilinpäätöksen laatimishetkellä ovat edelleen maksamatta.

On uskallettava selvittää myyntilaskujen todellinen ­sisältö. Kun maksuajat ovat pitkiä ja nekin venyvät ostajan omien rahavaikeuksien takia, ei myyjän tule tilittää arvonlisäveroja liian aikaisin. Ennakkolaskuksi katsottavan myyntilaskun vero maksetaan kautena, jolloin raha tulee tilille. Jos suorite tehdään valtaosin vasta lähellä maksupäivää, ei ole järkevää kirjata lähetettyä laskua laskupäivän mukaan. Ennenaikainen tuloutus johtaa myös ennenaikaiseen tuloveron maksuun. Ennakkomaksu­menettely voi johtaa työn ja hanketta varten ostettujen alihankintojen aktivoimiseen taseeseen.

Entä ostot. Ajatus myynti- ja ostolaskujen peilikuvasta ei ole aina pitänyt paikkaansa, vaikka niin olemme uskotelleet. Tiedämme kaikki, että suuret yritykset ja julkinen talous vaativat ostolaskuilleen erityiskäsittelyn sen mukaan, mitä heidän budjettinsa edellyttää. Jos pitää ostaa lisää budjetin varmistamiseksi seuraavalle vuodelle, halutaan ostolaskuja, vaikka mitään ei toimiteta. Jos halutaan tehdä hankinnat tänä vuonna, mutta vasta ensi vuoden budjetissa siihen on varaa, sitten tehdään myyntilaskut sen mukaan. Pienen toimittajan tulee itse harkita, mille vuodelle myynnit pitää kirjata. Tuskin kannattaa lähteä kysymään, miten vastapuoli oston käsittelee.

Ostoissa on suoriteperiaatteen mentävä reikä. Monet ostolaskut päivätään kuukausi liian myöhään, koska toimitus on tehty jo edellisenä kuukautena. Tällaisia myöhään laskutettavia ovat muun muassa energia ja tietoliikenne. Usein myyjät tarkoituksellisesti siirtävät laskun päivää kuukauden vaihteen yli ja saavat näin kuukauden arvonlisäverolle maksuaikaa. Kun kirjaa laskun suoriteperiaatteen mukaan, saa vähentää arvonlisäveroa aikaisemmin. Tämä on laillista, mutta miettikäämme, olisiko tämä enemmän kuin laillista. Ostolaskujen maksuaika on lyhyt. Siksi ne on maksettava veroineen ennenkuin alv tulee vähennetyksi. Jokainen voi itse tykönään miettiä, onko se oikein.

Tällainen myynti- tai ostolaskun kirjaaminen oikealle kuukaudelle on yksinkertaista, mikäli kirjanpitojärjestelmässä tosite­päivän lisäksi on erillinen, muutettavissa oleva kirjanpitopäivämäärä.

Joskus yritykset joutuvat lainaamaan rahaa asiakkaalleen saadakseen oman suoritteensa tehdyksi. Tällöin asiakkaan suoritukset pitää kohdistaa ensisijaisesti lainasaamiseen, koska verottaja hyväksyy luottotappion vasta konkurssimerkinnän perusteella. Myyntisaamisen kulukirjauskynnys on alempi.

Käyttöomaisuus ja poistot

Vuoden 2009 tilinpäätöksessä ei enää jouduta yhteensovittamaan poistoja ja tulevia sosiaaliturvamaksuja. Tuo yksi typerimmistä lakikukkasista on poistunut historian roskatynnyriin.

Mutta nyt joudutaan pohtimaan, millaisia poistoja tehdään. Oma normaaliajan käytäntöni on, että vuosikuluksi kirjataan kaikki mahdollinen ja taseeseen kirjattavista tehdään verolakien mukaiset maksimipoistot. Rakennuksiin ei pidä kirjata kaikenlaista, jota rakennetaan, koska poistot ovat niin olemattomat. Jos jotain katoksia tai varastosuojia on aktivoitava, poistot pitää tehdä tasapoistoin lyhyessä ajassa.

Joskus on pakko aktivoida myös pitkävaikutteisia menoja noutajan pitämiseksi syrjällä. Niiden kanssa pitää olla sydän syrjällään. Tapaukset ovat aina erilaisia. Esimerkiksi huonon yrityskaupan jälkeen fuusiotappion aktivointi ei ole verotusriski, minkä vuoksi se olisi mahdollista, jos yritys pystyy selviytymään veloistaan. Hyvän tarinan kertominen on kuitenkin edellytyksenä.

Olen sattumalta itse kirjoittanut alkuperäisen KILAn ohjetekstin, jossa suunnitelmapoistoksi katsotaan EVL-maksimipoistot. Sitäkään tekstiä ei pidä lukea niin tarkkaan. Toki maksimipoistot kannattaa tehdä, vaikka tulee tappiota, koska tappion saa vähentää nopeammin kuin säästetyn poiston. Mutta jos on tarvetta saada tulosta ja poistoprosentti heiluu eri vuosina ylös alas, ja asian selvittää liitetiedoissa, ei kovin suuri rikollinen voi olla. Tosin alle 15 prosentin kalustonpoistot alkavat hirvittää, ja niistä teen maininnan tilintarkastuskertomukseen.

Vaihto-omaisuus

Kun minusta tuli kassavirta-ajattelija, otin talvella lumilapion mukaan ja peitin tarkastuskohteen ulkona olevia tavaroita, jottei kukaan minua tarkempi lähtisi niitä ruostuneita tavaroita inventoimaan.

Vaihto-omaisuuden arvostamisen rajat ovat suuret. Mikä määritellään epäkurantiksi? Jätetäänkö rahtikustannukset pois? Mitä otetaan mukaan (ei kai kukaan tosissaan inventoi tehtaan trasseleita, pultteja, maaleja)? Keskeneräisten töiden hinnoittelu? Varastokirjanpidoksi monille tuotteille riittää, että vilkaisee ohi mennessään, näkyykö laatikon pohja.

Siirtyvät erät

Lomapalkkavelat ovat eriä, jotka tulevat maksuun, jos tulevat. Pieteetillä tehdyissä laskelmissa huomioidaan kaikki sotumaksuja ja työttömyyskorvauksia myöten. Jos laskelmasta jättää pois lomarahan, on se perusteltua, jos on epäselvää, onko kesän jälkeen ketään enää töissäkään. Enkä jokaisen ryhmähenki­vakuutuksen promillen perään lähtisi huutelemaan.

Yhtiön hallitus voi aina tehdä päätöksen, että yrittäjille ja heidän perheensä jäsenille ei lomapalkkaa makseta. Tällai­sella päätöksellä voidaan tulosta parantaa kertaluontoisesti merkittävästi. Siirtyvien erien käsittelyssä talonpoikaisjärjen käyttö on erityisen suositeltavaa.

Palkkaennakot

Kun työntekijöitä sanotaan irti, jää joskus palkka- ja kuluennakkoja tai muita velkoja yritykselle. Verottaja ei hyväksy näitä kulukirjattavaksi muutoin kuin varattomuusmerkinnän perusteella. Kukaan ei lähde hakemaan pakolla tällaista saamista. Tässä on esimerkki kummallisesta lain tulkinnasta, eikä korjaaminen vaatisi lain muutosta – talonpoikaisjärjen käyttö riittäisi.

Verovelat

Kun rahat eivät riitä, jäävät verotkin maksamatta. Veroista tulee maksettavaksi korkoja ja usein veronkorotuksiakin. Niiden ennakoiminen tilinpäätökseen tulisi tehdä, mutta ei kukaan ainakaan veronkorotuksia voi lähteä ennakoimaan. Entä jälkiverojen verovelat, joista on valitettu. Jos kirjaa velaksi, tunnustaa jo etukäteen häviönsä. Liitetietomerkintä riittää, jos valituksessa voi menestyä.

Oma pääoma

Jos oma pääoma on kovilla, on hyvä menettely muuttaa ­velkoja pääomalainaksi. Tosin tällaiseksi lainoittajaksi ei suostu kuin yrittäjän lähipiiri tai ulkopuolinen vakuuden saatuaan (ei siis yhtiöltä). Entä jos omaa pääomaa olisi osingonjakoon, mutta maksu­valmius on kuitenkin tiukoilla? Osinkoja ei saisi maksaa, ja menetetään veroissa. Entä jos verovapaan osinko-osuuden jakaa ja muuttaa sen samantien pääomalainaksi? Laitonta osingon­jakoa ei ole tapahtunut. Jos konkurssi tulee, osinkoja ei kuitenkaan rahana maksettaisi. Kukaan ei voi osoittaa kärsineensä. Jos selviydytään, verottoman osingon voi maksaa, kun maksuvalmius on kunnossa.

Menoja liitetietoihin?

Entä rahoitusarvopapereiden arvonalennukset, joita verottaja ei hyväksy. Jos laittaa liitetietoihin markkina-arvon ja maininnan kirjaamattoman arvonalennuksen määrästä, noudattaa ainakin verolakeja.

Olenpa joskus esittänyt yrittäjäperheen kilometrikorvauksia ja päivärahoja merkittäväksi liitetietoihin vastuiksi. Jokaiseen sovinnaisesta menettelystä poikkeamiseen pitää olla tarina valmiina. Tämän tarina on: kulukorvaukset ovat verovapaita. Jos niitä ei ole maksettu, ei niitä voi ilmoittaa verottajalle. Menot ovat kuitenkin selkeästi yrityksen menoja. Jos ne kirjataan, mutta ei makseta, yrityksen oma pääoma voidaan menettää.

Jos yrityksellä menee huonosti ja noutaja saapuu, on turha vaatia tällaisia eriä konkurssipesältä. Pesänhoitaja varmistaa, ettei yrittäjä saa mitään pesästä. Jos selviydytään, korvaukset voidaan merkitä kirjanpitoon, maksaa ja ilmoittaa verottajalle.

Tilikausi

Tilikausien pidentämiseen en usko. Jos lisäajalla olisi tulossa hyvää tulosta, saa tilinpäätöksen jollain konstilla muutoinkin tehdyksi. Jollei muuta, niin ilmoittaa sitten kaupparekisteriin oman pääoman menettämisestä.

Sen sijaan en ymmärrä, että meillä on vieläkin kalenterivuodesta poikkeavia tilikausia. Vuodesta 1993 lähtien on ollut vero­lait, joiden takia voittoa tuottavan osakeyhtiön murretun tilikauden takia menetetään joka vuosi verottomia osinkoja. ­Tästä maksetut turhat verot ovat niin suuret, etten kehoita ketään tekemään taannehtivaa laskentaa.

Fiksuuden riskit

Selviytymistaistelut tuovat esille ihmisten pahimmat puolet. Jos yritys on poikennut keskiviivalta piirunkaan, on varmaa, ­että konkurssien tai oikeusriitojen erityistilintarkastajat tulevat antamaan lausuntoja siitä, kuinka väärin onkaan tehty. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Sen jälkeen käydään oikeutta hallituksen jäsenten henkilökohtaisesta vastuusta. Vastassa kaiken menettänyt yrittäjä, palkkansa eteen toimiva juristi ja sydämetön järjestelmä, jolle on ihan sama, mitä kaikki maksaa (eläkelaitos, verottaja, pankki). Siksi mitään extreme-tilinpäätöksiä ei pidä tehdä.

Jos yritys selviytyy vaikeuksistaan ja pystyy maksamaan velkansa, ketään ei kiinnosta, onko tilinpäätös sentilleen oikein, vai onko sen laadinnassa käytetty talonpoikaisjärkeen perustuvaa harkintaa.

Jos kaikki on menetetty, ei kannata paljoa surra sitä, ­että tuli tehtyä poistoja vain 17,3 prosenttia menojäännöksestä.

Kaik on mänt.

Onko omatuntoni karrella kirjoituksen jälkeen. Ainakin helpotti, kun etsin kirjoitukseen taustoja. Helsingin pörssissä on yrityksiä, joiden liikearvot ovat tyhjän päällä. Huonoimmat ovat suurissa vaikeuk­sissa ja silti IFRS-tilinpäätökset kertovat kaiken olevan hyvin.

2 kommenttia |

Verotiliä on tehty kuin Iisakin kirkkoa. Palvelun kehittäminen alkoi kymmenen vuotta sitten. Uusi verotili otetaan käyttöön 1.1.2010, jolloin sen piirissä ovat arvonlisävero, ennakonpidätys, työnantajan sosiaaliturvamaksu sekä lähde-, vakuutusmaksu- ja arpajaisvero. Aikaisintaan 2012 mukaan tulevat tulo-, kiinteistö- sekä perintö- ja lahjavero. Perintä tullee mukaan 2015.

Palvelu on saanut hyvää palautetta ennakkoon. Suomen Yrittäjät ry totesi joulukuussa 2008: ”Verotili on Suomen Yrittäjien lämpimästi kannattama Verohallinnon hanke, joka vähentää yritysten ja veroviranomaisen välistä ilmoitus- ja rahaliikenteen määrää.”

Byrokratia lisääntyy salakavalasti, koska yrittäjien omat edunvalvojat taputtavat Pohjois-Korean tapaan uudistuksille, joiden hyödyt ovat yrityksille kyseenalaiset. Itse olen ollut verohallinnossa esittämässä kaavailtuun verotiliin parannusehdotuksia vuonna 2004, mutta hukkaan se meni, niin kuin kaikki muutkin käyttäjien esitykset. Verotilin varjolla toteutetaan heikennyksiä pienyrittäjien asemaan. Eduskunta ei välittänyt siitä, että Suomi on suuressa taloudellisessa lamassa, jossa yritysten maksuvalmius on tiukoilla.

Verotili on verohallinnon reskontra, josta verovelvollinen saa tiliotteita. Tavallisista myyntireskontrista verotili poikkeaa siten, että tilille tullut liika raha palautetaan automaattisesti ja reskontran saldolle on korkolaskenta.

Kausiveroilmoitus ja veron maksaminen

Yritykset viedään kepillä tekemään netissä viranomaisilmoitukset. Pahempaa on se, että arvonlisäverotuksen maksuaikaa lyhennetään kolme päivää. Asiaa ei helpota se, että ennakonpidätysten maksuaikaa pidennetään kaksi päivää.

Kaksi kolmasosaa viranomaismaksuista on maksettava, ennen kuin yrityksellä itsellään on vastaavia tuloja käytössään. Lama-aikana tilanne on tätäkin huonompi. Arvonlisäveron maksuajan lyhentäminen on rankka toimenpide, joka tehdään kuulemma viranomaisten keskinäisen tiedonsiirron nopeuttamiseksi. Yhteiskunnassa suuri osa maksuista toimii ennakkoperiaatteella. Valtio voisi ihan hyvin tilittää maksut ennakon mukaan ja seuraavassa maksussa korjata ennakkotiedon. Yhteiskunta velkaantuu miljardi euroa kuukaudessa, eikä tällaista pyöristysvirhettä osata hoitaa. Rukoilen iltarukouksessa, ettei ennakkoveroa siirretä tähän samaan maksupäivään.

Verot maksetaan yrityksen omalla pysyvällä viitenumerolla viimeistään kuukauden 12. päivä. Maksua ei enää kohdenneta tietylle verolle. Negatiivisen arvonlisäveron ja muut palautukseen oikeuttavat erät verovelvollinen voi vähentää maksettavien verojen yhteismäärästä ennen maksusuoritusta.

Tässä on pari vuotta hehkutettu, kuinka suuri asia on se, että siirrytään yhteen maksuun ja yhteen viitenumeroon. Hehkuttajat eivät taida tietää, että vähänkin isommassa yrityksessä palkanlaskenta ja kirjanpito tehdään erikseen ja eriaikaisesti, usein eri henkilöiden toimesta myös tilitoimistoissa. Yksi maksu edellyttää, että maksut lasketaan yhteen. Iloa vähentää se, että kirjanpidon selvittelyt edellyttävät usein, että maksuperuste voidaan yksilöidä. Olisi helpompaa, jos verotilillä nähtäisiin erikseen, mitä veroa on maksettu. Etenkin korkojen ja myöhästymismaksujen selvittely vaikeutuu yhden maksun systeemissä.

Entä palautukset takaisin? Ne tulevat tiliotteelle, mutta palautuksesta ei näe, mitä on palautettu (alv-palautus, vanhojen verojen palautus, ennakkojen palautus jne). Tarvittaisiin palautuksellekin omat kirjausselitteet, jotta tiliotteiden kirjanpito voitaisiin automatisoida.

Pidennetyt maksu- ja ilmoituskaudet

Verot ilmoitetaan ja maksetaan verokaudelta, joka on kalenterikuukausi. Jos liikevaihto on 25 001–50 000 euroa, verokausi on arvonlisäverotuksessa kolme kuukautta. Mikäli liikevaihto on enintään 25 000 euroa, verokausi on arvonlisäverotuksessa kalenterivuosi. Kymmenet tuhannet arvonlisäverovelvolliset ovat niin pieniä, että ne jäävät rajojen alapuolelle.

Valtaosa tilitoimistoista on ohjaamassa asiakkaitaan siten, että kirjanpidot edelleen tehdään kuukausittain. Näin halutaan tasata työmääriä eri kuukausille. Verohallinto onkin suunnitellut asian huonosti. Se tiesi, mutta ei välittänyt neuvoista, että kolmen kuukauden sijasta kauden pitää olla neljä kuukautta. Tilinpäätöskaudella pitempi ilmoitus- ja maksuaika mahdollistaisi tilinpäätöksen laatimisen samalla, kun ilmoitukset tehdään. Neljän kuukauden jakso mahdollistaisi sen, ettei pienimpien uutta alv-ilmoitusta tarvitse tehdä, ennenkuin viimeinenkin tilinpäätös on tehty. Neljän kuukauden jakso antaisi ihmisten pitää kesälomansa ajallaan. Kun jakso päättyy kesäkuun lopussa ja Suomi on silloin lomalla, on elokuun alun ruuhka kohtuuton.

Samalla olisi pitänyt hyväksyä maksuperuste veron perustaksi. Maksuperuste mahdollistaisi veron maksun ajallaan silloin, kun yrityksen omat asiakkaat ovat maksuvaikeuksissa. Nyt vero joudutaan maksamaan, vaikka suoritusta ei olisi saatu. Maksuperuste mahdollistaisi tiliotteen perusteella tehtävän automaattisen kirjanpidon, mikä vähentäisi merkittävästi rutiinityön suorittamista.

Etenkin ne pienet, jotka hoitavat ilmoittamisensa itse ilman tilitoimistoa, voisivat siirtyä pitempiin jaksoihin. Uskon, että säännöksiä kehittämällä myös tilitoimistoissa voidaan siirtyä pienimmissä pitempiin kausiin ja näin helpottaa talven ruuhkahuippua. Jos liikevaihto jää 20 000 euroon, ei siinä kuukaudessa monta tositetta ole. Kirjanpidon rutiinit vievät enemmän aikaa kuin tositteiden kirjaaminen.

Jotta verotilistä olisi hyötyä yritykselle, tili pitäisi voida täsmäyttää kirjanpitoon. Se tulee olemaan hankalaa, paitsi silloin, kun kaikki on mennyt ajallaan. No, silloin ei mitään täsmäytystä tarvitakaan. Viivekorot, myöhästymismaksut, veronkorotukset, palautukset, maksujen yhdistäminen ja perintään siirrot aiheuttavat sen, ettei verojen täsmäyttäminen helpotu. Käytännön työn helpottamiseksi maksaisin työnantajamaksut ja arvonlisäveron edelleen erillään. Verovelkatilin kautta käsittelisin kaikki verot ja rangaistusmaksut.

Valtio osaa hassata rahaa tunnistautumiseen. Sähköinen henkilökortti on ollut varsinainen kankkulan kaivo, jota syvempi on vain autorekisterikeskuksen järjestelmä. Juuri kun oli saatu Katso-tunnistautuminen toimimaan, sen tilalle tulevat uudet vaatimukset. Kunhan Suomen kansantalous menee upoksiin, saadaan ryhtiä yhteiskunnan maksamiin toimintoihin. Mikään ei ole pahempaa kuin liika raha.

Uuden tunnistaumisjärjestelmän taustalla ei voi olla luotettavuuden parantaminen. Kyse lienee siitä, että verohallinto haluaa yksilöidä henkilön, joka on tehnyt virheellisen ilmoituksen. On siis oletettavissa, että tulevaisuudessa yritysten rangaistusmaksuja tullaan lisäämään.

Onko suurempaa rikosta kuin byrokratiassa tehty virhe

Verotiliin on kehitetty uusia rangaistuksia, joiden antaminen on automatisoitu. Jatkossa viivästyskoron ja veronkorotusten lisäksi on maksettava myöhästymismaksua. Ilmoituksen myöhästymisestä määrätään 20 prosentin vuotuisen koron mukainen rangaistus. Tyhjän ilmoituksen myöhästymisestä maksetaan viisi euroa. Tyhjä on helppo unohtaa, koska ei ole mitään impulssia, joka johtaisi ilmoituksen tekemiseen, joten näitä rahoja verottaja tulee keräämään paljon. Myöhästymismaksu merkitään verotilin tiliotteelle, joten se automaattisesti aiheuttaa eroja kirjanpidon ja verotilin välillä. Maksusta voi tulla ikiliikkuja, joka alkaa kumuloimaan itseään, jos sitä ei hoksata maksaa pois.

Verotili tulee rankaisemaan yrittämisestä entistä enemmän. Onkohan verohallinto tehnyt sopimuksen postin kanssa kirjeiden viivästyttämisestä. Lähetin paperipostissa keväällä muutaman tilintarkastuskertomuksen ykköspostissa. Yksikään ei mennyt perille alle kolmen päivän ja hitain oli matkalla 15 päivää. Jos kyse olisi ollut verotili-ilmoituksista, etanaposti olisi tullut kalliiksi, koska syyllinen on lähettäjä. Ylipäätään nettimaailmaan pakottaminen ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan.

Kausiveroilmoituksen virheet korjataan lisäilmoituksella, johon merkitään vain muutosten määrät. Lisäilmoitus johtaa automaattisesti myöhästymismaksuun ja viivekorkoon, koska omaksi vahingoksi tehdyn virheen saa korjata avoimena olevalle kaudelle. Pieniä virheitä ei pidä lähteä korjaamaan, vaikka laki siihen velvoittaakin. Lisäilmoituksista tulee väistämättä ongelmia kirjanpitojen täsmäyttämiseen.

Korkolain mukainen viitekorko on tällä hetkellä yksi prosentti. Hyvityskorko on kaksi prosenttia alle viitekoron, mutta tuskin se sentään negatiiviseksi menee. Verotilin maksun myöhästymisistä lasketaan tämän päälle seitsemän prosentin korko. Valtion riskitön korko saamiselleen on siis kahdeksankertainen. Kun maksuaikaa lyhennetään, viivekorkoja kerätään entistä enemmän. Korkoa eikä myöhästymismaksua ei saa vähentää verotuksessa, mikä lisää rangaistuksen vaikuttavuutta. Koron maksamiseksi yrittäjän on ansaittava enemmän, mistä maksetaan sekä arvonlisävero että tulovero. Laman kunniaksi valtio lyö niitä, joilla muutoinkin on vaikeaa. Juhlapuheissa tätä sanotaan pienyrittämiseen kannustamiseksi. Rangaistukset ovat sen verran alkaneet hävettää päättäjiä, että korkoihin tulee tilapäinen kevennys vuodeksi 2010.

Tyypillinen pienyritys maksaa yhteiskunnalle eniten rahaa, sen jälkeen työntekijöilleen ja yrittäjä itse saa, jos jotain jää jäljelle. Erään kahdeksan vuotta toimineen yrityksen tiedot koko toiminnan ajalta:
• verot ja maksut miljoonaa euroa, joista arvonlisäverojen osuus 45 prosenttia
• nettopalkat työntekijöille 0,9 miljoonaa euroa
• yrittäjän palkat ja osingot brutto 160 000 euroa.

Yrityksen sadasta alv-ilmoituksesta myöhässä oli maksettu viisi. Viivepäivien määrä oli yhteensä 15. Kaikkien viiveiden syynä oli se, etteivät suuret toimijat olleet maksaneet laskujaan ajoissa. Viiveistä oli maksettu vähennyskelvoton viivekorko, ja silti verottaja määräsi 170 euron veronkorotuksen yhdelle maksulle. Yritykselle olisi pitänyt antaa Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki tammilehvin yhteiskunnalle kerättyjen verojen ansiosta. Kaiken maksaja on saanut nippa nappa minimipalkan. Verohallinnon kesälomittajan tuuraajan hanslankarikaan ei tekisi töitään näin pienellä palkalla.

Yhteistoimintaan perustuva verotili

Verotili on tehty verohallinnon ehdoilla välittämättä siitä, että yhteiskunta muodostuu ihmisistä, myös yrittäjistä. Jos hallinto ja yritykset joskus löytävät toisensa saman pöydän ääreen ja hallinto pitää yrityksiä tasavertaisina, voitaisiin sopia uudesta verotilistä:
• jaksot 1 kk, 4 kk ja vuosi
• tilinpäätösjakson ilmoituskausi vähintään 3 kk, pienillä 4 kk
• etenkin arvonlisäveron maksuajat pitemmät, ainakin 2 kk
• maksupäivä vähintään 10 päivää ilmoituspäivää myöhempi
• verohallinnon maksamissa maksuissa viitenumero ja kirjausselite
• SEPA-tiliote ja verotilin maksut harmonisoidaan niin, että kirjanpito voidaan automatisoida
• tiliotteelle vireillä olevat asiat ja asioiden historia selitteineen, lisäksi kerrotaan asian (esimerkiksi valituksen) tuleva käsittelyaika
• veronkorotukset pois (jätetään vain veronkierrolle, maksuvaikeuksissa nykyistä alempi viivekorko on riittävä rangaistus)
• myöhästymismaksu poistetaan (enkä usko maksun poistavan veronkorotuksia)
• merkitään lakiin olenaisuuden periaate, jottei lisäilmoituksia tehtäisi kuin merkittävien virheiden yhteydessä
• arvonlisäveron laskennassa hyväksytään maksuperiaate
• verohallinnon kehittämät lisämaksut (arvioidut verot, veronkorotukset, viivekorot, pois ehdottamani myöhästymismaksut) verkkolaskuina kuukausittain
• paperi-ilmoitusten tekijöiden kohtelu tasavertainen sähköisten ilmoittajien kanssa.

Kaikessa on jotain hyvää. Verotilissä alv-palautuksen saa kuitata maksettavista ennakonpidätyksistä. Sen kuten pienten yritysten ilmoituskauden olisi voinut toteuttaa 15 vuotta sitten ilman mitään verotilejä.

2 kommenttia |

Vuonna 1986 vaihdoin 120 henkeä työllistäneestä Suomen suurimmasta tilintarkastustoimistosta 18 henkeä työllistäneeseen, kolmanneksi suurimpaan toimistoon. Yksi perus­teeni oli se, että halusin joulujuhlissa tuntea kaikki työtoverini, mikä yli sadan hengen toimistossa ei enää ollut mahdollista. Nyt neljä suurinta tilintarkastustoimistoa työllistää Suomessa yli 2 200 henkilöä. Tilintarkastustoimistoissa on paljon konsultteja; esimerkiksi verokonsulttien määrä on Suomessa noussut 20 vuodessa kolmesta lähes 300:aan. Onko suomalainen tilintarkastus tänään kymmenen kertaa parempaa kuin 20 vuotta sitten?

Bruttokansantuote on samassa ajassa kasvanut vuoden 2000 viitehinnoilla 1,7-kertaiseksi. Kun tilintarkastus kasvaa moninkertaisesti nopeammin, se tarkoittaa myös, että aiemmin tarkastus on ollut laadultaan surkeaa ja epäonnistunutta. Tarkastuksen tavoite – oikea tilinpäätös – ei ole miksikään muuttunut. Alalla työskentelevistä monet ovat olleet mukana koko tämän kehityksen ajan, emmekä tietenkään allekirjoita tällaista väitettä. Mistä syystä alan raju kasvu on tapahtunut?

Tätä aloin pohtia, kun sain käteeni sovellusohjeen pk-yritysten tarkastamiseksi ISA-standardien mukaisesti. Sovellusohje perustuu vahvistettuihin kansainvälisiin tilintarkastusstandardeihin. Tilintarkastajajärjestöjen mukaan ISA-standardit ovat jo nyt hyvää tilintarkastustapaa, jota on noudatettava. Euroopan komissio tullee lähiaikoina vahvistamaan standardit lainsäädäntöön rinnastettaviksi määräyksiksi jäsenvaltioissa. Miten näin on päässyt käymään?

Koko tämä hulluus alkoi kiihtyä Enronin ja Parmalatin tilintarkastusskandaaleista. Sääntöjä lisättiin merkittävästi, mutta siitä huolimatta esimerkiksi Madoffin suuri pyramidihuijaus on ollut mahdollinen. Itse asiassa maailmanlaajuisen finanssikriisin yksi suuri syyllinen on tilintarkastajien voimallisesti ajama IFRS-tilinpäätössäännöstö ja sen vaikutukset tilinpäätösten laadintaan, sisältöön ja tilintarkastukseen. Vanhan maailman säännöillä kriisi ei olisi tullut näin valtavaksi, koska kuvitteellisia eriä ei olisi hyväksytty tilinpäätösperusteiksi, jolloin jättibonuksia ja sijoitusyhtiöiden miljardipalkkioitakaan ei olisi voitu maksaa.

Vuonna 2008 tilintarkastajien ISA-standardeissa oli 884 sivua. Uusin painos on 1 012 sivua. Byrokratian kasvu vuodessa on 15 prosenttia. Pienten ja keskisuurten yhteisöjen tilintarkastuksen standardien soveltamisohjeessa on 299 sivua. Tilintarkastuspakko on Suomessa määrätty osakeyhtiöille, joiden liikevaihto ylittää 200 000 euroa ja joissa on henkilökuntaa enemmän kuin kolme. Siis tosi pienillekin yrityksille. Onneksi sentään tilintarkastusyhteisöjen vaatimus kaikkien toimimattomienkin osake­yhtiöiden tarkastuspakosta saatiin torpatuksi.

Näiden yritysten tarkastuksissa tulee soveltamisohjeen mukaan tehdä muun muassa riskien arviointiprosessi, tehdä suunnittelua, hankittava evidenssiä, pidettävä tarkastuskokouksien pöytä­kirjoja, analysoitava asiakassuhteen hyväksymistä ja jatkamista, määriteltävä kokonaisstrategiaa, tunnistettava väärinkäytösriskit, dokumentoitava relevantti sisäinen valvonta. Tilintarkastajan tulee työssään saavuttaa kohtuullinen varmuus tilinpäätöksen oikeellisuudesta, mikä tarkoittaa 80–90 prosentin todennäköisyyttä. Pakko tunnustaa, että 42 vuoden työkokemuksen jälkeen en ymmärrä, mitä tällä kaikella tarkoitetaan enkä mitä sitten pitäisi tehdä, jos arvioinkin, että asiakastehtävässä ”todennäköinen varmuustaso on välillä 50–80 prosenttia”. Olisi ilmeisesti pitänyt suorittaa tilastotieteessä approbaturia enemmän opintoja, sillä minulla ei ole harmainta aavistustakaan, miten tämän todennäköisyyden lasken.

Tilintarkastusalan standardeja ei varmaankaan ole tehty karkottamaan kaikki kokeneet tarkastajat eläkkeelle eikä pelottamaan nuoria tulemasta alalle. En myöskään usko, että kyse olisi lainsäädännöllisen pakkotyön laajentamista mahdollisimman suureksi, mikä toisi tarkastajille lisää suuria tuloja. Niistä on siis laatijoiden mukaan oltava positiivisia vaikutuksia talouselämään ja yhteiskuntaan. Mitä ne olisivat?

Tarkastussuositusten taustalla on suurten kansainvälisten tilintarkastustoimistojen koko maailmaan levittämät käytännöt. USA:ssa ei tarkasteta pieniä yrityksiä, joten käytännöt perustuvat suurten yritysten tarkastuksiin, joissa tarvitaan moniportaisia tarkastustiimejä. Moniportaisuus vaatii dokumentointia. Raskaat menetelmät antavat myös suojan vahingonkorvauksia vastaan, jos tarkastuksessa ei ole nähty metsää puilta ja on menty metsään tai syvälle suohon. Amerikkalainen oikeuskäytäntö ja maksettavat vahingonkorvaukset ovat eurooppalaisille täysin käsittämättömiä. Nämä raskaat käytännöt on tuotu myös pienyrityksiin, jotta ilman apulaishierarkiaa tarkastuksen suorittavat eivät saisi liian suurta kilpailuetua. Etu tulisi sekä kustannuksista että tarkastuksen laadusta. Pienten yritysten vuosittain vaihtuvat tarkastaja-apulaiset eivät koskaan kykene samaan työn laatuun kuin itsenäiset tarkastajat. Tilintarkastus on haasteellista kokeneelle ammattilaisellekin etenkin uuden asiakkaan ensimmäisenä vuotena, saatikka koulusta juuri tulleelle apulaiselle. Ensimmäisenä vuotena ei mitenkään pysty hahmottamaan kaikkia niitä tietoja, joita yrityksen ja yrittäjän hyvä palvelu edellyttäisivät.

Yritin ajatella positiivisesti, että suositukset olisivat hyvä oppi­kirja nuorille tilintarkastusalaa opiskeleville. Mutta eiväthän oppi­kirjat voi olla lain veroisia velvoitteita. Opinnot varmaan edistyisivät ja tentit tulisi suoritettua, mutta sen jälkeen työelämässä menisi sormi suuhun. Suositukset eivät juurikaan antaisi valmiuksia tehdä pienyritysten tilintarkastusta. Työn onnistunut suorittaminen kun edellyttää ensisijaisesti asiakkaan tarpeiden tunnistamista ja toissijaisesti sidosryhmien tiedontarpeen tunnistamista.

Suurinta osaa pienyrityksen tilinpäätöksiä ei käytännössä kukaan ulkopuolinen lue. Kuitenkin niiden oikeellisuuteen panostetaan hirmuisesti resursseja niin tilitoimistoissa kuin tilintarkastuksessa. Liitetiedot ovat yhä tärkeämmät, vaikka niitä ei lainkaan käytetä verotuksessa eikä yrityksen luottokelpoisuuden määrittelyssä.

Pankkilainattoman yrityksen tilinpäätöksellä on merkitystä vasta verotarkastuksessa ja konkursseissa, eikä silloinkaan liitetiedoilla ole merkitystä. Verotarkastajat selvittävät, onko yritys maksanut kaikki veronsa. Konkursseissa pesänhoitaja selvittää, onko velkojia kohdeltu tasapuolisesti ja ovatko yrityksen vastuulliset ottaneet lainvastaisesti itselleen yrityksen varoja. Yrittäjä ei voi varastaa itseltään, joten ainoat menettäjät voivat olla verottaja, eläkeyhtiöt ja velkojat. Työntekijät ovat reaaliaikaisessa suhteessa yritykseen, eikä heiltä juurikaan voi mitään varastaa, koska konkursseissakin heillä on yhteiskunnan palkkaturva.

Verotarkastuksessa yrityksen kirjanpito tarkastetaan yksityiskohtaisesti, joskus jopa tosite tositteelta. Tilintarkastuksessa ei koskaan voida tehdä näin yksityiskohtaista työtä, eikä etenkään silloin jos suositukset vaativat pakollista mittavaa byrokratiatyötä tehtäväksi.

Pienyritysten odotukset tilintarkastukselta

Pienyritykset luottavat käyttämiinsä asiantuntijoihin. Siksi on irvokasta, että heillekin annetaan tilintarkastuskertomus, jossa tarkastajan vastuuta rajoitetaan 85 prosenttia kertomustekstistä ja asiakkaan tarvitsemaan lausumaan käytetään loput 15 prosenttia.

Asiakkaat odottavat tilitoimistoilta ja tilintarkastajilta eniten sitä, että yhtiön veroasiat on hoidettu hyvin ja optimaalisesti yrittäjäperheen ja yrityksen näkökulmasta. Toiseksi he odottavat neuvoja hinnoitteluun ja rahoitukseen. He odottavat saavansa ajoissa tietoa siitä, ajautuuko yritys talou­delliseen ahdinkoon, miten konkurssiin meno voidaan ennaltaehkäistä ja miten konkurssin vahingot olisivat mahdollisimman pienet.

Asiakkaat odottavat näkevänsä tilintarkastajansa edes kerran vuodessa. Pienten yritysten tilintarkastus tehdään liian usein kantamalla aineisto tilintarkastustoimistoon tai siten, että tarkastaja urakoi useamman yhtiön tarkastuksen tilitoimistossa saman päivän aikana. Tiedän lukuisia yrittäjiä, jotka eivät ole koskaan nähneet valitsemaansa tilintarkastajaa. En myöskään voi ymmärtää, miten tarkastaja voi ymmärtää tarkastuskohdettaan, jos hän ei ole koskaan edes käynyt asiakkaan toimitiloissa, vaikka kuinka internet-maailmassa elettäisiinkin. Näin myös yrittäjäperheen yrityksestä riippuvat verotustekijät jäävät verottoman osinko-osuuden laskentaan, vaikka kyse on paljosta muusta.

ISA-standardit eivät velvoita näkemään asiakasta, mutta velvoittavat moninaiseen byrokratiaan, jonka vaatima aika on kaikki pois oikeista töistä. Kun tarkastukset painottuvat talveen, ei lisääntyneen byrokratian takia ole mitään mahdollisuuksia tehdä tarkastusta laadukkaasti. Minulle on sanottu, että pienimpien yritysten tarkastuksessa voidaan jättää osa byrokratiasta tekemättä. Tätä eivät kuitenkaan alan valvojat tule hyväksymään, saatikka vahingonkorvausvaateita etsivät juristit ja vakuutuskorvausten maksua pohtivat vakuuttajat. Tästä on esimerkkinä tilintarkastajalautakunnan asunto-osake­yhtiön työpapereista antama rangaistus.

Kaikki yrittäjät eivät ole rehellisiä, vaikka melkein kaikki ovat. Epärehelliset eivät kerro tarkastajalle huijaavansa. Tarkastuksia perustellaan myös väärinkäytösten ehkäisyllä. Henkilökunnan tai johdon rikoksia ei juuri koskaan löydetä tilintarkastuksella, vaan taustalla on ilmianto, yrityksen varojen loppuminen tai muu ulkoinen syy. Kyse on siis ennalta ehkäisystä, kun tilintarkastuksen pelossa ei uskalleta tehdä rötöksiä.

Pienten yritysten tilintarkastus ollaan tekemässä mahdottomaksi. Kukaan ei enää pysty suorittamaan tarkastusta annettujen suositusten mukaan, ei edes isolla rahalla, koska talvella loppuu yksinkertaisesti aika. Enää ei löydy edes ihmisiä, jotka ymmärtäisivät, mitä oikeastaan pitäisi lain mukaan tehdä. Siis aidon oikeasti sellaisia ei ole, jos 30 vuotta KHT-tarkastajanakaan toiminut ammattilainen ei voi ymmärtää annettuja suosituksia. Tästä mahdottomuudesta päästään ulos vain sillä, että pienyritysten pakkotarkastuksen raja nostetaan vähintään EU:n pienyrityssmääritelmän tasolle, eli yli 50 henkeä työllistäviin yrityksiin. Vähintään lainsäätäjän pitää sanoa, etteivät tilintarkastusalan suositukset ole lakia, ­eivätkä hyvää tapaa alle 50 hengen yrityksissä. Näin mahdollistettaisiin pienyritysten järkevä tilintarkastus.

Jotain voi tehdä tekniikan avulla. Itse olen ottanut käyttöön digikameran asiakkaan aineiston dokumentoinnissa ja näin teen turhan dokumentoinnin paljon nopeammin kuin kopiokoneen ääressä istuvat tilintarkastaja-apulaiset. Ko­piointi todistaa, että jotain on nähty, mutta sitä se ei todista, että olisi luettu otsikkoa pitempään tai että olisi ymmärretty, mistä on kyse.

Koska suositusten mukaiseen tarkastukseen on luonnotonta pakottaa kokeneita tarkastajia (asialliset hommat tehdään, mutta kiviä ei aleta asetella polkujen varteen), ja säännöistä poikkeamisesta saa huomautuksen, varoituksen ja pahimmillaan menettää auktorisoinnin, olisi yksi ratkaisu antaa byrokraattinen tarkastus tilintarkastustoimistoille ja asiakkaan tarvitsema palvelu hoidettaisiin konsultointina. Mutta tämä tuplatyö tulisi aivan liian kalliiksi pienyrityksille.

Aika entinen ei enää koskaan palaa? Itse asiassa uskon, että kyse on heiluriliikkeestä. Byrokratia tuhoaa itse itsensä ja palaamme takaisin siihen vanhaan hyvän ajan tilintarkastukseen, joka oli niin mielenkiintoista, mielekästä ja palkitsevaa, että itsekin jäin sille tielle lopuksi ikääni, vaikka tarkoitukseni oli vain saada minuun tullut atk-ammattilaisen leima poispyyhityksi. Kahden vuoden keikka on kestänyt jo 35 vuotta ja jatkuu...

Yrittäjä on teräsmies tai rautarouva, joka ei sairastu, eikä ainakaan kuole yllättäen. Hän ei siis voi joutua vakavaan auto-onnettomuuteenkaan, koska silloin yrittämiseen liittyviä velvoitteita ei kukaan ole hoitamassa. Näin yrittäjyys onkin paras henkivakuutus – ainakin viranomaisten mielestä. Ja koska näin on, yrittäjien eikä yrittäjäperheen perusturvaa tarvita. Jos jotain tukea on pakko maksaa, yrittäjä kuitenkin pärjää paljon pienemmillä rahoilla kuin muut ihmiset. Siksi yrittäjät joutuvat elämässään muita useammin umpikujaan, josta ei ole ulospääsytietä. Yrittäjien itsemurhat vähenevät lama-aikana, koska silloin on hyväksyttävämpää olla epäonnistunut.

Yrittäjät sairastavat työntekijöitään vähemmän. Tähän on kaksi syytä. Yrittäjä ei voi potea pienempiä vaivoja lainkaan, koska hänen työpanostaan on usein mahdoton korvata. Toisaalta työntekijät jäävät töistä monenlaisten pikkuvaivojen takia. Terveysjärjestelmä tukee tällaista arkielämän vaivaishoitoa kirjoittamalla sairauslomia melko mitättömistäkin vaivoista.

Yrittäjäksi alkava ei ajattele kuolemaa. Hän on terve kuin pukki, jota ei kolota ja johon pöpöt eivät iske. Yritysneuvonnassa ei ihmiselämään kuuluvia realiteetteja tuoda esille. Vuodet kuluvat. 50 vuotta täytettyään huomaa, ettei työtä jaksakaan tehdä yötä myöten. 65 vuotta täytettyään huomaa eläkemaksujen jääneen niin pieniksi, ettei eläkkeellä elä ja yrittämistä on jatkettava.

Todellisuudessa yrittäjät sairastavat arvattavasti yhtä paljon kuin keskimääräinen kansa, mutta yrittäjä ei voi pitää sairas­lomaa. Verottaja rankaisee lisämaksuilla viivästyneistä ilmoituksista ja maksuista siitä riippumatta, onko yrittäjä flunssassa tai koomassa teho-osastolla. Yrittäjää ei voi korvata tilapäisavulla, koska hänellä on kaikki langat käsissään.

Jos yrittäjä sairastaa, jäävät tulot tulematta, mutta maksut erääntyvät. Jos työntekijä sairastaa, hän voi ilmoittaa aamulla jäävänsä täydellä palkalla kotiin, on kyse krapulasta, flunssanpoikasesta tai vapaa-ajan riennoissa nyrjähtäneestä nilkasta. Yrittäjä joutuu etsimään tilalle apuvoimia, ja jos sellaisen jostain saa, joutuu maksamaan toisen palkan sosiaalikuluineen ja usein vielä varamiespalvelun kulut päälle. Tällaisia tuplapalkkoja ei voi huomioida hinnoittelussa, joten kaikki on poissa yrittäjän omasta tulosta. Yrittäjä ei siten voi jäädä sairastamaan, ellei sitten ole kyse niin vakavasta, ettei sängystä ylös nouse.

Vaikeimmassa asemassa ovat yritykset, joiden asiakaspalvelu edellyttää kahden henkilön olemista töissä: esimerkiksi myymälät, joiden aukioloaika on 10–12 tuntia. Sairaspäivillä pitäisi katteen tuplaantua, vaikka käytännössä se vähenee, koska tilapäisapu ei osaa tehtäviä riittävästi.

Yrittäjätulo on useimmiten vaatimaton. Kun rahaa ei ole, kaikesta on säästettävä. Liian usein säästökohteena on eläke- ja sosiaaliturva. Yrittäjäeläkkeen perustana oleva tulo määrätään pieneksi, koska nuorena yrittäjänä ensimmäiseksi ei ajatella eläke­turvaa. Nuoret uskovat eläkeketjukirjeen romahtaneen vuonna 2040, jolloin asia olisi ajankohtainen. Pahinta on se, että eläkeperusta on myös sairauspäivärahojen perusta. Jos sairastuu, yrittäjätulo menee nopeasti negatiiviseksi, koska menot eivät poistu, vaikka tulot jäävät saamatta, ja tilalle saa olemattoman­ päivärahan. Yrittäjän sairauspäivärahan maksuperuste tulee­ erottaa eläketulosta, jolloin nuoret voisivat ottaa korkeamman­ sairaus­vakuutuksen itselleen.

Yhteiskunta on tehnyt lukuisia yrityksiä velvoittavia säännöksiä työntekijän sairastumisen, työkyvyttömyyden ja kuoleman varalle. On tapaturmavakuutus, ryhmähenkivakuutus, sairaus- ja äitiyspäivärahat, irtisanomissuoja, työpaikkaterveydenhoito, työkyvyttömyyseläke ja moninaiset kuntoutusohjelmat. Palkka on maksettava myös sairausajalta. Yrittäjät ja jopa heidän perheenjäsenensä olivat pitkään kaiken tämän ulkopuolella. Yrittäjien kovaa asemaa on hieman helpotettu aivan viime vuosina. Esimerkiksi yritys voi maksaa yrittäjän perusterveydenhoidon menot (verohallinnon ohje 2006).

Mutta verottaja ei tunne armoa. Veronkorotukset ja jäämämaksut ovat yhtä suuria, vaikka viiveen syynä olisi vakava sairastuminen. Ensi vuonna verotilin myötä tulee lisärangaistuksena ilmoituksen myöhästymismaksu. Myös sairaus- tms. esteen takia virheellisinä lähetettyjen ilmoitusten oikaisusta aletaan periä rangaistusmaksua. Kun lippuja, lappuja ja maksuja on vuodessa pienellä yritykselläkin helposti yli sadan, voi sairastumisesta tulla iso lisälasku. Olen nähnyt kuinka väärän verotuksen valitusajat on menetetty yrittäjän ollessa tuonelan rajamailla sairaalassa. Eikä armoa tunneta. Vähintä, mitä lainsäädännössä tulisi korjata, olisi yrittäjän oikeus saada määräpäiviin sanktioton jatko lääkärintodistuksen perusteella.

Veronkorotukset ovat verovirkailijan subjektiivisia päätöksiä, joiden taustalla on verohallinnon yhtenäistämisohjeet. Siksi niihin saa muutoksia oikaisuvaatimuksilla. Joskus virkailijat heltyvät ja poistavat korotuksen, mutta yhä useammin ei, koska verotuskäytäntö on kiristynyt vuosi vuodelta. Käytäntö on epäyhtenäinen. Useimmat yrittäjät eivät osaa tehdä oikaisuvaatimusta, jolloin tarvitaan maksullista apua tilitoimistosta. Sairauden takia poistettu korotuskin siis maksaa yrittäjälle.

Lakimuutosta odotellessa on jokaisen yrittäjän järjestettävä varajärjestelmä työkyvyttömyyden varalle. Tilitoimisto on hyvä varajärjestely hallintoasioissa, mutta kaikkia ei voida velvoittaa tilitoimiston käyttöön. Entä pienten tilitoimistojen omat varajärjestelmät, koska vastuulla on kirjanpitäjän sairastumisen takia kymmenienkin yritysten määräaikojen noudattaminen. Pieni tilitoimisto ei selviydy, jos se joutuu maksamaan asiakkaidensa rangaistusmaksut.

Varautuminen kuolemaan tai vaikeaan sairauteen

Tilitoimistojen tulee käydä keskustelu jokaisen asiakkaansa kanssa yrittäjän sosiaaliturvasta ja varautumisesta kuolemaan. Keskustelua varten kannattaa tehdä peruspaketti, jonka avulla asian käsittely on helpompaa. Paketti sisältää mallit tarvittavista asiakirjoista. Yrityksen kirjanpito kertoo yrityksen toiminnasta, mutta yrittäjän omasta taloudesta ja se ei kerro juuri mitään. Juuri näistä kirjanpidon ulkopuolisista asioista kannattaa tehdä ohjeet. Kerran tehty perusselvitys tulee tarkistaa kahden vuoden välein ja jokaisen merkittävän elämänmuutoksen edellä. Esimerkiksi itse päivitän omat paperini vuosittain reppu­matkani edellä.

Paketin sisältö

1 Varautuminen
• työttömyysturva
• eläketurva
• sairastuminen
• pitempiaikaisen työkyvyttömyyden turva
• tapaturmavakuutus ml. vapaa-ajan vakuutus
• henkivakuutus
• yrityksen toiminnan keskeytysvakuutus
• yrittäjän sairauskulujen maksaminen yrityksestä
• sopimusten force majeure -ehdot
• selvitetään yrittäjän järjestöjäsenyyksien perusteella saama ryhmäturva.

2 Asioiden käytännön hoitaminen
• pankkiasiat (valtakirja, jolla tiedot saa pankista, kaikkien tilien saldot voitava hakea heti, lainojen maksusuunnitelmat, muut lainavaatimukset)
• veroasiat (kuukausi-ilmoitukset – tarkistettava myös, onko vanhat tehty ja lähetetty, maksupäivät, veroilmoituksen lisäaika, jota ei saa takautuvasti)
• vakuutukset ja korvausten hakeminen
• palkkatuki, palkkaennakot, ulosotot
• valtakirjat (allekirjoitetut, aihe ja päiväys avoin).

Verovelkatodistus on tilattava heti, jos tilanne on vakava. Se lähetetään vain yrityksen osoitteeseen ja postitse. Yrityksen kannattaa ilmoittaa verottajalle kaikkien veroasioiden hoitamista varten tilitoimiston osoite. Tämä käytäntö varmistaa veroasioiden hoidon myös normaaliaikoina. Verotili ei tule juurikaan auttamaan sairaus- ja kuolemantapauksissa asioi­den hoitoa, koska tililtä ei näy perinnässä olevia maksuja, eikä oikaisuvaatimuksia, eikä kaikkia verolajejakaan.

3 Ohjeet kuoleman ja vakavan työkyvyttömyyden varalle
• testamentti
• hoitotestamentti (hoitotahto)
• ohjeet yrityksen alasajosta tai yrityksen jatkamisesta
• ohjeet perukirjaa varten
• ohjeet yrittäjän asioiden hoitamisesta.

Yrittäjän tapaturmavakuutus on luonnollinen osa perusturvaa. Vakuutuksen tulee kattaa myös vapaa-ajan tapaturmat. Liian harvoin tullaan ajatelleeksi, että pitkäaikainen työkyvyttömyys tai kuolema on monilla aloilla työtapaturmaa suurempi riski. Yrittäjäperheen lapsen vakava sairastuminen voi johtaa siihen, että yritys joudutaan ajamaan säästöliekille. Nuoret saavat vielä kohtuullisia henki- ja työkyvyttömyysvakuutuksia, mutta viisikymppisenä yrittämisen alkava saa vakuutuksen vain suurella rahalla, jos ollenkaan. Nuorelle yrittäjälle vapaaehtoinen työkyvyttömyys- ja sairaus­vakuutus voi olla edullisempi kuin turvan maksaminen yrittäjäeläkemaksulla.

Verottaja suhtautuu tähänkin asiaan käsittämättömällä tavalla. Minulla on juuri meneillään verotarkastus asiakkaalla, jossa yrittäjien työntekijöitä parempaa sairausvakuutusturvaa esitetään verotettavaksi peiteltynä osingonjakona. Olen sanaton. Mistä ihmeestä näitä neronleimauksia oikein syntyy?

Yrittäjän sairastuminen voi johtaa moniin ongelmiin. Palkat, vuokrat ja korot on maksettava, vaikka rahan tulo tyrehtyisikin. Joskus tähän ongelmaan on ratkaisu keskeytysvakuutus, joka korvaa vahinkoajalta menetetyn katteen (pienessä yrityksessä liikevaihdon), muuttuvat palkat ja vahingon rajoittamisesta aiheutuneet kulut. Vakuutuskorvausta kiireellisempi tulolähde ovat keskeneräiset laskutukset, joista yrittäjän lisäksi ei välttämättä tiedä kukaan muu. Jonkinlainen aina ajan tasalla oleva laskutusaihio tai päiväkirja kuuluu jokaisen yrittäjän perusturvaan.

Lainsäädäntö inhimilliseksi myös yrittäjille

Yritystoimintaa säätelevät lait lähtevät siitä, että yrittäjä on aina terveenä hoitamassa ainakin vero- ja eläkeasiat, vaikkei muuhun pystyisikään. Tätä elämälle vierasta teräsmiesnäkemystä on vuosi vuodelta kiristetty. Yhtiömuodossa toimivaa yritystä pidetään itsenäisenä oikeushenkilönä, jonka katsotaan toimivan normaalisti, vaikka yrityksen omistaja olisi siirtynyt ajasta iäisyyteen.

Pahimmassa tapauksessa yrittäjä on sairaalassa koomassa ja verottaja lähtee laittamaan yritystä konkurssiin maksamattomien ennakkoverojen takia. Jos yrittäjä selviää sairaalareissustaan, hän voi huomata, että verotus on tehty ja valitusaika mennyt umpeen. Verottaja on tyly. Hoidin kerran tapausta, jossa yrittäjä oli veroliput saatuaan joutunut kuukausiksi sairaalaan. Arvonlisäverotuksen valitusaika meni umpeen. Jälki­käteen todettiin, että verotus kokonaisuudessaan oli tehty väärin, mutta sitä ei korjattu, koska arvonlisäverotusta ei enää voitu korjata. Inhimillisyyttä yrittäjiä kohtaan ei juurikaan tunneta, vaikka sitä halutaan jakaa yltäkyllin kaikille muille, maailman miljardeja vähäosaisia myöten.

Yhteiskunnan tulee hyväksyä, että myös yrittäjä on inhimillinen ihminen, joka sairastuu, ajautuu ahdistukseen, tekee virheitä ja unohtaa asioita. Yrittäjäksi on rinnastettava yhteisö, jossa yhdellä henkilöllä on omistuksen enemmistö. Lainsäädäntöä on kehitetty suuntaan, jossa kaikenmaailman huijareilla, luikureilla, rikollisilla ja jopa ulkomaisilla kansanmurhaajilla on inhimilliset oikeudet, joita yhteiskunnan keräämillä verovaroilla tuetaan. Viranomaiset itse voivat tehdä virheitä joutumatta niistä henkilökohtaiseen vastuuseen. Yrittäjille tällaisia ihmisoikeuksia ei anneta. Päinvastoin. Kun isot yritykset eivät maksa laskujaan ajoissa tai yrittäjä sairastuu eikä pysty maksamaan veroja ja maksuja ajallaan, tulee yhteiskunta ja moukaroi veronkorotuksilla ja muilla koronkiskonnan luontoisilla rangaistusmaksuilla niin, ettei siitä tokene kuin sitkein. Tämä kurittaminen on lopetettava ja seuraamukset inhimillistettävä.

Yrittäjän eläketurvasta ja kuolemaan varautumisesta kolumnin jatko-osassa.

Kirjaudu sisään
LukijapalvelutMediakorttiYhteystiedotPalaute