25. toukokuuta 2015

Pientyönantaja mahdottoman edessä



Julkaistu 16.10.2008

Torikauppiaan kesä alkaa toiveikkaasti. Odotetaan kauniita kesäpäiviä, jolloin kauppa käy hyvin. On tuoreita vihanneksia ja hedelmiä. On turisteja, kesäasukkaita ja omaakin väkeä asiakkaina. Jotkut pärjäävät perheen voimin, jotkut palkkaavat kesätyöntekijöitä.

Tuleekin kolea kesä. Sateita. Tuloja ei juurikaan tule. Myytävät tuotteet on maksettava. Usein käteisellä. Jos on palkannut kesätyöntekijän määräaikaiseksi, ei häntä voi irtisanoa. Jos on palkannut tuntityöläiseksi, ja jättää myyjän sadepäivänä kotiin sadetta pitämään, on vastassa ammattiyhdistysliike, joka vaatii sadepäiviltä täyden palkan. Vaan mistäs maksat. Tyhjästä on paha nyhjästä. Pientyönantaja ei ole mikään riistokapitalisti, jolta pitää saada kaikki mahdollinen, vaan usein tilapäistä työntekijäänsäkin huonommassa asemassa oleva.

Työntekijä on saattanut bilettää koko yön ja jää ”sairaana” kotiin. Lääkärit kirjoittavat sairauslomaa yllättävän herkästi huonojen elämäntapapoissaolojen vuoksi. Yrittäjän on pärjättävä yksin ja tultava sairaanakin töihin. Yrittäjä joutuu palkkaamaan sijaisen ja maksamaan kahdet palkat. Työnantajan riskit eivät jää palkanmaksuun. Jotkut työntekijät elävät kuin siat vatukossa. Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydillä. Ravintolakeit-tiöissä rikotaan astioita merkittävästi enemmän, jos yrittäjä ei ole paikalla. Sairauspoissaolon voi ilmoittaa helpommin työvuorovastaavalle kuin yrittäjälle. Maanantaisin sairastellaan enemmän kuin työviikon muina päivinä. Jokainen tietää miksi.

Elämä ei ole reilua. Työntekijällä on turvana sosiaalinen verkko työttömyys- ja sairauspäivärahoineen ja sossun luukkuineen. Yrittäjällä ja hänen perheellään ei ole mitään.

Maksut ja työehdot on tehty suurten yritysten ja valtion ehdoilla. Ammattijärjestöt ovat saaneet omat isojen työpaikkojen puumerkkinsä papereihin. Pienyrityksiä ei niissä pöydissä ole kuunneltu eikä kuultu.

Pientyönantajan tulee
- maksaa nettopalkka vähintään kerran kuukaudessa
- pidättää palkasta ennakonpidätys, työttömyys- ja työntekijän eläkevakuutusmaksut ja ay-jäsenmaksu
- maksaa palkka ajalta, jona ei tehdä töitä (kesälomalla jopa 1,5 kertaisena, pekkaspäivät, sairauspäivät, luppoaika, vappu, itsenäisyyspäivä, joulu ja juhannus, uudenvuodenpäivä ja monet muut vapaapäivät)
- maksaa sosiaaliturvamaksu ja ennakonpidätykset valtiolle 10. päivänä
- maksaa eläkemaksut ennakkoon tai 20. päivänä vakuutusyhtiölle
- maksaa tapaturma-, työttömyysvakuutus- ja ryhmähenkivakuutusmaksut ennakkoon
- maksaa työterveydenhuollon kustannukset.

Ja pisteenä iin päälle, kaikista palkkamenoista pitää maksaa arvonlisäveroa 22 prosenttia. Kuvittelemme, että arvonlisäveron maksaa kuluttaja. Näinhän ei ole, vaan sen maksaa yritys. Arvonlisävero maksetaan palkoista ja niiden sosiaalimaksuista, henkilö­auton kuluista, rahoituskuluista ja yrittäjätulosta. Jos näitä ei ole, yritys ei maksa arvonlisäveroa lainkaan. Mutta ei ole sellaista yritystäkään monta päivää.

Oikeudenmukaisuutta ja rationaalisuutta

Kuluttaja ei ole rationaalinen. Hän ei lisännyt parturissa käyntejään, kun parturien arvonlisävero alennettiin. Hän ei maksa arvonlisäverolla lisättyä pientyönantajan myymää palvelua, jos hän kokee sen kalliiksi. Sen sijaan hän lähtee verottomalle lomalennolle Thaimaahan tai ostaa joka vuosi uuden, robottien avulla valmistetun kännykän, jossa työpalkkojen aiheuttamaa arvonlisäveroa on euron verran. Siksi moni pientyönantaja joutuu alentamaan hintojaan saadakseen verolla lisätyn hyödykkeensä myydyksi. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että yrittäjä tinkii omasta tulostaan.

Monet pientyönantajan maksuista ovat käsittämättömiä. Esimerkiksi jos perustat pienen teollisuusyrityksen, ovat laitekustannukset helposti niin suuret, että poistojen takia joudutaan sosiaaliturvamaksu maksamaan kaksinkertaisena. Lain tarkoituksena on varmaan ollut rangaista työntekijän korvaamisesta roboteilla, mutta kyllä siitä kärsii nimenomaan pienet työnantajat. Suuryritykset pystyvät maksunsa keplottelemaan alimpaan maksuluokkaan.

Torikauppias saa tulonsa heti käteisenä. Jos siis ylipäätään saa tuloja. Sen sijaan moni muu pienyritys saa odottaa tuloja viikkoja, jopa kuukausia, pahimmillaan vuosia. Esimerkiksi teimme teamissa virtuaalista tilitoimistoa kaksi vuotta, ennen kuin ensimmäiset maksavat asiakkaat tulivat käyttäjiksi. Suuryritykset ovat globalisaatiosta oppineet pitämään pienyrityksiä luottopankkinaan. Maksuajat ovat isoilla, rikkailla pörssiyhtiöillä kuukausien mittaisia. Kahdesta luvatusta kuukaudesta tulee helposti neljä. Viivästyskorkoja ei makseta. Näin pienyritys joutuu maksamaan monen kuukauden palkat ja jopa myynnin arvonlisäveron, ennen kuin se itse saa tuloja myynneistään. Monikansallinen pörssiyhtiö voi olla maksuissaan törkeä, mutta yhteiskunnan törkeyden sijaan voisi peräänkuuluttaa oikeudenmukaisuutta ja moraalia. Maksuehtoja on kiristetty koko ajan, ja verotilin myötä valtio vaatii maksunsa entistäkin aiemmin.

Tumpula ongelmana

Naisten ja miesten tasa-arvo on Suomessa toteutunut liiankin hyvin päätellen siitä, mikä vimma päättäjillämme on heikentää naisten asemaa maahanmuuton kautta. Vuosikymmeniä on keskusteltu samapalkkaisuudesta tietoisesti unohtaen, että se on samasta työstä jo toteutunut. Tänään ongelma ei olekaan miesten ja naisten palkkaerot, vaan hyvien työtekijöiden ja tumpuloiden samapalkkaisuus. Isämme ja isoisämme taistelivat työntekijöiden oikeuksista, mutta he eivät tarkoittaneet sitä, että pienyrittäjän pitää omasta selkänahastaan maksaa vähemmän tunnollisten palkat ja vielä työnantajamaksuin korotettuina ennenaikaisesti.

Pienyritys ottaa monenlaisia riskejä palkatessaan uuden työntekijän. Jokainen osaa näytellä neljä kuukautta, jotta saa vakinaistettua työsuhteen. Sen jälkeen liian usein innostus romahtaa ja alkaa lusmuilu, lorvailu ja löhöäminen. Tuollaisesta onnettomasta työntekijästä ei pääse millään eroon. Jos firmalla menee huonosti, voi sanoa irti jollain tuotannollisella tai taloudellisella syyllä. Mutta yhdeksään kuukauteen ei saa palkata uutta tilalle. Lainsäätäjä ajattelee, että menköön pienyritys nurin, kunhan tumpula saa ansaitsemattoman palkkansa.

Työntekijäongelmasta ei paljoa puhuta julkisuudessa. Isossa yrityksessä se ei olekaan ongelma vaan mittatappio. Tuhannen työntekijän joukossa voi hyvinkin olla muutama kymmen vajaasti töitä tekevä, mutta pienyrityksessä yksikin sellainen voi kaataa koko yrityksen. Näitä mittatappioita ei suuryrityksessä ja julkishallinnossa ole niinkään tehtaan linjoilla vaan keskijohdossa ja asiantuntijatehtävissä. Isot yritykset pääsevät heistä eroon erilaisilla työtehtäväjärjestelyillä, ulkoistamisilla ja työvoiman vuokrauksilla.

Työntekijän kulut 60 000 vuodessa

Stora Enson Amerikan seikkailu maksoi vuosikymmenessä kerätyt voitot. Pienyrityksessä epäonnistunut yhden työntekijän palkkaus voi maksaa yhtä lailla monen vuoden tulokset. Erona on se, että iso pörssiyhtiö ei tappioihin kaadu, mutta pienyritys on tukalassa tilanteessa jo ensimmäisenä vuotena. Pörssiyhtiön johto saa silti optionsa ja bonuksensa, mutta pienyrityksen omistaja jää kokonaan ilman palkkaa ja saa vielä vuosien velat niskansa suuremmasta työmäärästään.

Työntekijälle pitää maksaa minimipalkka, ja jopa nelinkertainen palkka viikonlopputöistä. On maksettava sairasloma-ajan palkkaa ja saunalisää. Kesälomalla ollessa palkka on 1,5-kertainen, vaikka työntekijä ei tee mitään palkkansa eteen. On järjestettävä työterveydenhuolto. On yhteistyöneuvottelupakko. Tarvitaan työtilat, tietokoneet ja systeemit, kännykät ja omien puhelujen maksamiset, ilmaiset työkahvit ja jäätelöt, lounas- ja kulttuurisetelit, koulutukset. Naisille ja miehille omat vessat, vaikka työntekijöitä olisi vain kaksi. Huippuosaajat vaativat työsuhdeautot reilun kaupan bensoineen, kotitietokoneet. Joillekin kelpaa työsuhdepolkupyörät kunhan ovat 24-vaihteiset. Jopa sairaiden lasten päivähoito on tullut työnantajan maksettavaksi.

On organisoitava palkkakirjanpito, kuukausi- ja vuosi-ilmoitukset, sairaus- ja eläkevakuutusjärjestelyt, työaikakirjanpito, ay-jäsenmaksujen perintä ja tilitys, sijaisjärjestelyt, kesä- ja talvilomat, pidettävä työaikakirjanpito, työsuojelu, työtodistukset, perehdyttäminen, koulutus...

Jos työntekijän kuukausipalkka on 2 500 euroa, on työnantajan ansaittava myyntikatetta kaksinkertainen määrä sosiaalikulujen ja työpaikan kulujen maksamiseksi. Työntekijän vuosikulut ovat 60 000 euroa, vaikka kyse ei olisikaan huippuosaajasta. Jos myyntikate on 30 prosenttia, on liikevaihtoa saatava 200 000 euroa lisää, jotta palkkaaminen toisi edes nollatuloksen. Liikevaihdosta on maksettava 44 000 euroa arvonlisäveroa. Jos työntekijän työajasta puolet on tehokasta, tulee jokaisesta tehdystä tunnista ansaita 244 euron myyntitulo. Tämä on epärealistista etenkin ensimmäisten vuoden kahden aikana, minkä vuoksi ensimmäiseksi yrittäjä jää ilman palkkaansa. Sen jälkeen mennä kituutellaan eteenpäin.

Laskut pitää maksaa ja rahojen ollessa niukkoja ensimmäisenä ulosottajana on valtio, joka vaatii osittain turhasta työstä maksetun palkan ennakonpidätyksiä ja sosiaalikuluja isojen korkojen ja rangaistusmaksujen keralla, minkä jälkeen yritys on entistä suuremmissa maksuvaikeuksissa. Yhteiskunta luo pienyrityksille uusia velvoitteita salakavalasti. Byrokratia, verot ja maksut, rangaistusmaksut jo tunnetaan. Mutta myös rikollisten hyysääminen lisää pienyritysten taakkaa. Kun lainsäädännöllä mahdollistetaan täysin vapaat myymälävarkaudet, joutuu pienkauppa palkkaamaan henkilökuntaa rikollisuuden ehkäisemiseksi, vaikka tarvittaisiin asiakaspalvelijoita.

Tee siinä sitten kasvuyrityksiä. Toisille se on helpompaa kuin toisille. Suomessa on tuhansia virkamiehiä, joilla on valtaa päättää siitä, mikä yritys saa tukirahaa ja mikä ei. He toteuttavat raamatun sanaa, jossa toisilta otetaan tuhkatkin pesästä, jotta toisille voidaan antaa yltäkylläisesti. 27 000 yritystä, joukossa suuria kansainvälisiä pörssiyhtiöitä, saa 400 miljoonaa euroa apurahaa, joka otetaan muita 200 000 yritystä rokottamalla. Totta kai näiden tukirahojen avulla palkanmaksukin on helpompaa.

Poliitikkojen ohella ammattiyhdistysliike on ymmällään globalisaation edessä. Kun isoissa firmoissa ei enää voi tehdä mitään, näytetään pienille yrityksille, missä kaappi seisoo. Kun pienessä yrityksessä konkurssin välttämiseksi joudutaan vähentämään henkilökuntaa, tulee paikalle ay-juristi, joka etsii muotovirheitä toimenpiteistä. On liian paljon maailman lopun meininkiä. Menkööt kaikki, mutta me olemme yksittäisen, jopa laiskan ja juopon työntekijän turvana. Näin saamme uusia jäseniä.

Pienissä yrityksissä tämä voi olla kohtalon kysymys, isot yritykset kyllä löytävät porsaanreiän tilanteen kiertämiseksi.

Mitä pitäisi tehdä?

Työmoraali kunniaan. Jokaisen on ansaittava oma palkkansa. Nanokorporaatiot. Kassavirtaverotus. Myynnin arvonlisävero määräytyy maksupäivän mukaan. Pienyrittäjän henkilökohtaista vastuuta veroista ja maksuista vähennettävä samalle tasolle kuin suuryrityksen johdollakin on (eli merkittävästi pienemmäksi). Äitiysloman kustannukset maksetaan kaikkien yritysten maksuina yhteisvastuullisesti. Hätätilanteisiin palkkojen osamaksut. Pienyritykselle yksinkertaisemmat mahdollisuudet lomautuksiin ja irtisanomisiin.

Tehokkaimpia pienyrityksen työllistämisen mahdollistamia uudistuksia olisi palkkojen sosiaalikuluista vähennettävä osa maksettavasta arvolisäverosta. Ennakonpidätyksille, työnantajamaksuille ja eläkemaksuille 30–90 päivää nykyistä pitempi maksuaika. Johtaisiko tämä talousrikollisuuteen ja maksujen saamatta jäämiseen? Ei nykyistä enemmän, sillä ne jotka selviävät, maksavat maksunsa joka tapauksessa. Ne, jotka eivät pärjää, jättävät maksunsa nykyisinkin maksamatta. Jonkin verran tapahtuisi konkurssien myöhentämisiä, mutta saavathan omat ja alihankkijoiden palkansaajat kuitenkin koko lisäajan palkkansa ollen pois yhteiskunnan kassaluukuilta.

Työn orjat sorron yöstä nouskaa



Julkaistu 26.8.2008

1 kommentti |

Tulin vuonna 1970 Helsinkiin Hankkijan atk-osastolle. Työaikamme oli kiinteä 8-16. Työpaikalle tultuaan reikänauhan lävistysosastomme kauniit nuoret neidot meikkasivat itsensä ja jo kello 15.55 oli kellokorttilaitteen edessä takit päällä odottamassa pitkä jono, jotta varmasti oltiin minuutilleen oikeaan aikaan lyömässä korttiin leima. Siinä välissä tehtiin töitä ahkerasti. Jos halusi turhan sanan vaihtaa neitojen kanssa, reikänauhalävistimet kuitenkin rätisivät koko ajan. Hankkija meni konkurssiin, mutta ei konttorityttöjen meikkailun takia, vaan vuorineuvoksen laajentumiskiiman takia, kun hän osti ylihintaan osuuskuntaan ison rakennusliikkeen. Sama virhe oli vielä isossa roolissa kun kansallispankkimme tuhoutui.

Tämän päivän vuorineuvokset näyttävät mallia työelämään tuleville nuorille nostamalla kymmenien miljoonien optiotuloja, vaikka jokainen ymmärtää ettei kenenkään palkkatyö voi olla niin arvokasta. Liian usein miljoonien tuloja seuraavat yritysten savuavat rauniot.

Tämän päivän työ alkaa olla yhtä kuvitteellista kuin johdon optioiden perustelut. Työ ja vapaa-ajanvietto sekoittuvat. Se, että joku soittaa ilmakitaraa, on kornia. Se, että joku tekee ilmakitaran soittoa tukevan tietokoneohjelman on kornimpaa. Mutta täysin käsittämätöntä on antaa julkinen innovaatiopalkinto tällaiselle ohjelmalle.

Viidakon meininkiä

SEFE ja YTN ovat tänä vuonna tutkineet tilintarkastus- ja liikkeenjohdon konsultointialan työntekijöiden työoloja. Tutkimus on painottunut Big 4 tilintarkastustoimistoon ja isoon tilintarkastusketjusta irtaantuneeseen konsulttitoimistoon. Tutkimustulosten mukaan yli puolella on niska-, hartia- ja selkäkipuja ja 80 prosentilla on liikuntaseteli. Seteleitä ei kai sitten käytetä tarpeeksi. Niistä on tullut itsestään selvyys, jolle ei anneta juurikaan arvoa. Nyt pitää saada rock-konsertteja, kalliokiipeilyä ja koskenlaskua firman piikkiin. Mitä sen jälkeen?

Joka kolmas on kuulemma tilintarkastustoimistoissa ärtynyt. Minä ärryn näistä tutkimuksista, jotka ovat vakavasti otettuja, mutta sen kummempaan miettimiseen perustuvia lottokuponkien täyttöjä. Tilintarkastusalalla on kuulemma viidakon meininki. Työmäärä on liian suuri, matka-aikoja ja ylitöitä ei riittävästi korvata. Osin meininki selittyy sillä, että tutkijan excel-kaavoissa on virhe.

Keskimääräinen työaika on aivan hirmuista. 10 prosenttia tunnustaa tekevänsä todellisuudessa alle normin (37,5 t) työtä. 18 prosenttia työskentelee yli 45 tuntia viikossa. Jos olet minkä tahansa alan yrittäjä, 45 tuntia ei riitä laisinkaan. Puolet tekee kuulemma viikoittain vähintään kaksi tuntia työaikakirjanpidon ulkopuolista työtä. Hyvä, yrittäjällä tätä on 100 prosenttia, 60-70 tuntia jopa ilman lomia.

Ollaan ihan rehellisiä itsellemme. On liian paljon työntekijöitä, joiden hyödyllinen työaika jää alle puoleen siitä, mistä maksetaan palkkaa. On kesä- ja talvilomat, pekkaspäivät, vaput, sairaus- ja krapulalomat. Kun mennään siistiin sisätyöhön, on siellä aivan liian usein nettipokerin peluuta, omien asioiden hoitoa, juoruilua, jalkapallon ja jääkiekon jälkipelejä, ylipitkiä kahvi- ja lounastunteja. Kesällä pitää päästä jo iltapäivällä terassille ja jotkut ehtivät päiväkahville työtoverinsa kanssa. Kesäperjantaisin helsinkiläisten työsuhdeautoruuhkat ovat Lahdessa jo puolelta päivin. Monen yrityksen iltapäivästä iso osa kuluu iltalehtien 10 kysymystä -vastausten parissa. Joka päivä pitää löytää työpaikan paras tietäjä. Koko ajan pitää kannustaa ja motivoida työntekijöitä.

On pidettävä mölkyn heittopäiviä, kehittämiskeskusteluja ja käytävä hirvimetsällä, kursseja on oltava joka lähtöön. On ostettava aamukahville kesän ensi mansikat. Nosturikuljettajien motivointia lisätään asentamalla playstationit uimarannoilla käytettäviin nostureihin. Elämän pitää olla yhtä leikkiä.

Julkisissa viroissa on tuhansia työntekijöitä, jotka käytännössä eivät tee mitään. Sekin on parempi kuin ne työntekijät, joiden puuhastelusta on vain haittaa meille kaikille. Tiedän ammattikorkeakoulujen opettajia, jotka saavat täyden palkan vailla mitään opetusvelvollisuutta. Hyviä esimerkkejä nuorille työelämästä. Tyhjäntoimittajia riittää kaikille työpaikoille. Esimerkiksi mielikuva ylityöllistetyistä sairaalatyöntekijöistä on vahva. Kuitenkin sielläkin on paljon samaa palkkaa saavia, joiden työpanoksen puutteita toiset, vastuuntuntoisemmat joutuvat paikkaamaan.

Kansliapäällikkö ja kirjanpitolautakunnan puheenjohtaja Bror Wahlroos sanoi aikoinaan, että julkisen hallinnon työntekijöistä pitäisi kolmannekselle antaa potkut, kolmannes laittaa tarkkailuun ja kolmannekselle antaa palkankorotus. Eli tosiasiassa maailma ei muutu niin nopeasti, lorvimisen mahdollisuudet ovat kuitenkin internetin myötä lisääntyneet. Päivän lehteä ei voi nopeasti piilottaa pöytälaatikkoon, mutta tietokoneissa ikkunan voi vaihtaa silmän räpäyksessä.

Totuuden nimissä on tunnustettava, että monet työntekijät ovat kohtuuttomien paineiden kohteena. Jotkut matkustavat ympäri maailmaa työnsä takia ja tekevät epäinhimillisiä työsuorituksia. Monella työpaikalla valot palavat yömyöhään ja syttyvät aamuvarhain. Monen perhe-elämä on työn takia vähäistä. Nämä ylityöllistetyt eivät ehdi vastailemaan kyselyihin eivätkä he ehdi valittamaan.

Työelämä on jakautunut kummallisella tavalla. Ylityöllistettyjen vastapainona ovat työttömät ja vaatimattomasti työssä ponnistelevat. Sitten ovat puuhastelijat, jotka varmaan itsekään eivät tiedä, miksi ja mitä tekevät. Yhä enemmän yhteiskunnassa on valvojia, jotka pitävät vapaamatkustajien puolta ja kurittavat työssä ahkeroitsivia yrityshenkisiä entistä enemmän.

Ekonomilehdessä ja netissä julkaistu tilintarkastajatutkimus liioittelee työpaikkojen ongelmia. Yksi matkayö kuukaudessa vain virkistää perhe-elämää. Enemmän pitää huolestua siitä, että vuodesta toiseen ollaan joka päivä saman työpöydän äärellä. Ekonomimme kauhistelevat sitä, että matkustaminen vie kuukaudessa kymmenen tuntia työajan ulkopuolella. Samaan aikaan kymmenet tuhannet suomalaiset istuvat päivittäin työmatkaliikenteessä viisi – kuusi tuntia. Varmaan siitäkin pitää kohta maksaa palkkaa. Vielä hullumpaa tämä on siksi, että voisimme koko työelämän ja vuosikymmeniä kestäneen ahkeroinnin jälkeen saada maksetuksi asuntomme. Alan yhä enemmän ymmärtää luolamiehiä, jotka hakivat perheelleen asunnon luonnon suomista kallionkoloista.

Kun työelämä kohtelee huonosti, lupaa SEFE ja YTN "antaa kaiken mahdollisen avun" näille orjuutetuille. Mutta mitä maailmasta tulee, jos korkeakoulutuksen saaneet ekonomit ovat niin avuttomia, että kun selkää särkee ja vatsassa polttaa, pitää SEFEn tulla auttamaan. Ehkä olisi parempi mennä äidin helmaan itkemään.

Tilintarkastuslehti 3/2008 kuvaa hyvin tilintarkastusalan todellista viidakon meininkiä. Lehden toimituksellisista 57 sivusta IFRS vie 7 sivua, tilintarkastuksen valvonta, laadunvarmistus ja standardointi 43 sivua ja menneiden hyvien aikojen muistelu 7 sivua. SEFEn tutkimus ei ole lainkaan kiinnostunut siitä, onko työ mielekästä vai tylsää kopiointia ja turhanaikaista prikkaamista. Miten alan tilintarkastuksen järjettömäksi mennyt byrokratia vaikuttaa selkäsärkyihin? Vai pitääkö aidosti olla kauhuissaan, jos joka ikistä pikkusormen liikahdusta ei korvata ylityöpalkalla ja osingoilla.

Intohimo työhön haihtunut

Asiakkaani metalliteollisuusyritys yritti palkata keväällä ammattikoulusta osaavia nuoria töihin ja kasvamaan hyviksi metallimiehiksi. Kaksi halukasta koulusta tulikin keskustelemaan. Palkan tietenkin pitäisi olla heti hyvä. Voitaisiinko työt aloittaa vasta klo 9 ja kesällä varmaan päästään kotiin jo klo 15. Heti ensimmäisenä kesänä pitäisi saada heinäkuu palkallista lomaa ja syksyllä pitäisi päästä kolmeksi viikoksi katsomaan vähän muailmaa. Yritys tarvitsi välttämättä työvoimaa, joten ehtoihin pitkin hampain suostuttiin. Ja vastaus oli, ei kyllä me vielä tänä vuonna etsimme itseämme, eikä siihen sovi työnteko. 1970-luvulla moista nirsoilua ei olisi kuunneltu hetkeäkään. Postimerkki takapuoleen ja matka niin pitkälle kuin pippuri kasvaa.

Tehtaassa näin. Toimistoissa kun päivät on pelattu nettipelejä, ja asiakkaan työt pitäisi hoitaa, tulee heti meteli, jos työaikaa pitää joustaa klo 16 yli. Vähintään ylityökorvaus pitää saada. Nuoret työelämään tulevat ovat kärsimättömiä. He haluavat kaiken heti. Tästä aiheutuu hirmuinen kassavirtaongelma. Pitää palkita nopeasti. Verottaja seuraa palkitsemista kuin hai laivaa. Mutta yritysjohdon ruhtinaallisesti palkitsevat yritykset maksavat laskunsa yhä hitaammin, jolloin muodostuu mahdoton kassavirtayhtälö. Tätä ei voi ymmärtää, jos on vauvaiästä saanut tavarapalkinnon jokaisesta rääkäisystä.

Mikä on vienyt intohimon työstä? Kvartaalitalouden epäoikeudenmukainen työmoraali, hiipuva usko vaikutusmahdollisuuksista oman työnsä tulevaisuuteen, vanhempien pelottava esimerkki työuupumisesta vai liian helppo elämä? Estävätkö vanhentuneet rakenteet ahkeroinnin vai onko vain työmotivaatio hukassa?

Työolot Suomessa ovat jo niin hyvät, että tarvittaisiin uusi kriisi, jotta ihmiset saataisiin takaisin töiden tekijöiksi. Suomen tulevaisuuden ongelma ei ole huutava työvoimapula, vaan aivan liian suuri joukko ihmisiä, jotka eivät osaa eivätkä halua tehdä omaa osuuttaan yhteiskunnassa. Päättäjiemme mielestä näitä vapaamatkustajia ei ole vielä tarpeeksi, vaan heitä pitää rahdata Suomeen työperäisiksi maahanmuuttajiksi naamioituneina. Suurille työnantajille tämä sopii, koska siten pidetään palkkoja alhaisina ja kustannukset maksavat muut.

Ratkaisu: nanokorporaatiot

Nykytilanteeseen on monia syitä. Työelämään nyt tulevat nuoret ovat eläneet lapsuuden, jossa isä ja äiti loivat uraa ja tekivät pitkiä päiviä. Lapsille annettiin liian vähän aikaa, ja sitä kompensoitiin kaikella krääsällä ja tavaralla. Omassa lapsuudessani olivat isät ja äidit myös työn orjuuttamia, mutta he kuitenkin olivat läsnä tai ainakin lähistöllä. Varmaan lapsemme ovat miettineet, etteivät he ainakaan pilaa omien lastensa elämää uhrautumalla liikaa työhön.

Tunnustan avoimesti. Olen saanut jonkinasteisen gurun aseman suomalaisessa taloushallintomaailmassa. Se vaati lahjakkuutta ja suurta intohimoa asiaan, mutta etenkin se vaati aikaa. Tein 30 vuoden ajan kahden ihmisen työajan ja varmaankin kolmen ihmisen työt. Opiskelinkin työn ohella. Näin jälkikäteen ajattelen, että tuo kaikki oli oman elämäni suurta virhettä. Ehkä afrikkalainen elämänmeno, jossa ei ole huolta huomisesta, onkin oikea.

Ei tästä työelämästä pitkän päälle mitään tule. Toiset ovat tekevinään työtä ja toiset maksavinaan palkkaa. Tunnolliset työntekijät ja yrittäjät uupuvat kohtuuttoman työntaakan alle.

Ainoa kestävä ratkaisu ovat nanokorporaatiot, joita ei rutisteta kuoliaaksi suuryritysten ahneuden eikä valtion moninkertaisen, byrokraattisen verotuksen rattaissa. Tehdään kaikista palkansaajista, työttömistä ja pienyrittäjistä nanokorporaatiota. Siinä yrittäjät maksavat toisille yrittäjille vain tehdyn työn lopputuloksista. Yrittäjä voi itse valita työnsä määrän. Kenenkään ei ole pakko tehdä liikaa töitä, mutta kenenkään ei myöskään tarvitse maksaa joutenolosta. Mitä tehokkaampi olet, sitä vähemmällä työajalla ansaitset elantosi. Kannustetaan heitä vielä uudenlaisilla yhteiskunnan verkostoedellytyksilla. Yhteiskunnan vapaamatkustajat ovat sitten asia erikseen.

On nykytyöelämässä yksi iso voimavara vielä reservissä. Kun tosipaikka tulee (ja se voi olla edessä jo lapsillamme), voidaan oikeita työperäisiä resursseja saada sadoin tuhansin kun aletaan tekemään oikeita töitä, jätetään turhanaikaisuudet pois ja turhat krääsät valmistamatta. Itse asiassa me kaikki voimme sen jälkeen paremmin. Myös luonto.

"If I were a Rich Man"
(musikaalista Viulunsoittaja katolla 1964)


Julkaistu 20.5.2008

Kolumnin aihe syntyi, kun näin tilitoimistossa asianajotoimiston laskun, jossa pienen osakeyhtiön perustamisesta oli laskutettu 4 000 euroa (+ alv).
1950-luvun sodanjälkeisessä köyhyydessä näin silloin tällöin unia, joissa löysin kolikkolähteen, josta ammensin yhä lisää ja lisää kolikoita. Jokaisella meistä lienee ainakin jossain elämänvaiheessa unelma olla äärettömän rikas. Omat unelmani haihtuivat, kun lähdin kauppakouluun vuonna 1964. Oppirahat tulivat maksuun heti tilitoimistoon mennessäni. Palkka oli pienempi kuin opiskeluaikojen tienestit pyykkärinä pesulassa. Helsinkiin lähdin saatuani tietää, että lähettimme ansaitsi enemmän kuin pankin omistaman tilitoimiston pääkirjanpitäjänä sain palkkaa. Mikä on muuttunut 40 vuodessa?

Mikä on rikkauden ja hyvätuloisuuden mittari? Ihmiset, jotka saavat sata miljoonaa euroa, haluavat lisää. He eivät ole riittävän rikkaita ainakaan omasta mielestään. Jos kaikki olisivat rikkaita, ei rikkauksista olisi mitään iloa kenellekään. Tarvitaan köyhiä ja keskituloisia, jotka tekevät rikkaan elämisen arvokkaaksi.

Vuonna 2004 tilintarkastusyhteisöissä paras tulo ylti miljoonaan euroon ja kolmattakymmentä tilintarkastajaa ylitti 300 000 euron vuositulon määrän. Näistä hyvätuloisia viimeisissä verotilastoissa oli enää kolme ja paras tulo ylitti enää 300 000 euroa. Tulot eivät ole pudonneet, mutta yhtiöittämällä omistustulot nostetaan eri tavoilla kuin ennen. Tilitoimistoissa ei näin hyväosaisia olla.

Yli 300 000 euroa ansaitsevia suomalaisia on vain 4 000. Kuitenkin juuri näiden verotusta halutaan alentaa erilaisilla erityisryhmähelpotuksilla (viimeisimpänä bisnesenkelit), vaikka rikkaimmat maksavat alun perinkin vähemmän veroja kuin keskituloiset suomalaiset.

Palkansaajana et voi rikastua, ellet pääse optiomiljonäärien harvaan joukkoon. Pitäisikö siis alkaa yrittäjäksi? Vaan vain harvat yrittäjät pääsevät siihen 0,9 prosenttiin tulonsaajista, joiden vuositulot ylittävät 100 000 euroa. Tässä joukossa on jo taloushallinnon ammattilaisia, mutta useimmat heistä ovat suurten yritysten johdossa.

Voinko rikastua taloushallinnon tehtävissä? Miksi tilintarkastajat ansaitsevat paremmin kuin kirjanpitäjät, vaikka kirjanpitäjän osaaminen on keskimäärin monipuolisempaa ja konkreettisempaa? Ansaitsenko enemmän pienyrittäjänä kuin suuren toimiston palkkalistoilla? Entä miltä rikastumiseni tuntuu kaiken maksajasta, eli asiakkaistani.

Erot eri tehtävissä ovat jotenkin käsittämättömiä. Tilintarkastustoimistoon koulusta palkattu apulainen ansaitsee pääkaupunkiseudulla 2 600–2 900 euroa kuukaudessa, joka on usein enemmän kuin tarkastettavansa kokeneen kirjanpitäjän palkka. Tilitoimistoalan työehtosopimuksen mukaan vaativimmista erikoisammattitehtävistä maksettava vähimmäispalkka on 2 230 euroa pk-seudulla. Aivan liian usein kirjanpitäjät opettavat tilintarkastajaa – pienemmällä palkalla! Laskutuskatekin on erilainen. Tilintarkastaja-apulaisen tunnista laskutetaan 90 euroa, kun usean KLT-kirjanpitäjän veloitus jää 45 euroon. Isompi kate menee tilintarkastustoimiston osakkaan palkkoihin, mikä selittää miljoonatulomahdollisuuden.

Tuloerot johtuvat paljolti veloitusperusteista, eikä osaamisella ja työn vaikuttavuudella ole suurta merkitystä. Suuria laskuja voi kirjoittaa pakkotilanteessa. Sama asiakas ei pysty suuria laskuja joka kuukausi maksamaan. Siksi asianajotoimistojen laskut voivat olla hirmuisen suuria. Myös tilintarkastaja voi laskuttaa tilitoimistoa enemmän, koska laskuja on harvemmin ja työ on määrätty pakolliseksi.

Suurissa yrityksissä euro ei ole sama kuin pienissä yrityksissä. Suuret voivat maksaa käsittämättömän suuria summia olemattomista asioista, koska ne itsekin voivat laskuttaa käsittämättömiä. Surkean suuryrityksen surkea johtaja voi ansaita 300 000 euroa, mutta pienyrityksen pätevämpi ja työllistyneempi vastuullinen jää usein alle minimipalkkatason. Rahan arvon ero heijastuu pienten yritysten palveluihin ja palkkatasoon, koska siellä jokainen euro on työn ja tuskan takana.

Tilintarkastukseen tullut juridinen pakkobyrokratia mahdollistaa tuntiperäisen laskutuksen lisäämisen, eikä asiakkaalla ole mitään mahdollisuutta arvioida tämän toimistossa tehtävän byrokratian määrää ja tarpeellisuutta. Miljoonien eurojen laskuttaminen suuren yhtiön tilintarkastuksesta on mahdollista. Laskuttamisen helppous on johtanut siihen, että pienillä ja aloittavilla yrityksillä on tänään vaikeuksia saada sekä tarkastajaa että tilitoimistoa, koska niiltä ei voida veloittaa kunnolla. Ainoa ratkaisu tähän on kirjanpidon yksinkertaistaminen ja byrokratian keventäminen. Aloittaa voitaisiin arvonlisäverokauden pidentämisellä neljään kuukauteen.

Tilitoimistot laskuttavat palvelupalkkioina, tuntiveloituksena ja volyymiveloituksena (esim. vientien lukumäärien mukaan). Vain palvelupalkkioiden ja automaation kautta tilitoimistojen työntekijät voivat merkittävästi nostaa tulotasoaan.

Helpoiten rikastuu, jos pystyy myymään miljoonille jotain roinaa. Kukaan ei tuntityöllä voi koskaan saada suuria tuloja, vaikka voi saavuttaa kohtuullisen tulotason. Rikastua voi toisten työllä, mutta tällöinkin rikastuminen on mahdollista vain muutamille. Hampurilaisista tai kotipitsoista voi rikastua yksi henkilö Suomessa toisten työstä, mutta tuhannet pitsa- ja kebab-yrittäjät ansaitsevat vain niukan toimeentulon. Näin on myös taloushallinnossa.

Automaation käyttö helpottaa rikastumista. Se on myös taloushallinnossa mahdollista. Tehokas automaatio edellyttää lainsäädännön yksinkertaistamista. Automatisoitu työ tulee olemaan kilpailtua, jolloin siitä kate jää vähäiseksi. Tähän asti on innostuttu byrokratian lisäämisestä, joka muka on lisännyt tilitoimistojen tuloja. Itse asiassa tulotaso on vakiintunut ja rangaistusmaksujen myötä jopa vähentynyt.

Automatisointi vapauttaa tilitoimiston ajan käytön vaativaan palveluun, josta asiakkaat haluavat maksaa enemmän. Automatisointi mahdollistaa myös paketoinnin, jossa asiakas maksaa asioidensa hoidosta, eikä yksittäisten tositteiden kirjaamisesta. Paketoinnin hinnoittelun avulla voidaan laskuttaa osaamisesta ja palvelusta, mikä erillistyönä on vaikeampaa. Kaikki tämä vaikuttaa henkilökunnan rakenteisiin.

Paketoinnin eli tuotteistamisen hinnoittelussa otetaan huomioon keskimäärin työn vaatima työaika, keskimääräinen virheselvittelyn vaatima hukka-aika, puhelujen ja muun sälän vaatima aika, palvelun kehittämiseen tarvittava aika, tietotekniikan ja hallinnon menot, riskikustannukset sekä tietenkin osaaminen. Jos ihminen on kehittänyt osaamistaan 30 vuotta, on väärin myydä osaamista muutama euro korkeammalla tuntihinnalla kuin kokemattomia aloittelijoita myydään. Palkkaeroilla ei tänään huomioida riittävästi osaamista ja elämänkokemusta. Asiakkaan pitää saada samalla rahalla sama palvelu sen tekemiseen käytetystä työajasta riippumatta. Samalla osaaja voi ansaita enemmän kuin toimiston "tumpula".

Tilinpäätösten tekninen laatu on vuosien mittaan kehittynyt ja yhdenmukaistunut. Tästä voitaneen kiittää vahingonkorvausten pelkoa, mutta myös järjestöjen julkaisemia tilinpäätösmalleja. Miksi muuten tilintarkastajilla ja tilitoimistoilla pitää olla omat mallinsa, jotka vielä poikkeavat toisistaan yksityiskohdissa? Mutta tämä teknisyys peittää monet ulkoistetun taloushallinnon ongelmat alleen.

Kirjanpitäjiä ja tilintarkastajia on moneen lähtöön kuten meitä ihmisiä yleensäkin. Tulevaisuudessa ei pitäisi palkata taloushallintoon ihmisiä, jotka eivät ole sosiaalisesti avoimia. Työhuoneeseen mappien ja tositteiden kanssa vetäytyvä henkilö on jopa vaarallinen työssään. Toimiston vastuulliset eivät voi tietää, mitä he oikeastaan tekevät.

Aikuista ihmistä ei voi valvoa joka päivä. Tietoa voidaan lisätä kahvituntikeskusteluilla, mutta suljettua perusluonnetta on aika mahdotonta muuttaa.

Tilitoimistojen kirjanpitäjät ovat parempia työssään kuin he itse uskaltavat uskoa. Heille pitäisi saada enemmän itseluottamusta, jotta he enemmän uskaltautuisivat tilinpäätösten ja pöytäkirjojen laadintaan. Jotkut kirjanpitäjät tuhlaavat hirmuisesti aikaa tilinpäätösten yksityiskohtien hiontaan. Tämä juontaa pelottelusta. Pelätään virheitä, etenkin sellaisia, joista tilintarkastajat urputtavat.

Tilintarkastajien pitäisikin pitää suutaan soukemmalla eikä puuttua pikkuasioihin lainkaan. Korkeintaan niistä voisi mainita suullisesti ja silloinkin perustella, miksi yksityiskohdat ovat tärkeitä. Tilinpäätöksen muutoskynnyksen pitäisi olla aika korkealla, sillä yleensä aika tasoittaa virheet kunhan parempiin käytäntöihin myöhemmin siirrytään.

Myös verottajan tulisi olla helläkätisempi. Verottajan tulisi katsoa asioita enemmän sormien läpi, koska tiukka rangaistus johtaa verottajan pelkoon, joka taas johtaa nyhräämiseen pikkuasioiden kanssa.

Elokuvassa Firma asianajotoimisto joutui tuomiolle postirikoksesta, eli olivat lähettäneet asiakkailleen suurempia laskuja kuin työkirjanpidon perusteella olisi syntynyt. Tällaista ylilaskutusta tapahtuu Suomessakin monella tapaa. Reippaimpia laskutuksia ovat niin sanotut påslagit, jotka lisätään laskuun, mikäli näyttää siltä, että asiakas voisi maksaa enemmänkin. Hienotunteisempi tapa on kirjata lisää työtunteja. Niitä syntyy eri syistä. Tuntiperusteista työtä tekevää hiostetaan kirjaamaan koko työpäivä asiakastehtäviin. Näin myös työpäivän hukkatunnit tulevat laskutetuiksi. Lisätunteja syntyy myös turhasta nyhräämisestä.

Samaan lopputulokseen päästäisiin arvokkaammin lisäämällä tuntihintaa. Mutta ihmisten työtuloksilla on hirmuiset erot. Kerran eräs kollegani tuli kysymään minulta neuvoa taulukkolaskentatehtäväänsä, jota hän oli tehnyt neljä työpäivää. Huomasin, että tuollaisen työn olisi tehnyt kahdessa tunnissa. Vaikka tämä oli ääritapaus, ovat työtehoerot hirmuisia. Atk-tehtävissä huomasin, että joidenkin työtulokset ovat negatiivisia – toisin sanoen yhteisön tuottavuus olisi parempi, jos nämä onnettomimmat eivät tekisi mitään.

Tästä aiheutuu, että laskutetaan työpäivä tuntiperustaisena miten tahansa, tumpuloista saatava liikevaihto ja tulos on parempi kuin parhaitten työntekijöiden. Etenkin asiakkaat ovat tällöin eriarvoisessa asemassa. Asiakkaat maksavat onnettomasta palvelusta enemmän kuin parhaiden osaajien tekemästä työstä maksetaan. Tilintarkastustoimistojen ei pitäisi laskuttaa kokemattomista apulaisista katetta lainkaan. Palkkakulujen veloittaminen on perusteltua, koska kaikilla meillä on vastuu siitä, että maapallo pyörii myös taloushallinnossa.

Jos voisin aloittaa työurani uudestaan, lähtisin mukaan 10–15 hengen tilitoimistoon, jossa toimitaan näin:

  • yhteisö on verkottunut eri alojen nanokorporaatioyrittäjien, myös tilitoimistojen, kanssa
  • toimistossa on koko ajan kisällinopissa nuoria työntekijöitä
  • toimiston kokenein vanhus käy asiakkaiden tilinpäätös-, omistus- ja perhetilanteet läpi 1–3 vuoden välein yhdessä asiakkaan ja asiakasvastuullisen kanssa; kaikilla kokeneilla on omistusosuus yhteisöstä
  • kokeneilla kirjanpitäjillä on bonuspalkka tai laskutustavoite, jonka ylittävästä laskutuksesta 30 prosenttia maksetaan kirjanpitäjälle – KLT-kirjanpitäjien kk-palkat ylittävät 3 500 euroa
  • laskutus perustuu kokonaispalveluihin, joiden hintaan vaikuttaa toiminnan volyymi luokittain
  • jokaisella työntekijällä on hänen työtään tukeva koulutus- ja kehitysohjelma
  • toimistossa on yhteiset hedelmäiset aamukahvihetket, joissa käsitellään juttujen lisäksi ajankohtaiset alan asiat
  • yhden hengen työhuoneita ei ole, mutta yksityisyys turvataan tarvittaessa
  • kaikilla, mukaan lukien kiireapulaiset ja avustavat työntekijät, on tunne, että heistä välitetään.

Ja tärkein menestyksen tae on empatia: Asiakkaat kokevat, että heidän asioitaan hoidetaan kuin parhaat kirjanpitäjät omiaan.

Työvoimapula korvien välissä



Julkaistu 13.3.2008

Huutavasta työvoimapulasta on tullut totuus, jota kukaan ei uskalla epäillä, ei ainakaan julkisesti. Keskustelun vilkkauden avulla voi ennustaa suurta taloudellista taantumaa, sillä samanlaisella kiihkolla työvoimapulasta puhuttiin 1970- ja 1980-luvuilla juuri ennen talouden romahdusta. Vanhan miehen taakkana on nähdä elämän ilmiöissä perspektiiviä ja samankaltaisuutta. Kaikista tietoyhteiskunnista huolimatta ihmiseen kertyy aika vähän uutta ymmärrystä yhden sukupolven aikana. Samat virheet tehdään uudestaan ja uudestaan.

Puheiden mukaan työvoimapula on niin huutava, että Suomeen on tuotava vierastyövoimaa kaikkialta maailmasta, jotta kansantaloutemme selviäisi suurten ikäluokkien pyllyjen pyyhkimisestä. Julkista päätöksentekoa vaivaa se, että siinä tuijotetaan vain suurten ikäluokkien osuutta väestöstä ja väestön ikäjakaumaa. Tuleeko työvoimapula myös taloushallinnon tehtäviin ja tilintarkastukseen? Siitä on jo näyttöä etenkin pääkaupunkiseudun tili- ja tilintarkastustoimistoissa. Pitäisikö meidänkin perustaa työvoiman rekrytointipisteitä Ukrainaan, Tunisiaan, Egyptiin ja Turkkiin?

Vielä 10 vuotta sitten koulusta voitiin palkata merkonomi, joka osasi tehdä heti ensimmäisestä päivästä alkaen asiakkaiden kirjanpitoa. Tänään koulut ovat hienoja ammattikorkeakouluja, joissa ei koulujen itsensä mielestä ole edes tarkoitus tehdä osaavia ammattilaisia. Nuorista koulutetaan kansainvälisiä moniosaajia, joiden koulutuksella voi vilistellä elämässään milloin mitäkin. Mattivarma olen siitä, ettei tällaista koulutusta kukaan pysty antamaan. Tällainen puuhastelu antaa opettajille ja koulujen moniportaiselle virkamiesjoukolle mahdollisuuden harrastaa kansainvälisyyttä ja matkustella ympäri maailmaa rakentamassa globaaleja verkostoja. Opettajien oma mukavuus tallaa alleen kaiken nuorille ja yhteiskunnalle tärkeän.

Opettajia ei enää kiinnosta kirjanpidon opettaminen, heille tärkeintä on pitää kiinni jokaisesta opiskelijasta, koska sen perusteella koulu saa rahaa kaiken krääsän toteuttamiseen. Sen sijaan, että opetettaisiin oikeita asioita, tuodaan kaukomaista ihmisiä, jotka tuskin edes tuntevat sanaa kirjanpito. Koulussa, jossa muutama vuosi sitten kävin opettamassa kirjanpitoa, opetetaan nyt johtamista – peruskoulusta tulleille nuorille!

Kun joku nuori haluaa opiskella laskentatointa, katsovat muut hämmästellen; mikä tuotakin vaivaa. Nuoret ovat tiedostaneet taloushallinnon jatkuvasti monimutkaistuvan byrokratian ja siihen liittyvät jokapäiväiset vahingonkorvausuhat. Globalisaatiohössötyksellä halutaan tehdä kirjanpidosta taas kivaa.

Suomessa on noin 4 100 tilitoimistoa, joista Taloushallintoliiton jäseniä on 700. KLT-kirjanpitäjiä on jo yli 2 500. Tammikuussa tämän arvostetun mestarinkirjan sai 68 uutta kirjanpitäjää. Tilitoimistoissa työskentelee noin 10 000 työntekijää.

KHT- ja HTM-tilintarkastajia on 1 400. Uusia auktorisoituja tilintarkastajia hyväksyttiin viime vuonna vain 38. Hyväksyttyjen tilintarkastajien lukumäärä on alentunut 10 vuodessa kolmellasadalla. Tilintarkastajia hyväksyttiin kolmena vuotena enemmän, kun työkokemusvuosia alennettiin kolmeen. Onko siis edessä uusi pätevyysvaatimusten alentaminen? Tätä menoa KHT-tilintarkastajaksi pääsee 20 vuoden kuluttua ilmoittamalla keskuskauppakamarille, että erottaa debetin kreditistä.

Viimeisen 10 vuoden aikana tilintarkastajien asiakaskohtaista työmäärää on merkittävästi lisätty. IFRS-tilinpäätösten laatiminen ja tarkastus vaatii kaksi kertaa enemmän työtä kuin ei-pörssiyhtiöiden tilinpäätökset vaativat. Tilintarkastajia velvoittavat työn suunnittelu- ja dokumentointivaatimukset ovat moninkertaistuneet globalisaation myötä myös pienissä yhtiöissä.

Tilintarkastustyöhön on tullut niin paljon turhauttavaa byrokratiaa, että nuoret kaikkoavat isoista toimistoista kuin he olisivat pyöröovissa. Samaan aikaan kuusikymppiset tarkastajat lähtevät karkuun ennenaikaiselle eläkkeelle. Vaatimus IFRS-asioiden hallinnasta HTM-tutkinnossa karkottaa järkevät, pienten yritysten tarkastajiksi sopivat.

Jos olisin tuntemattoman Rokka sanoisin, että minä en ala laittaa pyöreitä kiviä järjestelmän polkujen vieriin. Rokka uskalsi kenttäoikeutta uhmaten kieltäytyä koristelutyöstä, mutta meillä tilintarkastajilla samaa rohkeutta ei ole. Itsekin olen laatinut itselleni vaaditun yhden miehen laadunohjausjärjestelmän. Sen ensimmäinen pykälä on: Olen rehellinen, koska olen rehellinen.

Tilitoimistoissa on käymässä samalla tavalla. Työmäärä on lisääntynyt nopeammin kuin asiakkaiden määrä. Koulut syytävät tradenomeja liukuhihnalta, mutta osaajiksi heistä ei vuosikausiin ole. Osaajien puutteessa on pakko teettää liian vaikeita töitä, jolloin virheet lisääntyvät ja niiden selvittämiseen menee hirmuisesti aikaa. Verottaja kyselee kaikkea mahdollista, kun se pystyy sähköisen ilmoitusten avulla löytämään vähäisetkin muotovirheet ristiintarkistuksillaan.

Työmäärän lisääminen on ollut tuhon tie. Parasta osaamista vaativa työ keskittyy sakkojen uhalla alkuvuoteen. Jos työntekijöitä saataisiin talveksi riittävästi, he pyörittäisivät suurimman osan vuotta peukaloitaan. Kyse on samasta ilmiöstä kuin rakennustyömailla. Noususuhdanteissa rakennusmiehistä on pulaa ja taantuman aikana on paljon työttömyyttä. Huippuaikoina työn laatu heikkenee, ja niin käy ylipaineissa toimivissa tilitoimistoissakin. Rakennustyömaa voi viivästyä, mutta verottaja ei jätä tunninkaan myöhästymistä sakottamatta.

Byrokratiaan voidaan vastata työtä tehostamalla. Itse olen miettinyt KHT-valvontaan rasti ruutuun -järjestelmää, joka nopeuttaisi niin tarkastajien kuin heidän valvojiensakin työtä. "Olen rehellinen, koska 1) olen rehellinen, 2) en ole saanut tuomiota talousrikoksista, 3) en ole jäänyt kiinni tekemistäni erheistä, 4) en osaa sanoa, 5) en ole rehellinen, joten voitte poistaa auktorisointini." Tietenkin enemmän aikaa säästyisi, jos koko rehellisyystesti jätettäisiin tekemättä, mutta silloin syntyisi epäilys, että tilintarkastajat ovat epärehellisiä.

Maatalouden työpaikat menivät maatalouskoneiden myötä. Teollisuuden työpaikat automatisoidaan roboteilla. Palvelualalta itsepalvelu ja automaatio on jo vienyt kymmeniätuhansia työpaikkoja. Vaikka maailmassa on yhä enemmän ihmisiä, joilla ei ole mitään järkevää tekemistä, ei tätä kehitystä voi pysäyttää. Suomessa puhutaan, että tarvitsemme 100 000 ulkomaista työntekijää seuraavan 10 vuoden aikana. Miten sitten suu pannaan, jos ja kun automaatio vie palvelualalta tätä enemmän työpaikkoja ja teollisuus jatkaa töiden siirtoa ulkomaille. Tilitoimistoala on osoittanut, että automaation hyväksikäyttö on hidasta – kymmenessäkään vuodessa ei paljon tapahdu, mutta automaatio kuitenkin vähitellen lisääntyy.

Suomessa työpaikat ja työttömät eivät kohtaa, mutta eivät myöskään työt ja osaamiset. Tohtoreita ja monia muitakin huippuosaajia on Suomessa paljon enemmän kuin niitä tarvitaan, mutta kädentaitojen osaajista on puutetta. Helsingissä maahanmuuttajat ajavat bussia, ja etä-Suomessa bussikuskit ovat työttömiä. Tämä johtuu asuntojen kalleudesta, ei bussikuskin palkalla pystytä elämään ruuhka-Suomessa. Kun yhteiskunta maksaa asumiset ja perustoimeentulon, saa ulkomailta matalapalkkatöihin hyviä työntekijöitä. Kansantalouden kannalta siinä ei ole juurikaan järkeä. Kansantalouden kannalta suurinta viisautta olisikin nostaa palkat tasolle, joka mahdollistaa vanhusten hoitajan ja kirjanpitäjän elävän ilman tukia omalla työllään. Tai romahduttaa asuntojen hinnat.

Entä oltaisiinko töissä pitempään? Nyt työeläkkeelle jäädään keskimäärin 59-vuotiaana, joten suurista ikäluokista yli puolet on jo eläkkeellä. Haluaisiko toinen puoli jatkaa töissä 67–70-vuotiaaksi ja katsella, kun kollegat pelaavat golfia ympäri vuoden etelän auringossa? Ehkä, jos työtahti ei olisi niin kovaa, että työn suorittaminen joudutaan raportoimaan kuuden minuutin tarkkuudella.

Kirjanpitäjän ei kannata muuttaa Ristiinasta Helsinkiin, mutta voisiko hän tehdä etätyönä kirjanpidon internetin avulla? Teknisesti kirjanpidon voi automatisoida kokonaan ja tarvittavan käsityön voisi tehdä sähköpostin ja ilmaisen nettipuhelimen avulla. Taloushallintoon välttämättä kuuluvaa ihmisten kohtaamista ei voi saada aikaan edes videopuhelimilla, mutta olisiko tilanne yhtään huonompi kuin tänään, koska suuri osa pienyrittäjistä ei ole koskaan edes nähnyt oman yhtiönsä tilintarkastajaa. Eivät tilitoimistolaisetkaan kovin montaa tuntia vuodessa pohdi asiakkaansa asioita nenät vastatusten.

Entä voisimmeko houkutella kirjanpitäjiä muista ammateista? Onhan meillä Katri-Helenakin kauppakoulun käynyt, mutta hän tuskin innostuisi tulemaan talvella ruuhka-avuksemme.

Amerikassa on tilitoimistoja, jotka ovat keskittyneet tekemään yksinkertaisia kirjanpito- ja tilinpäätöspalveluja. Yksinkertaistaminen on niin houkutteleva vaihtoehto, ettei se sovellu länsimaiseen hyvinvointivaltioon, jossa kaiken pitää olla niin hienoa, etteivät ihmiset enää ymmärrä mitään. Yksinkertaiset kirjanpito- ja verosäännökset vähentäisivät huippuosaajien tarvetta, tuloja ja valtaa. Se on pieni haitta, jos ajatellaan hyötyjä: koulutustarve, virheet ja työmäärä vähenevät. Ja yrittäjät itsekin ymmärtäisivät tilinpäätöksiään.

Kunnan kamreerin leipä on ollut kapea ja pitkä. Suurin osa kunnista on talouskriisissä. Päättäjät puhuvat, kuinka monta kymmentä tuhatta ihmistä pitää tuoda ulkomailta kunnan töihin. Kukaan ei laske, miten heidän asuntonsa maksetaan, sillä tuskin eläkkeelle siirtyneitä maastamme karkotetaan. Kuntien eläkkeistä on rahastoitu noin viidennes. Se tarkoittaa, että kunnan verotuloilla on maksettava sekä eläkkeellä olevan että virkaan tulleen kirjanpitäjän palkat. Suoraan sanottuna se on utopia, joka ei voi toteutua.

Uusi vähemmistövaltuutettu vaatii, että Suomeen otetaan myös hyväpalkkaisia maahanmuuttajia. Olisiko maahanmuutosta apua myös tilintarkastaja- ja kirjanpitäjäpulaan? Onhan "debet" kaikilla kielillä "debet". Kun saadaan kaikille IFRS-tilinpäätökset, voidaan ainakin EU:n sisällä siirtyä maasta toiseen. IFRS:n torpedoimisen sijasta meidän pitääkin viedä IFRS kaikkialle maailmaan. Työmäärän lisääntyminen ei olisi ongelma, koska sen tekijöitä voidaan tuoda Suomeen enemmän ja enemmän. Siinäpä nerokas idea. Mehän voimme myös luopua TITOsta, viitenumeroista ja palata maksuissa shekkiaikakauteen. Näin yhä useammat maahanmuuttajat sopeutuisivat suomalaiseen tilitoimistotyöhön.

Taloushallinnon osatehtäviä on jo ulkoistettu Viroon. Voitaisiinko kaikki tilitoimistotyöt siirtää Intiaan? Olen yrittänyt tarkastaa kiinankielisiä kuitteja, joten kai kiinankielinenkin voisi tarkastaa suomalaisia tilejä. Itse en kuiteista mitään ymmärtänyt, mutta aasialaiset ovat kuulemma meitä mongoliperäisiä älykkäämpiä, joten kyllä se siitä.

Maataloutta ei meillä enää ole, teollisuus siirretään halpatyömaihin. Teollisuuden siirto johonkin Romaniaan tai Intiaan on parasta kehitysapua ja järkevää, koska markkinat ovat lähellä. Jäähän meille palvelut, peskäämme siis toistemme paitoja. Itse asiassa se voisi toimiakin. Mutta millä rahalla maksamme kaiken sen, mitä ei valmisteta Suomessa: autot, polttoaineet, tietokoneet, kodintekniikan, vaatteet, eksoottiset ruoat. Suomalaisten yritysten voitotkin lähtevät maasta jo nyt ja jos palvelujen katekin menee ulkomaille, mitä ihmettä meille enää jää. Voi olla, ettei ole tilitoimistoilla töitä eikä tarkastajilla tilejä tarkastettavana.

Viime kädessä suurin osa työstämme on turhaa ja jopa haitallista maapallon kannalta. Jos turha työ jätettäisiin tekemättä, olisi Suomessa suurtyöttömyys. Mutta maapallo pelastuisi enemmän kuin päästöoikeuskaupalla. Toki ihmisen pitää Pohjan perukoilla jotain tehdä, koska muutoin terveys menee ja pahimmillaan löytää itsensä kyläkuppilan aamukrapulapöydästä. Byrokratiaa on turha rakentaa lisää, koska se on siistiä sisätyötä. Terveydenhoitovaroja säästyisi eniten, jos turhia työpaikkoja olisi kaksi. Toisessa ihmiset siirtävät kottikärryillä hiekkaa tai lunta paikasta A paikkaan B ja toisessa päinvastoin. Ei olisi pelkoa virhemaksuista, ei tenniskyynärpäistä, ei olisi stressiä nettiyhteyksien toimivuudesta. Maapallolla on jo nyt neljä miljardia ihmistä, joilla ei ole mitään järkevää tekemistä, joten tuollainen maailma saattaa tulla EU:nkin alueelle.

 

Yritysjärjestelyt ja mustat pekat



Julkaistu 22.1.2008

1 kommentti |

Suomessa on verokonsulttien määrä 150-kertaistunut 20 vuodessa. Kaikille ei enää tule automaattisesti töitä asiakkaiden vero-ongelmien ratkaisemiseksi, minkä vuoksi ongelmia pitää ensin tehdä, jotta niitä voidaan ratkaista. Yritysjärjestelyjä haluavat tehdä veroasiantuntijoiden lisäksi erilaiset pääomasijoittajat ja liikejuristit. Hienoja ratkaisumahdollisuuksia mainostetaan joskus kuin makkaraa. Makkaroita voi kokeilla vaikka joka viikko, eikä se paljoa maksa. Yritysjärjestelyt sen sijaan voivat tulla todella kalliiksi. Kaikilla asian ympärillä touhuavilla ei välttämättä ole ensimmäisenä mielessä yrittäjän etu.

Lainsäädäntö ohjaa kalliisiin ratkaisuihin. Esimerkiksi henkilöyhtiön voi muuttaa osakeyhtiöksi veroseuraamuksitta kunhan jatkaa kirjanpidossa niistä saldoista, joihin ennen kaupparekisterimerkintää on päädytty. Veroseuraamukset ovat suuret, koska osakepääoman ylittävää omaa pääomaa ei verotta osakeyhtiöstä pois saa, vaikka verot on jo maksettu osakkaan toimiessa yrittäjänä. Jatkamisen sijasta henkilöyhtiö kannattaa lopettaa ja aloittaa uusi liiketoiminta osakeyhtiönä. Osakeyhtiö voi ostaa henkilöyhtiön liiketoiminnan ja kaluston. Henkilöauton voi jättää ostamatta, mikä on järkevää, jos yrittäjän henkilökohtaiset ajot ovat vähäisiä ja ajotyyli polttoainetta säästävää, kolaroimatonta ja siten bonuksetkin säilyvät.

Tämän päivän villitys on jakautuminen. Monissa korttipeleissä jää jonkun käteen musta pekka. Myös monet osakeyhtiöiden jakautumiset päätyvät mustaan pekkaan, mutta sitä ei huomata, koska jaon seuraamukset tulevat vasta vuosien kuluessa, eikä lopullista pekkaa enää nähdä saadun käteen muutama vuosi aiemmin tehdystä jaosta. Pahimmassa tapauksessa yritysjärjestelyjen virheille käy kuin lääkärien hoitovirheille: seuraukset nähdään yritysten hautausmaalla konkursseina. Yksi syy jakoongelmiin on se, ettei niiden pitkäaikaisvaikutuksia lasketa, koska juristien taulukkolaskennan käyttö on vielä hakusessa. Jos jakautumisessa toimiva yhtiö jää ilman omaa käyttöpääomaa, on sen ensin ansaittava tulorahoituksella käyttöpääoma uudestaan ja maksettava siitä verot.

Eräät konsultit neuvovat tytäryhtiöiden perustamista ja niiden myymistä verovapaasti. Pienyrittäjän pitää miettiä omaa elämäntilannettaan. Jos rahaa tarvitaan aikanaan vaikkapa asunnon hankintaan, voi suora omistus olla paljon järkevämpää kuin holdingyhtiön kautta omistaminen. Verovapauden hyödyntäminen sopii parhaiten valmiiksi rikkaille, jotka voivat odottaa.

Viime vuosikymmenen hitti oli tehdä välirahastuksia ja myös tarpeellisia sukupolven vaihdoksia perustamalla uusia yhtiöitä, jotka ostivat vanhan yhtiön liiketoiminnan jättäen vanhan yhtiön osinkotuloja kerääväksi säästöpossuksi, joka puretaan kun verottomia osinkoja on ensin kerätty osakkaille riittävässä määrin. Kukaan ei silloin ajatellut, miten näistä ketjuista päästään aikanaan eroon. Vuodet kuitenkin vierivät nopeasti ja nämä ketjut ovat monen yrityksen ongelma tällä hetkellä.

Osakkaat ovat eri-ikäisiä, jolloin he jäävät eri aikaan eläkkeelle. Joidenkin ura katkeaa kesken kaiken sairauskohtauksiin ja joidenkin mielenkiinto golfiin alkaa voittaa työnteon jo paljon ennen virallista eläkeikää. Näitä tilanteita varten yhtiöjärjestyksiin on tehty lunastuslausekkeet, joita osakassopimuksilla tarkennetaan. Joskus lunastus tehdään yli oman pääoman ajatellen, että poisjäävä on luonut yhtiöön perustan, joka tuottaa tulosta tulevinakin vuosina. Näin voi olla, mutta jo pitäytyminen omaan pääomaan lunastustilanteessa johtaa siihen, että käytännössä lunastetaan taseesta rahana varallisuutta, jolla ei ole kassavirta-arvoa. Tällaisia eriä ovat aineettomat hyödykkeet ja käyttöomaisuuteen kirjatut hyödykkeet. Lunastus vie yhtiöstä käyttöpääomaa, joka joudutaan hankkimaan takaisin yhteisöverot maksaen. Vähintään tämä vero pitäisi vähentää lunastuksessa.

Entä, jos yhtiön menestys heikkenee? Entä, jos osakkaat ovat suunnilleen samanikäisiä, eikä uusia samantasoisia osakkaita saada tilalle. Tällöin viimeiseksi jääneelle jää luu käteen ja hänen tehtäväkseen jää vain sammuttaa valot. Ensimmäiseksi ehtinyt taas elää rahoilla rempseästi kierrellen maailman eri kolkissa golfia pelaten.

Yksi suurimpia ongelmia yrityksen toiminnan jatkuvuuden kannalta on uuden osakkaan saaminen kohtuullisella sijoituksella mukaan. Verottaja ei ole hyväksynyt suunnattua osakeantia alle tasearvon, vaan pitänyt näennäisen edullista osakkuutta palkkaetuna. Asuntovelkainen, perheen perustanut nuori ei useinkaan pysty tällaista merkintähintaa maksamaan, jolloin vakavaraisten yhtiöiden osakaskierto on ollut erittäin vaikeaa. Kaupparekisteriin voi ilmoittaa yhtiöjärjestyksen, jossa uudet osakkeet eivät omista kaupparekisterimerkintää aikaisemmasta tasearvosta mitään. Nyt kun perilliset tulevat saamaan osakkuutensa mitään veroa maksamatta, on toivottavaa, että verottaja jättää uudet osakkaat verottamatta ja vahvistaa asian ohjeissaan. Yhtiöjärjestystä on kuitenkin tässäkin tapauksessa täydennettävä osakassopimuksella.

Yhtiöjärjestyksen lisäksi osakassopimus on välttämätön, kun yhtiössä on osakkaita enemmän kuin yksi. Jos sopimusta ei ole, voi pahimmassa tapauksessa käydä niin, että avioeron jälkeen yhtiön tuloksesta tulee osingoille joku aivan vieras uusi vihamielinen puoliso. Kun pienyhtiössä osingot ovat yrittäjän tuloa, ajaudutaan tilanteeseen, jossa ainoa hyötyjä on verottaja. Osinkoja on vaikea käyttää tilanteessa, jossa osakas on lähtenyt pois yhtiöstä, mutta ei suostu lunastuttamaan osakkeitaan. Osakeyhtiölain mukaan lunastuspakkoa ei ole, mutta asiasta voidaan sopia yhtiöjärjestyksessä ja osakassopimuksessa. Jos asiasta ei synny sopua, voi tällainen omistustilanne pahimmillaan ajaa muuten terveen yrityksen pakkoselvitykseen ja yrityksen tuhoon.

Yleensä osakkaan ei kannata ostaa tai lunastaa verotetuilla omilla rahoillaan poislähtevän osakkeita, koska yhtiön tekemä lunastus joka tapauksessa nostaa jäljelle jäävien omistusosuutta. Jotkut yritysjärjestelijät peloittelevat lunastuksen veroriskeistä ja suosivat osakekauppoja.

Verottaja on pian siirtänyt kaikki arkirutiininsa korvauksetta verovelvollisten suoritettavaksi. Näin sille jää aikaa perehtyä jokaiseen yritysjärjestelyyn, joista verottaja saa tiedot nopeasti kaupparekisterin, varainsiirtoveroilmoitusten ja tilinpäätösten kautta. Verottaja voi puuttua aivan laillisiin järjestelyihin verotusmenettelylain 26 § avulla. Vaikka järjestely olisi kuinka huolella mietitty myös verotuksen kannalta, takuuvarmaa järjestelyä ei ole. Tämä tuntuu varsin kohtuuttomalta, kun samaan aikaan suvun sisällä tehtävät järjestelyt muutetaan kokonaan verottomiksi. Suurin osa omistusjärjestelyistä tehdään suvun ulkopuolella, koska vain harvoin perheestä ylipäätään voidaan löytää jatkajaa osakkuudelle. Verotuksesta voi toki hakea ennakkotiedon. Kielteinen päätös lukitsee sinänsä lailliset menettelyt pitemmäksi aikaa, eikä suunnitelman muuttaminenkaan tuo välttämättä turvaa.

Laskut yritysjärjestelyistä ovat suuret. Esimerkiksi jakautumisessa käytetään samanaikaisesti yhtiön tilintarkastajaa, tilitoimistoa, veroasiantuntijaa ja kaupparekisterijuristia. Jokainen joutuu perehtymään asiaan, jolloin pelkästään siltä osin laskutus on nelinkertainen. Mutta vielä pahempaa on se, jos kokonaisvaikutusta ei selvitä kukaan jokaisen asiantuntijan keskittyessä oman osaamisensa käyttämiseen asiassa. Juuri siitä aiheutuvat jakautumisen todelliset kustannukset ja joskus myös kalliit seurausvaikutukset.

Yritysjärjestelypuliveivauksia voidaan tehdä monilla eri tavoilla. Esimerkiksi laajaomisteisen konsernin ainoa terve liiketoiminnan osa voidaan siirtää yhtiön johdolle pienellä rahalla suunnatun osakeannin avulla. Sulautumisessa voidaan vähemmistöosakkaita vedättää pahemman kerran. Tein kauan sitten tv-käsikirjoituksen johdon tekemästä pörssiyhtiön kaappauksesta. Siinä kaiken vempuloinnin ohella johdon omistama osakeyhtiö sulautettiin pörssiyhtiön tytäryhtiöön siten, että johto sai tyttären osakkeita sulautumisvastikkeena ja nämä osakkeet vaihtuivat aikanaan pörssiyhtiön osakkeiksi. Mielenkiintoista oli se, että johdon yhtiö omisti vain kiinteistön Helsingissä ja tämä kiinteistö annettiin johtajalle takaisin osakkeiden kera fuusiovastikkeena. Tällaiset järjestelyt ovat osakeyhtiölain vastaisia, mutta niihin ei ole Suomessa puututtu.

Jakautumisessa velkojien vedätykset ovat mahdollisia. Juuri siksi laki velvoittaa kuuluttamiseen, jolla tunnetut ja tuntemattomat velat saadaan vaatimaan saamisiaan. Velkojien, siis myös ostovelkojen haltijoiden, tulee olla tarkkana jakautumiskirjeen saadessaan. Pitää varmistua siitä, ettei jakautumisessa velkoja eriytetä omaan yhtiöön, jonka sitten annetaan mennä konkurssiin. Näin terve osa yritystoimintaa voitaisiin jättää yrityksen omistajille velattomana.

Monet verokonsultit ehdottavat yrityksen omistaman kiinteistön erottamista yhtiöstä ja muuttamista keskinäiseksi kiinteistöosakeyhtiöksi. Toimiva yhtiö maksaisi vuokraa kiinteistöstä ja tulo jaettaisiin vuokratulona suoraan keskinäisen yhtiön omistajille. Järjestelyn hyödyt kannattaa laskea tarkkaan huomioiden verojen lisäksi myös kiinteistön tulevat investoinnit ja korjausmenot sekä vuokrataso. Kiinteistöyhtiön osingot saattavat olla edullisempia kuin keskinäisestä yhtiöstä saatavat vuokratulot.

Uusimmat järjestelyt on kehitetty pörssissä. Kun vanhat pääomistajat eivät enää hyödy pörssistä, he hakevat uudet pääomistajat yhtiölle ja itse lähtevät pois vanhan yhtiön liiketoiminta mukanaan. Pörssisijoittajat eivät ahneuksissaan huomaa sitä, että kurssinousun takana on vanhan liiketoiminnan alihinnoittelu. Tärkeintä on että kurssit nousevat.

Yksi merkittävä ongelma yritysjärjestelyissä on se, että kaupparekisterimaksut ja -menettelyt ovat samat miljardien pörssiyhtiölle ja pienelle eläkkeelle siirtyneen putkimiehen osakeyhtiölle. Tuskin putkimies osaa selvitysmenettelyt, joten niistäkin on maksettava. Pienen osakeyhtiön lopettaminen maksaa itse tehden tuhat euroa – konsultteja käyttäen useita tuhansia. Toisaalta kaupparekisteri itse voi lopettaa osakeyhtiön massamenettelyssä omalla päätöksellään. Tästä aiheutuu tilanne, jossa pieni vähävarainen yhtiö jää panttivangiksi eikä saa katkaistua edes byrokratiaansa. Kun verohallinto lähettää tilinpäätökset kaupparekisteriin, ei yhtiötä saa loppumaan edes odottamalla. Jos varat eivät riitä edes selvitysmenettelyyn, kaupparekisterin on poistettava yhtiö nuijan kopautuksella. Asiantilaan olisi helppo ratkaisu. Vähävarainen yhtiö tulisi voida lopettaa toimintansa hallituksen jäsenten henkilökohtaisella vastuulla pelkällä ilmoituksella.

Lopetusverot ovat joka tapauksessa suuret. Kun yhtiön vapaa oma pääoma on muodostettu 26–29 prosentin veroilla ja lopetuksessa maksetaan oman pääoman sijoituksestakin vähintään 16,8 prosenttia nousee pienyrittäjän kokonaisveroaste puoleen. Näin korkeita veroja ei maksa suurimmankaan palkkatulon saava henkilö Suomessa.

Kaikkein tärkeintä yritysjärjestelyissä on empatia. Asiaa suunnittelevan ja toteuttavan henkilön tulee asettautua yrittäjäperheen tai osakkaan asemaan. Hänen tulee tunnistaa omistajien pitkäaikaistavoitteet. Kun on löydetty hyvä ratkaisumalli, verot ratkeavat sen jälkeen itsestään. Hyvästä ratkaisusta voi myös maksaa veroja. Onnettominta on verojen minimoinnin asettaminen tärkeimmäksi järjestelykriteeriksi.

Hyvin suunniteltu yritysjärjestely mahdollistaa yrityksen menestyksellisen jatkamisen vuosikymmeniä eteenpäin. Tässä jos missään vanha viisaus ”Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty” pitää paikkaansa. Hyvin suunnitellussa järjestelyssä on mietitty erilaisten vaihtoehtojen seurausvaikutukset viiden seuraavan vuoden varalle, pohdittu omistus-, rahoitus- ja veroriskejä, tehty aika- ja tehtäväsuunnitelma ja tuotettu asiakirjaluonnokset ennenkuin yhtään lopullista päätöstä on tehty. Näin yrittäjät itsekin pääsevät selville siitä, mitä ollaan tekemässä.

Internet and EDI in Effective Accounting



Julkaistu 12.12.2007

Taloushallinnon tehokkuudesta ja tuottavuudesta on puhuttu pari vuosikymmentä. Erityisesti on uskottu sähköisen taloushallinnon vähentävän merkittävästi taloushallinnon kustannuksia. Paljon odotuksia on kohdistettu verkkolaskutukseen.

Tiedotusvälineet kohkaavat jatkuvasti sitä, kuinka maailma muuttuu nopeasti ja kuinka meidän on sopeuduttava muutoksiin yhä nopeammin. Todellisuudessa muutokset ovat hyvin hitaita. Tiliote tositteena -palvelu tuli tuotantokäyttöön kesällä 1992, ja edelleen suurin osa kirjanpidoista Suomessa pidetään niin, ettei sähköisen tiliotteen mahdollistamaa automaatiota hyödynnetä. Toki sähköisiä tiliotteita otetaan vastaan, mutta siitä eteenpäin työtavat eivät juurikaan ole muuttuneet. Ensimmäiset verkkolaskut lähetettiin Suomessa 1999, ja valtaosa laskuista kulkee edelleen paperilla. Yhden ihmissukupolven aikana ei kovinkaan suuria tuottavuuteen vaikuttavia muutoksia saada taloushallinnossa aikaan.

Käytännössä onkin niin, että kaiken sen vähän, mitä tuottavuuden kehityksellä on saavutettu, olemme menettäneet moninkertaisesti puuhasteluun. Joku pienyritysten IFRS-hanke on niin kallis, ettei ole mitään mahdollisuutta saada tuottavuutta kehittämällä sen aiheuttamia lisäkustannuksia takaisin. Verohallinto on siirtänyt kaiken aiemmin tekemänsä työn automaation varjolla yritysten itse korvauksetta tehtäväksi. Verot eivät kuitenkaan ole vastaavasti alentuneet. Päinvastoin, yritykset joutuvat itse maksamaan automaation aiheuttamat lisäkustannukset. Kun verohallinnolta on vapautunut resursseja, ne käytetään teettämällä itsestään selvistä asioista monimutkaisia kyselyjä, joihin tilitoimistoilta menee yhä enemmän aikaa. Ei kai se voinut olla tarkoitus.

Ei riitä, että nyt teemme itsepalveluna ilmaiseksi aiemmat pankkien, vakuutusyhtiöiden, vero- ja muun julkishallinnon työt. Sähköisen taloushallinnon takia meille on tulossa yhä laajemmin internetin pakkokäyttö, jopa sakon uhalla. Saahan jo nyt eräistä käsin täytetyistä ilmoituksista sakot. Aikatauluja on kiristetty. Myös maksamisen aikatauluja kiristetään koko ajan, vaikka yrityksen maksut yhteiskunnalle jo alunperin ovat olleet etupainotteiset. Samaan aikaan globalisaatiota toteuttavat yritykset maksavat omat laskunsa entistä myöhemmin. Likdiviteettikatastrofi on valmis.

Ihmispalvelu on tyystin kadonnut eräistä palveluista ja jopa ihmisten nimet ja puhelinnumerot on piilotettu, jotta koneiden voima olisi täydellinen. Sähköinen taloushallinto mahdollistaa myös valvonnan lisääntymisen. Tietokoneilla voidaan valvoa pienimpiäkin virheitä, jotka aiemmin jäivät maamerkeiksi inhimillisestä elämästä. Myös sanktiot ovat lisääntyneet. Jos emme palvele sähköistä verottajaa riittävän nopeasti ja täydellisesti, saamme siitäkin entistä suuremmat sakot.

Joku uusi työmenetelmä toki voi merkittävästikin vähentää työhön käytettyä aikaa. Siitä ei kuitenkaan ole käytännössä mitään hyötyä, koska tuottavuushyöty maksetaan palvelun tuottajalle: esimerkiksi ulkoistuspalveluja tuottavalle yritykselle tai tilitoimistolle. Kansantaloudellisesti suomalainen kilpailukyky ei ole yhtään parantunut, mutta olemme kuitenkin menettäneet työpaikkoja, koska automaation vähentämät työpaikat eivät kompensoidu sillä, että automaatiota tuottamaan tarvitaan henkilökuntaa. Verkkolaskutuksen hyödyt on toistaiseksi menetetty moninkertaisesti kehittämis- ja konsultointikustannuksiin.

Joskus tuottavuushyödyn kustannukset ovat irvokkaita. Tämä on mahdollista silloin, kun palvelun rahoittajana on yhteiskunta. Sähköistä henkilökorttia on tarjottu kansalaisille kymmenen vuoden ajan, vaikka juurikaan ei ole ollut tarjolla palveluja, joissa korttia voidaan käyttää. Näin yhden henkilökortin käyttökerran kustannukset yhteiskunnalle ovat nousseet 4 000 euroon. Samalla tavalla palkka.fi-palvelun perustamis- ja käyttökustannukset eivät ole missään suhteessa palvelun yhteiskunnalle tuottamaan hyötyyn. Valtio on niin innoissaan tietoyhteiskunnasta, että talonpoikaisjärki jää liian usein hyllylle. Palkka.fi-palvelu tuhoaa kilpailun pienten yritysten palkkapalvelujen tuottamisesta, heikentää palkkapalvelujen tasoa pitkällä tähtäimellä ja maksaa moninkertaisesti enemmän kuin yksityisten palvelujen tuottaminen maksaisi. Ilmaispalvelun maksamme siis moninkertaisesti veroina, mutta siitä ei kukaan kanna huolta. Kaiken lisäksi palvelu ei edes ole kunnollista, koska siitä ovat puuttuneet yhteydet maksuliikenteeseen ja kirjanpitoon. Jos verohallinto olisi jättänyt miljoonat eurot hassaamatta palkka.fi-palveluun ja maksanut sähköisistä ilmoituksista korvauksen lähettäjille tai tilitoimistoille, olisivat sähköiset ilmoitukset saavuttaneet verohallituksen halvemmalla ja tehokkaammin.

Toki suuria menestyksiäkin on saavutettu. Parhaimpia innovaatioita Suomessa on ollut viitenumeropalvelu, jota on käytetty jo 35 vuoden ajan. Palvelu toimii niin hyvin, ettemme juurikaan sitä huomaa, emmekä pohdi. Toki älyttömiä ja turhan pitkiä viitenumeroita edelleen käytetään, mutta nekin on opittu hyväksymään. Viitteettä maksavatkin lähinnä vain kansainvälisiä taloushallinnon järjestelmiä käyttävät suuryhtiöt. Huonosti toteutetun viiteautomaation voi aina korvata uudella automaatiolla kuten pankkiviivakoodilla ja verkkolaskuilla. Innovaatiota ei osata käyttää kuin myyntilaskujen suoritusten kohdistamiseen, vaikka yhtä lailla voitaisiin ostoreskontran ja palkkojen maksujen valvonta automatisoida viitenumeroilla. Vaikka suomalainen kännykkä on käytössä kaikkialla maailmassa, ei valtakunnallista kirjanpitoon integroitua viitenumero- eikä tiliote tositteena -palvelua ole muualla maailmassa käytössä. Erilaisia vaatimattomia viritelmiä kyllä näkee. Tämä osoittaa, että tavarat ovat globaaleja, mutta palvelut eivät ole.

Jos viitenumeroita ei olisi, Suomessa tarvittaisiin 2 000 reskontranhoitajaa enemmän. Pankeissa tiliote tositteena -palvelu yhdistettynä muihin pankkipalveluihin mahdollisti pankkien suuren saneerauksen 1990-luvulla. Pankeista vähennettiin 25 000 henkilöä. Huvittava yksityiskohta on se, että kun pankit tallensivat itse asiakkaiden maksut, olivat maksuliikennepalvelut ilmaisia. Nyt itsepalvelu- ja automaatioaikana maksamme pankeille sekä maksujen saajina että maksajina. Ei ole ihme, että pankkien voitot ovat nousseet satumaisen suuriksi.

Pankkipalvelut ovat konkreettinen esimerkki siitä, kuinka automaatio vie työpaikat. Siksi puhuminen suomalaisesta työvoimapulasta on yksipuolista. Tässä on päinvastoin käymässä niin, että maailmassa on kohta kahdeksan miljardia ihmistä vailla järkevää tekemistä ja miljardi ihmistä tekee työt. Työn hedelmistä nauttivien määrä jää miljooniin, eikä tulonjako-ongelmia pystytä ratkaisemaan oikeudenmukaisesti. Siksi olen kääntänyt kelkkani automaation puolestapuhujana, jollainen vuosikymmenet olin.

Maksamme automaatiosta korkean hinnan. Suurten yritysten ja viranomaisten palveluksessa olevat eivät näe, kuinka suuri tuska nykyään on tietotekniikan hallitsemisessa. Jokaisen oikeastaan olisi palkattava oma kotinörtti hoitamaan tietokoneyhteyksiä. Ei riitä, että palomuurit ja virustorjuntaohjelmat tekevät internettyöskentelyn hitaaksi. Ei, joku paikka reistailee aina. Joko nettiyhteys pätkii, laajakaistayhteydet ovat poikki, palveluntuottajan järjestelmä on kaatunut, modeemi on rikki, kaapeli on mutkalla, verkko sekaisin, tietokone kaatuu tai nettiyhteys toimii, jos muistaa rukoilla iltarukouksessa armahdusta seuraavaksi päiväksi. Asiaan ei auta edes raha, koska ei edes voi tietää, mihin ottaisi yhteyttä vian takia. Kaikkein nöyryyttävintä on mennä pöydän alle matkapuhelimen kanssa saatuaan puolen tunnin odotuksen jälkeen yhteyden vikapalveluun. Niin monta kertaa olen selittänyt puhelimeen vilkkuu, ei vilku, jotta vian lähde voitaisiin paikallistaa. Aikaisemmin riitti, että osti kaksi kuulakärkikynää. Toisen sen varalle, että ensimmäisestä muste loppuu.

Automaation suurimmat kustannukset ovat vaikeasti mitattavissa, ja siksi niistä on alettu puhua vasta viime vuosina. Olemme aina töissä, koska voimme tehdä taloushallintoa missä päin maailmaa tahansa koska tahansa: niin jouluna, juhannuksena kuin yölläkin. Automaation takia taloushallinnostakin on tullut pakkotahtista työtä, vaikka tarkoitus oli juuri poistaa tylsä ja pakkotahtinen työ. Automaatio mahdollistaa työntekijän tehokkaan valvonnan ja työsuoritusten mittauksen. Joissakin tilitoimistoissa työpäivä on pilkottu jo kuuden minuutin jaksoihin. Eihän siinä ajassa ehdi edes vessassa käydä. Verohallinto on tehnyt tammikuusta tilitoimistojen helvetin. Esitäytetyn veroilmoituksen hinta kirjanpitäjille on ollut kohtuuttoman suuri. Tilintarkastajat saavat sentään levätä pakkotahtisen talven jälkeen, mutta kirjanpitäjille ei tällaista helpotusta suoda.

Automaatiota ei kuitenkaan voi vastustaa ja se etenee vääjäämättä. Yksi syy on se, että vaikka automaatio kansakunnan kannalta tuo monenlaisia yhteiskunnallisia ongelmia ratkottavaksi, se tekee kuitenkin yksilön elämän mukavaksi. Ilman teollisuusautomaatiota ei tavallinen kansalainen voisi ostaa jääkaappeja, kodin viihdekeskuksia eikä tietokoneita. Jos pankkipalveluautomaatiota ei olisi, jonottaisimme pankkien kassoilla tai maksaisimme laskumme tuulikaapeissa. Kukapa sellaista enää haluaa, kun on tieto paremmasta ja mukavammasta elämästä.

Puhuminen palvelujen tuottavuuden jatkuvasta lisääntymisestä on myös puhetta epäinhimillisyydestä. Voi olla, että joku joskus juoksee sata metriä alle yhdeksän sekunnin, mutta se ei ole mahdollista ilman keinotekoisia olosuhteita eikä monimuotoista dopingia. Huipun perässä eivät 11 sekunnin juoksijat ole mitään, vaikka sekin vaatii suuria ponnistuksia onnistuakseen. Palvelujen tuottavuus johtaa samalla tavalla bluffiin ja mahdottomiin vaatimuksiin kaikilta. Pitäisikin puhua vaikuttavuudesta – sitä millaisia vaikutuksia uudistuksilla on.

Kolumnin nimi tulee kirjasta Internet and EDI in Effective Accounting (Salmi-Vahtera), joka ilmestyessään helmikuussa 1997 oli maailman ensimmäinen internet-taloushallintoa käsittelevä kirja. Kirja oli taloudellinen katastrofi, kuten niin monet muutkin liian aikaisin toteutetut hankkeet, vaikka kirjaa myytiin www-kirjakaupan avulla 30 eri maahan.

Yritysverotuksen oikeusturvassa on paljon korjattavaa



Julkaistu 16.10.2007

1 kommentti |

Verotuksen kritiikki on aloitettava toteamuksella siitä, kuinka verohallinnon osaaminen ja palvelutaso ovat merkittävästi parantuneet viimeisten vuosikymmenien aikana. Tämän liturgian toistaminen antaa oikeuden pohtia verotuksen nurjaa puolta. Silti useimmat eivät uskalla esittää kritiikkiä julkisesti. Verohallintoa pelätään. Virallinen Suomi on halunnut työllistäviä kasvuyrityksiä ja lisää yrittäjyyttä Suomeen. Samaan aikaan verohallinto on eri tavoin lisännyt verotuksen byrokratiaa ja kiristänyt verotusta. Näin on syöty yrittäjyyspolitiikan eväitä. Tämä on tapahtunut hallitusten tietämättä virkamiestyönä.

Suomessa yrittäjän oikeusturva on monessa mielessä vähäinen. Uskotaan, että verotuksen ylilyönneistä puhuvat katkeroituneet yrittäjät, jotka syyttävät omasta epäonnistumisestaan ja veronkiertoyritystensä paljastumisesta verottajaa. Verottajan ylilyöntejä tapahtuu kuitenkin yllättävän paljon. Joskus ne johtavat inhimillisiin tragedioihin. Kun verotarkastuksessa halutaan saada aikaan näkyviä tuloksia jo pelkästään pelotevaikutuksen synnyttämiseksi, on helpointa käydä niiden kimppuun, jotka eivät rehellisistä lähtökohdistaan huolimatta ole hallinneet kaikkea verotuksen monimutkaisuutta ja joilla ei ole varaa hakea oikeutta. Jälkiverotus on sitä helpompaa, mitä paremmin kirjanpito on pidetty, koska kaikki tekevät virheitä – ainakin, jos niin halutaan tulkita.

Suurin osa verotuksesta tapahtuu aivan oikein. Se ei kuitenkaan lohduta yrittäjää, joka on joutunut epäoikeudenmukaisuuden mankelin puristukseen. Päättäjämme ovat vuodesta toiseen vakuuttaneet, että jokaisen turvapaikan hakijan tapaus on käsiteltävä yksilöllisesti ja hänellä on oikeus valittaa päätöksistä valtion kustannuksella yhä uudestaan. Kielteisen verotuspäätöksen saanut yrittäjä ei voi edes uneksia tällaisesta oikeusturvasta. Yrittäjän on turha odottaa valtion maksamaa oikeusavustajaa, eikä edes valitusoikeus ole itsestään selvä. Verotuksessa kaikki asiat voidaan muuttaa verovelvollisen vahingoksi. Tämä oikeus on annettu verottajalle talousrikollisuuden torjumiseksi. On uskottu, että kaikkien porsaanreikien tukkiminen on mahdotonta, minkä vuoksi tarvitaan yleislauseke (verotusmenettelylain 26 §).

Verohallitus on epäonnistunut organisaationsa suitsemisessa. Jos verohallinnossa joku on yli-innokas, ei ole keinoja saada tällaista henkilöä kuriin. Päinvastoin organisaatio suojelee tällaista virkamiestä monin eri tavoin. Yli-innokkaiden verottajien mielikuvitus on rajaton. Jonkinmoisena arvonlisäverotuksen tuntijana en olisi ikinä keksinyt käydä museomoottoripyöräyrittäjän kimppuun väitteellä, että Italiasta ostetun 1930-luvulla valmistetun moottoripyörän ostotositteessa ja vanhassa rekisteriotteessa on eri henkilön nimi, minkä vuoksi pyörän entisöintiin ja myyntiin ei voida soveltaa marginaaliveromenettelyä. Kysyä voi, miksi tällainen tulkinta tehdään, koska yrityksen tilinpäätöksestä on helppo nähdä, että yritys kaatuu tulkinnan myötä. Mitä kicksejä verottaja saa siitä, että se kehittää tulkintoja, joilla se tappaa pienyrittäjyyttä? Onko parempi, että yrittäjä joutuu elinikäiseen velkavankeuteen ja toimeentulotukiluukulle?

Kansalaisten tasavertaisuuden kannalta on ongelmallista, että toiset tarkastajat hyväksyvät oikeustoimen, jota toiset eivät hyväksy. Verotusmenettelylakiin vedoten kumpikin tarkastustoimenpide voidaan osoittaa oikeaksi. Vaikka asiaan puuttuminen olisi poikkeuksellista, ei ratkaisua saa muutetuksi enemmistöratkaisuihin vedoten. Joskus verotarkastajat ottavat ylimmän yritysjohdon roolin. He tulkitsevat, onko vientimatka tarpeellinen ja kuinka usein vientimatkoja saa tehdä. Tuskin suuren pörssiyhtiön johtajien myyntimatkoja esitetään hylättäväksi, vaikkei vientikauppoja heti tulisikaan.

Verotuskäytäntö uudistuu hitaammin kuin liike-elämä. Nokian verkottumista on ihailtu 15 vuotta ja ylistetty sen nerokkuutta. Kun pienyritys yrittää verkostoitumalla tehostaa toimintaansa ja hallita riskejään, voi verotarkastaja hylätä tästä aiheutuneet menot toisten yritysten menojen maksamisena.

Yrittäjistä on tehty toistensa verotarkastajia, mutta ei siinä vielä kaikki, he ovat myös toistensa veronmaksajia.

Oikeusvaltion kummallisuuksia on ostajan velvollisuus tarkistaa kaikista ostolaskuista myyjän kuuluminen ennakkoperintärekisteriin. Jos tarkistus on jäänyt tekemättä, voidaan ostajalle määrätä 40–60 % ennakonpidätysmaksu veronkorotuksineen ja korkoineen – jopa siitä riippumatta, että myyjä on maksanut kaikki veronsa. Edes miljoonaoptiotuloja saavilla ei ole noin korkeaa marginaaliveroprosenttia. Ennakonpidätys luetaan myyjän maksamaksi veroksi. Lakitekstin mukaan tämä rangaistus voidaan määrätä vain työsuorituksesta, mutta verotuskäytännössä tulkintaa on laajennettu tavarakauppaan, johon liittyy vähäinen työsuoritus. Jos tuollainen laki tarvitaan, verotuksessa tulisi aina tarkistaa myyjän verotilanne, eikä ennakonpidätystä tule kaavamaisesti pidättää ostajalta, etenkään enempää kuin myyjä maksaisi tästä tulosta veroa. Tietokoneiden aikana tarkistuksen tekeminen ei vaadi työtä muutamaa minuuttia enempää.

Verottajalla ei ole mitään määräaikoja, joten lopulliset ratkaisut voivat kestää kymmenenkin vuotta. Siinä ajassa monet yritykset ja yrittäjät menehtyvät päätöstä odottaessaan. Verottaja kuitenkin ehtii tehdä ajoissa ratkaisunsa, jos asia vanhenisi. Jouluviikolla tehdään useita arvonlisäveropäätöksiä, jos verotusoikeus on vaarassa vanheta vuoden vaihteessa. Jälki on joskus kiireen näköistä: varman päälle verottamista ajatuksella, että valittakoon, jos ei ole tyytyväinen. Merkittävä parannus olisi, jos viranomaisen täytyisi tehdä ratkaisunsa korkeintaan vuodessa ja jos siihen ei pystyttäisi, verottajan vaatimukset raukeaisivat. Tämä olisi verotuksen hoitotakuu.

Virkamiehet voivat työajallaan pohtia mitättömiäkin asioita, jolloin jälkiveroja on määrätty euronkin virheistä. Yrittäjän on mahdotonta vaatia tällaisia virheitä oikaistavaksi, koska valituksen tekeminen maksaa, vaikka nuo pikkuvirheet olisivatkin osia isommasta kokonaisuudesta. Pieniin verovirheisiin tulisi puuttua vain, mikäli niitä tehdään systemaattisesti. Verotuksen rangaistukset ovat suuria, jos niitä verrataan väkivaltarikoksiin. Toisin kuin muussa rikollisuudessa, näyttöjen ei tarvitse olla täysin pitäviä, vaan subjektiiviset näkemykset riittävät tuomion perusteeksi. Lailliset oikeustoimet voidaan määrätä verorikoksiksi, jos esitetään, että oikeustoimi on ilmeisesti tehty verojen välttämiseksi. Jopa liikojen verojen maksaminen voidaan tulkita veronkierroksi, jos tulkinnalla voidaan saada vielä enemmän veroja maksuun.

Jälkiverot veronkorotuksineen ja veronlisäyksineen ovat erityisen suuria rangaistuksia, koska pelkästään valtion vaatimat korot ovat kaksi kertaa markkinakorkoja suuremmat. Kun näitä maksuja ei saa vähentää verotuksessa, on niiden maksamiseksi ansaittava tuloja, joista taas on maksettava sekä arvonlisä- että tuloverot. Rangaistuksen suuruuden takia tulisi tulkinnanvaraiset asiat ratkaista verovelvollisen eduksi. Näinhän väkivaltarikollisuudessakin tehdään. Ankarasta rangaistuskäytännöstä aiheutuu myös ankara kirjanpitokäytäntö, jossa tilitoimistot ratkaisevat tulkinnanvaraiset asiat verovelvollisen vahingoksi. Kaikkiin asioihin ei yksinkertaisesti voida hakea verottajan ennakkotietoa eikä verokonsultin näkemystä. Jos eduskunta säätää epäselviä lakeja, ei niitä saa käyttää yrittäjien rankaisemiseen, vaan epäselvyydet ja tulkinnanvaraiset seikat on aina tulkittava verovelvollisen eduksi. On tunnustettava, että verohallinnossakin erikoistutaan eri veroihin ja verotusasioihin, jolloin virkavalta kokonaisuudessaan on aivan ylivertainen pienyrittäjään verrattuna.

Toki on niin, etteivät kansalaiset saa verotuksessa vähentää saamiaan julkisia rangaistuksia. Liikennesakkoja ja pysäköintivirhemaksuja lukuunottamatta rangaistukset ovat kuitenkin lieviä itse tekoon suhteutettuna. Rangaistuksia ei määrätä tulkinnanvaraisissa asioissa. Lisäksi rangaistukseen ei vaikuta asian viivästyminen hallinnossa, kuten verotuksessa käy aikaan sidottujen maksujen vuoksi. Lähtökohtaisesti väärin perustein määrätyt verot on maksettava, vaikka asiasta valitettaisiin. Tämä voi aiheuttaa likviditeettiongelmia, joka heijastuu uusien verojen maksun viivästymisenä. Verotuskäytäntö on etupainotteinen, jolloin veroja joudutaan maksamaan ennen kuin vastaavat tulot ovat käytettävissä. Nämä kaikki lisäävät rangaistuksen vaikuttavuutta.

Olisi kohtuullista, että veronkorotuksia ei määrättäisi tulkinnanvaraisista asioista lainkaan, ja verotuksen korkorangaistukset vastaisivat yleistä korkotasoa. Korotusten tasoa tulee lieventää. Veronkorotus ja viivästysseuraamukset voivat johtaa kokonaisveron määrään, joka on lähes kaksinkertainen itse veron määrään verrattuna. Yhteiskunta on yleisesti sitä mieltä, ettei rangaistusten kovuudella ole vaikutusta rikollisuuteen, mutta verotuksessa uskotaan, että ankarat rangaistukset vähentävät verorikkomuksia. Todelliselle rikolliselle veronkorotuksen määrällä ei ole mitään merkitystä, koska hän ei kuitenkaan maksaisi mitään veroja. Sen sijaan rehellisesti toimivat yrittäjät joutuvat suurista korotuksista vaikeuksiin.

Pienimuotoinen verotustulkintojen kokeilu lisääntyisi jonkun verran, jos verosanktioita lievennettäisiin. Silti meidän tulisi oppia katsomaan niitä sormien läpi samalla tavalla kuin muutaman kilometrin ylinopeudet hyväksytään. Tärkeintä on, että yritetään, koska se tarkoittaa työpaikkojen lisääntymistä ja sitä, että yhä useampi suomalaisista on pois sosiaaliturvalla elämisestä. Hyötyjen rinnalla neuvottelulounaalla nautittu keskiolutpullo ei merkitse mitään.

Valittakoon, jos ei ole tyytyväinen -systeemi antaa verottajalle mahdollisuuden huolimattomiin päätöksiin, jossa verovelvollisen näkökulmaa ei yritetä selvittää tai ainakaan siihen ei haluta uskoa. Tällaiset ratkaisut voidaan jättää kokonaan perustelematta. Pahimmillaan verotuspäätöksessä ei edes tarkastuksen selviäkään virheitä korjata, vaan ainoa perustelu on: "Jälkiverotus on toimitettu verotarkastuskertomuksen esityksen mukaan. Annetun vastineen perusteella ei ole syytä poiketa verotarkastuskertomuksen esityksestä." Näin vastineessa esitettyjä asioita ei mitenkään perustella vääriksi. Joskus tulee mieleen, ettei vastinetta ole edes luettu.

Verottajan ketjun yhtenäisyys on vakava uhka verovelvollisen oikeusturvalle. Verotarkastajan ylilyönnit menevät verotuspäätöksen laatijalla läpi. Jos oikaisulautakunta ei jaksa perehtyä asiaan riittävän perusteellisesti, ollaan hallinto-
oikeudessa, jossa verotuspäätös ei ainakaan epäselvissä tapauksissa enää muutu. Joskus saa vaikutelman, ettei hallintooikeus sekavissa tapauksissa enää jaksa perehtyä asiaan. Se on inhimillistä, mutta ei oikeusturvan kannalta hyväksyttävää. KHO taas ei näytä antavan kuin poikkeustapauksessa lupaa valittaa virheellisestä päätöksestä, etenkin kuin asia olisi pitänyt jo alemmissa asteissa huolellisesti valmistella ja selvittää.

Edes sellaisessa tapauksessa, jossa hallinto-oikeus on verottanut erän, jota oikaisulautakunnassa ei ole verotettu, ei ole saatu KHO:sta valituslupaa virheitten oikaisemiseksi. Hallinnossa ilmeisesti ajatellaan, että talousrikollisia ne ovat joka tapauksessa ja yrittävät vain selittämällä päästä pälkähästä. Hallinto-oikeuksiin tehtäviä valituksia on aiottu rajoittaa, mutta veroasioissa sitä ei missään tapauksessa pidä tehdä. Päinvastoin. Siellä on lisättävä suullisia käsittelyjä, jotta verovelvollinen voi saada varmuuden siitä, että hänen asiansa käsitellään asianmukaisesti. Veroasiat ovat usein monimutkaisia ja laajat paperikäsittelyt johtavat siihen, ettei asiakirjoihin perehdytä kunnolla. Vain suullinen käsittely mahdollistaa vastakysymysten esittämisen ja asian kunnollisen perustelun.

Vielä 1950-luvulla taskukellon tai polkupyörän varastamisesta joutui kahdeksi vuodeksi kuritushuoneeseen. Sen jälkeen rikostuomiot ovat minimalisoituneet, mutta veroasioissa rangaistukset ovat kasvaneet. Kirjoituksen tarkoitus on saada yrittäjien oikeusturvaa kohtuullisemmaksi ja saada pienyrityksille samat oikeudet, jotka suuryrityksillä jo on. Tottakai haluan, että verovilpistelystä joutuu edelleen maksuvelvolliseksi.

 

Kaikki hyvin, jos siltä näyttää



Julkaistu 14.8.2007

Muutama vuosi sitten otin itselleni mission. Kun joskus löydän jonkin yhteiskunnallisen asian, josta voi sanoa, että onpa hyvin hoidettu, lopetan omalta osaltani maailmanparantamisen. Nyt alkaa näyttää uhkaavasti siltä, ettei tällaista armahdusta suoda. Olen perehtynyt viime vuosina mm. konkurssiyrittäjien asemaan, verovelvollisen oikeusturvaan, kirjanpitorikostuomioihin, pienyritysten sopimusoikeudelliseen asemaan, eläke- ja veronmaksu- sekä ilmoitusvirheiden rangaistuksiin, perintöverotukseen, pörssikurssien muodostumiseen, eläkevakuutusturvaan, tietoyhteiskuntaan, asuntorakentamiseen, lasten huostaanottoon, kehitysapuun ja turvapaikkaprosesseihin. Kaikissa on enemmän tai vähemmän suuria epäkohtia. Viimeksi otin autettavaksi yrittäjän, joka halusi alkaa uuden elämän ja selvittää vanhan takausvelkansa, jotta saa paperinsa puhtaaksi. Siitäkin systeemistä löytyi mielenkiintoisia asioita.

Ulosoton ympärillä pyörii pankkeja, perintäyhtiöitä, ulosottoviranomaisia ja luottotietoyhtiöitä, mutta kukaan ei tunnista yrittäjän olevan ihminen, eikä myöskään mikään paperilla oleva päätös. Kukin tietää pienen murusen asiasta, mutta kokonaisuutta ei hallita. Yrittäjän on tällaisessa tilanteessa mahdoton selviytyä. Byrokratia ottaa työvoiton sinnikkäimmästäkin asioiden selvittäjästä. Ilmankos takausvelallinen yrittäjä oli jo vuosia sitten luovuttanut.

Viime talven tilintarkastuksissa huomasin, että joko olen tulossa vanhaksi tai sitten sääntöjä on nykyään paljon enemmän ja tilinpäätökset tehdään entistä nopeammin. Tarkastin ja tarkastin iltoja, öitä ja viikonloppuja käyttäen päivät pääskytysten. Kuitenkin asiakkaani ovat näitä pienen pieniä, ja asiakkaita minulla on juuri sen verran, etteivät ota KHT-auktorisointia pois. Joillakin kavereilla on kymmenen kertaa enemmän tilintarkastusasiakkaita.

Minun oli pakko rikkoa tilintarkastajia velvoittavia sääntöjä, koska aika ei yksinkertaisesti riittänyt. Oli tehtävä valinta, tehdä joko tarkastustyö tai dokumentointi huonosti. Valitsin jälkimmäisen. Nyt odotan viimeistä tuomiota. Joku viisas sanoisi, että palkkaa apulainen tekemään dokumentointi, ehkä jopa itse tarkastuskin. Sitten oltaisiin juuri siinä, mistä haluttiin pois, eli maallikkotarkastuksessa. Vanha kansa on opettanut minua, että anna työ toiselle ja tee itse uudestaan perässä. Miten ihmeessä pienten yritysten tarkastuksen voi tehdä kokemattomien apulaisten kanssa aidon oikeasti. Leikkityötä toki voi teettää ja kun siitä laskuttaa, kaikki näyttää hyvältä.

En suostu tunnustautumaan surkeimmaksi tarkastajaksi Suomessa ja tietokoneen hyödyntämisessä tilintarkastukseen uskon edelleen päihittäväni kollegani mennen tullen. Mutta suositusten mukaista tarkastusta en pysty tekemään. Koska tuomion uhka on selän takana peikkona, aloin kirjoittaa puumerkkejäni tarkastamiini tositteisiin ja asiakirjoihin. Luotan siihen, etteivät yritykset vaihda tositteita ja tiliotteita heti tarkastajan poislähdettyä.

Monilla pienillä yrityksillä ei ole enää edes kopiokonetta. Ja vaikka olisikin, ei ole järkevää kopioida papereita, jotka saa koska tahansa Internetistä. Tällaisia ovat kaupparekisteriotteet, tiedot yrityksen kuulumisesta eri rekistereihin ja yhä useammin myös tilinpäätökset, tiliotteet ja kirjanpidot. Tietojen luotettavuus Internetissä voittaa tarkastajan valokopiot kirkkaasti. Suosituksissa on paljon ikärasismin piirteitä. Jos vanhimmat tarkastajat eivät käytä tietokoneita työssään, tulee kaikkien elää paperikopioiden maailmassa.

Tilintarkastajien suositusten takana ei tosiasiassa ole pyrkimys hyvään tilintarkastukseen. Ei, tarkoitus on työllistää apulaiset ympäri vuoden vaikka turhaankin työhön ja luoda raskassoutuinen hyvä tilintarkastustapa, jonka noudattamisella vältetään vahingonkorvaukset lopputuloksesta riippumatta. Kaikista puheista ja laadun valvonnoista huolimatta tilintarkastuksen laatu on viime vuosina heikentynyt. Pieniinkin yrityksiin lähetetään joka vuosi uudet tarkastajan apulaiset, jotka tosiasiassa opiskelevat taloushallintoa asiakkaansa opastuksella. Jokainen meistä on joskus ollut nuori ja kokematon ja tarvinnut opastusta työelämässä. Maailma ei pyöri, jos nuoret eivät saa käytännön oppia. Protestoinkin sitä, että opetuksesta pitää maksaa hyvä kate varsinaisille tilintarkastajille, ja sitä teatteria, joka osaamisen ympärille on rakennettu. Kisällistä maksettakoon vain palkka, ei sen enempää.

Suositukset irtautuvat yhä enemmän tosielämästä. Esimerkiksi tilintarkastajille on laadittu suositusluonnos uudesta osakeyhtiön tilintarkastuskertomusmallista. Pitkästä kertomuksesta 90 prosenttia käytetään sen selittämiseen, ettei tilintarkastaja oikeastaan vastaa mistään ja 10 prosenttia on lausuntoa tilinpäätöksen oikeellisuudesta. Sellaisen kertomuksen antaminen pienille osakeyhtiöille on mahdotonta, koska se on niin monipolvinen ja vaikeasti ymmärrettävä. Voi olla, että tuollainen kertomus joudutaan antamaan pörssiyhtiöille, mutta pienten osakeyhtiöiden kohdalla kyse on liioittelusta.

Pahimmat pelot IFRS-tilinpäätöksiin liittyvistä riskeistä ovat jo toteutuneet, vaikka noususuhdannetta eletäänkin. Edelleen pörssiyhtiön uusi johto siivoaa pöytänsä vanhan johdon tase-eristä, vaikka IFRS:n piti tuoda ne ainoat ja oikeat tilinpäätöstiedot. Joku tällaisissa tapauksissa rikkoo lakia, joko vanha tai uusi johto, mutta tilintarkastaja varmasti. Tasearvojen testaukset ovat osoittaneet, että kaikki luvut voidaan osoittaa oikeiksi siitä riippumatta, miten ostettu tytäryhtiö tuottaa. Valitettavan usein tilinpäätöksen laadinnassa ensin otetaan luku ja sitten etsitään sille sopivat perustelut.

Uudet pienyritysten IFRS-suositukset on julkistettu luonnoksena. Tasehyödykkeiden käypä arvo on selvitettävä. Muu myynnissä oleva kuin vaihto-omaisuus on selvitettävä myyntihintoja ja myyntiin laittamisen faktoja myöten. On tiedettävä milloin ja millä hinnalla myynti onnistuu. Selvitettävä myynnin vaikutus yrityksen tulokseen. On annettava selvitys, jos käypää arvoa ei voida selvittää. Kerrottava hyödykkeen poistomenetelmät ja jäljellä olevat kannattavat eliniät. Leasingit on kirjattava taseeseen. Työntekijöiden tulevat viiden vuoden palkankorotukset diskontataan. Tulevien viiden vuoden verolaskelmista laskettava verovelkoja ja -saamisia. Selvitykset edellisen tilikauden virheistä. Lainaehtojen muutokset ja maksuvirheet eriteltävä. Taseet taas nurinpäin. Lisää liitetietoja. Jollei 400 sivun pienohjeet sovellu, on sovellettava 4000 sivun isoja IFRS-ohjeita.

Ei tuosta hulluudesta enää jaksa sanoa mitään. Ei kai kukaan tosissaan usko, että joku osaisi tuollaisia tilinpäätöksiä tehdä. Siis oikeasti, edes yhden kerran elämässään. Isoissakaan tilintarkastustoimistoissa kaikki KHT-tarkastajat eivät osaa IFRS-tilinpäätöksiä, mutta eivät osaa asiakkaatkaan. Siksi toimistojen IFRS-osaajat tekevät isolla rahalla monen pörssiyhtiön tilinpäätöksiä. Osaajatkin tekevät työnsä IFRS-kirjan avulla. Kuka ihmeessä tällaisen tilinpäätöksen on halunnut?

Jokainen, joka on tehnyt yhdenkin tilinpäätöksen elämässään, tietää, että uusien säännösten takana voi olla vain koko ikänsä jossain norsunluutornissa elänyt korkeasti koulutettu ihminen, jolla ei ole tuntumaa elämään. Ihmetellä ei pidäkään suositusluonnosten kirjoittajia vaan niitä päättäjiä, jotka maksavat työstä palkkaa ja vielä osallistuvat työn ohjaamiseen, julkistamiseen ja lobbaamiseen. Joukossa tyhmyys tiivistyy.

PK-IFRS:ää pakkomyydään meillä sanoilla vapaus, veljeys ja tasa-arvo, jotka nyt kirjoitetaan muodossa vapaaehtoisuus, yksinkertaisuus ja yhdenmukaisuus. Vapaaehtoisuus muuttuu pakoksi, kun säännöksiä seuraavan kerran yksinkertaistetaan. Monimutkainen saadaan yksinkertaiseksi, kun sen rinnalle rakennetaan jättiläishirviö (IFRS). Yhdenmukaisuus on juhlapuheiden hyve, jota koskaan ei voida saavuttaa edes yhdessä maassa, saatikka globaalisti.

Asiat ovat hyvässä mallissa yhteiskunnassamme. Parhaat kirjanpitäjät tekevät parhaita tilinpäätöksiä, joita tarkastavat parhaat tilintarkastajat, joita valvovat toiset parhaat tilintarkastajat. Parhaat juristit hoitavat konkursseja ja perintäasioita. Parhaat yritystoimintaa tuntevat virkamiehet TE-keskuksissa, Sitrassa ja Tekesissä jakavat verorahoja parhaisiin hankkeisiin, jotka työllistävät koko Suomen. Parhaat verotarkastajat opastavat yrityksiä verotuksessa. Maailma on valmis. Enää tarvitaan työn alla oleva EU-hanke pienyritysten aseman helpottamiseksi. Tosin vanhaa miestä hanke pelottaa. 20 vuotta sitten Suomessa oli kolme verokonsulttia. Sitten hallitus toteutti hallitun rakennemuutoksen, jonka muun muassa piti yksinkertaistaa verotus. Nyt Suomessa on 300 verokonsulttia sekä tuhatkunta verotuksen hallitsevaa kirjanpitäjää ja tilintarkastajaa.

Kaikki unohtavat sen, että käytännössä työt teetetään yhä useammin kokemattomilla henkilöillä kiireessä ja suorituspaineissa. Olemme autuaan tietämättömiä, että suuret yritykset vaativat pieniltä yrityksiltä suuria ennakkolaskutuksia, jotta tilivuoden budjetoidut kulut saadaan täytetyksi. Ummistamme silmämme siltä, että hienojen papereiden takana on yhä useammin copy paste -tekniikalla tehtyjä papereita, joita ei aina edes ehditä editoimaan tilannetta vastaavaksi, saati että joku todella tekisi näin esitetyt työt.

Kun kaikki erikoistuvat omaan pieneen hiekkalaatikkoonsa, voimme elää prinsessa ruususen unta ja kuvitella, että asiat ovat kunnossa. Mitä suuremman laskun yritys saa, sitä varmemmin asiat ovat oikein tehty. Vai ovatko? Onneksi kukaan ei enää ymmärrä kokonaisuuksia, eikä osaa päässälaskua, jolloin suuriakin virheitä voidaan suoltaa tietokoneista, kun kenenkään osaaminen eikä mielenkiinto riitä hahmottamaan, ettei keisarilla olekaan vaatteita.

Olemme menneet ojasta allikkoon. Keisarilla ei todellakaan ole vaatteita. Kulissit ovat komeat, mutta ne ovat vain teatteriesitystä tosielämästä. Olemme onnellisia, kun säännöt ovat hienoja ja valvontamenettelyt kattavia. Kaipa se sitten on niin, että kaikki hyvin, jos siltä näyttää.

Thaimaan sivuliikkeen avaajat, veneilijät ja moottoripyöräilijät



Julkaistu 15.5.2007

Tilitoimistoon tuli ruskettunut yrittäjä tuomaan kuukauden tositteensa kirjattaviksi. Rusketus oli tullut Thaimaasta, ja matkaliput olivat jääneet tositeaineistoon mukaan. Yrittäjä oli kuullut, että matkakulut ovat vähennyskelpoisia, jos lomansa aikana käy katsomassa rakennuksia, joita suunnittelee ostavansa yritykselleen ja sitten laittaa ne vuokralle. Hyvä. Koska kyse on liiketoiminnan laajentamisesta ja palvelujen viennistä, olivat matkalla mukana myös aviopuoliso ja perheen kolme lasta. Mitään osoitteita tai välittäjien yhteystietoja hän ei kuitenkaan ollut ottanut mukaansa, saati esisopimuksia.

Kirjanpitoihin yritetään ujuttaa milloin mitäkin. Harmitonta on pitää yhtiökokous koko perheen voimin jossain kulttuuriravintolassa, ja ottaa vielä konjakit kahvin kanssa vuoden ahkeroinnin kunniaksi. Monet neuvottelut on pidetty kaveripiirissä, vaikka kaverit eivät välttämättä mitenkään liity yrityksen toimintaan. Alan seminaareja löytyy Pariisista ja osallistumismaksun maksamisen jälkeenkin voi jäädä voitolle, kun kirjanpitoon kirjataan myös viikonloppuloman hotellikulut. Isommissa yrityksissä kaverit otetaan mukaan Savonlinnan oopperajuhlille ja Lapin mökeille pohtimaan tulevaisuuden yhteistyön mahdollisuuksia.

Monen yrityksen tilinpäätöksestä löytyy golfyhtiöiden osakkeita, kalastuspaikkojen osuuksia, kesämökkejä, lomaosakkeita, asuntoautoja – sen mukaan, mikä perheen kiinnostus maailmaan on. Jotkut kehuvat trendilehdissä, että kaikki vaatteet laitetaan verotukseen. Jotkut maksavat palkkoja kilometrikorvauksina. Jotkut ajavat kaupunkirallia muutamia kymmeniä kilometrejä ja sitten mennään töihin.

Jos ujutukset menevät läpi, ovat hyödyt marginaalisia. Täysin laillisella verosuunnittelulla päästään suurempiin verosäästöihin kuin vaatteilla kikkailemalla. Menoista on maksettava luontoisedun verot käyvän arvon mukaan. Mökeistä ja veneistä joudutaan luopumaan viimeistään eläkkeelle lähdettäessä. Silloin menetetään myyntiin liittyvät verosäästöt. Jo verotettua myyntivoittoa ei yrityksestä saada pois veroja maksamatta. Mökin siirtäminen seuraavalle sukupolvelle vaikeutuu. Kaikkein suurin virhe on ostaa yrittäjän käyttämä asunto yritykselle.

Jos verotuksessa näihin yksityistalouden menoihin puututaan, ollaan ihmeessä. Pahimmillaan verotus tapahtuu peiteltynä osingonjakona, jossa verojen määrä on suurempi kuin alkuperäisen menon määrä on ollut. Veronkorotukset ja veronlisäykset jäämämaksuineen ovat sinänsä kohtuuttomia rikkomukseen nähden. Hyötyjä ja haittoja vertaamalla päädytään helposti kohtuuttomaan riskinottoon. Etenkään osakeyhtiöissä turhia riskejä ei tule ottaa, henkilöyhtiöissä sanktiot ovat lievemmät.

Tällaiset yksityistalouden menonsa erilaisilla tarinoilla kirjanpitoonsa ujuttavat yrittäjät tekevät hallaa paitsi itselleen, myös kaikille muille yrittäjille. Juuri siksi verotarkastajat ovat niin epäluuloisia ja juuri siksi he näkevät yksityistalouden menoja sielläkin, missä niitä ei ole.

Yrittäjät eivät yksin ole syyllisiä omien menojen kirjaamisessa kirjanpitoon. Syyllisiä ovat – yllätys, yllätys – valtio, suuret yritykset ja me taloushallinnon ammattilaiset.

Verotuskäytännöllä hyvätuloisia tuetaan. Ne, joilla olisi varaa ostaa veneet ja moottoripyörät omilla rahoillaan, ostavat harrastepelinsä yhtiöilleen. Verottaja on sen hyväksynyt, jos on maksettu luontoisedusta verot. Tämä innostus on opittu isoilta firmoilta, joissa johdolla on mitä ihmeellisimpiä ja kalliimpia verottomia etuja. Pienyrittäjiä ei saa kohdella huonommin kuin palkansaajia.

Kohtuus kaikessa. Jos nämä menopelit hankitaan yritykselle omistajan työsuhde-eduksi, ei niistä pidä sallia arvonlisäveron vähennystä, eikä poistoja. Veneet tulisi vähentää myös nettovarallisuudesta. Vaikka luontoisetu määrättäisiin myös veneen ostohinnalle, olisi se kuitenkin yrittäjälle edullisempaa kuin palkan tai osinkojen maksu. Joka tapauksessa kyse on verotusriskistä. Kun moottoripyöräinnostus lisääntyy, verottaja tekee täsmäiskun. Moottoripyörän tarakalle tuskin otetaan yritysvieraita. Sen sijaan veneen käyttökulut voi laittaa kirjanpitoon, kunhan löytää matkaan yritysvieraita edes muutaman kerran kesässä. Kulujen on oltava edustuskuluja ja oman käytön osuudesta on laskettava luontoisetu.

Suurten yritysten käytännöt tulevat myös pienten yrittäjien tietoon. Erään suuren yrityksen suunnittelupäivien Lapin ohjelma keskittyi lasketteluun, monotansseihin, cocktailjuhliin ja saunomiseen. Niiden välillä oli poro- ja moottorikelkka-ajeluja. Yrittäjä halusi omat Lapin matkansa kirjanpitoon, koska nämä selvästi yksityistalouden menot näyttävät olevan vähennyskelpoisia. Yrittäjä ei tiennyt, että Lapin ohjelmia oli kaksi. Tämä oikea, jonka hän oli saanut käsiinsä ja sitten virallinen ohjelma, joka laitettiin yritysten kirjanpitoon. Virallinen ohjelma täyttyi seminaareista, neuvotteluista ja tulevaisuuden suunnitteluista, jotka kestivät myöhään yöhön. Neuvoisin suuria yrityksiä käyttämään oikeassa ohjelmassa häviävää mustetta tai itsetuhoutuvaa sähköpostia, jotten jatkossa joutuisi selittämään pienyrittäjälle, ettei hänellä ole samoja oikeuksia kuin suurten yritysten johdolla.

Olemmeko me ammattilaiset syyllisiä, jos emme osaa/jaksa/ehdi/halua selvittää asiakkaalle kaikkia laillisia järjestelyjä, joilla maksettavia veroja voidaan vähentää tai verojen maksua myöhäistää? Päinvastoin, tilitoimistojen ja tilintarkastajien pitää tarvittaessa selvittää yrittäjälle yksityis- ja yritystalouden välisellä harmaalla alueella olevia asioita.

Tavallisista verotuksessa hyväksyttävistä menoista tulee pitkä penni. Tietokoneet ja nettiyhteydet, joita käytetään työ- ja kotiasioiden hoitoon tulevat puolet halvemmiksi, kun niistä saa vähentää sekä arvonlisä- että tuloveron. Hyvin pidetystä ajopäiväkirjasta kertyy yllättävän paljon työajoja, joista voi nostaa verottoman korvauksen. Yhtiölle annetusta käyttöpääomalainasta saadusta korosta maksetaan käytännössä vain kahden prosentin vero. Koko henkilökunnalle järjestetyt kuntosalit ja urheilutempaukset ovat vähennyskelpoisia myös yrittäjille. Monilla pienyrittäjillä on vain kotitoimisto, jolloin kilometrikorvaukset alkavat kun oven laittaa kiinni.

Pysäköintivirhemaksujen verovähennyskielto on kohtuuton, mutta sakot tulee silti laittaa kirjanpitoon silloin, kun ne ovat aiheutuneet työasioiden hoidosta. Ei ketään voida määrätä laittamaan kesken myyntineuvottelujen lisää rahaa tunnin mittariin tai kantamaan näyttelytavaroita kilometrin päästä jos laillisia pysäköintipaikkoja lähempänä ei ole. On eri asia maksaa virhemaksusta 26 prosenttia veroa osakeyhtiössä kuin maksaa sakko marginaaliverotetusta tulosta kaksi kertaa korkeammalla verolla.

Moni alun perin hyvä asia on menetetty ahneuteen. Näin on käynyt mm. osakaslainoille ja edustuskuluille. Tappiollisen yrityksen vahvistetut tappiot olivat aikoinaan vähennyskelpoisia yrityskaupan jälkeenkin. Näin pitäisikin olla. Kaikenmaailman skoijarit alkoivat puliveivaamaan tappiollisten yritysten kanssa. Näiden ahneiden takia tappioiden vähennysoikeuksia rajoitettiin. Tällaiset yrittäjät ansaitsisivat sakinhivutuksen, ettei hyviä asioita pilata lyhytnäköisen ahneuden takia.

Pikkunäppärät verosuunnittelukikat tulee selkeästi erottaa talousrikollisuudesta. Talousrikolliset ovat rikollisia, eikä heidän tarkoituksenaan ole noudattaa lakia. Heidän takiaan kuitenkin kirjanpitosäännöksiä on koko ajan kiristetty, vaikka se ei vaikuta aitojen rikollisten toimintaan mitenkään. Päinvastoin heidän kilpailuetunsa kasvaa sen takia, että rehellisten byrokratiaa lisätään.

Yhteiskunnan kannalta kikkailuista ei todellisuudessa tule suuria tappioita. Veneitä, moottoripyöriä ja muita harmaan alueen menoja kirjataan pienyritysten menoiksi yllättävänkin harvoin. Paljon kalliimmaksi meille ovat tulleet laillisesti tehdyt vedätykset, joita me kaikki joudumme maksamaan.

Fortumin lahjoittaminen sijoittajille ja sen jälkeinen sähkön hinnan korottaminen osakkeiden ja optioiden arvon nostamiseksi on tullut maksamaan suomalaisille jo kymmenisen miljardia euroa, ja lasku kasvaa joka vuosi. Vaikka kaikki suomalaiset pienyrittäjät laittaisivat joka vuosi Thaimaan matkalipun kirjanpitoon, olisivat veromenetykset pikkupähkinöitä verrattaessa energian hinnan kautta tapahtuviin menetyksiin. Kartellisopimuksia tehneitä yritysjohtajia pidetään sankareina, vaikka jokainen meistä joutuu maksamaan kartellien takia ylihintaa joko suoraan tai verojen kautta. Suurten pörssiyhtiöiden saamat yritystuet ovat laillisia, vaikka yhteiskunnan kannalta ne ovat tarpeettomia ja jopa haitallisia menoja.

Kaikki puolueet ovat rähmällään yritysten sukupolvenvaihdosten perintöveron poistamisvaatimusten edessä. Kyseessä on mittava veronkiertohanke, jota asiallisin argumentein on vaikea perustella. Miten pörssiyhtiön suuromistajaperheiden muissa ammateissa toimivat henkilöt voivat argumentoida, että perintöveron poistaminen mahdollistaa yhtiön varojen käytön työllistämiseen. Kun veronkierto tehdään lobbaamalla ja laillisin menettelyin, se hyväksytään.

Rajatapaukset tulee vetää kotiinpäin, eikä varmuuden vuoksi verojen maksamisessa ole mieltä. Jos verotus on monimutkaista, ei voida olettaa, että jokaisen epäselvän erän kohdalla soitetaan kalliille verokonsultille neuvoa kysyen. Verotarkastajienkin tulee ajatella rajatapauksista, että parempi kun kaveri yrittää, eikä ole työttömänä yhteiskunnan elätettävänä. Sormien läpi katsominen on viisautta.

Elinkeinoverolain mukaan tulon hankkimisesta aiheutuneet menot ovat vähennyskelpoisia. Paljon asioita ratkeaisi itsestään, jos yrittäjät kirjoittaisivat epäselvissä tapauksissa paperille selostuksen menon tarpeellisuudesta yritystoiminnalle. Jos selostus ei ole uskottava, älä vie tositetta tilitoimistoon. Jos kirjanpitäjäsi lukee selostuksen hymyilemättä tai närkästymättä, on meno mitä todennäköisimmin vähennyskelpoinen verotuksessa.

Minun Afrikkani



Julkaistu 13.3.2007

1 kommentti |

Viime syksynä lähdin taas tarkkailemaan maailman menoa reppuni kanssa. Tällä kertaa matka suuntautui eteläiseen Afrikkaan.

Afrikassa ensimmäinen oppituntini olivat bussiaikataulut. Paikallisbussit lähtivät kun auto oli täpötäynnä. Kaukoliikenteen busseissa kahden tunnin viivästys oli normaalia, eikä siitä kukaan meteliä nostanut. Asiakkaani keikka-asentaja oli saanut vuokra-autosta pysäköintisakon Turussa. Maksuaikaa oli seitsemän päivää. Asiakas maksoi sakon nettipankissa eräpäivänä, mutta vasta työpäivän jälkeen. Se sai kaupungin lakimiehet liikkeelle. He selvittivät kuka oli auton vuokrannut Helsingissä ja määräsivät maksukorotuksen. Asiakas piti korotusta kohtuuttomana, mutta hävisi kaikki valitukset hallinto-oikeutta myöten. Jos joku viskaali on tyhmä, koko systeemi puolustaa hänen tyhmyyttään.

EU:ssa taloushallintokonsultit puuhaavat kaikille maailman pienyrityksille IFRS tilinpäätöstä, joka maksaa tuplasti nykyistä enemmän. Hankkeella aikaansaadaan paljon pahaa: se sekoittaa lopullisesti tilitoimistojen talviaikataulut ja riisuu pienyritykset alastomiksi suurten kilpailijoiden ja yrityskauppaspekulanttien edessä. Samalla yhteiskunta lähettää viestin, jossa sijoittajien ahneuden tukeminen on tärkeämpää kuin yritysten kirjanpidon pitäminen siten, että yritykset itse voisivat paremmin hallita riskejään ja kassavirtaansa.

Olin ystävystynyt Tansaniassa pienyrittäjänä kankaita myyvään Judiin. Kysyin häneltä, millainen kirjanpito ja verotus hänellä on. Jud nauroi ja sanoi, että hänellä on puisia pieniä rasioita. Hän laittaa saamansa rahat myttyyn pieneen kasaan, painaa ne tiukkaan rasian pohjalle ja laittaa puukannen päälle. Se on hänen kirjanpitonsa. Luku- ja kirjoitustaidottomuus on maassa yleistä, joten tuskin sinne tällä vuosituhannella ollaan viemässä IFRS-tilinpäätössääntöjä ja kuukausittaisia valvontailmoituksia pienyrityksille. Toki sellaiseen hankkeeseen saisi helposti EU-rahaa ja Suomen ulkoministeriön tukea. Viimeisen UM:n rahanjaon mukaan Afrikkaan sai rahaa mm. yhteismetsien hallinnon kehittämiseen maassa, jossa ei edes ole metsiä.

Afrikassa on paljon korruptiota. Siellä raha annetaan kädestä käteen. Suomessa ei ole korruptiota. Meillä on yritystukia, valtion omaisuuden polkumyyntiä, ylisuuria optioita, verovaroista maksettavien sopimusten ylihintoja, tutustumismatkoja ja oopperailtoja, tarpeettomia virkoja, lain suomia monopoleja ja kallista byrokratiaa. En enää ole varma, olisiko korruptio suomalaisille halvempaa.

Afrikasta tultuani kirjanpitäjäni näytti sakon uhalla annettua selvityspyyntöä, jossa vaadittiin ilmoitetun 900 euron EU-ostojen takia merkitsemään kk-ilmoitukselle arvonlisäveroa plussaa ja miinusta 198 euroa eli yhteensä nollan. Tietoyhteiskunta mahdollistaa sen, että meitä valvotaan kaikessa ja kaikkialla. Pienimmätkin inhimilliset virheet ovat nykyään rangaistavia rikoksia. Tietokoneet eivät kuitenkaan tee keskenään näitä selvityksiä, vaan niihin tarvitaan niin virkamiesten kuin yrittäjien ja tilitoimistojen työaikaa. Esimerkin ilmoitus nostaa Suomen EU-jäsenmaksua kolme euroa, mikä vastaa yhden henkilön viiden minuutin työkustannuksia. Verokertymä ei tästä mitenkään muutu, paitsi että verohallinto määrää veronkorotuksia näistä epäloogisuuksista. Näin ilmoitusmenettelyllä luodaan nollasta lisäarvoa.

Afrikassa eletään enemmän tässä päivässä. Botswanassa kenkäkaupan myyjärouva pisti kauppansa kiinni keskellä päivää päästäkseen kanssani juttelemaan kahvilaan. Toki meillä Suomessakin näitä päiväkahvitilaisuuksia pidetään paljon, ainakin siitä päätellen kuinka vaikeaa on saada ihmisiä kiinni työ- ja virkapaikoiltaan. Ovat yritysten ja virastojen ovet auki, vaikka henkilökunta viilettääkin kokouksissa ja teillä tietymättömillä.

Suomessa laaditaan tavoitteita, joita yritetään saavuttaa. Tavoitteena ei ole hyvä elämä, vaan viime vuoden tuloksen ylittäminen, osinkojen kasvattaminen ja optiovoittojen maksimointi. Tavoitteista tulee vuosien kilpajuoksua, jossa oma elämä, perhe ja ystävät jäävät taka-alalle. Joka vuosi on tuotettava enemmän tavaraa, kulutettava enemmän, saavutettava suurempi tulos per osake ja tehtävä enemmän ja laajempia tilinpäätöksiä samassa ajassa kuin aiemmin.

Ajan käsite on kadonnut käsistä. Maksamme mukisematta 30 vuotta asuntolainoja, jotta voimme asua 30 vuotta ahtaasti. Hyväksymme sen, että väärän verotuksen oikaiseminen vie kymmenenkin vuotta. 10 vuotta on enemmän kuin keskimääräisen yrityksen elinkaari. 30 vuotta on monen afrikkalaisen koko elämä. Ei siitä riitä pankin renkinä olemiseen.

Jos tuloslaskelman ja bruttokansantuotteen sijasta tarkasteltaisiin muita mittareita kuten mielialalääkkeiden käyttömääriä, huostaanottoja tai burnout-poissaolojen määriä, Afrikka peittoaisi meidät länsimaat mennen tullen. Malawissa minua varoitettiin kalastajakylään mennessäni, ettei heillä ole mitään – köyhempää ei voi olla. Kuitenkin olin vieraana perheessä, jossa nuori kaksikymppinen aviopari lapsensa kanssa asui tiilimökissä järven rannalla. Meillä nuoret asuvat ahtaammin kymmeniä vuosia maksaessaan järkyttäviä asuntohintoja jostain kopperoista Helsingissä ja Vantaanjoelle on matkaa. Kylässä ei ollut nettiä ja kylän väki tuli toimeen yhdellä yhteisellä kännykällä, mutta ei sellaisia meilläkään ollut 15 vuotta sitten. Onko elämämme parempaa kun voimme tehdä töitä 24/7 ja voimme puhua matkapuhelimeen tyyliin "olen nyt stockan kulmalla". Malawilaiset menevät puun alle juttelemaan omat asiansa ja saavat samalla kosketuksen ihmisiin.

Afrikassa arvostetaan iän tuomaa kokemusta ja osaamista. Surullista on huomata, että taloushallinto-osaamisemme on entistä enemmän säännösten ulkoa osaamista. Yritysten todellisen auttamisen kannalta sillä tiedolla ei ole paljoakaan arvoa. 30 vuotta teemme työtämme taloushallinnossa vähin eväin. Kun lopulta kaiken kantapään kautta oppimisen jälkeen osaamme auttaa yrittäjiä, on meillä vain muutama vuosi aikaa käyttää osaamistamme.

Pidämme itseämme niin viisaina, että meillä on oikeus mennä neuvomaan Afrikkaan, miten siellä pitää elää. Tähän saamme oikeutuksen elintasosta ja palkkaeroista. Malawin, Tansanian ja Ugandan BKT per asukas on 180 dollaria vuodessa, minkä summan suomalainen keskituloinen ansaitsee parissa viikossa. Kuitenkin sambialainen sairaanhoitaja tai kirvesmies ovat yhtä ammattilaisia kuin suomalaiset, eikä tuottavuuserokaan ole monikymmenkertainen kaikista tietokoneohjatuista työkaluistamme huolimatta. Oman tuottavuutemme tuhoamme kaikenlaiseen turhaan palkalliseen puuhasteluun.

Osaamisen ja resurssien puutteita voidaan korjata verkottumisella. Todellinen verkottuminen mahdollistaa, että hyvä osaaja voi tehdä loistavaa palvelua. Afrikassa etenkin suvun verkottuminen toimii. Suomessakin sodan jälkeen kyläyhteisöjen sisäinen verkottuminen toimi hyvin. Tänään olemme mm. järjestöjen verkkojen osana, mutta yhteistyö menee suurelta osin lainsäädäntömuutosten hallintaan ja toistemme laadunvalvontaan. Kaikista interneteistä huolimatta emme verkotu, jotta voisimme palvella asiakkaitamme paremmin, vaan lisääntyvän byrokratian hallitsemiseksi. Yhteiskunnan verkottuminen taas tarkoittaa yhä enemmän laitostumista ja oman vastuun elämästä siirtämistä systeemille.

Maailman on koko ajan kehityttävä. Muutokset ovat välttämättömiä. Näin hoemme. Afrikkalaiset ovat pikkuhiljaa hylkäämässä olkikattoiset savimajat. Ne on rakennettu vuosituhansien perinteellä ja toimivat hyvin. Sade ei pääse sisälle. Yöllä majat olivat lämpimät ja päivällä 40 asteen helteessäkin viileät. Kun perhe kasvaa ja maja tulee pieneksi, rakennetaan viereen samanlainen maja. Pian koko suku asuu lähekkäin. Kun sukuja on paljon, asutaan kylässä. Uudet peltikatot ovat rumia ja niiden alla paistuu. Me länsimaiset hylkäämme tilinpäätöskäytäntömme 10 vuoden välein, ennen kuin olemme edes oppineet niitä tekemään ja hyödyntämään. Elämme jatkuvasti paistinuuneissa. Se tarkoittaa jatkuvaa stressiä uuden oppimiseksi, pelkoa virheistä ja unohduksista ja tietenkin myös lisää kustannuksia. Meille ei anneta mahdollisuutta työn kehittämiseen, kun kaikki energia menee uusien sääntöihin sopeutumiseen. Olisiko maailma huonompi, jos pitäisimme säännökset voimassa edes yhden sukupolven ajan.

Kun tulin Afrikasta, olivat tilitoimistojen tärkeimmät puheenaiheet pääomalainan paikka taseessa ja IFRS-mallisen toimintakertomuksen pakkolaatiminen pienissä yhtiöissä, koska vanhoissa yhtiöjärjestyksissä on maininta sen esittämisestä yhtiökokouksessa käsiteltävien asioiden joukossa. Kaiken kokemani jälkeen on niin vaikeaa ymmärtää, että tätäkö elämäni on ollut. Näinkö arvottomia asioita olen vuosikymmenet pohtinut ja saanut siitä vielä palkan. Tätäkö on se huippuosaaminen, jolla Suomi menestyy kansakuntana tulevaisuudessa? Onko Suomi niin valmis, että voimme pohdiskella tämän suuruusluokan asioita ja mikä pahinta, joku maksaa tästä osaamisesta.

Jokaisen on helppo mennä pykälien taakse ja vaatia kaikkea tehtäväksi ja varmuudeksi voi vielä suosittaa hyppäämään järveen. Todelliset osaajat eivät tällaiseen simputukseen lähde, vaan osaavat miettiä, milloin leikitään ja milloin tehdään tosissaan hommia. Oikein pelottaa, kun nämä viisaat alkavat antaa vaatimuksia pienyrityksen IFRS-tilinpäätösten suhteen. Toivottavasti silloin pidän Afrikassa lapsille koulua, jossa opetellaan todellisia elämälle tärkeitä asioita kuten lukemista ja kirjoittamista.

Afrikan reppumatkailijana ymmärrän nyt, ettei maailmassa ole kaikille järkevää tekemistä. Afrikkalaiset eivät viitsi tehdä turhia hommia – me luterilaisen etiikan omaavat haluamme puuhastella, jos ei järkevää, niin sitten turhaa. Olisihan se katastrofi, jos maailma tulisi valmiiksi. Mitä tulevat sukupolvet sitten tekisivät. Siksi tarvitaan aaltoliikettä. Ensin tehdään näin ja sitten noin ja sitten taas näin. Näin jokaisella sukupolvella on omat selittäjägurunsa. Siksi kirjanpitolaki ja tilinpäätökset tulevat jatkossakin muuttumaan kerran vuosikymmenessä. Vain iltarukouksella voimme vaikuttaa, ettei sentään useammin.

Sivut

LukijapalvelutMediakorttiYhteystiedotPalaute
 
Kirjaudu sisään