28. helmikuuta 2017

Seura meitä Facebookilla Seura meitä Twitterilla Tilaa syöte

Ihmisiä, myös yrittäjiä, on moneen junaan, ja aina joku jää laiturille. Onneksi näitä laiturille jääviä on vain marginaalinen osa yrittäjistä. Suurin osa yrittäjistä on suurenmoisia, vastuuntuntoisia ja ihania. Heistä kerron joskus myöhemmin. Nyt kirjoitan mulkkuasiakkaista.

Mitä tehdä asiakkaalle, joka yleisen elämänkokemuksen mukaan valehtelee päin naamaa, mutta yksiselitteistä todistetta valehtelusta ei ole. Entä kun asiakas ajaa bemarilla, vaikka hänellä ei ole varaa maksaa tilitoimiston laskuja. Entä kun asiakas on ilkeä, syyllistää, huutaa ja herjaa. Entä kun asiakas on todellinen mulqvist. Pitääkö näyttää asiakkaalle ovea vai kääntää toinenkin poski.

Itselleni karsein asiakas oli yli 20 vuotta sitten kasinotalouden aikaan, jolloin huomasin uuden asiakkaani keränneen osakeantimarkkinoilta rahaa oudoin perustein. Kun yritin reivata asiaa järjestykseen, sain kuriiripostissa kahden miljoonan markan vahingonkorvausvaatimuksen. Vanha äitini sai kylän ämmät vieraakseen mukanaan Turun Sanomat, joka oli repäissyt sivun levyisen jutun tilintarkastajasta, joka on käynyt yöllä yrityksessä varkaissa ”viemässä jotain”. Ämmät päivittelivät, miten siitä Paulista on suuressa kaupungissa tullut noin kamala, oikein varas. Eikä lehti tietenkään ollut minulta kysynyt mitään juttua tehdessään. Puoli vuotta myöhemmin asia korjattiin kolmella rivillä.

Tämä vanha juttu tuli mieleeni talvella, kun huomasin tilinpäätöstarkastuksen yhteydessä, että minulle oli kerrottu ainakin muunneltua totuutta tai jätetty asian kannalta olennaiset seikat kokonaan kertomatta. Jos tilintarkastaja ei huomaa, saadaan puhtaat paperit. Jos virhe tulee myöhemmin esille, voi syyttää huonosti tehtyä tilintarkastusta tai vääriä neuvoja.

Itkettävät asiakkaat

Kaikilla meillä on huonot päivämme. Pahan olon siirtäminen eteenpäin on kuitenkin tyhmää, koska se vain tuplaa pahan oloa tuntevien määrän. Huonosta päivästä johtuvan tiuskimisen vielä jotenkin kestää, mutta huutaminen ja ilkeily menee jo liian pitkälle. Asiakkaalla ei ole oikeutta ilkeilyyn, vaikka kuinka maksaisi kirjanpitopalvelusta.

Kamalimpia asiakkaita ovat ne, jotka hoitavat asiansa huonosti ja syyttävät siitä tilitoimistoa, vaikka sille ei ole annettu mitään edellytyksiä hoitaa palvelua hyvin.

Jotkut vaihtavat tilitoimistoa kuin paitaa. Vaihto aiheuttaa paitsi lisätyötä, myös tiedon katoamista. Jos vaihdon syynä on vain keino saada kirjanpito halvemmalla, on tilitoimisto inhottavassa tilanteessa. Missä vika, jos minä kelpaan vain halvalla? Tänään toki tilitoimistoissa on myös tosi kallista palvelua, jonka laatu ei kuitenkaan vastaa hintaa. Hyvä uusi asiakas selostaisi, miksi haluaa vaihtaa tilitoimistoa. Jos ei vapaaehtoisesti, sitä pitää kysyä. Voi olla, että syyt ovat sellaisia, että parempi kun pitää sormet kaukana yrityksestä.

Kenkälaatikkokuitin tuojia on vuosi vuodelta vähemmän. Jotkut heittävät laatikkoon kaikki tositteensa ruokakaupan ostokuitteja myöten. Senkin siivouksen vielä kestäisi, jos kuitit tulisivat ajoissa. Monilla ihmisillä on käsitys, että tilitoimistot odottavat toimettomina kädet ristissä juuri heitä. Kun näitä viime tingan ihmisiä tulee samana päivänä pari päivää ennen verojen ilmoitus- ja maksupäiviä, ei heitä ehditä palvella ajoissa. Rangaistusmaksuista syytetään tilitoimistoa.

Luottamus on, kunnes sen menettää

Tilitoimiston ja tilintarkastajan työssä on pakko luottaa asiakkaaseensa. Työ on mahdotonta, jos koko ajan epäilee, mitä bullshittiä asiakas on tällä kertaa syöttämässä.

Tässä suhteessa asiakassuhde on kuin parisuhde. Jos yleisen elämänkokemuksen mukaan kumppani puhuu silkkaa puppua menemisistään, ei sen perusteella voi parisuhdetta lopettaa. Jopa huulipuna kauluksessa tai miehen salaperäinen tekstiviesti naisen puhelimessa voidaan selittää parhain päin. Kaikkein hulluimmat tarinat ovat sitä paitsi useimmin totta kuin pienet valkoiset valheet.

Epäilystä tulee kuitenkin särö luottamukseen. Paidankauluksia ja kuitteja aletaan tarkkailla entistä huolellisemmin. Tällainen tarkkailu rapauttaa pikku hiljaa luottamuksen, vaikkei mitään todellista syytä olisikaan.

Mulkkuasiakkaat käyttävät tilitoimistojen ja tilintarkastajien luottamusta ja hyväsydämisyyttä hyväkseen. Jos he ovat itse toimineet tahallaan väärin, he silti heittäytyvät tietämättömiksi kuin lapset ja sanovat delegoineensa kaiken tilitoimistolle. He tietävät myös, että saatuaan väärän tilinpäätöksen tehtyä, on etenkin tilintarkastaja koukussa. Tarkastaja yrittää pelastaa oman ammattinsa peittelemällä virhettä seuraavassakin tilinpäätöksessä. Jos kuitenkin yritys menee konkurssiin, on tilintarkastaja suuremmassa liemessä kuin yrittäjä itse konsanaan.

Jokaiselle meistä tärkeintä on oman nahkan pelastaminen. Syyllisyyden kanssa on helpompi elää, kun syyt siirtää muille. Jokaisen euron, minkä saa muitten maksettavaksi, on omista veloista pois. Näin paraskin ystävyys- tai asiakassuhde voi kariutua rahaan.

Maksamattomat tilitoimiston laskut

Tilitoimistossa nähdään asiakkaan menevän konkurssiin jo ennen, kuin asiakas sitä itse tajuaakaan. Ihminen uskoo aina parempaan huomiseen, eikä näe tämän päivän pahoja asioita selkeästi. Pitäisikö siis lopettaa kirjanpitotyö, vaatia ennakkomaksua tai ainakin erääntyneitten laskujen maksamista ennen työn jatkamista? Asia on todella vaikea, koska tilitoimisto usein samaistuu, jopa ystävystyy yrittäjään. Tilitoimisto saattaa olla ainoa, jolle yrittäjä voi edes kertoa vaikeuksistaan. Usein yrittäjä ei uskalla kertoa asiasta edes kotona aviopuolisolleen, koska pelkää sen johtavan perheessä ankeaan elämiseen, riitoihin ja jopa avioeroon. Jos tilitoimisto tällaisessa tilanteessa vaatii omaa palkkaansa tehdystä työstä, tulee siitä inhottava olo. Minäkin kiusaan yrittäjää, jolla muutoinkin on vaikeaa.

Kirjanpidon tekeminen maksuvaikeuksissakin on kuitenkin parasta, mitä yrittäjä voi tehdä. Se mahdollistaa, ettei verotuksessa tule kohtuuttomia ylimääräisiä maksuja ja estää kirjanpito- ja verorikossyytteet. Pesänhoitajat taas saattavat peräyttää tällaiset maksut etenkin, jos maksuehto on ennakko tai heti käteen. Pitäisikö siis tilitoimistojenkin laskuttaa kolmen kuukauden kirjanpitoennakko vakiomaksuehtonaan kuten vuokranantajat tekevät? Tällaisia ennakkoja vaativat myös posti ja tietoliikenneyhtiöt.

Aina on maksamattomien laskujen listalla yrittäjiä, jotka eivät halua maksaa mitään ajoissa, vaikka rahaa olisi rutkastikin. Tällaiset krooniset maksuhäiriöiset maksavat paljon lisämaksuja elämäntavastaan.

Tilintarkastajien valvonta- ja vahingonkorvausjärjestelmät aiheuttavat sen, että tilintarkastusta ja sen dokumentointia on tehtävä, vaikka kaikille on jo selvää, ettei laskun maksajaa enää ole. Tämä on erityisen harmillista silloin, kun yhtiö on annettu saattohoitajille. Turhan työn määrä voi nousta hyvinkin suureksi.

Saattohoitajat ovat pelottavia. Jos he olisivatkin vain silmiään ja korviaan myöten velkaisia, joille lisävastuiden ottaminen ei merkitse mitään. Mutta kun he ovat myös tatuoituja korstoja, joilla on helvetin nahkatakit päällään. Siinä peloissaan ovat niin yrityksen vanha henkilökunta, tilitoimisto kuin tilintarkastajakin. Tuntemassani tapauksessani yrittäjä oli myynyt tappiolliseksi muuttuneen, sinänsä ihan hyvän yrityksen, ja vienyt kaupasta saamansa rahat mukanaan. Koska yrittäjä onnistui saamaan ylihintaa kaupassa, on nyt seurattava, millaisia ruumiita tai väkivaltatekoja kaupasta seuraa.

Yhteiskunta kyllä saa sairastuneen yrittäjän tuomituksi vankilaan myöhästyneistä ilmoituksista, mutta näiden korstojen edessä se on voimaton. Ovatko viranomaiset yhtä peloissaan kuin kaikki muutkin?

Surulliset tapaukset

Jotkut ihmiset lamaantuvat, kun yrityksellä menee huonosti. Ensin laskut jäävät maksamatta, kun ei ole rahaa. Sen jälkeen jätetään kirjekuoret avaamatta ja pöytä täyttyy laskuista ja perintäkirjeistä. Tilitoimiston yhteydenottoihin ei vastata. On kuin yrittäjä katoaisi maan alle.

Lamaantuminen vie loputkin asiakkaat, koska se näkyy päältä, ja pitkäaikaisetkin asiakkaat alkavat karttaa yrittäjää. Kirjanpito jää pitämättä ja ilmoitukset tekemättä. Verottaja arvioi reippaasti yläkanttiin ja määrää veronkorotuksia. Jos tulee konkurssi, yrittäjä saa syytteen ja tuomion kirjanpitorikoksesta, vaikka kyse olisi mielenterveyspalvelujen piiriin kuuluvasta ihmisestä. Yrittäjä ottaa mieluummin vastaan rikostuomion kuin ”hullun paperit”.

Jotkut turvautuvat viinapulloon. Viina vie mukanaan, ja alun perin pieni velka kasvaa samanlaiseksi jättimäiseksi möröksi kuin viinahuuruisen ihmisen harhanäyt.

Verohallinto puolustaa tylyä linjaansa tapahtumien suurella määrällä. Yksilöllisiä tilanteita ei voida ottaa huomioon. Samaan aikaan maahanmuuttoviranomaiset korostavat, että jokainen tapaus käsitellään yksilöllisesti, jopa silloin kun kyse on samasta EU-maasta tulevista turvapaikanhakijoista.

Myös yli varojen elävät asiakkaat ovat surullisia tapauksia. Naapureille, aviopuolisolle ja kavereille on näytettävä, että hyvin pyyhkii. Tarpeelliset laskut jätetään maksamatta, jotta voidaan paistatella kavereiden keskuudessa menestyvänä yrittäjänä. Lasku yli varojen elämisestä voi olla karmea.

No, ei me tili-ihmisetkään aina olla pulmusia. Meilläkin on huonot päivämme. Ja vaikka kaikki olisi hyvin, kaksi hyvää ihmistä ei vaan aina sovi toisilleen. Näin on parisuhteissa ja näin on asiakkuuksissa. Kun ei tulla toimeen, onkin parasta että toinen menee itään ja toinen länteen.

Joskus emme yksinkertaisesti jaksa. Jos samaa yrittäjää joutuu paimentamaan vuodesta toiseen, eikä parannusta tule, on silloinkin parasta luovuttaa. Niinhän jääkiekkovalmentajakin vaihdetaan, jos joukkue menee tappiosta toiseen, eikä mitään muuta enää keksitä tilanteen parantamiseksi.

Mulqvisteissa ei pidä roikkua, vaan näyttää ovea tilitoimistopuolella (kohteliaasti tietysti) ja tilintarkastuspuolella lopettaa yhteistyö. Kun näytetään ovea, osa parantaa tapansa, kun jutellaan ja heidät voi ottaa takaisin. Osa lähtee niskojaan nakellen ja silloin sanotaan kuorossa helpottuneena hei, hei!

1 kommentti |

Osinkojen verouudistuksesta on saatu ensi tietoja. Poliitikot ovat lähteneet irtopisteiden keruuseen. Epäonnistuneiden kommenttien määrä on ollut suuri. Alivaltiosihteeri Hetemäen työryhmä on istunut 1,5 vuotta. Yrittäjien järjestöt ovat ryhmittyneet siilipuolustukseen. Uusia avauksia ei ole tehty. Työryhmän virkamiespainotteinen kokoonpano ei suuria odotuksia antanutkaan. Toimikunnan toimeksiannossa on mielenkiintoinen velvoite: ”Työryhmä voi teettää asiantuntijaselvityksiä ja sen tulee kuulla järjestöjen ja akateemisen maailman edustajia.” Yrittämisen verotusta voivat ymmärtää parhaiten yrittäjät itse, mutta heitä ei tarvitse kuulla. Virkamiehet, professorit ja järjestöjen edustajat elävät liian turvatussa kuukausipalkkaisessa maailmassaan, jossa yrittämisen arki jää vieraaksi.

Yritykset maksavat kassan kannalta veronsa etukäteen. Aivan liian usein osinkoja joudutaan maksamaan velkarahalla. Sitä voi moittia, mutta täytyy yrittäjänkin elää. Jos ei voi maksaa osinkoja, on maksettava palkkaa. Liian usein yrittäjä ei saa kumpaakaan. Kokonaan on unohdettu se, että veroja maksetaan vielä yritystoiminnan loppuessakin. Suurin osa yrityksistä hiipuu. Vain vähäinen osa yrityksistä voidaan myydä eteenpäin tai siirtää perillisille. Yrityksessä on toiminnan aikana oltava edes vähän rahaa ja kun se siirtyy yrittäjälle, maksetaan verot vielä kerran. Palkansaaja ei koskaan joudu maksamaan veroja etukäteen eikä jälkikäteenkään.

Suomessa on vain pieni määrä yrityksiä ja yrittäjiä, joilla rahaa on aina riittävästi. Verokeskustelu on käyty kuvitellen, että kaikilla rahaa riittää. Yrityksen verotus tulee toteuttaa siten, että heikoimmatkin voivat pärjätä. Hyväosaiset saattavat tällöin pärjätä entistäkin paremmin, mutta niinhän se yhteiskunnassa on muutoinkin.

Tuloksen verottamisesta kassavirran verottamiseen

Yrityksen ja yrittäjien verotuksessa tärkeintä on sovittaa verot ja maksut yrityksen kassavirtaan, vasta sen jälkeen voi sopia verojen määrästä. Yrityksen veroista ja julkismaksuista kaksi kolmasosaa maksetaan ennen, kuin vastaavaa tuloa on käytössä. Laman kourissa kassavirran hallinta on entistä vaikeampaa, koska asiakkaat maksavat yhä myöhemmin. Etenkin suuryritykset vaativat pitkiä maksuaikoja, joihin ne ottavat omavaltaisesti lisäaikaa. Esimerkiksi arvonlisäverot tulevat yhä useammin maksuun ennen, kuin on yritys itse on saanut rahaa laskuista.

Yhteisövero maksetaan tuloksesta, jolla ei ole välttämättä mitään tekemistä yhtiön maksuvalmiuden kanssa. Etenkin yritykset, jotka joutuvat investoimaan käyttö- ja vaihto-omaisuuteen, ovat vaikeassa asemassa, kun samaan aikaan on maksettava investoinnit, joita ei saa vähentää verotuksessa joko lainkaan tai vain hitaasti. Näin rahaa verojen maksuun yksinkertaisesti ei ole.

Valtion ratkaisu tähän ongelmaan on kiristää maksuaikoja ja rangaistuksia, joilla valtio turvaa omaa kassaansa välittämättä siitä, miten maksajat selviytyvät. Tämä on erityisen moitittavaa, koska julkista rahaa tuhlataan edelleen holtittomasti ja valtio ottaa koko ajan lisää velkaa.

Yrityksessä on muitakin vähennyskelvottomia menoja, esimerkiksi vuokratakuut ja maksetut ennakot. Näitä joutuvat maksamaan etenkin yritykset, joilla on muutoinkin vaikeuksia maksuissaan.

Kassavirtaverotukseen siirtymisessä on huomioitava taseissa olevat verotuksessa vähentämättömät erät. Ne tulee vähentää esimerkiksi kymmenen vuoden siirtymävaiheen aikana.

Kun tuloksen verottamisesta siirrytään kassavirran verottamiseen, perustuvat maksut oikeudenmukaiseen perusteeseen. Myös arvonlisäverotuksessa myyntien vero pitäisi saada maksaa vasta, kun raha on saatu.

Yhteisöverokanta 26 prosentista kymmeneen

Tuloksesta maksettava 26 prosentin vero on paljon. Aivan liian usein vero on maksettava velkarahalla. Vuodesta 2005 yhteisöveron ja pääomatuloveron ero on ollut 2 prosenttiyksikköä, mutta se on aivan liian vähän, koska tavoitteena tulee olla yrityksen riskien pienentäminen omaa pääomaa kasvattamalla. Jos verokanta on alhainen ja osinkovero nykyistä korkeampi, se edesauttaa yrityksen rahoitusaseman parantamista enemmän kuin nykyinen nettovarallisuudesta saatava verovähennys. Se on myös oikeudenmukainen kaikkia kansalaisia kohtaan: kun yrityksestä nostetaan osakkaalle rahaa omaan käyttöön, siitä pitääkin maksaa veroa.

Paradoksaalista on se, että nettovarallisuuteen sidottu osingonjaon verotus vähentää yritysten vakavaraisuutta, vaikka sitä perustellaan päinvastaisilla argumenteilla. Jokainen pyrkii maksamaan ainakin sen paljon puhutun ”verottoman osingon”, vaikka velaksi.

Jos yhteiskunta aidosti haluaa kannustaa yrittämiseen, se tapahtuu aivan muin keinoin kuin veroetuja antamalla. Kunhan yrittäjiä kohdeltaisiin tasavertaisesti muiden kansalaisten kanssa, se riittäisi ja johtaisi nykyistä merkittävästi parempaan tilanteeseen. Ilman kannustustukia, joista tulee mielikuva verohelpotuksista.

Virossa yhteisöverokanta on nolla ja siellä kaikki verot maksetaan vasta, kun tulo nostetaan yrityksestä. Nollaverotus johtaa turhiin järjestelyihin. Koska yritystoiminta saa toimintaansa varten resursseja yhteiskunnalta, se voi maksaa ”jäsenmaksua”.

Kun verokanta on alhainen, voi yritys tehdä investointeja toimintaan ja henkilökuntaan enemmän omalla rahalla. Tämä vähentää investointien riskejä ja mahdollistaa paljon halutut kasvuyritykset omalla rahoituksella. Kun verokanta on korkea, investointikynnys on korkeampi.

Yritystoiminnan riskit ovat huomattavat, ja yksi virhe tai sattuma voi tuhota koko yrityksen. Yrittäjälääkäri voi tehdä leikkausvirheen, tilintarkastaja tai tilitoimisto ei huomaa virhettä tilinpäätöksessä, yrityksen valmistama tuote voi olla viallinen ja aiheuttaa suuret korjauskulut tai jopa myrkyttää asiakkaat. Kuoleman suudelman voi saada myös ison asiakkaan siirtymisestä muualle tai sen konkurssi. Yrittäjän kuolema tai sairastuminen voi tuhota vahvankin yrityksen nopeasti. Jos verotus on etupainotteista ja korkeaa, ei ole puskureita selvitä näistä yllättävistä tilanteista.

Yksi iso yritystoiminnan riski on verotarkastus ja verotuskäytäntö, joka on muuttumassa yhä agressiivisemmaksi. Verotarkastuksissa voidaan rangaista muotovirheistä jopa silloin kun valtio on saanut liian paljon verotuloja tai vaikka veromenetyksiä ei ole lainkaan ollut. Verotustulkinnat ovat joskus niin ankaria, että virheitä tehnyt yritys laitetaan tarpeettomasti konkurssiin.

Pääomatuloverokanta 30-32 prosenttia

Pääomatuloverotuksen korottaminen nykyisestä 28 prosentista on paikallaan. Kohtuullista kuitenkin on degressio pienistä pääomatuloista, sillä pelkästään ansiotuloja saava maksaa 32 prosentin veron vasta ylimmän marginaaliveroluokan 66 400 euroa kohdalla.

Monet pienituloiset, esimerkiksi eläkeläiset, saavat vähäisiä pääomatuloja, kuten vuokria tai osinkoja. Nykyinen kiinteä verokanta johtaa pienissä tuloissa kohtuuttomuuksiin. Siksi myös pääomatulojen verotuksessa tulee olla progressio, joka voisi päättyä 32 prosentin kohdalla. Suuret pääomatulot ovat usein kertaluonteisia, joten niiden korkeampi progressiivinen verotus on kohtuutonta säännöllisiä suuria pääomatuloja saaviin verrattuna.

Noteeraamattoman yhtiön osingot eivät ole verotuksessa pääomatuloja. Ne ovat henkilöverotuksessa ”verottomia osinkoja” ja ansiotuloina verotettavia osinkoja. Jos osingot verotetaan pääomatulona, on tehtävä muitakin muutoksia kohtuullisuuden varmistamiseksi. Yhtiön maksama yhteisövero osingon osuudelta tulee katsoa ennakkoveroksi. Siitä huolimatta merkittävä osa maksetuista veroista menee osingonjaon kannalta hukkaan. Jos jaetaan osinkoa vanhoista korkeammin verotetuista voitoista osinkoa, voidaan kymmenen vuoden siirtymäajan katsoa tästä osasta ennakkoveroksi suurempi määrä, esimerkiksi 15-20 prosenttia. Vanhojen voittojen jakoa olisi yrityksen tuloksen ylittävä osinko.

Jotta yhtiölle verottomia tuloja ei voitaisi näin jakaa osittainkaan verotta, palautetaan vielä 2004 ollut täydennysvero verotukseen. Verohallinnon rekistereissä on kaikki tiedot tuloista ja veroista, joten täydennysveron palauttaminen on teknisesti suhteellisen helposti tehtävissä.

Itse en usko pelotteluun pääomien siirtämisestä ulkomaille. Isot pörssiyhtiöt siirtävät tuotantonsa muualle ja ehkä menevät perässä, mutta mihin suomalainen perheyritys menisi, ei minnekään. Jos omistus menee, menköön, sillä osingoista pidätetään tietenkin pääomatuloa vastaava lähdevero. Jos EU estäisi sen, pitää sellaiset surkeat direktiivit muuttaa.

Pääomatuloja ovat myös myyntivoitot ja yrittäjätoiminnan lopettamisen yhteydessä jaetut varat. Pääomatuloveron korottaminen edellyttää inflaation nykyistä parempaa huomioon ottamista. Hankintameno-olettamassa on huomioitava inflaatio 20 vuoden ajalta. Vaikka se johtaa epäoikeudenmukaisuuksiin, ei nykytilannetta huonommaksi mennä. Pienet myynnit (esimerkiksi alle 5 000-10 000 euroa) tulisi jättää verottamatta, koska vanhojen (osake)omistusten hankintahintaa on vaikeaa selvittää.

Palkkavarausosinko

Osakeomistukseen perustuva osinko ei ole aina oikeudenmukainen. Vähänkin merkittävä yritystoiminta edellyttää, että yhtiössä on useampia osakkeenomistajia, jotka eivät ole saman perheen jäseniä. Jos yhtiössä ei ole rahaa, ei se pysty maksamaan säännöllisesti palkkaa omistajilleen. Silti yritys voi joutua maksamaan veroa, joka heikentää osakkaiden asemaa entisestään.

Yrityksen ja osakkaan välisen verotuksen yhteensovittaminen edellyttää uuden osingonluontoisen palkkavarauksen tekemistä tilinpäätökseen. Palkkavaraus on osakemäärästä riippumaton osakkaalle korvamerkitty voitonjakoluontoinen erä, joka merkitään tilinpäätökseen ja jonka saa vähentää päättyneen tilikauden verotuksessa täysimääräisenä. Varaus annetaan osakkaalle, joka voi jättää palkan yhtiöön pääomalainaan rinnastettavana omana pääomana. Kun palkka maksetaan, se verotetaan ansiotulona kuten palkka. Jos yritys menee konkurssiin, nostamatonta tuloa ei koskaan veroteta. Nyt tällainen työmäärästä riippuva osingonjako katsotaan veronkierroksi, vaikka se on reilua yrittämistä.

Ansiotulon ja pääomatulon yhteensovittaminen

Esittämäni pääomatulojärjestelmä toimii hyvin, jos samat henkilöt eivät samaan aikaan saa ansiotuloja. Jos ei mennä tasaverojärjestelmään, on yhteensovituksessa tehtävä kompromisseja. Pääomatulon muuttaminen kokonaan progressiiviseksi ansiotulojen tapaan johtaisi kohtuuttomuuksiin. Yhteensovituksen ongelmia lieventää perintöverotus, koska pääomatulot periytyvät ansiotuloja todennäköisemmin. Yksi mahdollisuus on palauttaa varallisuusverotus ja luopua perintöverotuksesta. Tällöin varallisuusvero olisi etukäteen maksettua perintöveroa, joka ajoittuisi tasaisemmin. Varallisuusvero tasoittaisi myös todella suurten pääomatulojen verotuksen edullisuutta.

Yhteensovituksessa voidaan estää pääomatulojen erilaisesta progressiivisuudesta saatava etu silloin kun ansiotulo ja pääomatulo tulevat samasta lähteestä. Veronkierron estämiseksi lähteeksi on katsottava konserni ja saman henkilöomistajan hallitsema sisaryhtiöverkosto. Pääomatuloja ei kuitenkaan pidä verottaa 32 prosentin veron saavuttamisen jälkeen progressiivisesti, vaikka ansiotulojen marginaalivero olisikin suurempi.

Henkilöyhtiöiden ja ammatinharjoittajan verotus

Henkilöyhtiöissä ja joskus ammatinharjoittajallakin tulee niin hyvä vuosi, ettei ehdi miettimään muuta kuin asiakaspalvelua. Tilinpäätöksen yhteydessä huomataan tulevan isot progressiiviset verot, mitkä kaikki ovat poissa yritystoiminnan tulevaisuudesta. Kun toteutetaan myös henkilöyhtiöille palkkavaraus, yrittäjät voivat muuttaa toimintansa osakeyhtiöksi ja siirtää varat yhtiölle. Jos yhtiötä ei perusteta, maksaisi yrittäjä veron vasta, kun palkkavaraus otetaan omaan käyttöön. Monelle yrittäjälle kävi niin, että vuodelta 2007 maksettiin isot verot, ja nyt 2010 mennään tappiolla. Palkkavaraus mahdollistaisi progression leikkaamisen, sillä yritystoiminta ei todellakaan ole omaa henkilökohtaista taloutta.

Unelmoin edelleen pienyhtiöstä, jossa yritykset juridisesta asemastaan huolimatta maksavat veroa samoin perustein. Kun palkansaajayhteiskunta vähitellen rapautuu, on tällaisen yksinkertaisen lainsäädännön alla toimiva yritystoiminta välttämättömyys.

Taannehtiva tappiontasaus

Tappiontasauksen saaminen omistajavaihdosten yhteydessä on kiristynyt viime vuosina merkittävästi. Yrityksissä tapahtuva omistuksen vaihtuminen edellyttää tasausehtojen lieventämistä. Jotkut sinnittelevät yli kymmenen vuotta tappioidensa kanssa, joten tappion tasausoikeus voidaan hyvin pidentää 15 vuoteen.

Lisäksi tarvitaan taannehtiva tappiontasaus, jolla helpotetaan kriisiin joutuneen yrityksen vaikeuksia. Valtio on edelleen vaatimassa etuaikaisesti arvonlisäveroja ja ennakonpidätyksiä, vaikka yritys tekee tappiota. On vähintään kohtuullista, että yrityksen maksamia, vanhoja hyvien vuosien veroja voidaan käyttää vaikeuksista selviämiseen. Pahimmillaan yrittäjä on elinikäisessä velkavankeudessa yritystoiminnan tappioiden takia, vaikka yritys on voinut maksaa suuriakin veroja vuosikymmenten ajan. Näin käy kun yritystoiminnan perusteet järkkyvät.

Mitä nettovarallisuus on?

Nettovarallisuus ei ole löysää rahaa, jota pidetään yrityksen pankkitileillä verottomien osinkojen saamiseksi. Nettovarallisuus on käyttöomaisuutta, vaihto-omaisuutta, vuokratakuita, myyntisaamisia ja pankkitilillä olevaa rahaa palkkojen ja ostolaskujen maksamiseksi. Verottaja ja eläkelaitokset ottavat omansa päältä kovalla kädellä, minkä takia nettovarallisuutta tarvitaan, jotta ylipäätään saadaan jatkaa liiketoimintaa. Nettovarallisuutta eli omaa pääomaa tarvitaan, jotta koko toimintaa ei rahoitettaisi velaksi. Jos yritykset menevät konkurssiin, se johtuu rahojen loppumisesta, jolloin velkojatkin jäävät ilman.

Nettovarallisuudessa on myös verottamattomia eriä. Kun Sampo myi pankkinsa, se sai myynnistä 2,8 miljardin euron verottoman tulon. Näin Sammon maksamien osinkojen kokonaisvero jää 19,6 prosenttiin (normaali 40,5 prosenttia). Pörssin ulkopuolella oleviin yrityksiin tulee käyttöomaisuusosakekaupoista verotonta tuloa. Vanhoissa sukuyhtiöissä on ennen vuotta 1993 saatuja pääomia, joiden veroaste on vähäinen. Sukuyhtiön perillinen, joka ei osallistu mitenkään yrityksen toimintaan, saa verottoman osinkonsa turhan helposti ja riskittä.

Nettovarallisuudesta osingonjaon verotuksen perusteena voidaan luopua kokonaan kun yhteisövero on alhainen.

Yrittäjät sopeutuvat ja valtio pettyy

Veronkorotuksilla Suomi ei pelastu. Suomen valtion velka lisääntyy 2010 talousarvion mukaan 13 miljardia euroa. Arvonlisäverokertymä vuonna 2010 valtion talousarviossa on 12,6 miljardia euroa. Valtion ansio- ja pääomatuloverokertymä jää 7 miljardiin euroon. Valtion lisävelkaantumisen ehkäisy edellyttäisi arvonlisäveroprosentin nostoa 44:ään tai palkansaajien veron kolminkertaistamista.

Yhteiskunnan taloutta ei saada tasapainoon millään veronkorotuksilla. Päinvastoin suuret veronkorotukset kääntyvät itseään vastaan, tukehduttavat aktiivisuutta ja kannustavat elämään sosiaaliturvan varassa.

Verojen kiristäminen johtaa ennalta arvaamattomiin järjestelyihin. Talvella 2010 on veronkorotusten pelossa jaettu varmuuden vuoksi osinkoja reippaasti, ankeista taloudellisista ajoista huolimatta. Johtopäätökset verokertymien muutoksista ovat usein harhaisia. Esimerkiksi yhteisöveron tuoton lisääntymisestä hehkuttavat jättävät sanomatta, kuinka paljon palkkatuloveroja on jäänyt saamatta. Yritykset toimivat myös epärationaalisesti, koska konsultitkaan eivät hallitse kokonaisuuksia. Neuvot ovat liian usein vahingollisia.

Oikeudenmukainen yritysverotus

  • Yhteisön verotuksen perustaksi kassavirtatulos
  • Yhteisövero 10-12 prosenttia
  • Osinkojen verotus pääomatulona 30-32 prosenttia, sama pörssiyhtiö- ja muille osingoille, osakeyhtiöiden välillä osingoista ei makseta veroa
  • Kaikkiin ulkomaille maksettuihin osinkoihin vastaava lähdevero
  • Yhtiön maksama vero ennakonpidätysluonteinen osingonjaossa
  • 10 vuoden ajan verovähennys vanhoista kertyneistä verotetuista voitoista jaettuun osinkoon
  • Hankintameno-olettaman perustuminen inflaatioon
  • Pienet myynnit verovapaiksi
  • Taannehtiva tappiontasaus, jossa veronpalautus.

Lyhennetty kirjoitus julkaistu Tilisanomat-lehdessä 2/2010.

Tilinpäätöksen laadinnasta on annettu hirmuinen määrä lakeja ja sääntöjä. Yksi ohje ja sen mukana kaikki on antamatta. Tehdä tilinpäätös yrityksen ja yrittäjäperheen näkökulmasta. Etenkin lamassa me kirjanpitäjät tarvitsemme siihen tukea ja suurta sydäntä.

Olemme nähneet, kuinka IFRS-tilinpäätökset joustivat finanssikriisissä. Ohjekirja ei ollutkaan lopullinen. Jos tällainen oikeus annetaan suurille yrityksille, on varsin kohtuullista, että myös pienet yritykset voivat miettiä kirjanpitokäytäntöjä uudessa valossa omassa finanssikriisissään. Samalla voitaisiin uusia SME-IFRS-sääntöjä lobbaavat tahot pistää hyllylle.

Tilinpäätöksen laatijalla on lama-aikana normaaliaikoihin verrattuna kahdenlaisia ongelmia: asiakkaan liiketoiminta on tappiollista ja on mietittävä jatkomahdollisuuksia. Täysmittainen kulujen kirjaus vie oman pääoman ja tappiollisesta toiminnasta saa huonot luottotiedot. Pahimmillaan on kyse elämästä tai kuolemasta: voiko tilinpäätöstä ylipäätään enää laatia jatkuvuuden periaatteella. Jatkuvuutta on niin kauan kuin rahat riittävät, siitä riippumatta, mitä tilinpäätös näyttää.

Toisaalta, entä jos voittoa on vielä 2009 tullut, mutta 2010 näyttää epävarmalta, ehkä toivottomalta: voiko tehdä tilinpäätöksen siten, että veroja ei makseta, jotta nekin rahat jäisivät ensi vuoden toiminnan rahoittamiseksi.

Kirjanpitäjiä ja tilintarkastajia on rasitettu viime vuosina yhä uusilla ja uusilla säännöillä. Niiden soveltamista ei vielä osata, eivätkä nuoret ammattilaiset ole omakohtaisesti kokeneet 1990-luvun lamaa. Siksi kuljetaan tiukasti keskiviivalla ohjeita noudattaen. Kun kokemusta ei ole, pelätään katsoa, millaista elämä on viivan ulkopuolella, koska penkkaat voivat romahtaa.

Tämä kolumni ei ole tarkoitettu kirjaviisaille. Kirjoitus on tarkoitettu niille, jotka vielä muistavat, että tilinpäätöstä ei laadita 3 000-sivuinen sääntökirja kädessä. Heille tilinpäätös on edelleen ammattitaitoa ja osaamista vaativa ponnistus, jossa subjektiiviset valinnat tehdään mahdollisimman objektiivisesti. Rajata­paukset tulkitaan aina yrityksen kannalta edullisesti.

Myyntisaamiset ja ostovelat

Myyntisaamisiin sisältyy hirmuinen riski. Saamisten ikä pitenee päivä päivältä, eikä tavanomaisella perinnällä ole juurikaan merkitystä. Jos luottotappiokirjausta ei tee, maksetaan laskun verottomasta summasta 22 prosenttia arvonlisäveroa ja 26 prosenttia tuloveroa. Siis miltei puolet – turhaan, jos konkurssi tulee. Pitää uskaltaa kirjata rohkeasti epävarmat, ennen tilinpäätöstä erääntyneet laskut luottotappioksi, jos ne tilinpäätöksen laatimishetkellä ovat edelleen maksamatta.

On uskallettava selvittää myyntilaskujen todellinen ­sisältö. Kun maksuajat ovat pitkiä ja nekin venyvät ostajan omien rahavaikeuksien takia, ei myyjän tule tilittää arvonlisäveroja liian aikaisin. Ennakkolaskuksi katsottavan myyntilaskun vero maksetaan kautena, jolloin raha tulee tilille. Jos suorite tehdään valtaosin vasta lähellä maksupäivää, ei ole järkevää kirjata lähetettyä laskua laskupäivän mukaan. Ennenaikainen tuloutus johtaa myös ennenaikaiseen tuloveron maksuun. Ennakkomaksu­menettely voi johtaa työn ja hanketta varten ostettujen alihankintojen aktivoimiseen taseeseen.

Entä ostot. Ajatus myynti- ja ostolaskujen peilikuvasta ei ole aina pitänyt paikkaansa, vaikka niin olemme uskotelleet. Tiedämme kaikki, että suuret yritykset ja julkinen talous vaativat ostolaskuilleen erityiskäsittelyn sen mukaan, mitä heidän budjettinsa edellyttää. Jos pitää ostaa lisää budjetin varmistamiseksi seuraavalle vuodelle, halutaan ostolaskuja, vaikka mitään ei toimiteta. Jos halutaan tehdä hankinnat tänä vuonna, mutta vasta ensi vuoden budjetissa siihen on varaa, sitten tehdään myyntilaskut sen mukaan. Pienen toimittajan tulee itse harkita, mille vuodelle myynnit pitää kirjata. Tuskin kannattaa lähteä kysymään, miten vastapuoli oston käsittelee.

Ostoissa on suoriteperiaatteen mentävä reikä. Monet ostolaskut päivätään kuukausi liian myöhään, koska toimitus on tehty jo edellisenä kuukautena. Tällaisia myöhään laskutettavia ovat muun muassa energia ja tietoliikenne. Usein myyjät tarkoituksellisesti siirtävät laskun päivää kuukauden vaihteen yli ja saavat näin kuukauden arvonlisäverolle maksuaikaa. Kun kirjaa laskun suoriteperiaatteen mukaan, saa vähentää arvonlisäveroa aikaisemmin. Tämä on laillista, mutta miettikäämme, olisiko tämä enemmän kuin laillista. Ostolaskujen maksuaika on lyhyt. Siksi ne on maksettava veroineen ennenkuin alv tulee vähennetyksi. Jokainen voi itse tykönään miettiä, onko se oikein.

Tällainen myynti- tai ostolaskun kirjaaminen oikealle kuukaudelle on yksinkertaista, mikäli kirjanpitojärjestelmässä tosite­päivän lisäksi on erillinen, muutettavissa oleva kirjanpitopäivämäärä.

Joskus yritykset joutuvat lainaamaan rahaa asiakkaalleen saadakseen oman suoritteensa tehdyksi. Tällöin asiakkaan suoritukset pitää kohdistaa ensisijaisesti lainasaamiseen, koska verottaja hyväksyy luottotappion vasta konkurssimerkinnän perusteella. Myyntisaamisen kulukirjauskynnys on alempi.

Käyttöomaisuus ja poistot

Vuoden 2009 tilinpäätöksessä ei enää jouduta yhteensovittamaan poistoja ja tulevia sosiaaliturvamaksuja. Tuo yksi typerimmistä lakikukkasista on poistunut historian roskatynnyriin.

Mutta nyt joudutaan pohtimaan, millaisia poistoja tehdään. Oma normaaliajan käytäntöni on, että vuosikuluksi kirjataan kaikki mahdollinen ja taseeseen kirjattavista tehdään verolakien mukaiset maksimipoistot. Rakennuksiin ei pidä kirjata kaikenlaista, jota rakennetaan, koska poistot ovat niin olemattomat. Jos jotain katoksia tai varastosuojia on aktivoitava, poistot pitää tehdä tasapoistoin lyhyessä ajassa.

Joskus on pakko aktivoida myös pitkävaikutteisia menoja noutajan pitämiseksi syrjällä. Niiden kanssa pitää olla sydän syrjällään. Tapaukset ovat aina erilaisia. Esimerkiksi huonon yrityskaupan jälkeen fuusiotappion aktivointi ei ole verotusriski, minkä vuoksi se olisi mahdollista, jos yritys pystyy selviytymään veloistaan. Hyvän tarinan kertominen on kuitenkin edellytyksenä.

Olen sattumalta itse kirjoittanut alkuperäisen KILAn ohjetekstin, jossa suunnitelmapoistoksi katsotaan EVL-maksimipoistot. Sitäkään tekstiä ei pidä lukea niin tarkkaan. Toki maksimipoistot kannattaa tehdä, vaikka tulee tappiota, koska tappion saa vähentää nopeammin kuin säästetyn poiston. Mutta jos on tarvetta saada tulosta ja poistoprosentti heiluu eri vuosina ylös alas, ja asian selvittää liitetiedoissa, ei kovin suuri rikollinen voi olla. Tosin alle 15 prosentin kalustonpoistot alkavat hirvittää, ja niistä teen maininnan tilintarkastuskertomukseen.

Vaihto-omaisuus

Kun minusta tuli kassavirta-ajattelija, otin talvella lumilapion mukaan ja peitin tarkastuskohteen ulkona olevia tavaroita, jottei kukaan minua tarkempi lähtisi niitä ruostuneita tavaroita inventoimaan.

Vaihto-omaisuuden arvostamisen rajat ovat suuret. Mikä määritellään epäkurantiksi? Jätetäänkö rahtikustannukset pois? Mitä otetaan mukaan (ei kai kukaan tosissaan inventoi tehtaan trasseleita, pultteja, maaleja)? Keskeneräisten töiden hinnoittelu? Varastokirjanpidoksi monille tuotteille riittää, että vilkaisee ohi mennessään, näkyykö laatikon pohja.

Siirtyvät erät

Lomapalkkavelat ovat eriä, jotka tulevat maksuun, jos tulevat. Pieteetillä tehdyissä laskelmissa huomioidaan kaikki sotumaksuja ja työttömyyskorvauksia myöten. Jos laskelmasta jättää pois lomarahan, on se perusteltua, jos on epäselvää, onko kesän jälkeen ketään enää töissäkään. Enkä jokaisen ryhmähenki­vakuutuksen promillen perään lähtisi huutelemaan.

Yhtiön hallitus voi aina tehdä päätöksen, että yrittäjille ja heidän perheensä jäsenille ei lomapalkkaa makseta. Tällai­sella päätöksellä voidaan tulosta parantaa kertaluontoisesti merkittävästi. Siirtyvien erien käsittelyssä talonpoikaisjärjen käyttö on erityisen suositeltavaa.

Palkkaennakot

Kun työntekijöitä sanotaan irti, jää joskus palkka- ja kuluennakkoja tai muita velkoja yritykselle. Verottaja ei hyväksy näitä kulukirjattavaksi muutoin kuin varattomuusmerkinnän perusteella. Kukaan ei lähde hakemaan pakolla tällaista saamista. Tässä on esimerkki kummallisesta lain tulkinnasta, eikä korjaaminen vaatisi lain muutosta – talonpoikaisjärjen käyttö riittäisi.

Verovelat

Kun rahat eivät riitä, jäävät verotkin maksamatta. Veroista tulee maksettavaksi korkoja ja usein veronkorotuksiakin. Niiden ennakoiminen tilinpäätökseen tulisi tehdä, mutta ei kukaan ainakaan veronkorotuksia voi lähteä ennakoimaan. Entä jälkiverojen verovelat, joista on valitettu. Jos kirjaa velaksi, tunnustaa jo etukäteen häviönsä. Liitetietomerkintä riittää, jos valituksessa voi menestyä.

Oma pääoma

Jos oma pääoma on kovilla, on hyvä menettely muuttaa ­velkoja pääomalainaksi. Tosin tällaiseksi lainoittajaksi ei suostu kuin yrittäjän lähipiiri tai ulkopuolinen vakuuden saatuaan (ei siis yhtiöltä). Entä jos omaa pääomaa olisi osingonjakoon, mutta maksu­valmius on kuitenkin tiukoilla? Osinkoja ei saisi maksaa, ja menetetään veroissa. Entä jos verovapaan osinko-osuuden jakaa ja muuttaa sen samantien pääomalainaksi? Laitonta osingon­jakoa ei ole tapahtunut. Jos konkurssi tulee, osinkoja ei kuitenkaan rahana maksettaisi. Kukaan ei voi osoittaa kärsineensä. Jos selviydytään, verottoman osingon voi maksaa, kun maksuvalmius on kunnossa.

Menoja liitetietoihin?

Entä rahoitusarvopapereiden arvonalennukset, joita verottaja ei hyväksy. Jos laittaa liitetietoihin markkina-arvon ja maininnan kirjaamattoman arvonalennuksen määrästä, noudattaa ainakin verolakeja.

Olenpa joskus esittänyt yrittäjäperheen kilometrikorvauksia ja päivärahoja merkittäväksi liitetietoihin vastuiksi. Jokaiseen sovinnaisesta menettelystä poikkeamiseen pitää olla tarina valmiina. Tämän tarina on: kulukorvaukset ovat verovapaita. Jos niitä ei ole maksettu, ei niitä voi ilmoittaa verottajalle. Menot ovat kuitenkin selkeästi yrityksen menoja. Jos ne kirjataan, mutta ei makseta, yrityksen oma pääoma voidaan menettää.

Jos yrityksellä menee huonosti ja noutaja saapuu, on turha vaatia tällaisia eriä konkurssipesältä. Pesänhoitaja varmistaa, ettei yrittäjä saa mitään pesästä. Jos selviydytään, korvaukset voidaan merkitä kirjanpitoon, maksaa ja ilmoittaa verottajalle.

Tilikausi

Tilikausien pidentämiseen en usko. Jos lisäajalla olisi tulossa hyvää tulosta, saa tilinpäätöksen jollain konstilla muutoinkin tehdyksi. Jollei muuta, niin ilmoittaa sitten kaupparekisteriin oman pääoman menettämisestä.

Sen sijaan en ymmärrä, että meillä on vieläkin kalenterivuodesta poikkeavia tilikausia. Vuodesta 1993 lähtien on ollut vero­lait, joiden takia voittoa tuottavan osakeyhtiön murretun tilikauden takia menetetään joka vuosi verottomia osinkoja. ­Tästä maksetut turhat verot ovat niin suuret, etten kehoita ketään tekemään taannehtivaa laskentaa.

Fiksuuden riskit

Selviytymistaistelut tuovat esille ihmisten pahimmat puolet. Jos yritys on poikennut keskiviivalta piirunkaan, on varmaa, ­että konkurssien tai oikeusriitojen erityistilintarkastajat tulevat antamaan lausuntoja siitä, kuinka väärin onkaan tehty. Rahalla saa ja hevosella pääsee. Sen jälkeen käydään oikeutta hallituksen jäsenten henkilökohtaisesta vastuusta. Vastassa kaiken menettänyt yrittäjä, palkkansa eteen toimiva juristi ja sydämetön järjestelmä, jolle on ihan sama, mitä kaikki maksaa (eläkelaitos, verottaja, pankki). Siksi mitään extreme-tilinpäätöksiä ei pidä tehdä.

Jos yritys selviytyy vaikeuksistaan ja pystyy maksamaan velkansa, ketään ei kiinnosta, onko tilinpäätös sentilleen oikein, vai onko sen laadinnassa käytetty talonpoikaisjärkeen perustuvaa harkintaa.

Jos kaikki on menetetty, ei kannata paljoa surra sitä, ­että tuli tehtyä poistoja vain 17,3 prosenttia menojäännöksestä.

Kaik on mänt.

Onko omatuntoni karrella kirjoituksen jälkeen. Ainakin helpotti, kun etsin kirjoitukseen taustoja. Helsingin pörssissä on yrityksiä, joiden liikearvot ovat tyhjän päällä. Huonoimmat ovat suurissa vaikeuk­sissa ja silti IFRS-tilinpäätökset kertovat kaiken olevan hyvin.

2 kommenttia |

Verotiliä on tehty kuin Iisakin kirkkoa. Palvelun kehittäminen alkoi kymmenen vuotta sitten. Uusi verotili otetaan käyttöön 1.1.2010, jolloin sen piirissä ovat arvonlisävero, ennakonpidätys, työnantajan sosiaaliturvamaksu sekä lähde-, vakuutusmaksu- ja arpajaisvero. Aikaisintaan 2012 mukaan tulevat tulo-, kiinteistö- sekä perintö- ja lahjavero. Perintä tullee mukaan 2015.

Palvelu on saanut hyvää palautetta ennakkoon. Suomen Yrittäjät ry totesi joulukuussa 2008: ”Verotili on Suomen Yrittäjien lämpimästi kannattama Verohallinnon hanke, joka vähentää yritysten ja veroviranomaisen välistä ilmoitus- ja rahaliikenteen määrää.”

Byrokratia lisääntyy salakavalasti, koska yrittäjien omat edunvalvojat taputtavat Pohjois-Korean tapaan uudistuksille, joiden hyödyt ovat yrityksille kyseenalaiset. Itse olen ollut verohallinnossa esittämässä kaavailtuun verotiliin parannusehdotuksia vuonna 2004, mutta hukkaan se meni, niin kuin kaikki muutkin käyttäjien esitykset. Verotilin varjolla toteutetaan heikennyksiä pienyrittäjien asemaan. Eduskunta ei välittänyt siitä, että Suomi on suuressa taloudellisessa lamassa, jossa yritysten maksuvalmius on tiukoilla.

Verotili on verohallinnon reskontra, josta verovelvollinen saa tiliotteita. Tavallisista myyntireskontrista verotili poikkeaa siten, että tilille tullut liika raha palautetaan automaattisesti ja reskontran saldolle on korkolaskenta.

Kausiveroilmoitus ja veron maksaminen

Yritykset viedään kepillä tekemään netissä viranomaisilmoitukset. Pahempaa on se, että arvonlisäverotuksen maksuaikaa lyhennetään kolme päivää. Asiaa ei helpota se, että ennakonpidätysten maksuaikaa pidennetään kaksi päivää.

Kaksi kolmasosaa viranomaismaksuista on maksettava, ennen kuin yrityksellä itsellään on vastaavia tuloja käytössään. Lama-aikana tilanne on tätäkin huonompi. Arvonlisäveron maksuajan lyhentäminen on rankka toimenpide, joka tehdään kuulemma viranomaisten keskinäisen tiedonsiirron nopeuttamiseksi. Yhteiskunnassa suuri osa maksuista toimii ennakkoperiaatteella. Valtio voisi ihan hyvin tilittää maksut ennakon mukaan ja seuraavassa maksussa korjata ennakkotiedon. Yhteiskunta velkaantuu miljardi euroa kuukaudessa, eikä tällaista pyöristysvirhettä osata hoitaa. Rukoilen iltarukouksessa, ettei ennakkoveroa siirretä tähän samaan maksupäivään.

Verot maksetaan yrityksen omalla pysyvällä viitenumerolla viimeistään kuukauden 12. päivä. Maksua ei enää kohdenneta tietylle verolle. Negatiivisen arvonlisäveron ja muut palautukseen oikeuttavat erät verovelvollinen voi vähentää maksettavien verojen yhteismäärästä ennen maksusuoritusta.

Tässä on pari vuotta hehkutettu, kuinka suuri asia on se, että siirrytään yhteen maksuun ja yhteen viitenumeroon. Hehkuttajat eivät taida tietää, että vähänkin isommassa yrityksessä palkanlaskenta ja kirjanpito tehdään erikseen ja eriaikaisesti, usein eri henkilöiden toimesta myös tilitoimistoissa. Yksi maksu edellyttää, että maksut lasketaan yhteen. Iloa vähentää se, että kirjanpidon selvittelyt edellyttävät usein, että maksuperuste voidaan yksilöidä. Olisi helpompaa, jos verotilillä nähtäisiin erikseen, mitä veroa on maksettu. Etenkin korkojen ja myöhästymismaksujen selvittely vaikeutuu yhden maksun systeemissä.

Entä palautukset takaisin? Ne tulevat tiliotteelle, mutta palautuksesta ei näe, mitä on palautettu (alv-palautus, vanhojen verojen palautus, ennakkojen palautus jne). Tarvittaisiin palautuksellekin omat kirjausselitteet, jotta tiliotteiden kirjanpito voitaisiin automatisoida.

Pidennetyt maksu- ja ilmoituskaudet

Verot ilmoitetaan ja maksetaan verokaudelta, joka on kalenterikuukausi. Jos liikevaihto on 25 001–50 000 euroa, verokausi on arvonlisäverotuksessa kolme kuukautta. Mikäli liikevaihto on enintään 25 000 euroa, verokausi on arvonlisäverotuksessa kalenterivuosi. Kymmenet tuhannet arvonlisäverovelvolliset ovat niin pieniä, että ne jäävät rajojen alapuolelle.

Valtaosa tilitoimistoista on ohjaamassa asiakkaitaan siten, että kirjanpidot edelleen tehdään kuukausittain. Näin halutaan tasata työmääriä eri kuukausille. Verohallinto onkin suunnitellut asian huonosti. Se tiesi, mutta ei välittänyt neuvoista, että kolmen kuukauden sijasta kauden pitää olla neljä kuukautta. Tilinpäätöskaudella pitempi ilmoitus- ja maksuaika mahdollistaisi tilinpäätöksen laatimisen samalla, kun ilmoitukset tehdään. Neljän kuukauden jakso mahdollistaisi sen, ettei pienimpien uutta alv-ilmoitusta tarvitse tehdä, ennenkuin viimeinenkin tilinpäätös on tehty. Neljän kuukauden jakso antaisi ihmisten pitää kesälomansa ajallaan. Kun jakso päättyy kesäkuun lopussa ja Suomi on silloin lomalla, on elokuun alun ruuhka kohtuuton.

Samalla olisi pitänyt hyväksyä maksuperuste veron perustaksi. Maksuperuste mahdollistaisi veron maksun ajallaan silloin, kun yrityksen omat asiakkaat ovat maksuvaikeuksissa. Nyt vero joudutaan maksamaan, vaikka suoritusta ei olisi saatu. Maksuperuste mahdollistaisi tiliotteen perusteella tehtävän automaattisen kirjanpidon, mikä vähentäisi merkittävästi rutiinityön suorittamista.

Etenkin ne pienet, jotka hoitavat ilmoittamisensa itse ilman tilitoimistoa, voisivat siirtyä pitempiin jaksoihin. Uskon, että säännöksiä kehittämällä myös tilitoimistoissa voidaan siirtyä pienimmissä pitempiin kausiin ja näin helpottaa talven ruuhkahuippua. Jos liikevaihto jää 20 000 euroon, ei siinä kuukaudessa monta tositetta ole. Kirjanpidon rutiinit vievät enemmän aikaa kuin tositteiden kirjaaminen.

Jotta verotilistä olisi hyötyä yritykselle, tili pitäisi voida täsmäyttää kirjanpitoon. Se tulee olemaan hankalaa, paitsi silloin, kun kaikki on mennyt ajallaan. No, silloin ei mitään täsmäytystä tarvitakaan. Viivekorot, myöhästymismaksut, veronkorotukset, palautukset, maksujen yhdistäminen ja perintään siirrot aiheuttavat sen, ettei verojen täsmäyttäminen helpotu. Käytännön työn helpottamiseksi maksaisin työnantajamaksut ja arvonlisäveron edelleen erillään. Verovelkatilin kautta käsittelisin kaikki verot ja rangaistusmaksut.

Valtio osaa hassata rahaa tunnistautumiseen. Sähköinen henkilökortti on ollut varsinainen kankkulan kaivo, jota syvempi on vain autorekisterikeskuksen järjestelmä. Juuri kun oli saatu Katso-tunnistautuminen toimimaan, sen tilalle tulevat uudet vaatimukset. Kunhan Suomen kansantalous menee upoksiin, saadaan ryhtiä yhteiskunnan maksamiin toimintoihin. Mikään ei ole pahempaa kuin liika raha.

Uuden tunnistaumisjärjestelmän taustalla ei voi olla luotettavuuden parantaminen. Kyse lienee siitä, että verohallinto haluaa yksilöidä henkilön, joka on tehnyt virheellisen ilmoituksen. On siis oletettavissa, että tulevaisuudessa yritysten rangaistusmaksuja tullaan lisäämään.

Onko suurempaa rikosta kuin byrokratiassa tehty virhe

Verotiliin on kehitetty uusia rangaistuksia, joiden antaminen on automatisoitu. Jatkossa viivästyskoron ja veronkorotusten lisäksi on maksettava myöhästymismaksua. Ilmoituksen myöhästymisestä määrätään 20 prosentin vuotuisen koron mukainen rangaistus. Tyhjän ilmoituksen myöhästymisestä maksetaan viisi euroa. Tyhjä on helppo unohtaa, koska ei ole mitään impulssia, joka johtaisi ilmoituksen tekemiseen, joten näitä rahoja verottaja tulee keräämään paljon. Myöhästymismaksu merkitään verotilin tiliotteelle, joten se automaattisesti aiheuttaa eroja kirjanpidon ja verotilin välillä. Maksusta voi tulla ikiliikkuja, joka alkaa kumuloimaan itseään, jos sitä ei hoksata maksaa pois.

Verotili tulee rankaisemaan yrittämisestä entistä enemmän. Onkohan verohallinto tehnyt sopimuksen postin kanssa kirjeiden viivästyttämisestä. Lähetin paperipostissa keväällä muutaman tilintarkastuskertomuksen ykköspostissa. Yksikään ei mennyt perille alle kolmen päivän ja hitain oli matkalla 15 päivää. Jos kyse olisi ollut verotili-ilmoituksista, etanaposti olisi tullut kalliiksi, koska syyllinen on lähettäjä. Ylipäätään nettimaailmaan pakottaminen ei kuulu demokraattiseen yhteiskuntaan.

Kausiveroilmoituksen virheet korjataan lisäilmoituksella, johon merkitään vain muutosten määrät. Lisäilmoitus johtaa automaattisesti myöhästymismaksuun ja viivekorkoon, koska omaksi vahingoksi tehdyn virheen saa korjata avoimena olevalle kaudelle. Pieniä virheitä ei pidä lähteä korjaamaan, vaikka laki siihen velvoittaakin. Lisäilmoituksista tulee väistämättä ongelmia kirjanpitojen täsmäyttämiseen.

Korkolain mukainen viitekorko on tällä hetkellä yksi prosentti. Hyvityskorko on kaksi prosenttia alle viitekoron, mutta tuskin se sentään negatiiviseksi menee. Verotilin maksun myöhästymisistä lasketaan tämän päälle seitsemän prosentin korko. Valtion riskitön korko saamiselleen on siis kahdeksankertainen. Kun maksuaikaa lyhennetään, viivekorkoja kerätään entistä enemmän. Korkoa eikä myöhästymismaksua ei saa vähentää verotuksessa, mikä lisää rangaistuksen vaikuttavuutta. Koron maksamiseksi yrittäjän on ansaittava enemmän, mistä maksetaan sekä arvonlisävero että tulovero. Laman kunniaksi valtio lyö niitä, joilla muutoinkin on vaikeaa. Juhlapuheissa tätä sanotaan pienyrittämiseen kannustamiseksi. Rangaistukset ovat sen verran alkaneet hävettää päättäjiä, että korkoihin tulee tilapäinen kevennys vuodeksi 2010.

Tyypillinen pienyritys maksaa yhteiskunnalle eniten rahaa, sen jälkeen työntekijöilleen ja yrittäjä itse saa, jos jotain jää jäljelle. Erään kahdeksan vuotta toimineen yrityksen tiedot koko toiminnan ajalta:
• verot ja maksut miljoonaa euroa, joista arvonlisäverojen osuus 45 prosenttia
• nettopalkat työntekijöille 0,9 miljoonaa euroa
• yrittäjän palkat ja osingot brutto 160 000 euroa.

Yrityksen sadasta alv-ilmoituksesta myöhässä oli maksettu viisi. Viivepäivien määrä oli yhteensä 15. Kaikkien viiveiden syynä oli se, etteivät suuret toimijat olleet maksaneet laskujaan ajoissa. Viiveistä oli maksettu vähennyskelvoton viivekorko, ja silti verottaja määräsi 170 euron veronkorotuksen yhdelle maksulle. Yritykselle olisi pitänyt antaa Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki tammilehvin yhteiskunnalle kerättyjen verojen ansiosta. Kaiken maksaja on saanut nippa nappa minimipalkan. Verohallinnon kesälomittajan tuuraajan hanslankarikaan ei tekisi töitään näin pienellä palkalla.

Yhteistoimintaan perustuva verotili

Verotili on tehty verohallinnon ehdoilla välittämättä siitä, että yhteiskunta muodostuu ihmisistä, myös yrittäjistä. Jos hallinto ja yritykset joskus löytävät toisensa saman pöydän ääreen ja hallinto pitää yrityksiä tasavertaisina, voitaisiin sopia uudesta verotilistä:
• jaksot 1 kk, 4 kk ja vuosi
• tilinpäätösjakson ilmoituskausi vähintään 3 kk, pienillä 4 kk
• etenkin arvonlisäveron maksuajat pitemmät, ainakin 2 kk
• maksupäivä vähintään 10 päivää ilmoituspäivää myöhempi
• verohallinnon maksamissa maksuissa viitenumero ja kirjausselite
• SEPA-tiliote ja verotilin maksut harmonisoidaan niin, että kirjanpito voidaan automatisoida
• tiliotteelle vireillä olevat asiat ja asioiden historia selitteineen, lisäksi kerrotaan asian (esimerkiksi valituksen) tuleva käsittelyaika
• veronkorotukset pois (jätetään vain veronkierrolle, maksuvaikeuksissa nykyistä alempi viivekorko on riittävä rangaistus)
• myöhästymismaksu poistetaan (enkä usko maksun poistavan veronkorotuksia)
• merkitään lakiin olenaisuuden periaate, jottei lisäilmoituksia tehtäisi kuin merkittävien virheiden yhteydessä
• arvonlisäveron laskennassa hyväksytään maksuperiaate
• verohallinnon kehittämät lisämaksut (arvioidut verot, veronkorotukset, viivekorot, pois ehdottamani myöhästymismaksut) verkkolaskuina kuukausittain
• paperi-ilmoitusten tekijöiden kohtelu tasavertainen sähköisten ilmoittajien kanssa.

Kaikessa on jotain hyvää. Verotilissä alv-palautuksen saa kuitata maksettavista ennakonpidätyksistä. Sen kuten pienten yritysten ilmoituskauden olisi voinut toteuttaa 15 vuotta sitten ilman mitään verotilejä.

2 kommenttia |

Vuonna 1986 vaihdoin 120 henkeä työllistäneestä Suomen suurimmasta tilintarkastustoimistosta 18 henkeä työllistäneeseen, kolmanneksi suurimpaan toimistoon. Yksi perus­teeni oli se, että halusin joulujuhlissa tuntea kaikki työtoverini, mikä yli sadan hengen toimistossa ei enää ollut mahdollista. Nyt neljä suurinta tilintarkastustoimistoa työllistää Suomessa yli 2 200 henkilöä. Tilintarkastustoimistoissa on paljon konsultteja; esimerkiksi verokonsulttien määrä on Suomessa noussut 20 vuodessa kolmesta lähes 300:aan. Onko suomalainen tilintarkastus tänään kymmenen kertaa parempaa kuin 20 vuotta sitten?

Bruttokansantuote on samassa ajassa kasvanut vuoden 2000 viitehinnoilla 1,7-kertaiseksi. Kun tilintarkastus kasvaa moninkertaisesti nopeammin, se tarkoittaa myös, että aiemmin tarkastus on ollut laadultaan surkeaa ja epäonnistunutta. Tarkastuksen tavoite – oikea tilinpäätös – ei ole miksikään muuttunut. Alalla työskentelevistä monet ovat olleet mukana koko tämän kehityksen ajan, emmekä tietenkään allekirjoita tällaista väitettä. Mistä syystä alan raju kasvu on tapahtunut?

Tätä aloin pohtia, kun sain käteeni sovellusohjeen pk-yritysten tarkastamiseksi ISA-standardien mukaisesti. Sovellusohje perustuu vahvistettuihin kansainvälisiin tilintarkastusstandardeihin. Tilintarkastajajärjestöjen mukaan ISA-standardit ovat jo nyt hyvää tilintarkastustapaa, jota on noudatettava. Euroopan komissio tullee lähiaikoina vahvistamaan standardit lainsäädäntöön rinnastettaviksi määräyksiksi jäsenvaltioissa. Miten näin on päässyt käymään?

Koko tämä hulluus alkoi kiihtyä Enronin ja Parmalatin tilintarkastusskandaaleista. Sääntöjä lisättiin merkittävästi, mutta siitä huolimatta esimerkiksi Madoffin suuri pyramidihuijaus on ollut mahdollinen. Itse asiassa maailmanlaajuisen finanssikriisin yksi suuri syyllinen on tilintarkastajien voimallisesti ajama IFRS-tilinpäätössäännöstö ja sen vaikutukset tilinpäätösten laadintaan, sisältöön ja tilintarkastukseen. Vanhan maailman säännöillä kriisi ei olisi tullut näin valtavaksi, koska kuvitteellisia eriä ei olisi hyväksytty tilinpäätösperusteiksi, jolloin jättibonuksia ja sijoitusyhtiöiden miljardipalkkioitakaan ei olisi voitu maksaa.

Vuonna 2008 tilintarkastajien ISA-standardeissa oli 884 sivua. Uusin painos on 1 012 sivua. Byrokratian kasvu vuodessa on 15 prosenttia. Pienten ja keskisuurten yhteisöjen tilintarkastuksen standardien soveltamisohjeessa on 299 sivua. Tilintarkastuspakko on Suomessa määrätty osakeyhtiöille, joiden liikevaihto ylittää 200 000 euroa ja joissa on henkilökuntaa enemmän kuin kolme. Siis tosi pienillekin yrityksille. Onneksi sentään tilintarkastusyhteisöjen vaatimus kaikkien toimimattomienkin osake­yhtiöiden tarkastuspakosta saatiin torpatuksi.

Näiden yritysten tarkastuksissa tulee soveltamisohjeen mukaan tehdä muun muassa riskien arviointiprosessi, tehdä suunnittelua, hankittava evidenssiä, pidettävä tarkastuskokouksien pöytä­kirjoja, analysoitava asiakassuhteen hyväksymistä ja jatkamista, määriteltävä kokonaisstrategiaa, tunnistettava väärinkäytösriskit, dokumentoitava relevantti sisäinen valvonta. Tilintarkastajan tulee työssään saavuttaa kohtuullinen varmuus tilinpäätöksen oikeellisuudesta, mikä tarkoittaa 80–90 prosentin todennäköisyyttä. Pakko tunnustaa, että 42 vuoden työkokemuksen jälkeen en ymmärrä, mitä tällä kaikella tarkoitetaan enkä mitä sitten pitäisi tehdä, jos arvioinkin, että asiakastehtävässä ”todennäköinen varmuustaso on välillä 50–80 prosenttia”. Olisi ilmeisesti pitänyt suorittaa tilastotieteessä approbaturia enemmän opintoja, sillä minulla ei ole harmainta aavistustakaan, miten tämän todennäköisyyden lasken.

Tilintarkastusalan standardeja ei varmaankaan ole tehty karkottamaan kaikki kokeneet tarkastajat eläkkeelle eikä pelottamaan nuoria tulemasta alalle. En myöskään usko, että kyse olisi lainsäädännöllisen pakkotyön laajentamista mahdollisimman suureksi, mikä toisi tarkastajille lisää suuria tuloja. Niistä on siis laatijoiden mukaan oltava positiivisia vaikutuksia talouselämään ja yhteiskuntaan. Mitä ne olisivat?

Tarkastussuositusten taustalla on suurten kansainvälisten tilintarkastustoimistojen koko maailmaan levittämät käytännöt. USA:ssa ei tarkasteta pieniä yrityksiä, joten käytännöt perustuvat suurten yritysten tarkastuksiin, joissa tarvitaan moniportaisia tarkastustiimejä. Moniportaisuus vaatii dokumentointia. Raskaat menetelmät antavat myös suojan vahingonkorvauksia vastaan, jos tarkastuksessa ei ole nähty metsää puilta ja on menty metsään tai syvälle suohon. Amerikkalainen oikeuskäytäntö ja maksettavat vahingonkorvaukset ovat eurooppalaisille täysin käsittämättömiä. Nämä raskaat käytännöt on tuotu myös pienyrityksiin, jotta ilman apulaishierarkiaa tarkastuksen suorittavat eivät saisi liian suurta kilpailuetua. Etu tulisi sekä kustannuksista että tarkastuksen laadusta. Pienten yritysten vuosittain vaihtuvat tarkastaja-apulaiset eivät koskaan kykene samaan työn laatuun kuin itsenäiset tarkastajat. Tilintarkastus on haasteellista kokeneelle ammattilaisellekin etenkin uuden asiakkaan ensimmäisenä vuotena, saatikka koulusta juuri tulleelle apulaiselle. Ensimmäisenä vuotena ei mitenkään pysty hahmottamaan kaikkia niitä tietoja, joita yrityksen ja yrittäjän hyvä palvelu edellyttäisivät.

Yritin ajatella positiivisesti, että suositukset olisivat hyvä oppi­kirja nuorille tilintarkastusalaa opiskeleville. Mutta eiväthän oppi­kirjat voi olla lain veroisia velvoitteita. Opinnot varmaan edistyisivät ja tentit tulisi suoritettua, mutta sen jälkeen työelämässä menisi sormi suuhun. Suositukset eivät juurikaan antaisi valmiuksia tehdä pienyritysten tilintarkastusta. Työn onnistunut suorittaminen kun edellyttää ensisijaisesti asiakkaan tarpeiden tunnistamista ja toissijaisesti sidosryhmien tiedontarpeen tunnistamista.

Suurinta osaa pienyrityksen tilinpäätöksiä ei käytännössä kukaan ulkopuolinen lue. Kuitenkin niiden oikeellisuuteen panostetaan hirmuisesti resursseja niin tilitoimistoissa kuin tilintarkastuksessa. Liitetiedot ovat yhä tärkeämmät, vaikka niitä ei lainkaan käytetä verotuksessa eikä yrityksen luottokelpoisuuden määrittelyssä.

Pankkilainattoman yrityksen tilinpäätöksellä on merkitystä vasta verotarkastuksessa ja konkursseissa, eikä silloinkaan liitetiedoilla ole merkitystä. Verotarkastajat selvittävät, onko yritys maksanut kaikki veronsa. Konkursseissa pesänhoitaja selvittää, onko velkojia kohdeltu tasapuolisesti ja ovatko yrityksen vastuulliset ottaneet lainvastaisesti itselleen yrityksen varoja. Yrittäjä ei voi varastaa itseltään, joten ainoat menettäjät voivat olla verottaja, eläkeyhtiöt ja velkojat. Työntekijät ovat reaaliaikaisessa suhteessa yritykseen, eikä heiltä juurikaan voi mitään varastaa, koska konkursseissakin heillä on yhteiskunnan palkkaturva.

Verotarkastuksessa yrityksen kirjanpito tarkastetaan yksityiskohtaisesti, joskus jopa tosite tositteelta. Tilintarkastuksessa ei koskaan voida tehdä näin yksityiskohtaista työtä, eikä etenkään silloin jos suositukset vaativat pakollista mittavaa byrokratiatyötä tehtäväksi.

Pienyritysten odotukset tilintarkastukselta

Pienyritykset luottavat käyttämiinsä asiantuntijoihin. Siksi on irvokasta, että heillekin annetaan tilintarkastuskertomus, jossa tarkastajan vastuuta rajoitetaan 85 prosenttia kertomustekstistä ja asiakkaan tarvitsemaan lausumaan käytetään loput 15 prosenttia.

Asiakkaat odottavat tilitoimistoilta ja tilintarkastajilta eniten sitä, että yhtiön veroasiat on hoidettu hyvin ja optimaalisesti yrittäjäperheen ja yrityksen näkökulmasta. Toiseksi he odottavat neuvoja hinnoitteluun ja rahoitukseen. He odottavat saavansa ajoissa tietoa siitä, ajautuuko yritys talou­delliseen ahdinkoon, miten konkurssiin meno voidaan ennaltaehkäistä ja miten konkurssin vahingot olisivat mahdollisimman pienet.

Asiakkaat odottavat näkevänsä tilintarkastajansa edes kerran vuodessa. Pienten yritysten tilintarkastus tehdään liian usein kantamalla aineisto tilintarkastustoimistoon tai siten, että tarkastaja urakoi useamman yhtiön tarkastuksen tilitoimistossa saman päivän aikana. Tiedän lukuisia yrittäjiä, jotka eivät ole koskaan nähneet valitsemaansa tilintarkastajaa. En myöskään voi ymmärtää, miten tarkastaja voi ymmärtää tarkastuskohdettaan, jos hän ei ole koskaan edes käynyt asiakkaan toimitiloissa, vaikka kuinka internet-maailmassa elettäisiinkin. Näin myös yrittäjäperheen yrityksestä riippuvat verotustekijät jäävät verottoman osinko-osuuden laskentaan, vaikka kyse on paljosta muusta.

ISA-standardit eivät velvoita näkemään asiakasta, mutta velvoittavat moninaiseen byrokratiaan, jonka vaatima aika on kaikki pois oikeista töistä. Kun tarkastukset painottuvat talveen, ei lisääntyneen byrokratian takia ole mitään mahdollisuuksia tehdä tarkastusta laadukkaasti. Minulle on sanottu, että pienimpien yritysten tarkastuksessa voidaan jättää osa byrokratiasta tekemättä. Tätä eivät kuitenkaan alan valvojat tule hyväksymään, saatikka vahingonkorvausvaateita etsivät juristit ja vakuutuskorvausten maksua pohtivat vakuuttajat. Tästä on esimerkkinä tilintarkastajalautakunnan asunto-osake­yhtiön työpapereista antama rangaistus.

Kaikki yrittäjät eivät ole rehellisiä, vaikka melkein kaikki ovat. Epärehelliset eivät kerro tarkastajalle huijaavansa. Tarkastuksia perustellaan myös väärinkäytösten ehkäisyllä. Henkilökunnan tai johdon rikoksia ei juuri koskaan löydetä tilintarkastuksella, vaan taustalla on ilmianto, yrityksen varojen loppuminen tai muu ulkoinen syy. Kyse on siis ennalta ehkäisystä, kun tilintarkastuksen pelossa ei uskalleta tehdä rötöksiä.

Pienten yritysten tilintarkastus ollaan tekemässä mahdottomaksi. Kukaan ei enää pysty suorittamaan tarkastusta annettujen suositusten mukaan, ei edes isolla rahalla, koska talvella loppuu yksinkertaisesti aika. Enää ei löydy edes ihmisiä, jotka ymmärtäisivät, mitä oikeastaan pitäisi lain mukaan tehdä. Siis aidon oikeasti sellaisia ei ole, jos 30 vuotta KHT-tarkastajanakaan toiminut ammattilainen ei voi ymmärtää annettuja suosituksia. Tästä mahdottomuudesta päästään ulos vain sillä, että pienyritysten pakkotarkastuksen raja nostetaan vähintään EU:n pienyrityssmääritelmän tasolle, eli yli 50 henkeä työllistäviin yrityksiin. Vähintään lainsäätäjän pitää sanoa, etteivät tilintarkastusalan suositukset ole lakia, ­eivätkä hyvää tapaa alle 50 hengen yrityksissä. Näin mahdollistettaisiin pienyritysten järkevä tilintarkastus.

Jotain voi tehdä tekniikan avulla. Itse olen ottanut käyttöön digikameran asiakkaan aineiston dokumentoinnissa ja näin teen turhan dokumentoinnin paljon nopeammin kuin kopiokoneen ääressä istuvat tilintarkastaja-apulaiset. Ko­piointi todistaa, että jotain on nähty, mutta sitä se ei todista, että olisi luettu otsikkoa pitempään tai että olisi ymmärretty, mistä on kyse.

Koska suositusten mukaiseen tarkastukseen on luonnotonta pakottaa kokeneita tarkastajia (asialliset hommat tehdään, mutta kiviä ei aleta asetella polkujen varteen), ja säännöistä poikkeamisesta saa huomautuksen, varoituksen ja pahimmillaan menettää auktorisoinnin, olisi yksi ratkaisu antaa byrokraattinen tarkastus tilintarkastustoimistoille ja asiakkaan tarvitsema palvelu hoidettaisiin konsultointina. Mutta tämä tuplatyö tulisi aivan liian kalliiksi pienyrityksille.

Aika entinen ei enää koskaan palaa? Itse asiassa uskon, että kyse on heiluriliikkeestä. Byrokratia tuhoaa itse itsensä ja palaamme takaisin siihen vanhaan hyvän ajan tilintarkastukseen, joka oli niin mielenkiintoista, mielekästä ja palkitsevaa, että itsekin jäin sille tielle lopuksi ikääni, vaikka tarkoitukseni oli vain saada minuun tullut atk-ammattilaisen leima poispyyhityksi. Kahden vuoden keikka on kestänyt jo 35 vuotta ja jatkuu...

Yrittäjä on teräsmies tai rautarouva, joka ei sairastu, eikä ainakaan kuole yllättäen. Hän ei siis voi joutua vakavaan auto-onnettomuuteenkaan, koska silloin yrittämiseen liittyviä velvoitteita ei kukaan ole hoitamassa. Näin yrittäjyys onkin paras henkivakuutus – ainakin viranomaisten mielestä. Ja koska näin on, yrittäjien eikä yrittäjäperheen perusturvaa tarvita. Jos jotain tukea on pakko maksaa, yrittäjä kuitenkin pärjää paljon pienemmillä rahoilla kuin muut ihmiset. Siksi yrittäjät joutuvat elämässään muita useammin umpikujaan, josta ei ole ulospääsytietä. Yrittäjien itsemurhat vähenevät lama-aikana, koska silloin on hyväksyttävämpää olla epäonnistunut.

Yrittäjät sairastavat työntekijöitään vähemmän. Tähän on kaksi syytä. Yrittäjä ei voi potea pienempiä vaivoja lainkaan, koska hänen työpanostaan on usein mahdoton korvata. Toisaalta työntekijät jäävät töistä monenlaisten pikkuvaivojen takia. Terveysjärjestelmä tukee tällaista arkielämän vaivaishoitoa kirjoittamalla sairauslomia melko mitättömistäkin vaivoista.

Yrittäjäksi alkava ei ajattele kuolemaa. Hän on terve kuin pukki, jota ei kolota ja johon pöpöt eivät iske. Yritysneuvonnassa ei ihmiselämään kuuluvia realiteetteja tuoda esille. Vuodet kuluvat. 50 vuotta täytettyään huomaa, ettei työtä jaksakaan tehdä yötä myöten. 65 vuotta täytettyään huomaa eläkemaksujen jääneen niin pieniksi, ettei eläkkeellä elä ja yrittämistä on jatkettava.

Todellisuudessa yrittäjät sairastavat arvattavasti yhtä paljon kuin keskimääräinen kansa, mutta yrittäjä ei voi pitää sairas­lomaa. Verottaja rankaisee lisämaksuilla viivästyneistä ilmoituksista ja maksuista siitä riippumatta, onko yrittäjä flunssassa tai koomassa teho-osastolla. Yrittäjää ei voi korvata tilapäisavulla, koska hänellä on kaikki langat käsissään.

Jos yrittäjä sairastaa, jäävät tulot tulematta, mutta maksut erääntyvät. Jos työntekijä sairastaa, hän voi ilmoittaa aamulla jäävänsä täydellä palkalla kotiin, on kyse krapulasta, flunssanpoikasesta tai vapaa-ajan riennoissa nyrjähtäneestä nilkasta. Yrittäjä joutuu etsimään tilalle apuvoimia, ja jos sellaisen jostain saa, joutuu maksamaan toisen palkan sosiaalikuluineen ja usein vielä varamiespalvelun kulut päälle. Tällaisia tuplapalkkoja ei voi huomioida hinnoittelussa, joten kaikki on poissa yrittäjän omasta tulosta. Yrittäjä ei siten voi jäädä sairastamaan, ellei sitten ole kyse niin vakavasta, ettei sängystä ylös nouse.

Vaikeimmassa asemassa ovat yritykset, joiden asiakaspalvelu edellyttää kahden henkilön olemista töissä: esimerkiksi myymälät, joiden aukioloaika on 10–12 tuntia. Sairaspäivillä pitäisi katteen tuplaantua, vaikka käytännössä se vähenee, koska tilapäisapu ei osaa tehtäviä riittävästi.

Yrittäjätulo on useimmiten vaatimaton. Kun rahaa ei ole, kaikesta on säästettävä. Liian usein säästökohteena on eläke- ja sosiaaliturva. Yrittäjäeläkkeen perustana oleva tulo määrätään pieneksi, koska nuorena yrittäjänä ensimmäiseksi ei ajatella eläke­turvaa. Nuoret uskovat eläkeketjukirjeen romahtaneen vuonna 2040, jolloin asia olisi ajankohtainen. Pahinta on se, että eläkeperusta on myös sairauspäivärahojen perusta. Jos sairastuu, yrittäjätulo menee nopeasti negatiiviseksi, koska menot eivät poistu, vaikka tulot jäävät saamatta, ja tilalle saa olemattoman­ päivärahan. Yrittäjän sairauspäivärahan maksuperuste tulee­ erottaa eläketulosta, jolloin nuoret voisivat ottaa korkeamman­ sairaus­vakuutuksen itselleen.

Yhteiskunta on tehnyt lukuisia yrityksiä velvoittavia säännöksiä työntekijän sairastumisen, työkyvyttömyyden ja kuoleman varalle. On tapaturmavakuutus, ryhmähenkivakuutus, sairaus- ja äitiyspäivärahat, irtisanomissuoja, työpaikkaterveydenhoito, työkyvyttömyyseläke ja moninaiset kuntoutusohjelmat. Palkka on maksettava myös sairausajalta. Yrittäjät ja jopa heidän perheenjäsenensä olivat pitkään kaiken tämän ulkopuolella. Yrittäjien kovaa asemaa on hieman helpotettu aivan viime vuosina. Esimerkiksi yritys voi maksaa yrittäjän perusterveydenhoidon menot (verohallinnon ohje 2006).

Mutta verottaja ei tunne armoa. Veronkorotukset ja jäämämaksut ovat yhtä suuria, vaikka viiveen syynä olisi vakava sairastuminen. Ensi vuonna verotilin myötä tulee lisärangaistuksena ilmoituksen myöhästymismaksu. Myös sairaus- tms. esteen takia virheellisinä lähetettyjen ilmoitusten oikaisusta aletaan periä rangaistusmaksua. Kun lippuja, lappuja ja maksuja on vuodessa pienellä yritykselläkin helposti yli sadan, voi sairastumisesta tulla iso lisälasku. Olen nähnyt kuinka väärän verotuksen valitusajat on menetetty yrittäjän ollessa tuonelan rajamailla sairaalassa. Eikä armoa tunneta. Vähintä, mitä lainsäädännössä tulisi korjata, olisi yrittäjän oikeus saada määräpäiviin sanktioton jatko lääkärintodistuksen perusteella.

Veronkorotukset ovat verovirkailijan subjektiivisia päätöksiä, joiden taustalla on verohallinnon yhtenäistämisohjeet. Siksi niihin saa muutoksia oikaisuvaatimuksilla. Joskus virkailijat heltyvät ja poistavat korotuksen, mutta yhä useammin ei, koska verotuskäytäntö on kiristynyt vuosi vuodelta. Käytäntö on epäyhtenäinen. Useimmat yrittäjät eivät osaa tehdä oikaisuvaatimusta, jolloin tarvitaan maksullista apua tilitoimistosta. Sairauden takia poistettu korotuskin siis maksaa yrittäjälle.

Lakimuutosta odotellessa on jokaisen yrittäjän järjestettävä varajärjestelmä työkyvyttömyyden varalle. Tilitoimisto on hyvä varajärjestely hallintoasioissa, mutta kaikkia ei voida velvoittaa tilitoimiston käyttöön. Entä pienten tilitoimistojen omat varajärjestelmät, koska vastuulla on kirjanpitäjän sairastumisen takia kymmenienkin yritysten määräaikojen noudattaminen. Pieni tilitoimisto ei selviydy, jos se joutuu maksamaan asiakkaidensa rangaistusmaksut.

Varautuminen kuolemaan tai vaikeaan sairauteen

Tilitoimistojen tulee käydä keskustelu jokaisen asiakkaansa kanssa yrittäjän sosiaaliturvasta ja varautumisesta kuolemaan. Keskustelua varten kannattaa tehdä peruspaketti, jonka avulla asian käsittely on helpompaa. Paketti sisältää mallit tarvittavista asiakirjoista. Yrityksen kirjanpito kertoo yrityksen toiminnasta, mutta yrittäjän omasta taloudesta ja se ei kerro juuri mitään. Juuri näistä kirjanpidon ulkopuolisista asioista kannattaa tehdä ohjeet. Kerran tehty perusselvitys tulee tarkistaa kahden vuoden välein ja jokaisen merkittävän elämänmuutoksen edellä. Esimerkiksi itse päivitän omat paperini vuosittain reppu­matkani edellä.

Paketin sisältö

1 Varautuminen
• työttömyysturva
• eläketurva
• sairastuminen
• pitempiaikaisen työkyvyttömyyden turva
• tapaturmavakuutus ml. vapaa-ajan vakuutus
• henkivakuutus
• yrityksen toiminnan keskeytysvakuutus
• yrittäjän sairauskulujen maksaminen yrityksestä
• sopimusten force majeure -ehdot
• selvitetään yrittäjän järjestöjäsenyyksien perusteella saama ryhmäturva.

2 Asioiden käytännön hoitaminen
• pankkiasiat (valtakirja, jolla tiedot saa pankista, kaikkien tilien saldot voitava hakea heti, lainojen maksusuunnitelmat, muut lainavaatimukset)
• veroasiat (kuukausi-ilmoitukset – tarkistettava myös, onko vanhat tehty ja lähetetty, maksupäivät, veroilmoituksen lisäaika, jota ei saa takautuvasti)
• vakuutukset ja korvausten hakeminen
• palkkatuki, palkkaennakot, ulosotot
• valtakirjat (allekirjoitetut, aihe ja päiväys avoin).

Verovelkatodistus on tilattava heti, jos tilanne on vakava. Se lähetetään vain yrityksen osoitteeseen ja postitse. Yrityksen kannattaa ilmoittaa verottajalle kaikkien veroasioiden hoitamista varten tilitoimiston osoite. Tämä käytäntö varmistaa veroasioiden hoidon myös normaaliaikoina. Verotili ei tule juurikaan auttamaan sairaus- ja kuolemantapauksissa asioi­den hoitoa, koska tililtä ei näy perinnässä olevia maksuja, eikä oikaisuvaatimuksia, eikä kaikkia verolajejakaan.

3 Ohjeet kuoleman ja vakavan työkyvyttömyyden varalle
• testamentti
• hoitotestamentti (hoitotahto)
• ohjeet yrityksen alasajosta tai yrityksen jatkamisesta
• ohjeet perukirjaa varten
• ohjeet yrittäjän asioiden hoitamisesta.

Yrittäjän tapaturmavakuutus on luonnollinen osa perusturvaa. Vakuutuksen tulee kattaa myös vapaa-ajan tapaturmat. Liian harvoin tullaan ajatelleeksi, että pitkäaikainen työkyvyttömyys tai kuolema on monilla aloilla työtapaturmaa suurempi riski. Yrittäjäperheen lapsen vakava sairastuminen voi johtaa siihen, että yritys joudutaan ajamaan säästöliekille. Nuoret saavat vielä kohtuullisia henki- ja työkyvyttömyysvakuutuksia, mutta viisikymppisenä yrittämisen alkava saa vakuutuksen vain suurella rahalla, jos ollenkaan. Nuorelle yrittäjälle vapaaehtoinen työkyvyttömyys- ja sairaus­vakuutus voi olla edullisempi kuin turvan maksaminen yrittäjäeläkemaksulla.

Verottaja suhtautuu tähänkin asiaan käsittämättömällä tavalla. Minulla on juuri meneillään verotarkastus asiakkaalla, jossa yrittäjien työntekijöitä parempaa sairausvakuutusturvaa esitetään verotettavaksi peiteltynä osingonjakona. Olen sanaton. Mistä ihmeestä näitä neronleimauksia oikein syntyy?

Yrittäjän sairastuminen voi johtaa moniin ongelmiin. Palkat, vuokrat ja korot on maksettava, vaikka rahan tulo tyrehtyisikin. Joskus tähän ongelmaan on ratkaisu keskeytysvakuutus, joka korvaa vahinkoajalta menetetyn katteen (pienessä yrityksessä liikevaihdon), muuttuvat palkat ja vahingon rajoittamisesta aiheutuneet kulut. Vakuutuskorvausta kiireellisempi tulolähde ovat keskeneräiset laskutukset, joista yrittäjän lisäksi ei välttämättä tiedä kukaan muu. Jonkinlainen aina ajan tasalla oleva laskutusaihio tai päiväkirja kuuluu jokaisen yrittäjän perusturvaan.

Lainsäädäntö inhimilliseksi myös yrittäjille

Yritystoimintaa säätelevät lait lähtevät siitä, että yrittäjä on aina terveenä hoitamassa ainakin vero- ja eläkeasiat, vaikkei muuhun pystyisikään. Tätä elämälle vierasta teräsmiesnäkemystä on vuosi vuodelta kiristetty. Yhtiömuodossa toimivaa yritystä pidetään itsenäisenä oikeushenkilönä, jonka katsotaan toimivan normaalisti, vaikka yrityksen omistaja olisi siirtynyt ajasta iäisyyteen.

Pahimmassa tapauksessa yrittäjä on sairaalassa koomassa ja verottaja lähtee laittamaan yritystä konkurssiin maksamattomien ennakkoverojen takia. Jos yrittäjä selviää sairaalareissustaan, hän voi huomata, että verotus on tehty ja valitusaika mennyt umpeen. Verottaja on tyly. Hoidin kerran tapausta, jossa yrittäjä oli veroliput saatuaan joutunut kuukausiksi sairaalaan. Arvonlisäverotuksen valitusaika meni umpeen. Jälki­käteen todettiin, että verotus kokonaisuudessaan oli tehty väärin, mutta sitä ei korjattu, koska arvonlisäverotusta ei enää voitu korjata. Inhimillisyyttä yrittäjiä kohtaan ei juurikaan tunneta, vaikka sitä halutaan jakaa yltäkyllin kaikille muille, maailman miljardeja vähäosaisia myöten.

Yhteiskunnan tulee hyväksyä, että myös yrittäjä on inhimillinen ihminen, joka sairastuu, ajautuu ahdistukseen, tekee virheitä ja unohtaa asioita. Yrittäjäksi on rinnastettava yhteisö, jossa yhdellä henkilöllä on omistuksen enemmistö. Lainsäädäntöä on kehitetty suuntaan, jossa kaikenmaailman huijareilla, luikureilla, rikollisilla ja jopa ulkomaisilla kansanmurhaajilla on inhimilliset oikeudet, joita yhteiskunnan keräämillä verovaroilla tuetaan. Viranomaiset itse voivat tehdä virheitä joutumatta niistä henkilökohtaiseen vastuuseen. Yrittäjille tällaisia ihmisoikeuksia ei anneta. Päinvastoin. Kun isot yritykset eivät maksa laskujaan ajoissa tai yrittäjä sairastuu eikä pysty maksamaan veroja ja maksuja ajallaan, tulee yhteiskunta ja moukaroi veronkorotuksilla ja muilla koronkiskonnan luontoisilla rangaistusmaksuilla niin, ettei siitä tokene kuin sitkein. Tämä kurittaminen on lopetettava ja seuraamukset inhimillistettävä.

Yrittäjän eläketurvasta ja kuolemaan varautumisesta kolumnin jatko-osassa.

EU:n komissio tulee vuoden 2009 kuluessa esittämään jäsenvaltioille mahdollisuutta olla soveltamatta tilinpäätös­direktiivejä mikroyrityksiin. Uutinen kuulostaa uskomattomalta. Olemmehan tähän asti pitäneet EU:ta turhan byrokratian tyyssijana.

Komission ehdotuksen mukaan mikroyritys on yritys, jolla ylittyy enintään yksi seuraavista kriteereistä:
• tase 500 000 euroa
• liikevaihto 1 000 000 euroa
• henkilöstö 10.

Viimeisten yritystilastojen (2007) mukaan Suomessa on 309 000 yritystä, kun maatalousyrittäjät lasketaan mukaan. Näistä EU-määritysten mukaan 94,2 prosenttia eli 291 000 on mikroyrityksiä. Puolet eli 152 000 yritystä oli toiminimiä, eli ne työllistivät yrittäjäperheen. Mikroyritykset työllistivät toissa vuonna yrittäjien lisäksi 405 000 palkansaajaa. Mikroyritykset työllistivät enemmän kuin kaikki yli 500 hengen suuryritykset yhteensä. Liikevaihto 150 000 euroa palkansaajaa kohden on liian suuri, koska tilastokeskuksen tilastoista ei ilmene yrittäjäperheenjäsenten lukumäärää. Liikevaihto työllistettyä kohden jäänee selvästi alle 100 000 euron. 300 000 mikroyrityksen lisäksi maamme 127 000 yhdistystä ja 70 000 asunto-osakeyhtiötä voisivat siirtyä mikroyritysten seurana yksinkertaiseen kirjanpitoon.

Kirjanpidon käytännöt tehdään yhä enemmän IFRS-tilinpäätössäännösten mukaan. IFRS-tilinpäätöksiin velvoitettuja pörssiyhtiötä on 150. Meneillään oleva lama osoittaa, että IFRS-tilinpäätökset eivät olleet se onni ja autuus, mitä meille vuosia on esitetty. Tuhannet sivut IFRS-sääntöjä harhauttavat meidät näkemään tosina kuvitteelliset liikearvot, markkina-arvoon kirjatut huijausarvopaperit ja odotukset kiinteistöjen ja osakkeiden arvon muutoksista. Liikearvon testaus on puhdasta arvuuttelua. Yritysten johto pakotetaan tekemään arvauksia siitä, miten ostettu liiketoiminta tulevaisuudessa tuottaa. Kirjanpitäjät laskevat unelmista tasearvoja, joiden oikeellisuutta tilintarkastajat yrittävät arvuutella. Kaikki ostetut liikearvot katoavat, mitkä nopeammin, mitkä hitaammin. Liikearvon sijasta aktivoimmekin toiminnan juoksevia kuluja. Miten voikaan todellisuus karata kauas, kun maailman parhaat laskentatoimen asiantuntijat päästetään norsunluutorniin pohtimaan jaksotuksia.

IFRS-palvelujen myötä jaksotusten taitaminen on parhaiten palkattua taloushallinnon osaamista. Jos siirrytään kassavirtakirjanpitoon ja jaksotuksista luovutaan, maailman kymmenet tuhannet taloushallinnon huippuosaajat menettävät arvokkaim­man osaamisensa. Tämä on yksi kassavirtakirjanpitoon siirtymisen este. Tämä ammattitaidon uhraus kannattaa tehdä, koska se vapauttaa taloushallinnon osaajat tekemään ­oikeita töitä: palvelemaan kirjanpitotietojen avulla yrittäjäperhettä ja yritysjohtoa.

Ammatinharjoittajille ja maatalouden harjoittajille on annettu mahdollisuus yhdenkertaiseen kirjanpitoon. Pankkitiliotteiden avulla kaikki pienet kirjanpitovelvolliset pääsevät luotettavaan ja yksinkertaiseen kahdenkertaiseen kirjanpitoon.

Suomessa on 486 000 kirjanpitovelvollista mikroyritystä, yhdistystä, asunto-osakeyhtiötä ja maatalouden harjoittajaa, joille yksinkertainen kirjanpito olisi riittävää ja ymmärrettävää. Nämä kirjanpitovelvolliset eivät ymmärrä, mitä ovat poistot, vaihto-omaisuus, lomapalkkavelka ja siirtyvät erät. Liitetietoja ei käytetä edes luottotietojen määrittelyyn eikä verotukseen. Kenelle pienyrityksen tilinpäätös oikein tehdään? Siihen käytetään kohtuuttomasti resursseja.

Pienimpien yritysten tilinpäätökset ovat suuri haaste talviruuhkassa tilitoimistoille. Tilanne pahenee, jos nanokorporaatiot tulevat Suomeen. Eräät tilitoimistot ovat sanoneet, että he korottavat pienten palveluhintoja, ja toivovat, että ne hakeutuvat muualle. Jos pienet yritykset tekisivät kassavirtaan perustuvan kirjanpidon ja pienimmät jätettäisiin kokonaan arvonlisäverotuksen ulkopuolelle, voisi Suomeen tulla mikroyrityksiin keskittyviä tilitoimistoja, jotka voisivat automatisoida kirjanpidon tiliotteiden avulla.

Pieni yrittäjä menee konkurssiin, jos rahat loppuvat. Silloin on aivan yhdentekevää, millaista poistosuunnitelmaa on käytetty ja millaisin periaattein varasto on inventoitu. Konkursseissa valtio on liian suurena ja vahvana velkojana. Veroveloissa ei huomioida vähentämättä jääneitä veroja, jotka sisältyvät yritysten vaihto- ja käyttöomaisuuteen. Kun myyntilaskuja ei enää makseta ajoissa, joutuvat yritykset maksamaan jopa 80 prosenttia pakollisista veroista ja maksuista, ennenkuin niillä on vastaavat tulot käytössään.

Kirjanpitolain kehittäminen

Kirjanpidon periaatteet on määritelty aikana, jolloin inflaatio oli merkittävä. Verotuksessa oli varauksia, joilla päästiin lähelle kassa­virtakirjanpitoa. Byrokratiaa oli merkittävästi vähemmän, jolloin talven työruuhka ei ollut nykyisen mittava. Johdon ah­neus on muuttanut tuloutusta aiemmas, jolloin palkkioita on voitu maksaa enemmän ja aikaisemmin. Etenkin suuret yritykset maksavat nykyisin laskunsa jopa 3–5 kuukautta myöhässä, jolloin mikroyritykset joutuvat kohtuuttomiin veroloukkoihin, koska arvonlisäverot, ennakonpidätykset ja ennakkoverot joudutaan maksamaan, ennen kuin vastaavia tuloja on käytössä. Verotili tulee heikentämään yritysten maksuvalmiutta

Finanssikriisi on osoittanut, että kirjanpidon periaatteet eivät enää toimi. Palkansaajia ei voi olla nykyistä määrää, minkä vuoksi yhä useamman kansalaisen on otettava vastuu omasta elämästään. Sosiaaliturvaa ei voida lisätä, koska maksajat eivät riitä. Yrittäjien määrä tulee lisääntymään merkittävästi, minkä vuoksi säännöksiä on yksinkertaistettava. Vain yksinkertaisilla kirjan­pitosäännöksillä voimme selviytyä tulevina vuosikymmeninä.

Kassavirtaan perustuva kirjanpito sopii nykyiseen yhteiskuntaan tuloslaskentaa paremmin. Etenkin mikroyrittäjille, pienille asunto-osakeyhtiöille ja yhdistyksille tulee antaa mahdollisuus yksinkertaiseen kassavirtaan perustuvaan kirjanpitoon, jossa selvitetään tilikauden kassavirta sekä tietenkin kertynyt kassavirta toiminnan alusta. Veroja maksettaisiin vain kertyneestä kassavirrasta. Verotuksessa tarvitaan myös taannehtiva tappion tasaus. ­Näin aiemmin maksettuja veroja voidaan käyttää investointien - tai tulevien tappioiden kattamiseen. Konkurssitilanteessa yhteiskunnan verosaamiset olisivat oikeudenmukaiset muihin velkojiin nähden.

Useimmissa mikroyrityksissä ostovelkoja tilinpäätöshetkellä ei juurikaan ole tavanomaisia puhelin- ja kululaskujen lisäksi. Näiden jaksottaminen voidaan tehdä vapaaehtoisesti, jolloin kirjanpito ja tilinpäätös voisi perustua tiliotteisiin. Jos yrityksellä on maksamattomia investointi-, vaihto-omaisuuslaskuja ja palkkoja, voidaan ne kirjata kuluksi niin sanotun laajan kassan periaatteella. Myyntisaamisten ja ostovelkojen seurantakirjanpito on luonnollisesti pidettävä, mutta kirjanpidoksi voisi riittää pienimmillään avointen laskujen mapit.

Tilinpäätökset laaditaan liian usein siten, että kirjanpitäjä ja tilintarkastaja keskenään neuvottelevat, miten jaksotukset tehdään. Usein yrittäjälle itselleen jää vain kahvinkaatajan ja laskujen maksajan rooli. Uskomme, että tilinpäätökset ovat oikein ja sehän on tärkeintä, maksoi mitä maksoi. Liian usein tilinpäätöksen takia yritys ja yrittäjäperhe maksavat liikaa veroja. Liiat ja ennenaikaiset verot ansaitsisivat selvityksen, myös väitöskirjan. Talousrikoksista huolestuneet tulisivat yllättymään. Yrittäjien on vaikea itse arvioida asiaa, koska kirjanpito- ja verosäännökset ovat liian monimutkaisia. Virheet tulevat esille vain muutosten yhteydessä, jos silloinkaan. Iso ongelma on myös se, että monimutkaiset säännökset mahdollistavat verottajalle edulliset tulkinnat. Kaikki jälkiverot eivät suinkaan ole oikeudenmukaisesti määrätyt.

Kassavirtatilinpäätöksellä ja -verotuksella olisi suuri merkitys yritysten rahoituksen hallintaan. Kauppa- ja teollisuusyritysten vaihto-omaisuuden arvo viime vuonna oli 29 miljardia euroa. Tämän takia tuloksista on maksettu 7,5 miljardia euroa ennenaikaisia veroja – aivan liian usein velaksi. Pelkästään teollisuuden viime vuoden käyttöomaisuusinvestoinneista on ennenaikaisia veroja maksettu 1,2 miljardia euroa.

Puhdeyrittäminen – kasvaminen yrittäjäksi

Yhteiskunta houkuttaa yrittäjäksi antamalla starttirahoja. Samaan aikaan verohallinto antaa keppiä yrittäjille. Startti­rahojen sijasta pitäisi lopettaa puhdeyrittämisen verottaminen kokonaan. 5 000 euron yrittämistulot voidaan jättää kokonaan verottamatta, niin arvonlisäverotuksessa kuin tuloverotuksessakin.

Yhteiskunta satsaa runsaasti voimavaroja viimeisenkin eurosentin verottamiseksi täysimääräisesti. Samaan aikaan varoja tuhlataan yltäkylläisesti kaikkeen hyvään ja tärkeään. Miljardi on pieni raha kun elvytetään, kehitetään, tuetaan, avustetaan ja jaetaan ylimääräisiä etuja. Jos yhteiskunta käyttäisi menojen kontrollointiin yhtä paljon voimavaroja kuin viimeisenkin eurosentin verottamiseen, eivät valtio ja kunnat velkaantuisi nykyistä tahtia – ehkeivät lainkaan. 10 vuoden päästä tullaan kauhistelemaan rahanjakoa, joka tällä hetkellä yhteiskunnassamme tehdään laman torjunnan nimissä.

Verolainsäädäntö on täynnä rajanvetoja verottomuuden puolesta. Pienistä ansiotuloista ei makseta valtionveroa eikä kunnallisveroa. Perintö- ja lahjaverotuksessa on alarajat ja sukupolven vaihdoshelpotukset. Osinkojen verovapautta ollaan lisäämässä. Puhumattakaan pääomatulojen lievästä verotuksesta. Niiden rinnalla puhdeyrittämisen verottamatta jättäminen olisi pikkupähkinöitä.

Puhdeyrittämisen myötä ihminen kasvaa yrittäjäksi. Moni tämän päivän suuri yritys on aloitettu laukkuryssänä tai muutoin pienimuotoisena yrittäjänä. Jos yrittäminen karahtaa kiville, eivät vahingot ole suuret. Mutta kun TE-keskukset vaativat heti liiketoimintasuunnitelmia ja muuta suureellista, yritykset alkavat liian kunnianhimoisin tavoittein. Otetaan riskejä, jotka liian usein toteutuvat.

Verollisuus ja siihen liittyvä byrokratia sosiaaliturvaloukkuineen johtaa siihen, ettei pikkuhommia kannata/haluta tehdä. Ihmiset ajetaan kaljakuppilakierteeseen, vaikka he voisivat tehdä ihmisten kannalta tärkeitä asioita: esimerkiksi auttaa vanhuksia asumaan kodeissaan pitempään.

Rajanveto ei ole niin vaikeaa. Olen Mikkelin torin vakituinen asiakas. Suosimassani kesäkahvilassa on useita nuoria koko kesän töissä. Se on verollista toimintaa. Torimummojen osastolla myydään lauantaisin itse leivottuja leipiä ja kakkuja, itse poimittuja marjoja, omista pensaista poimituista marjoista tehtyjä mehuja, saunavihtoja. Se olkoon verotonta, vaikka eläkeläisten näin saamat lisätienestit ovat ihan mukavia ansioita ympäri vuoden. Arvonlisäverot tulee riittävästi maksetuksi ostojen kautta.

Totta kai puhdeyrittämisen verottamatta jättäminen johtaisi siihen, että jotkut olisivat sosiaalitoimiston luukulla, vaikka ansaitsevat sivutuloja verovapaasti. Niinhän tapahtuu nytkin pimeästi. Maailma ei ole reilu, eikä se lainsäädännöllä reiluksi tule.

Finanssikriisin estäminen kassavirtakirjanpidolla

Investointipankkiirien uhkapelit johtivat pankkien, pankkiirien, hedge-rahastojen ja jopa joidenkin eläkesäätiöiden tilinpäätöksissä tilanteeseen, jossa ikkunan puolella (debet) ei ollut mitään arvokasta ja seinän puolella (kredit) ei ollut omaa pääomaa jäljellä; velkaa sitäkin enemmän. Finanssikriisiä vauhdittivat IFRS ja GAAP-tilinpäätössäännökset. Ne mahdollistivat yliarvoihin perustuvien voittojen jakamisen sijoittajille, kohtuuttomat salkunhoitopalkkiot sekä johtajien suuret bonukset. Nämä kirjanpitosäännökset perustuvat ikuisen kasvun odotukseen. Joulupukkikin on enemmän todellista kuin nuo uskomukset. Jos suurten yritysten tilinpäätökset olisi laadittu kassavirtaperusteisesti, olisivat finanssikriisin ­aiheuttamat tuhot merkittävästi pienemmät.

Olen vuosikymmenten ajan ihmetellyt julkisia puheita työvoimapulasta. Ne ovat aina osoittautuneet poliittiseksi liturgiaksi, jolla on ihan muu tarkoitus kuin huolehtiminen suomalaisen yhteiskunnan työvoimatarpeesta. Ensi kerran minulle on tullut särö ajatuksiini. Jos nyt meneillään olevan laman aikana epäonnistuvat yrittäjät tuhotaan yhtä tehokkaasti kuin 1990-luvun huono-onniset yrittäjät, meiltä loppuvat yrittäjät ja yrittäjiksi haluavat ja heidän myötään tuhoutuvat monen työntekijöiden elämä pitkäaikaistyöttömyyden seurauksiin. Työvoima­pula voi tulla, vaikka meillä olisi samaan aikaan puoli miljoonaa ihmistä toimettomana.

Entinen asiakkaani ajautui konkurssiin. Pesänhoitaja oli sanonut, että toisen osakkaan hallituksen varajäseneksi nimetty poika joutuisi luottohäiriölistalle. Poika ei ollut koskaan tehnyt mitään yhtiössä. Nämä äidit, isät ja lapset joutuvat hallituksen varajäseniksi, koska osakeyhtiölaki vaatii, eikä tähän pienen osake­yhtiön luottamustehtävään kukaan vapaaehtoisesti suostuisi. Aloinpa siis tutkimaan tätä minulle ennestään vierasta liike­toimintaa, luottotietojen myymistä. Pojan kohtalo ei ole ihan näin surkea. Merkinnän hän saa konkurssin menneen yhtiön hallituksen varajäsenyydestä. Pankinjohtaja voi sitten harkita, voiko antaa luottoa. Useimmat pankit ymmärtävät asian, etenkin jos kertoo asiasta heti luottoa hakiessaan.

Poikansa kohtaloa tilittänyt konkurssin tehnyt yrittäjä-äiti kertoi joulun jälkeisestä elämästään. Hän oli ollut kassajonossa ostettuaan särpimikseen riisipaketin, eivätkä rahat riittäneet muuhun. Kassajonossa oli hänen edessään ollut kolme asiakasta ostoskärryt kukkuroillaan ruokaa ja herkkuja. Nämä kärryt maksoi kaupungin sosiaalitoimisto.

Jos olet konkurssiin menneen yrityksen omistaja, hallituksen jäsen tai tällaisen yrittäjän perheenjäsen, et saa inhimilliseen elämään riittävää sosiaaliturvaa. Mutta se on vasta alkua. Puhelinliittymää varten joudut maksamaan ennakkomaksun. Luotto- tai pankkikorttia et saa, eikä pankkitilinkään avaaminen aina onnistu. Vaikka osaamisesi on tallella ja haluaisit jatkaa liike-elämässä, et voi toimia minkään yhtiön hallituksen jäsenenä, koska saastutat kaiken ympärilläsi. Tällainen uusi yhtiö ei saa edes luototonta pankkitiliä, jonne voisi tallettaa kaupparekisterin vaatiman osake­pääoman (kokemusta on henkilön maksuviiveen vaikutuksesta). Mitä tiukempaa sinulla on, sitä vaikeammaksi elämäsi tulee ja sitä enemmän joudut kaikesta maksamaan. Konkurssisi rankaistaan ainakin lapsillesi kuten raamatussakin luvataan pahantekijöille neljänteen sukupolveen. Erään konkurssiyrittäjän lapsi ei saanut edes asuntolainaa, vaikka vakuudet olivat kunnossa ja nuorella ihmisellä oli säännölliset tulot.

Suomessa on liiketoimintakiellossa satoja henkilöitä. Kielto kestää kahdesta viiteen vuoteen; pisin annettu seitsemän vuoden kielto on maksimirangaistus. Naisia kieltolaisista on alle kymmenen prosenttia.

Ennakkoperintärekisterin kautta tosiasialliseen liiketoiminta­kieltoon on asetettu tuhansia (kymmeniätuhansia?) yrityksiä ja yrittäjiä. Tällainen yhtiö ei voi toimia rakennusalalla lainkaan, koska siellä on säännöllisesti annettava puhtaustodistus. Tarjouskilpailuissa yhtiö jätetään hännille, eikä kukaan halua lähteä siihen lisäbyrokratiaan, johon ennakkoperintärekisteriin kuulumattoman yrityksen palvelujen ostaja joutuu. Ostaja joutuu perimään ja tilittämään ennakkoveron laskun loppusummasta, ja jos ei tätä hoksaa tehdä, saa maksettavakseen ennakon­pidätyksen moninkertaisena veronkorotuksen kera.

Yhtiön hallituksen jäsenen konkurssi saastuttaa kaikki yhtiöt, joissa tämä henkilö yrittää jatkaa toimintaansa. Verohallinto ei päästä tällaista yhtiötä ennakkoperintärekisteriin, vaikka yhtiö olisi hoitanut kaikki velvoitteensa täysimääräisesti. Myös luotto­tietoyhtiöt merkitsevät yhtiön perään pitkän punaisen miinuksen (”... vastuuhenkilöiden luottohistoria negatiivinen”).

Velkojen maksaminenkaan ei poista luottohäiriömerkintää. Häiriön sisällöstä riippuen merkintä voidaan tallettaa 2–4 vuodeksi.

Luottotietojen menettäminen johtaa saattohoitajien käyttöön myös ihan rehellisessä konkurssissa. Saattohoitaja on henkilö, jonka luottotiedot on iäksi menetetty. Tällöin ei ole merkitystä, vaikka syntilistalle tulisi lisää taakkaa. Saattohoitajien käyttö on puliveivausta, mutta nykyinen vuosien ajaksi tapahtuva rehellisen yrittäjän leimaaminen ja elämän mahdollisuuksien tuhoaminen on ymmärrettävä syy. Suomessa konkurssiin mennyt yrittäjä leimataan rikolliseksi, mutta suuryrityskonkurssin vastuullisia ei koskaan laiteta tilille. Kaikin keinoin yritetään estää epäonnistunutta yrittäjää ottamasta vastuuta omasta elämästään. Kummallinen yhteiskunta, koska se samaan aikaan elättää ja puolustaa yltäkylläisesti luikureita ja valehtelijoita, ja jopa syyllistää tällaisen luikuroinnin arvostelijat.

Luottotietoihin vaikuttaminen

Kolmen AAA:n logon yrityksen nettisivuille voi ostaa 165 eurolla. Suomen Vahvimmat -logo on tuplasti kalliimpi. Lisähintaan voi ostaa kunniakirjan ja diplomin. Osto-oikeuden saa, jos yhtiö on julkistanut voitollisen tilinpäätöksen, yhtiö on vakavarainen ja maksaa laskunsa eräpäivänä. Kunniaa saa myös talouslehden nettisivuilla, joka julkistaa uusien AAA-yhtiöiden nimet.

Luottotiedot määritellään tietokoneohjelmiin koodatuilla päättelysäännöillä. Ihmiset eivät niihin käsin koske, minkä vuoksi tulokset ovat joskus käsittämättömiä. Luottotietoon vaikuttaa hyvinkin negatiivisesti se, ettei tilinpäätöstä ole toimitettu kaupparekisteriin tai suoraan luottotietoyhtiölle. Rating paranee, jos yhtiön liikevaihto kasvaa ja tilikauden tulos on voitollinen. Mitään korjauksia ei tilinpäätöstietoihin tehdä, eikä liitetiedoilla ole merkitystä ratingille.

Yllättävää kyllä, rating voi heiketä liikevaihdon alentuessa, vaikka toiminta edelleen olisi kannattavaa.

Tietokone käyttää ratingissa vain tuloslaskelmaa ja tasetta. Nyt lama-aikana taseet ovat epävarmoja, minkä vuoksi liitetiedoissa kerrotaan tietoja, jotka vaikuttaisivat ratingiin. Niitä ei kukaan lue, ei ainakaan tietokone. Jos esimerkiksi pienentää poistoja ja selostaa perusteet liitetiedoissa, ei luokittaja sitä näe. Tilinpäätös­analyysi tehdään yleisten tunnuslukulaskentasääntöjen mukaan. Silloin esimerkiksi saadut ennakot eivät ole velkoja lainkaan.

Maksukäyttäytymisellä tarkoitetaan sitä, maksaako laskut eräpäivänä vai myöhässä. Tutkin tätä kolumnia varten (tammi­kuussa) yhden yrityksen huonoja luottotietoja ja näyttää siltä, että maksuviiveillä on iso merkitys huonoon reittaukseen. Merkintä voi tulla yksittäisen puhelinlaskun maksuviiveestä! Tapauksessani luottotiedoissa oli mainittu, että maksutapatieto perustuu yhden yhtiön raportoimaan maksunopeuteen ja on laskettu kolmen laskun keskiarvosta. Laskujen keskimääräinen summa oli ollut alle 300 euroa. Tutkin tietokoneella yhtiön kaikki ostolaskut kahden vuoden ajalta, eikä yksikään toimittaja sopinut rating perusteisiin. Lähimmäksi osui matkapuhelinyhtiö, jolle viime vuonna oli laskut maksettu ajallaan tai 1–2 päivää myöhässä. Vuonna 2007 oli muutama kymmenen päivän viive.

Myös Nokia on joutunut syksyllä 2008 kolmeen otteeseen yhteensä kuuden viikon ajaksi C luokkaan, jolloin luoton­antoa ei puolleta. Yhtiön kassassa kyllä on miljardeja euroja rahaa, mutta se maksaa omat laskunsa pitkällä viiveellä, mikä sekoittaa rating tietokoneen samalla tavalla kuin SMP:n vaalivoitto 1970 sekoitti Yleisradion tietokoneet. Puoluesihteeri Poutiaisen tupakkiaskin kansi voitti kirkkaasti Ylen koneiston. Jokainen ymmärtää, ettei vuoden 2008 Nokia voinut järjellä miettien joutua C luokkaan, mutta samanlaista päättelyä ei voi tehdä vastaavista rating virheistä pienten yritysten kohdalla.

Ostolaskujen maksutietoja raportoivat luottotietoyhtiöille ainakin vakuutus-, puhelin- ja luottokorttiyhtiöt. Ni­mien julkinen arvuuttelu on turhaa, koska raportoivia yhtiöitä on helppo vaihtaa. Nämä ”vakoilijat” siis raportoivat jatkuvasti yritysten todelliset maksuviiveet ja maksujen summat, joiden perusteella rating lasketaan. En nyt neuvo päättelemään vakoilijoita, koska se johtaisi siihen, että suurten yritysten laskut maksettaisiin ajallaan ja taas kärsijöinä olisivat pienet yritykset. Pienet tuskin lähettävät luottotietoyhtiöille tietoja asiakkaittensa maksukäyttäytymisestä.

Huono luottotieto leviää internetin aikana samana päivänä kaikkialle maailmaan. Jos siis et enää saa maksuaikaa ulkomaiselta tavarantoimittajaltasi, voi syynä olla kotimaisen matkapuhelinlaskun maksaminen viikon myöhässä. Luottokelpoisuus voi myös tulla takaisin salamannopeasti. Siksi yrityksen kannattaa lähettää parantuneet tilinpäätöstietonsa suoraan luottotietoyhtiölle rekisteröitäväksi, eikä jäädä odottamaan sitä, että tiedot joskus välitetään verottajan kautta kaupparekisteriin ja sieltä rating yhtiölle.

Oikeusturva ratingissa on aika heikko.

Mitä tulisi tehdä?

Yrityksen ja yrittäjän pitäisi saada omat luottotietonsa ilmaiseksi kerran vuodessa tarkistusta varten, tai edes pyydettäessä.

Tietosuojavaltuutetun pitää kieltää hallituksen varajäsenen tietojen käyttö konkurssi- ja maksuhäiriötilanteissa. Kieltäähään se kaikenlaisten pienten kotiseuturekisterienkin henkilötietojen pidon.

Tein 1999 esityksen sähköisestä ilmoittamisesta, mihin sisältyivät myös vakioidut liitetiedot. Tämä mahdollistaisi ratingissa myös muiden kuin tuloslaskelma- ja tasetietojen käytön. Esitän siis nykyisen kopiointi-skannaus-uudistuksen korvaamista aidoilla tilinpäätössanomilla. Jos yrittäjä haluaa kieltää tilinpäätöstietojen julkistamisen, hänelle annettakoon se mahdollisuus. Tällöin rating luokituksessa ilmoitetaan, ettei tilinpäätöstietoja ole. Jos yritys ei tarvitse puhelinlaskuluottoja kummempaa luototusta, ei hänen tilinpäätöstietonsa kenellekään yksityiselle kuulu.

Ihmisille pitää antaa uusi mahdollisuus. Rikolliset konkurssin tekijät vastatkoot edelleen tekemisistään, mutta rehellisen konkurssin tehnyt vapautettakoon henkilökohtaisen konkurssin myötä 1–3 vuodessa konkurssin jälkeen. (Konkurssi ei siis ole rikos, elleivät yhtiöstä vastuulliset ota yhtiöstä itselleen tai lähipiirilleen ylimääräisiä varoja tai vähennä omia vastuitaan esimerkiksi lähimmän vuoden aikana ennen konkurssia tai velkaannuta yhtiötä holtittomasti – pientä palkkaa toki voisi maksaa, mutta yrittäjäperheen palkka loppuu ensimmäisenä.) Jos konkurssiyrityksistä vastuullisia on julkisesti rekisteröitävä, pitäisi olla kaksi luokkaa: konkurssi ja epä­rehellinen konkurssi. Rehellisen konkurssin tehneen yrittäjän merkintää ei saisi pitää yllä kolmea vuotta kauempaa.

Suuret yritykset, etenkin pörssiyhtiöt, pitävät pieniä yrityksiä pankkinaan. Ostolaskujen maksuaika ylittää jo monissa tapauksissa neljä kuukautta. Se johtaa pienyritykset suuriin vaikeuksiin, koska sekä ostolaskut että erilaiset verot on maksettava. Valtio laittaa hanakasti maksuilleen isot veronkorotukset ja pistää laskut perintään. Näin pienten yritysten maksutapatiedot heikkenevät suurten yritysten takia. Valtio aikoo vielä kiristää omia maksuaikojaan, vaikka kaataa samaan aikaan isojen firmojen laariin miljardeja. Yksi vaatimus valtion rahan jakoon tulisi olla, että rahan tai lainatakauksen saanut yritys maksaa ostolaskunsa ajallaan.

Ja konkurssilainsäädäntö, joka mahdollistaa ylipitkät pesänhoidot ja alihintaisen varojen realisoinnin, pitäisi uudistaa hyväksyen se inhimillinen tosiasia, että yritystoiminnassa epäonnistunut yrittäjä on myös ihminen. Hän on yrittänyt selviytyä yhteiskunnassamme omin voimin epäonnistuen. Hän ansaitsee edes oikeudenmukaisen ja reilun kohtelun, koska yhteiskunnan vapaamatkustajia tuetaan yltäkylläisesti.

Asiakkaani pienyrittäjä oli joutunut kaupparekisteribyrokratian kiusaamaksi. Hänelle heräsi ajatus byrokratian synnystä ja sen ikuisen jatkuvuuden mekanismista: "Kirjoitettu laki, Hammurabista ja roomalaisista lähtien, on antanut työtä lainlaatijoille, mutta ennen kaikkea lainlukijoille, tulkitsijoille kuten lakimiehille ja virkamiehille. Nämä ovat taidoissaan ja tiedoissaan ylivertaisia, ja käyttävät tavallisia lakeihin perehtymättömiä "toimijoita" eli esimerkiksi yrittäjiä, kuten minua, typeränä massana, jolle voi esittää mitä vaan, kunhan se on "lain ja säännösten mukaista". Töitä riittää silloin opiskelukaverillekin, virastot paisuvat, arkistot paisuvat ja kun tätä paperikräsää kerääntyy näillä itseriittoisilla säännöstöillä määrättömästi, niin siitähän voi aina ja loputtomasti veloittaa kirjaamismaksuja, veroja, lisäveroja, myöhästymismaksuja ja muita kuluja, joilla kaikki kustannetaan. Nimikkeitä löytyy ja keksitään lisää, kun vanhat loppuvat. Näin se mekanismi käsittääkseni menee ja on vuosituhansia mennyt. Eläköön ja elättäköön byrokratia!"

Juristit ovat luoneet itselleen loistavat markkinat. Pelkästään pienyritysten toimintaa säädellään yli 10 000 sivulla lakeja, ohjeita ja määräyksiä. Tämän päälle tulevat meitä kaikkia kansalaisia säätelevät lait. Aina löytyy joku pykälä, joka takaa juristeille töitä, usein yhteiskunnan maksamina. Eniten minua on jäänyt vaivaamaan yrityselämän konfliktit, jotka olisi järkevää sopia yhteisymmärryksessä vanhemman elämää kokeneen ihmisen välityksellä. Mutta kun molemmilla osapuolilla on juristit, riita kasvaa ja pitkittyy. Molemmat juristit hymyilevät itsekseen – kun riitaisuus kasvaa, setelit taskuumme vilahtaa. Juristeja käytetään myös pienten ihmisten litistämiseen. Kun kaksi pörssiyhtiön juristia käy pienen ihmisen kimppuun, ei siinä voi menestyä, vaikka oikeassa olisikin. Eräs suomalainen huippujuristi tunnusti minulle, että etenkin käräjäoikeuksissa yritysriitojen lopputulos on täysin sattumanvaraista. Liian usein asiaan vaikuttaa se, kummalla on paremmat todistajat.

Kaupparekisteri helppoa vain juristeille

Kaupparekisteri on paikka, johon ei-juristi ei saa yhdellä kertaa mitään läpi. Asiaa perustellaan sillä, että kaupparekisteri tarkastaa huolellisesti kaikki asiakirjat ja kuulemma me “asiakkaat" haluamme juuri sitä. Joskus tulee mieleen, että kyse on enemmänkin siitä, että kaupparekisteriasiat halutaan monopolisoida juristeille, mikä kilpailun rajoitus tapahtuu tehokkaasti tämän tarkistuksen kautta. Kerrankin sain yhtiöjärjestyksen läpi vasta neljännellä kerralla, enkä enää ymmärtänyt, mistä oikein kiikastaa. Samanlaiset paperit olivat menneet myös kerralla läpi. No tein robottimaisesti “hauki on kala" ja jopa kelpasi.

Vuonna 2007 kiertelin reppuni kanssa Intiassa. Asiakkaani oli tehnyt kahden vuoden yritysjärjestelyhankkeen, jonka viimeinen silaus – kolmen yhtiön sulautumisen rekisteröinti – tapahtuisi matkani aikana. Juuri siksi asioiden kirjurina tein viimeiset asiakirjat erityisen huolellisesti. Olimme tehneet sulautumissuunnitelmaan kirjallisen säännön osakemäärien lopulliseksi määrittämiseksi arvopaperisijoitusten arvonmuutosten varalle. Säännös johti oikeudenmukaiseen yhden osakkeen tarkkuuteen kaikissa tilanteissa ilman minkäänlaista epäselvyyttä.

Ja mitä ihmettä. Sain Intiaan tiedon, ettei päätettyjä osakemäärien muutoksia hyväksyttäisi. Suunnitelmassa olisi kuulemma pitänyt määrien muutokset ilmoittaa numeroina, ei kirjaimina. Esimerkiksi “1 – 1 000 000" olisi hyväksytty. Kaikki sulautuvien yhtiöiden osakkaat, jotka olivat myös hallitusten jäseniä, olivat koko sulautumisprosessin aikana allekirjoittaneet yksimielisesti kaikki asiakirjat. Ajoiko virkamies vain byrokratian etua? Kaikki muuthan olivat tyytyväisiä, eikä yhtiöillä ollut edes euroa velkaa.

Onneksi Skypellä voi soittaa edullisesti lanka- ja matkapuhelimiin Suomessa, joten vietin tuntikausia netin ääressä selvittämässä asiaa. Kaupparekisterin virkamiestä maaniteltiin, koska asia oli pakko hoitaa vuoden loppuun mennessä, eikä valittamisella olisi aikataulussa pysytty. Virkamies tiesi hyvin, että asiakirjat laatinut henkilö olisi jouluun asti Intiassa, uuden henkilön perehdyttäminen asiaan ei olisi helppoa, eikä uusien papereiden oikeellisuudesta saataisi varmuutta. Asia päättyi siihen, että virkamies uhkasi hylätä kaikki asiakirjat ja koko sulautuminen jouduttaisiin alkamaan alusta, jos ei tehdä niin kuin hän haluaa. Itse asiassa kaupparekisterin vaatimus oli outo, koska osakemäärät saatiin muuttaa suunnatulla (rahasto)annilla, jossa osakkaat saisivat eri määrän osakkeita. Päätin olla hiljaa, palasin etuajassa Suomeen ja tehtiin juuri niin kuin käskettiin. Asia päättyi muuten hyvin, mutta menossa ollut romanssi Sri Lankassa keskeytyi ennenkuin se oli alkanutkaan.

Kaupparekisterin puhelinneuvonnasta saa samat tiedot, jotka voi lukea internetistä viraston sivuilta. Jos haluaa tietää muuta kuin on jo lukenut, voi päästä peruspalvelun kautta neuvontalakimiehen puhelinpalveluun, jahka jaksaa odottaa pahimmillaan puoli tuntia hokemaa “Olette edelleen jonossa".

Viimeinen pisara, joka sai byrokratiavastaiset tunteeni liekeille, oli asiakkaani simputtaminen siitä, että toimitusjohtajuudesta luopunut perheyrittäjäisä oli jättänyt kaupparekisteriin yhtiökokouksen pöytäkirjan, jossa asia oli merkitty päätetyksi. Yhtiön kaikki omistajat ja hallituksen jäsenet olivat samoja henkilöitä ja olivat samalla kertaa päättämässä tilinpäätöksestä niin hallituksen kuin yhtiön kokouksissa. Kenen oikeusturvaa virkamies turvasi? Virkamies menee tällaisissa tilanteissa tunnetusti lakipykälien taakse, ja unohtaa talonpoikaisjärjen, jota onneksi sentään uudessakin osakeyhtiölaissa on (OYL 5 luku 15 § Muotovaatimusten sivuuttaminen). Tietoisesti unohdetaan myös se, että virkamiehillä itsellään on suurin valta saada eduskunta säätämään pykäliä, jotka ovat koneistolle mieluisia.

Kohtuuttomat käsittelyajat

Ihmetystä herättää myös se, että virkamiehet saavat käsitellä asioita kuukausi-, jopa vuosikaupalla, mutta yrittäjälle annetaan parhaaseen kesäloma-aikaan kaksi viikkoa aikaa antaa selvitys, tai kaikki raukeaa ja maksut alkavat alusta. Verotuksessa on
automaattisena rangaistuksena veronkorotus tai laiminlyöntimaksu. Tällainen aikavelvollisuuksien eriarvoisuus johtaa kansalaisen oikeusturvan merkittävään heikentymiseen. Tsaarin byrokratian perinnöksi tehdään laki, joka antaa mahdollisuuden valittaa pitkästä käsittelyajasta. Viranomaiselle voidaan määrätä uhkasakko. Vuonna 2006 tuli voimaan säännös, jonka mukaan yli kymmenen vuotta kestäneet käräjäoikeusjutut vanhenevat, jos siihen mennessä ei tuomiota ole annettu.
EU on käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on vähentää byrokratiaa 25 prosenttia. Tästä riittää juhlapuheita. Käytäntö on ihan muuta. Byrokratiaa lisätään eri tavoin koko ajan, ja sen tueksi määrätään yhä uusia rangaistusmaksuja. Ikään kuin virkamiehet eläisivät eri maailmassa kuin päättäjät. Pääsyynä tähän paradoksiin on talousrikollisuudella pelottelu. Sen takia lakeihin kirjataan virkamiehille suuria vapauksia päättää siitä, millä tavoin talousrikollisuutta kitketään. Keinoina nähdään valvonnan ja byrokratian lisääminen. Kierre on valmis jatkumaan.

Pienyritysbyrokratian kokonaisuudesta ei Suomessa juuri kukaan välitä, koska jokainen ajaa lähinnä omaa etuaan. Esimerkiksi maallikkotarkastajista luopuminen, kun samanaikaisesti tilintarkastuksen pakollista byrokratiaa on hirmuisesti lisätty, johtaa tilintarkastuksen laadun heikkenemiseen ja kustannusten nousuun. Surkeaa lopputulosta tuskin kukaan on halunnut. Näin vain pääsi käymään. Juhlapuheiden ja käytännön ristiriita on järkyttävän suuri.

Kymmenen vuotta sitten määrittelin sanomat, joilla tilinpäätökset voitaisiin ilmoittaa yhdellä ilmoituksella verottajalle, tilastokeskukselle ja kaupparekisteriin. Viranomaiset valitsivat heille helpoimman tien. Rangaistusmaksut. Ja digitaalisen kopioinnin. Niskuroijat saadaan kuriin sillä, että verotuksessa tarpeettomat tilinpäätökset kopioidaan ja siirretään kaupparekisteriin. Rangaistuksia on lisätty.

Paperikopioiduista tilinpäätöksistä luottotietoyritykset tallentavat tiedot uudestaan, ja myyvät näin saamansa tiedot yksityisille. Kaupparekisteri ei lähtenyt sähköistämään omaa asiakaspalveluaan vaan luovutti muutkin kaupparekisteritiedot suurten yritysten bisnekseksi. Kun ahneus voittaa aina järjen, ei pohdittu, pitääkö pienyritysten tietoja lainkaan julkistaa. Näin voidaan pienyritysten menoja lisätä ja samalla antaa suurille yrityksille enemmän kilpailuetua. Samasta syystä ajetaan pienyrityksille IFRS-tilinpäätössääntöjä.

Rangaistusmaksuilla nyhrääminen estää todelliset parannukset. Muutkin kuin verottaja tarvitsisi yhtiöiden omistajarekisteriä, mutta sellaisesta ei ole toivoakaan. Sen perustaminen veroilmoitusten ja ylläpitäminen varainsiirto- ja lahjaveroilmoitusten myötä olisi yksinkertainen asia.

Pienyritysten näkökulman huomioonottamista varten oikeusministeriöön on perustettu juristin virka. Työn tuloksia ei kuitenkaan näe. Eikä ihme, sillä viimeksi, kun asiaa tutkin, oli tämä asiamies keskittynyt tutkimaan eurooppalaisia pienyrityskäytäntöjä. Ikään kuin me Suomessa ei osattaisi muuta kuin kopioida.

PRH:lle kunniamaininta laatupalkintokilpailussa

PRH:n vuosikertomuksessa esitetään keskusviraston tuottavuuden kehittymistä ja sen saamia Euroopan laatupalkintoja. Mittaukset on tehty johdon ja henkilöstön itsearviointimenettelynä. Tuottavuus on lisääntynyt vuodesta 1988 yli kaksinkertaiseksi. Kaupparekisterin käsittelyajat ovat samassa ajassa lyhentyneet perustasosta sata (indeksi) alle viiteen.

Me dinosaurukset muistamme, että 20 vuotta sitten kaupparekisteristä ei saanut yksinkertaisia yhtiöjärjestyksiäkään läpi kuukausiin. Puolen vuoden odotus tuntui silloin lyhyeltä. Kaupparekisteriasioita hoitavilla juristeilla oli omat kanavansa, joilla he saivat asiat hoidetuksi viikossakin. Silloin tällöin tarjotuilla pullakahveilla oli iso merkitys. Juristit taas laskuttivat pikalinjastaan ylimääräistä asiakkailtaan.

Kun vertailupohjaksi otetaan surkeus, näyttää kaikki liian hyvältä.

Tuottavuuden lisäys on muutakin kuin ryhdikäs paperien käsittely. Lainsäädännöllä voidaan vaikuttaa olennaisesti siihen, ettei turhaa työtä tarvitse tehdä hitaasti eikä nopeasti. Hyvä esimerkki tästä on vanhojen yhtiöjärjestysten tilintarkastajapykälä, joka voidaan poistaa “edullisesti" yhtiöjärjestyksistä ja sen jälkeen jättää tilintarkastaja valitsematta. Samaan olisi päästy yksinkertaisella lakitekstillä ilman mitään muita rituaaleja, mutta sellaista ei jostain syystä haluttu kirjoittaa. Toinen esimerkki on kaupparekisterilomakkeisto, joista tuli hirviö, kun niihin vain yhdistettiin verohallinnon lomakkeet. Hyvä lomakesuunnittelija pystyisi vähentämään puolet yritysten tekemästä lomakkeiden täyttötyöstä. Ehkä sen jälkeen myös nähtäisiin, että on kohtuutonta, että iso pörssiyhtiö maksaa ilmoituksistaan saman hinnan kuin pieni yhden henkilön osakeyhtiö vakioyhtiöjärjestyksestään.

PRH:n hoitamien viranomaistoimenpiteiden vaatima aika on erinomaisella tavalla lyhentynyt. Siitä on annettava täysi tunnustus. Itse asiassa PRH on osoittanut, että lain toteuttaminen voidaan tehdä myös nopeasti. Se osoittaa, että kaikki on loppujen lopuksi viranomaisen johdosta kiinni. Jos on halua ja ahkeruutta, asiat voidaan hoitaa kansalaisten ja yritysten kannalta tarkoituksenmukaisella tavalla. Tämä asettaa paineita kaikelle muullekin viranomaistoiminnalle. Koska verohallinto, oikeuslaitos, kaavoitus, työvoimahallinto, lupaviranomaiset ja niin edelleen tekevät saman ryhtiliikkeen?

1 kommentti |

Ihminen pitää itseään luomakunnan herrana. Tasa-arvon nimissä niin naiset kuin miehetkin luulevat olevansa luomakunnan parhaita. Mitä enemmän tätä ihmisen touhua näkee, sitä vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että alkeellisinkin eläin pystyy siirtämään elämässä tarvittavaa viisautta eteenpäin geeneissä, mutta ihminen oppii vain oman kantapäänsä kautta. Eikä edes sillä.

Itse opin kantapään kautta jo vuonna 1973, ettei tavallisen ihmisen kannata laittaa rahojaan pörssiin. Tulimme silloin Ullani kanssa vakuuttuneeksi siitä, ettei taitomme riitä omakotitalon rakentamiseen ja myimme pari vuotta aiemmin ostamamme tontin eteenpäin. Saamamme rahat arvonnousuvoittoineen sijoitimme sen ajan tapaan turvallisiin KOP:n osakkeisiin. Tuli pörssiromahdus. En ole laskenut, mutta tuskin tulemme koskaan saamaan rahojamme takaisin. Kymmenen viime vuotta olen yksin odottanut sijoituksen palautumista. Se ihme on taas vuosia kauempana finanssikriisin takia. Tästäkin tyhmyydestä saimme verot maksettavaksi.

Olen nähnyt pörssin ylilyöntejä ja niitä seuranneita alamäkiä kiihtyvään tahtiin. 1980-luvun kasinotalouskupla. 1990-luvun IT-kupla. 2000-luvun rahamarkkinakupla. Viisaus ei ehdi koskaan geeneihin, kuplatahti on niin kova. Mitä ihmettä ne siellä kauppakorkeakoulun rahoitusosiossa oikein opettavat, kun yhä uudet ja uudet nuoret tulevat sieltä sokaistuneina tekemään samat virheet yhä uudestaan ja uudestaan. Vikahan ei ole nuorissa, vaan opettajissa. Vielä vuosi sitten rahoitusprofessorimme vaativat siirtämään rahoja talletustileiltä pörssiin. No, mummojen rahoja tarvitaan aina pelureiden voittojen maksajiksi.

Eläinten viisaus geeneissä

Eläinkunnassa ankeriaat osaavat mennä kutupaikoilleen Sargassomerellä, vaikkeivat ole sinne itse koskaan aiemmin kulkeneet. Emokalathan kuolevat kudun jälkeen. Karhut osaavat mennä talvilevolleen kuivaan koloon, vaikka niiden emot olisi ammuttu. Linnut osaavat kulkea geeniperimänsä avulla Suomesta Afrikkaan ja takaisin samaan kotipesäänsä, jossa ovat syntyneet. Eläimet osaavat varoa vaistomaisesti vaaroja, joista pahin on ihminen.

Mutta ihminen, hän ei opi koskaan mitään. Ihminen ei kuuntele, eikä opi toisten virheistä. Vain harvat oppivat edes omista virheistään.

Eläimet keräävät ruokaa kylmän talven varalle. Sillä ne selviävät kevään ihmeeseen ja sama keruu alkaa uudestaan. Ihminen rakentaa oman tulevaisuutensa ketjukirjeiden varaan. Osaamme naureskella WinCapitaan sijoittaneita, vaikka samaan aikaan omat säästömme ovat islantilaispankeissa, hulvattomasti hoidetuissa rahastoissa, 80-vuotiaille eläkeläismummoille tarjotuissa säästöhenkivakuutuksissa ja mikä pahinta, koko eläketurvamme perustuu toiveeseen siitä, että joulupukki on olemassa.

Eläketurvakeskuksen teettämän selvityksen mukaan suomalaisille luvattu työeläketurva pystytään rahoittamaan, jos ansiotason reaalikasvu vuoteen 2075 asti on 1,75 prosenttia vuodessa, mikä on sama kuin reaalipalkkojen kasvu vuosina 1970–1999. Lisäksi sijoitustuottojen tulee olla vuosittain 3,5 prosenttia. Tämä vaatimus on korkoa korolle. Se tarkoittaisi, että reaalipalkat ja myös kulutus olisi 3,2-kertainen ja pörssikurssit 10-kertaiset nykytasoon verrattuna. Siis söisimme ja matkustaisimme 3 kertaa enemmän kuin nyt, asuisimme 3 talossa, joisimme viinaa 3 kertaa enemmän, ajaisimme 3 autolla 3 kertaa nykyistä enemmän. Jos Suomessa on tuolloin asukkaita 3 kertaa enemmän, kaikki tuo pitäisikin olla 9-kertaista.

Jokaisen talonpoikaisjärki sanoo, ettei kumpikaan uskomus ole realistinen 2000-luvun maailmassa. Tällaisia laskelmia voi tehdä taulukkolaskentaohjelmilla, kun sulkee silmät työttömyydeltä, automaatiolta, teollisuuden siirtymiseltä ulkomaille, yhteiskunnan velkaantumiselta, väestöräjähdykseltä ja maahanmuutolta, sodilta, raaka-ainevarojen ehtymiseltä, maapallon lämpötilan nousulta ja finanssikriiseiltä.

Pörssikuplan ohessa on kohkattu huutavasta työvoimapulasta. Historia on osoittanut, että työvoimapulapuheita seuraa aina suuri taantuma. Niin nytkin. Taulukkolaskennalla elämästä vieraantuneet tutkijat laskevat kuinka tarvitaan satoja tuhansia työperäisiä maahanmuuttajia suurten ikäluokkien pyllyjen pyyhkijöiksi. Tutkijat eivät välitä siitä, että yhtä työperäistä seuraa neljä sosiaaliturvalla elävää, eikä siitä mistä rahat tähän kaikkeen hankitaan. He eivät tunnista uusien asuntojen tarvetta, eivätkä sitä, että kunnat joutuvat maksamaan niin palkat kuin eläkkeet samaan aikaan, vaikka ovat jo nyt ylivelkaisia. Olen käyttänyt tilintarkastuksessa miltei päivittäin taulukkolaskentaa 27 vuoden ajan. Sillä kokemuksella totean, että tärkeintä on tunnistaa ongelma, jota yritetään ratkaista. Päässälaskutaito on tärkeää, jotta pystyy hahmottamaan ne luvut, joita taulukko antaa.

Eläinkunta ei usko taulukkolaskentaan, ja se pyrkii sopeutumaan muuttamalla perimäänsä. Se ei ole ihan helppoa näin nopeasti, ja siksi esimerkiksi Euroopan linnuista on 20 vuodessa vähentynyt puolet. Monien eläinten, kuten jääkarhujen, ennustetaankin kuolevan sukupuuttoon. Toivottavasti nämäkin laskelmat on tehty yhtä huonosti toimivalla excelillä kuin suomalaisten eläketurvalaskelmat.

Ruoan ja levon lisäksi eläinten elämässä ovat leikki ja kuhertelu tärkeitä. Liian moni mies hyökkää luolamiehen tavoin naisen kimppuun, mutta eläimet esittävät taitavia rituaaleja, joilla ne pyrkivät naaraan suosioon. Ihminen on ihastunut muovikrääsän keräämiseen ja on valmis tekemään kymmenien tuhansien eurojen kulutusluottoja krääsää saadakseen. 1990-luvun lamasta ei opittu mitään ja taas ollaan kansakuntana ylivelkaisia. Ilmeisesti vain sota olisi sellainen koettelemus, joka opettaisi ihmiskuntaa elämään järkevästi. Tosin Afrikan jatkuvat sodat osoittavat, ettei edes vuosikymmeniä jatkuva sota tuo järkeä ihmisten päähän.

Sähköisen laskutuksen II sota

Vuonna 2001 Suomi kävi ankaran taiston suomalaisen sähköisen taloushallinnon puolesta. EU:n byrokraatit olivat löytäneet jostain kallispalkkaisia konsultteja, jotka antoivat miljoonilla euroilla neuvoja arvonlisäverodirektiivin sähköisen laskutuksen säännöksiä varten. Mitä suuremmat miljoonat, sitä tyhjemmät tynnyrit. Palkaton sotajoukkomme taisteli Kollaan hengessä kaikkia EU-maita vastaan. Ja voitimme, koska yksi suomalainen kirjanpitäjä vastaa sataa EU-kirjanpitäjää ja yksi KHT tuhatta EU:n Big 4-tilintarkastajaa. Sodan tauottua ruotsalaiset myönsivät, että Suomi oli ainoa maa, joka ymmärsi sähköisen laskutuksen olemuksen. Liity sitten tässä NATOon.

Mutta koska ihminen ei opi koskaan mitään, sama taistelu on alettu uudestaan vuonna 2008. Samat pöljät konsultit ovat siellä kutomassa verkkojaan. Muodollisen syyn byrokraatit olivat saaneet välirauhansopimuksesta, jossa oli todettu että on seitsemän vuoden jälkeen tarkasteltava, onko suomalaisten ajama ratkaisu aiheuttanut ongelmia käytännössä. Itse en enää halua ilmaiseksi taistella EU-konsultteja vastaan. Viimeksi käytin alv-direktiivin vastaisessa sodassa yli 200 työtuntia. Nyt kelpaisi palkkasoturin työ, mutta eihän hyvän tekemisestä kukaan mitään maksa. Eikö, käyväthän Äiti Teresan avustajat ostoksilla limousinella.

Kun tarkkaavaisuutta ei direktiivisodassa riittänyt kahdelle rintamalle, saimme älyttömät laskusäännökset. Toiset saavat isot rahat siitä, että sekoittavat asiat, toisten pitäisi ilmaiseksi korjata jäljet. Kaikki kärsivät näistä viisauden Tonavista, jotka eivät osaa asioita, mutta lobbaamisen taidot ja määrärahat heillä on hyvät. Ei, kyllä nyt saa riittää. Sähköisestä taloushallinnosta piti tulla pelastus, joka antaa meille aikaa olennaiseen eli asiakkaittemme palveluun, mutta siitä on tullut kivireki kuin konekivääriahkio, jota alikersantti Lahtinen veti edestakaisin pitkin suomalaisia metsiä. Lahtinen totesi toivovansa, että tulis kuula ja tappais. Koska samaa on sopimatonta toivoa, on viisainta todeta, että Suomi saa sellaiset säännökset, jotka se ansaitsee. Ei ole yhden ihmisen asia yrittää pitää talonpoikaisjärkeä tallella taloushallinnossa.

Koska ihminen ei opi mitään, hän tarvitsee hirmuisen määrän lakiin kirjoitettuja sääntöjä, joiden avulla pystyy elämään suunnilleen oikein elämässään. Monet säännöistä ovat sellaisia, jotka eläinkunnassa ovat itsestään selvyyksiä. Polkupyörää ajaessa on käytettävä kypärää. Työnteko on kielletty ulkona alle 25 asteen pakkasessa. Tupakanpoltto vaarantaa terveytesi. Kello 22 jälkeen äänekäs elämä kerrostalossa on kielletty. Älä tallaa nurmikoita. Älä puita vahingoita. Roskaaminen kielletty. Muista pestä hampaasi.

Sääntöjä tulee koko ajan lisää. Koska kaikki alkaa olla säädeltyä, on vanhoja sääntöjä kehitettävä, jotta virkamiehillä riittäisi puuhasteltavaa. Ensi vuonna ei sieniä ja marjoja saa myydä torilla litran mitoissa, vaan on käytettävä gramman tarkkuudella toimivaa vaakaa. Kalaa ei saa myydä jäälaatikoissa. Ruotsissa on tullut pakko käyttää viranomaisen hyväksymiä kassakoneita. Suomi pistää aina paremmaksi: varmaan torikahvilaankin tulee kielto käyttää vanhan ajan kassalaatikkoa.

Kun maamme monikulttuuristuu, monet vanhat elämäntapamme tulevat kielletyiksi. Suvivirsi ja joulujuhla on monissa kouluissa kielletty, betoniporsaat vaihdettu, lapsuuden lakritsipaperit kääritty roskiin, eikä neekerisuukkojakaan enää voi ostaa. Valvontakameroita on asennettu puistoihin ja maanteille, koska emme osaa elää nuhteettomasti, jos meitä ei koko ajan valvota. Tarvitsemme myös erilaisia valvonta- ja ohjeistuslautakuntia, jotka opastavat meitä pimeydessä vaeltavia. Kirjanpitolautakuntakin ohjeistaa, että oikein on tehtävä, maksoi mitä maksoi. Finanssikriisin ratkaisuksi esitetään valvonnan lisäämistä, vaikka nykyistäkään valvontaa ei osata tehdä. Missä ovat ne huippuosaajat, joilla todella olisi ymmärrystä ja kanttia pistää hurlumhei-neroille kapuloita rattaisiin? Ainoa konsti on takavarikoida petoksella saadut rahat niin bisnesmiehiltä kuin heidän takuumiehiltään tilintarkastajilta. Syyllisyyden määrästä riippumatta.

Tietokoneet turhassa työssä

Tietokoneiden piti olla orjia, jotka tekevät puolestamme raskaat ja ikävät työt. Onkin käynyt niin, että maailmassa on neljä miljardia ihmistä ilman järkevää tekemistä ja määrä kasvaa kaksinkertaiseksi vuoteen 2050 mennessä. Samaan aikaan tietokoneet tekevät kaiken maksavan keskiluokan elämän yhä julkisemmaksi ja vaikeammaksi. Tekemisemme rekisteröidään, olemme sitten liikenteessä, ostoksilla, terveyskeskuksessa, internetissä tai soittamassa puhelimella. Kotikaupunkini kirjaston vessaakaan ei vuosiin voinut käyttää ilman tietokoneen antamaa lupaa. Ristiinan kirjaston neljään tietokoneeseen on laitettu 8–32 minuuttia käyttöaikaa antavat aikalukot, vaikka useimmiten olen kirjaston ainoa asiakas. Kaikki lukot voi kiertää ja jos tarvitsen enemmän aikaa, vaihdan konetta.

Sähköisellä taloushallinnolla säästämämme aika on hukattu moneen kertaan byrokratian lisääntymisellä. Kun verottajan ei enää tarvitse tehdä käsityötä, se keskittyy tietokonevalvontaan, joka etenkin viime kesänä oli niin laajaa ja monisäikeistä, etten itse enää ymmärtänyt, mitä asiakkaiden oikein olisi pitänyt selvittää. Taloudelliset säästöt on menetetty paitsi byrokratiakustannuksiin, myös siihen että sähköisten palvelujen tuottajat vievät kaiken säästön, eikä se edes riitä. Jos vielä laskisi sen turhan työn määrän, mitä tietokoneiden ja tietoliikenneyhteyksien jatkuvat tekniset uudistukset ja virheet aiheuttavat, olisimme jo valmiit palaamaan takaisin elämään ilman tietokoneita.

Löysin ullakolta tietokirjan 1900-luvun alkupuolelta. Kirjassa esiteltiin poljettava palkanlaskukone. Olisipa tekninen kehitys pysähtynyt siihen. Kirjanpitäjien fyysinen kuntokin olisi paljon parempi eikä tarvitsisi illalla mennä kuntosaliin pyörää polkemaan.

Kirjaudu sisään
LukijapalvelutMediakorttiYhteystiedotPalaute