Suunta uuteen

17.1.2017
antti
Antti Soro Taloushallintoliiton toimitusjohtaja

Taloushallintoliiton uutena toimitusjohtajana näen, että kirjanpidon toimintaympäristön muutoksen myötä kirjanpitäjällä on mahdollisuus ottaa isompi rooli yrityksen neuvonantajana. Meidän tehtävänämme Taloushallintoliitossa on tukea alan ammattilaisia tässä muutoksessa mahdollisimman monipuolisesti.

Parhaillaan tekeillä olevat yritysten tilinpäätökset ovat tärkeitä oppaita niin oman kuin vieraan pääoman sijoittajille. Vuoden ensimmäisessä Tilisanomien numerossa tarkastelemmekin asioita  erityisesti sijoittajien ja rahoittajien näkökulmasta. KTT, professori Timo Rothovius kuvaa artikkelissaan, mihin tilinpäätöksen tietoihin sijoittajat kiinnittävät huomiota arvioidessaan yritysten tulevia tuottoja ja riskejä. Pekka Nykänen puolestaan tarkastelee analyysissaan osakeyhtiöön eri tavoin sijoitettujen varojen kohtelua verotuksessa ja tämän huomioimista rahoituksen suunnittelussa.

Sijoittajanäkökulma nousee esiin myös professori Jarmo Leppieniemen artikkelissa nollakorkojen ja negatiivisisten ja korkojen vaikutuksesta finanssialaan. Nollakoron muutokset ovat hitaita, eikä välittömiä muutoksia nykytilaan ole nopeasti odotettavissa. Tilanne on jo ohjannut sijoitusmarkkinoiden painopistettä korkosijoituksista esimerkiksi osakkeisiin ja kiinteistöihin.

Vuodenvaihde merkitsi uudistuksia myös palkanlaskentaan. Kilpailukykysopimuksen tuomat muutokset ja erityisesti työajan pidentäminen 24 tunnilla ovat merkittävästi muokanneet palkkahallinnon arkea. Sopimuksen yhteisiä periaatteita on toteutettu yrityksissä vaihtelevin keinoin muun muassa työehtosopimusten ja erilaisten työaikaseurannan käytäntöjen puitteissa. Janne Fredman ja Antti Kondelin kuvaavat artikkeleissaan erilaisia ratkaisuja, joihin sopimukseen liittyneiden alojen työnantajat ovat päätyneet.

Toivottavasti nautit lukemastasi ja tämä lehti herättää ajatuksia. Jos sinulla on erilainen näkemys taloushallinnon tulevaisuudesta, niin ole yhteydessä ja aloitetaan keskustelu!

PääkirjoitusUusimmat Artikkelit
Katso kaikki