Ole hyvä?
Yksi moraalifilosofian klassisia kysymyksiä on, että seuraako oikeasta tiedosta väistämättä oikea toiminta. Jos minä tiedän, mikä on oikein, toiminko myös oikein?
Monet antiikin filosofit arvostivat tiedon aika korkealle. Se, varsinkin yhdistettynä järjen käyttöön, takasi heidän mielestään hyvän elämän.
Tiedolla on merkitystä vain yhdistettynä järjen käyttöön. Se, että tietää paljon, ei johda yhtään mihinkään, jos ei tiedä, mitä sillä tiedolla tekisi.
Pelkkä tieto ei ole minkään arvoista, ellei tiedostoa saa avatuksi. Eikä pelkkä järjen käyttö kerro moraalista vielä paljonkaan. Ihmiskunta on kyennyt – ja kykenee koko ajan – hirmutekoihin, jotka ovat perin rationaalisia. Järki tarvitsee rinnalleen muita hyveitä käydäkseen kardinaalihyveestä. Järki on puutteellinen, omahyväinen ja erehtyväinen. Siksi se kaipaa kumppanikseen reiluutta, rohkeutta ja kohtuullisuutta.
Kreikkalainen moniosaaja Aristoteles jaotteli ihmisen hyveet kahteen koriin: hän puhui intellektuaalisista hyveistä ja luonteen hyveistä. Intellektuaalisia hyveitä ovat viisaus, ymmärrys ja käytännöllinen järki. Luonteen hyveitä taas ovat sellaiset taipumukset, asenteet ja luonteenpiirteet kuin oikeudenmukaisuus, anteliaisuus, rohkeus, kohtuullisuus, tahdikkuus ja rauhallisuus.
Hyvä elämä syntyy luonteen hyveiden ja intellektuaalisten hyveiden yhteispelistä: luonteen hyveet huolehtivat siitä, että tavoittelemme oikeita asioita ja intellektuaaliset hyveet huolehtivat siitä, että keinomme ovat oikeita.
Ja tämähän se on se kaikkein suurin eettinen kysymys: mikä elämässä on tavoittelemisen arvoista ja millä keinoin sitä sopii tavoitella?
Hyveet eivät ole sellaisia ominaisuuksia, joita vain joko on tai ei ole. Niitä voi kehittää. Ymmärrystä, viisautta, käytännöllistä järkeä ja niihin kuuluvaa tilannetajua voi treenata. Ei niitä oikein muuten opikaan.
Sama koskee luonteen hyveitä. Luonteenpiirteet eivät ole synnynnäisiä ominaisuuksia, joille ei voi mitään. Luonnettaan voi kehittää. Rohkeutta, oikeudenmukaisuutta, tahdikkuutta ja rauhallisuutta voi harjoitella.
Omaan luonteeseensa ei voi siis vedota: “sori, mä en voi sille mitään, mä nyt vaan olen luonteeltani epäoikeudenmukainen.” Luonnettaan voi muokata. Ihmisen temperamentti on synnynnäinen ja vaikeasti muokattavissa, ja se vaikuttaa siihen, minkälaisten luonteenpiirteiden treenaaminen on hänelle helpompaa kuin joidenkin toisten, mutta luonnettaan voi treenata. Ja vanha koirakin oppii uusia temppuja.
Aristoteles tuskin oli kuullut mindfulnessista mitään, mutta itse asian hän taisi tuntea, kun hän oli sitä mieltä, että hyveelliseksi ihmiseksi tullaan harjoittelemalla. Ja hyveellinen ihminen ei tässä yhteydessä tarkoita samaa kuin mies vailla paheita. Se tarkoittaa ihmistä, joka on kehittänyt itsessään olevia hyviä mahdollisuuksia – sellaisia kuin reiluus, tahdikkuus ja kohtuullisuus.
Pelkkä tieto hyvästä ei siis vielä riitä, siitä ei välttämättä seuraa hyvä elämä. Edes järjen käyttämisen lisääminen tietoon hyvästä ei vielä takaa eettisessä mielessä katseenkestävää toimintaa.
Moraalissa kyse ei ensisijaisesti olekaan tekemisestä vaan olemisesta. Ydinkysymys on, millaisia tyyppejä me oikein olemme. Hyvä elämä on sitä, että me tulemme yhä enemmän niiksi ihmisiksi, joita meidän kuuluukin olla ja annamme omille hyveillemme mahdollisuuden.
Jaakko Heinimäki
jaakko.heinimaki@saunalahti.fi
