Aika nopea

7.12.2015
Jaakko Heinimäki
Jaakko Heinimäki

Siitä on jo vähän aikaa, kun hitaus näytti tulevan muotiin. Slow Food -liike nosti päätään, puhuttiin hitaista kaupungeista ja ylipäänsä hidastamisesta ja leppoistamisesta.

Mitä tapahtui? Ainakaan kovin nopeasti mikään ei ole hidastunut.

No hitauden luonteeseen tietysti kuuluu, ettei se tapahdu kovin nopeasti.

Kulttuurintutkijat ovat panneet merkille, että siirtyminen informaatioyhteiskunnaksi kutsuttuun kulttuuriin on merkinnyt suurta muutosta ennen kaikkea suhtautumisessamme aikaan.

Yksi puoli tätä muutosta on kaiken nopeutuminen. Toinen puoli muutosta on, että teemme yhä enemmän yhä useampia asioita yhtä aikaa. Eikä kyse ole vain villasukan neulomisesta televisiota katsellessa, sitä nimittäin tehtiin informaatioyhteiskuntaa edeltäneessäkin yhteiskunnassa. Nyt saattaa työpaikoilla olla useampi organisaatiomuutos käynnissä samaan aikaan – ja yhtäkään niistä ei viedä loppuun asti.

Mitä yleisemmiksi älypuhelimet ja tabletit ovat tulleet, sitä tavallisemmaksi on käynyt ajan pinoaminen: työskenteleminen monen asian parissa yhtä aikaa, hienommin sanottuna multitasking.

Monen asian yhtäaikaisen tekemisen kanssa pitäisi muuten olla varovainen. Paitsi, että twiittaaminen autoa ajaessa on hengenvaarallista, multitaskingin on osoitettu tyhmentävän ihmistä. Se heikentää oppimiskykyä ja laskee keskittymiskykyä. Multitaskaamiseen tottuneen ihmisen on vaikeata keskittyä yhteen asiaan ja tehdä se yksi asia kunnolla. Henkilö, joka tekee useita asioita yhtä aikaa, tekee kaikki ne asiat huonommin kuin jos hän keskittyisi yhteen asiaan kerrallaan. 

Kannattaa siis miettiä kahteen kertaan, onko fiksua pitää kovin monta ikkunaa auki tietokoneen ruudulla samaan aikaan. Ehkä olisi syytä unohtaa ajan pinoaminen ja alistua ajan virran vietäväksi.

Aiemmin aika on länsimaisessa kulttuurissa mielletty lineaariseksi: se etenee suoraviivaisesti menneisyydestä nykyhetken kautta tulevaisuuteen. Vaikka kellot voisi seisauttaa, aikaa ei silti voi pysäyttää eikä sen suuntaa voi kääntää.

Itämaiselle ajattelulle taas on tyypillistä ajan hahmottaminen spiraaliksi, joka ei ala mistään eikä pääty mihinkään vaan jatkaa ikuista kiertokulkuaan.

Ehkä aika ei ole vain joko suora linja, pino tai spiraali. 

Ainakaan aika ei ole kaikille sama. Vanha totuus on, että odottavan aika on pitkä. Se ei vain tunnu pitkältä, se on pitkä. 

Silloin taas, kun pitäisi saada kiireellä valmista ennen annetun määräajan loppumista, aika tuntuu kuluvan kohtuuttoman nopeasti.

Myös ajan “kuluminen” on yksi esimerkki siitä, miten aika voidaan mieltää. Alun perin ilmaisu lienee peräisin ajan “kulkemisesta”, siis vääjäämättömästä etenemisestä (aikahan saattaa myös “rientää”, suorastaan “lentää”), ja siitä kulku on sitten vääntynyt kulun kautta kulumiseksi.

Ajan kuluminen pitää sisällään ajatuksen, että jotakin varten on olemassa tietty massa aikaa, ja sitten tuo massa kuluu pois, kunnes aikaa ei enää ole. Tiimalasin toimintaperiaate perustuu juuri ajan kulumiseen. Tiimalasia on jo vanhastaan pidetty elämän katoavaisuuden vertauskuvana.

Taloushallintopuolella tiedetään, että “kulu” on se, mikä on kulunut pois ja jota ei enää tilillä ole.

On myös mahdollista ajatella, että aika ei vähene vaan lisääntyy. Jokainen uusi sekunti on lisäystä. Saamme hetki hetkeltä lisää aikaa. Joka aamu on armo uus, niin kuin virsikirjassa väitetään.

Jotkut ajattelevat, että aikaa voi säästää. Että jos tekee jonkin asian nopeammin kuin tavallisesti, siitä jää aikaa säästöön. Ei jää. Ajan ominaisuuksiin kuuluu, että se on käytettävä heti. Sitä ei voi varastoida. Siksikään ei ole fiksua tehdä aivan kaikkea nopeimmalla mahdollisella tavalla. 

 

Jaakko Heinimäki
jaakko.heinimaki@saunalahti.fi

 

NäkökulmiaUusimmat Artikkelit
Katso kaikki