Tilintarkastusalan keskusteleva voimahahmo

Suurten suomalaisten pörssiyhtiöiden tilintarkastajana toiminut Antti Helenius on ollut mukana muovaamassa tilintarkastusalan käytäntöjä. Vaikka järjestelmien kansainvälinen yhdenmukaistaminen hyödyllistä onkin, hän toivoisi pohdiskelevan ja riippumattoman keskustelun säilyvän myös muotoseikkojen puristuksessa.
16.5.2011

Minna Takkunen

Kuva Susanna Kekkonen

Tilintarkastaja Antti Helenius on todistanut kymmenien vuosien kaaria suomalaisten yritysten ja yleisen talouskehityksen historiassa. Eikä vain todistanut: hän on ollut osaltaan muovaamassa tilintarkastusalan toimintamalleja.

Helenius oli osakkaana vuonna 1954 perustetussa Salmi, Virkkunen ja Helenius -tilintarkastustoimistossa, joka kasvoi tasaisen varmasti yhden huoneen toimistosta yhdeksi Suomen suurimmista alan toimijoista.

Hyvä työ markkinoi itse itseään. – Ehkä meidän tyylistämme tykättiin. Suhtauduimme asiakkaisiin positiivisesti, mutta tarvittaessa ankarasti. Ja kun saimme hyvän, osaavan henkilön yrityksen palvelukseen, laajensimme toimintaa. Kasvu ei kuitenkaan ollut itsetarkoitus.

Toimistosta teki ainutlaatuisen se, että Salmi, Virkkunen ja Helenius avasi ensimmäisenä Suomessa alalla kansainvälisiä väyliä. Ulkomaisia kontakteja kertyi etenkin yhteistyöstä kansainvälisten ketjujen kanssa. Vuonna 1981 Salmi, Virkkunen ja Helenius liitettiin Coopers & Lybrand -ketjuun, ja 1998 edelleen PriceWaterhouseCoopersin ja Coopers & Lybrandin yhdistyneeseen ketjuun.

Kun tilintarkastaja Antti Helenius siirtyi eläkkeelle 1995, hänen toimistonsa asiakkaisiin kuului puolet suomalaisista pörssiyhtiöistä.

Jälleenrakennus-Suomessa alan visionäärin oppiin

Vaikka suomalaisissa suuryrityksissä merkittävästi onkin vaikuttanut, Helenius itse nostaisi valokiilaan ennemminkin oppi-isänsä ja yhtiökumppaninsa, Kauppakorkeakoulun laskentatoimen professori ja rehtori Henrik Virkkusen, joka lanseerasi Suomeen useita kaupallisen alan toimia ja instituutioita.

Helenius kiittelee onneaan siitä, että pääsi 1953 vastavalmistuneena ekonominuorukaisena Virkkusen oppiin, ensin työntekijänä ja pian sen jälkeen osakkaana yhteisessä tilintarkastustoimistossa.

Kun Helenius valmistui alalle, Suomen elinkeinoelämä ponnisteli säännöstelyn, sotakorvauksien ja jälleenrakennuksen keskellä vielä vaatimattomissa oloissa. Kilpailu ei ollut lähellekään niin kovaa kuin nykyään, ja tuontisääntely piti huolen siitä, että kaikki mitä maahan saatiin, meni myös kaupaksi.

Vienti puolestaan oli Suomessa aivan alkutekijöissään.

Alansa visionäärinä Henrik Virkkunen näki, että asialle oli tehtävä jotakin, ja oli mukana perustamassa mm. Vientikoulutussäätiötä.

Professorin peruja on myös Lifimin liikkeenjohdollinen jatkokoulutusjärjestelmä. Virkkunen halusi kehittää liikkeenjohdon jatkokoulutusta kummasteltuaan, miksi yritysten johtoon valittiin henkilöitä, joilla ei ollut oman erityisalan koulutuksensa ohella liike-elämän koulutusta.

Kun Antti Helenius suuntasi Virkkusen kanssa vuonna 1954 asiakaskäynnille Lassila & Tikanojan pääkonttoriin Vaasaan, nyttemmin ympäristö- ja kiinteistöpalveluihin profiloitunut yritys oli tuolloin Pohjoismaiden suurin tekstiilitukkukauppa.

Lassila & Tikanojan erään tytäryhtiön päätuotteisiin kuuluivat polkupyörän takapyörän pinnojen eteen daamien hameenhelmojen suojaksi viritettävät verkot sekä sukkanauhat. – Tämän tytäryhtiön kuten koko emoyhtiön ala on tosiaan muuttunut aivan sataprosenttisesti, Helenius huomauttaa, ja jatkaa että esimerkki osoittaa, kuinka hyvä liikkeenjohto kykenee toimimaan joustavasti aikojen muuttuessa.
Vaurautta kasvatettiin Suomessa pikkuhiljaa, pääasiassa puunjalostuksen turvin. Säännöstelyn poistuttua teollisuus ja ulkomaankauppa saattoivat tosissaan lähteä kasvuun.

Budjetointia – miksi ihmeessä?

Heleniuksen esikuva Virkkunen toi Suomeen myös budjetoinnin, johon suhtauduttiin alkumetreillä vastahakoisesti.

– Se tuntui yrityksissä aivan turhalta ajatukselta. ”Kun ei tiedetä, mitä tapahtuu”, sanottiin, Helenius muistelee hymyillen.

Mutta kunhan yrityksestä löytyi talousjohdosta asiasta innostunut henkilö, budjetointi alkoi mennä läpi. Yrityksissä ryhdyttiin pikkuhiljaa ajattelemaan ennakoivasti ja varautumaan esimerkiksi siihen, miten toimitaan tulevaisuudessa, eikä ajatella pelkästään nykyhetkeä.

Outokumpu oli Suomessa ensimmäisiä budjetoinnin omaksuneita yrityksiä.
Talouden ennakoivaan suunnitteluun liittyy mielenkiintoinen detalji. – Viimeisenä Suomessa budjetoinnin ottivat käyttöön vakuutus- ja pankkilaitokset.

Mukana sinivalkoisten suuryritysten historiassa

Mielenkiintoisena jaksona Helenius pitää urallaan erityisesti pitkää yhteistyötään Koneen kanssa. Hän oli mukana yhtiön ensimmäisistä yrityskaupoista lähtien aina eläkkeelle siirtymiseensä saakka. – Kone loi Suomessa ensimmäisenä todellista kansainvälistä liiketoimintaa. Helenius arvioi, että yhtiön menestyminen perustui pienen ja taitavan tiimin ansioihin. – Yhteishenki oli hyvä.

Helenius oli mukana määrittämässä kauppahintoja ja järjestämässä raportointia, kun Kone laajeni rohkeasti ostamalla itseään reilusti isompia yrityksiä. Kone tuli tunnetuksi myös raportointinopeudestaan. – Koneen yhtiökokous on 1970-luvulta lähtien pidetty aina helmikuussa.

Toinen kiinnostava yhtiö oli Marimekko, jonka kanssa Helenius teki yhteistyötä legendaarisen Armi Ratian aikana. Hän muistelee yrityksen olleen tuona aikana ainakin pari kertaa syvässä kriisissä, mutta Ratia oli niin taiteellisesti suuntautunut, että hänen lahjakkuuteensa perustuneiden ideoiden luoman kannattavuuden turvin pystyttiin kompensoimaan virheitä.

– Finnair taas oli omalla alallaan aivan erityinen, yritys oli jo varhain hyvin monialainen, heillä oli esimerkiksi kellon ympäri toimiva konepaja.

Muotoseikat ja vastuukysymykset korostuvat

Kun vienti alkoi varsinkin 60-luvulta lähtien Suomessa kasvaa, myös taloudenpidon vaatimukset kasvoivat. Tilintarkastuksen piirissä tarvittiin lisää ohjausta ja neuvottelutaitoja. – Ekonomeja oli Suomessa silloin paljon vähemmän. KHT-yhdistys ja sen jäsenmäärän kasvu syntyi tarpeeseen.

Tilintarkastuksen ja raportoinnin erilaiset tavat ja käytännöt tekivät talouden tunnuslukujen vertailun ulkomaisten yritysten tietojen rinnalla pitkään vaikeaksi tai mahdottomaksi. Helenius onkin ollut aluksi tyytyväinen IFRS-järjestelmän tuomaan yhdenmukaisuuteen, mutta ei enää.

– Toteutettu järjestelmä on tosin voimakkaasti amerikkalaisvaikutteinen, hän huomauttaa. Se mikä toimii suurelle yhdysvaltalaiselle pörssiyhtiölle, ei ole tarkoituksenmukaista suomalaisen pk-yrityksen näkökulmasta.

– Yhdysvalloissa ei ole eurooppalaisen tavan mukaista kirjanpitolakia, joten ne yritykset joita ei ole noteerattu pörssissä voivat siellä toimia vapaammin. Suomalaiset yritykset taas ovat sidotumpia määräyksiin. Tämä on iso asia.

Muotoseikkojen lisäksi tilintarkastuksessa painottuvat vastuiden määrittelyyn liittyvät asiat. Siinä missä johtohenkilöiden vastuu yrityksen taloudesta oli vielä esimerkiksi 1960-luvulla nykynäkemyksen valossa hieman epäselvä, tilintarkastustehtävässä korostuu nykyään myös vastuukysymysten selvittäminen. – Vastuu nähtiin aikoinaan lähinnä juridisena asiana. Nyt vastuukysymyksiin liittyviä määräyksiä taas on hyvin paljon, ja raportit hyvin pitkiä.

Nykyisellään toimitusjohtajan ja hallituksen vastuukysymykset vievät tilintarkastuskertomuksesta leijonanosan

– kolme neljännestä. Heleniuksen mielestä nämä olisivat itsestäänselviä asioita, joiden käsittelemisen voisi jättää vähemmälle.

Keskustelu katoaa muotovaatimusten viidakkoon

Toiseen ääripäähän on kuljettu myös tilinpäätökseen sisältyvien suositusten kanssa. – Alalla aloittaessani ei ollut minkäänlaisia suosituksia. 1960-luvulla ehdotimme, että tilinpäätöksessä tulisi olla taloudenpitoa käsitteleviä suosituksia. Nyt niitä alkaa olla jo liikaakin.

Toisaalta yrityksen johdon ratkaisuja ja toimintamalleja koskevia näkemyksiä on ollut vaikeampi esittää silloin, kun yhtiöllä on mennyt huonosti.

Vaikka Helenius pitää alan yhtenäistettyjä käytäntöjä ja yritysten ketjuuntumista tervetulleina asioina, hän harmittelee sitä, että muotoseikat ovat kaiken kaikkiaan ottaneet niin hallitsevan roolin.

– Määräysten viidakossa toivoisi, että edelleen voitaisiin esittää mielipiteitä suullisesti. Riippumaton, keskusteleva ja pohdiskeleva tilintarkastaja olisi hyödyllinen erityisesti perheyrityksissä.

Kun työ tehtiin aiemmin kasvokkain asiakkaan luona, rauhassa ajan kanssa, nyt ihmiset istuvat useimmiten yksin ruutujensa äärellä. Kohtaamiset ovat tilintarkastusprosessissa vähentyneet, ja sitä myötä tietty laadullinen elementti.

– Ohjaava toiminta jää nyt vähäisemmäksi, Helenius pahoittelee.

Hänen mielestään asiakkaan tehdasyksikkö pitää myös fyysisesti nähdä, jotta voi ymmärtää ja hyväksyä sen toiminnasta tehtävien raporttien sisällön ja perusteet.

– Nykyisin nämä IFRS-määräykset ovat menneet liian pitkälle. Niitä on hirvittävän paljon ja ne ovat yksityiskohtaisia. Mutta aina niihin sisältyy porsaanreikiä, Helenius toteaa. Kansainväliset määräykset ovat muuttuneet useaan kertaan ja muuttuvat varmasti vielä tulevaisuudessa – ehkä paljonkin.

Tärkeä asia Heleniuksen mukaan on goodwill-käsite ja sen arvostus. – Kun Yhdysvaltoihin tulee todella huono taloudellinen ajanjakso, silloin goodwillin arvostus punnitaan.

– Minua häiritsse yritysten tulosten analysoinnissa se, että eri lehdet korjaavat yritysten tilinpäätöksiä, vieläpä keskenään eri tavalla, ja analysoivat näin korjattuja tilinpäätöksiä. Eräät yritykset tekevät tilinpäätöksen sekä suomalaisen tilinpäätöskäytännön mukaan että IFRS-tilinpäätökset. Nämä saattavat erota toisistaan merkittävästi.

Konjakkitilaa isännöimään

Kun Helenius aloitti alalla, Ruotsi oli maailman neljän varakkaimman maan joukossa ja Suomi sinnitteli listalla huomattavasti alempana. Sitten vuoden 1960 kansantulomme on kasvanut jopa viisinkertaiseksi.

Helenius naurahtaa löytäneensä 60-luvulla pitämästään puheesta kohdan, jossa totesi että ”Jos yrityksissä on vaikeuksia, tilintarkastajan ei pidä hypätä pois, mutta tulee ymmärtää lähteä silloin kun on riittävän iäkäs. Näin minä ajattelen nyt, ja toivottavasti ajattelen myös 30 vuoden kuluttua.”

Ja kyllä, Helenius myös toteutti ajatuksensa. Eläkkeelle hän siirtyi vähitellen. Helenius uskoo johtamisessa hyvän henkilöstöpolitiikan merkitykseen. Niinpä aina sitä mukaa kun eri asiakkaille löytyi sopiva seuraaja, hän saattoi luopua tehtävistä hyvillä mielin. – Jatkuvuuden takaaminen on tärkeää.

Eläkkeellä tekemistä on riittänyt runsaasti mm. erilaisissa säätiöissä ja pallon eri puolille matkustamisessa. Ja onpa Helenius omistanut kolmanneksen aidosta konjakkitilastakin, Cognacin kaupungin lähistöllä. Helenius kertoo, että paikalliset olivat mukavan uteliaita ja ystävällisiä, vaikka ranskan taitojen puute hieman kommunikointia vaikeuttikin.

Konjakkitilan isännöinti jatkui paikallisen tilanhoitajan osaavissa käsissä 15 vuoden ajan. Suomeen matkasi tilasta luopumisen jälkeen pakettiautollinen konjakkia, jota riitti jaettavaksi puolenkymmentä vuotta. Tilintarkastajan kielellä ilmaisten: ”Osinko voitiin jakaa ja verot minimoida”.

Taiteilijan mallina

Alan konkari ei ole kaivannut työelämään takaisin, semminkin kun tilintarkastuksen prosesseihin on tullut paljon uusia määräyksiä. Liikkeenjohdon ja tilintarkastuksen aiheet eivät silti ole lakanneet kiinnostamasta Heleniusta, ja häntä pyydetään edelleen puhumaan alan kysymyksistä.

Hän on muun muassa evästänyt kuulijoita havainnollistamalla, kuinka vuosikertomuksen avausaukeamalla on syytä kiinnittää huomiota pariin seikkaan.

– Mikäli kansilehden jälkeen oikealta sivulta löytyvä osakekohtaista voittoa kuvaava luku on kahtena peräkkäisenä vuotena pienempi kuin edellisen vuoden vastaava, on vasemmalta sivulta löytyvä henkilökuva vaihdettava.

Heleniuksen silmissä tuikkii. Samaa pilkettä löytyy Heleniuksen seinältä Kimmo Kaivannon tilintarkastajasta maalaamasta muotokuvasta. Teokseen liittyy hauska tarina. Helenius oli jo istunut muutaman kerran Kaivannon mallina ja Kaivanto oli tehnyt työn valmiiksi. Kun Kaivanto sitten sattumalta liittyi Heleniuksen seurueeseen eräissä illanistujaisissa, hän alkoi uudessa tilanteessa katsoa malliaan uusin silmin.

Taiteilija mietti asiaa yön yli, ei nukkunut laisinkaan ja lopulta pyysi, josko hän saisi mallinsa vielä pariin istuntoon – ja aloitti sitten kokonaan uuden maalauksen. Heleniuksen puoliso, arkkitehti Marja Helenius kertoo Kaivannon tuumineen omasta työstään, kuinka hän oli ”maalannut ensin aivan väärää miestä”. Ensimmäisessä versiossa oli virallisemman oloinen herra tilintarkastaja, jälkimmäisessä maailmaa lempeästi hymyillen tarkasteleva mies.

Heleniusten kotona on muutoinkin kotimaista taidetta. Aulan seinällä on autistisen taiteilijan värikylläinen teos. Antti Helenius kertoo olevansa mukana Autismisäätiön hallituksessa. Tuttavan lapsen kautta auennut autistinen maailma ja säätiön mittava toiminta ovat tehneet häneen vaikutuksen, ja nyt hän voi puolestaan jatkaa jäljen jättämistä maailmaan säätiössä toimimisen kautta.

Antti Helenius

  • Syntynyt 1930 Laviassa.
  • 1953, ekonomi, Helsingin Kauppakorkeakoulu.
  • 1961 Kauppatieteen maisteri.
  • 1961 KHT-tutkinto.
  • 2001 Kauppatieteiden kunniatohtori.
  • 2011 (20.5.) riemumaisteri eli 50 vuotta kauppatieteiden maisterina.
  • Ura: pääasiassa tekstissä mainitussa tilintarkastustoimistossa.
  • Kirjoituksia alan lehdissä.
  • Suomen Leijonan ritarikunnan komentajamerkki.
  • Suomen Ekonomiliiton myöntämä ”Kunniareviisori” -arvonimi talouselämän hyväksi tehdystä työstä, 2010.
  • Perhe: vaimo ja kaksi tytärtä.
  • Harrastukset: mm. villisikojen metsästys – vaikkakin ikä asettaa rajoituksensa, Travellers Club of Finlandin puitteissa matkustaminen, poliittisten kirjojen ja muistelmien lukeminen.
Työ ja uraUusimmat Artikkelit
Katso kaikki